Apua alkoholistin läheiselle - taas.

Olen 23-vuotias työssäkäyvä nainen, asun mieheni ja kissojen kanssa omillani ja tiedän, että isälläni on alkoholiongelma. Yritin etsiä tietoa googlella, mutta löysin lähinnä oman puolison alkoholismiin liittyviä juttuja, ja olen hämilläni.

Tarinamme:
Missään lapsuuteni vaiheessa en muista kokeneeni, että alkoholi olisi perheessämme millään tavalla ongelma. Oli viinipullo joskus hyvän ruuan kanssa, se riitti. Isä joi joskus saunaoluen ja äiti siiderin, eikä kukaan ollut aggressiivinen ikinä, en muista vanhempieni olleen "kännissä" edes juhlissa. Koin saaneeni hyvän kuvan alkoholinkäytöstä, enkä itsekään teini-ikäisenäkään harrastanut kännäilyä, koska mielestäni alkoholin tarkoitus ei ollut leikkiminen.

Kitkaa vanhempieni välillä on ollut aina. Pari vuotta sitten äiti koki saaneensa tarpeekseen ja yritti lähteä rauhassa, mutta siitäpä isä sai tuulta purjeisiin ja pisti elämänsä aivan risaiseksi (tällöin alkoholismikin tuli kuvioihin). Joi, huorasi, tuli kotiin milloin sattui, ei huolehtinut koirasta (jonka oli luvannut ottaa huolekseen) ja sai lopulta infarktinkin. Äiti koki, ettei voi lähteä, koska pelkäsi isän viimein tappavan itsensä - jota en yhtään epäile, ettei olisi tehnyt. Isää ei kiinnostanut eikä kiinnosta edelleenkään itsestään huolehtiminen.
Nyt jouluna näin kaiken omin silmin - ennen olen kuullut kaiken vain äidin kertomana, hänen kanssaan soittelemme toisinaan. Oltiin ostettu viinipullo joulupöytään, mikä oli iso virhe (en tiedä, oliko sen ostanut isä vai äiti, mutta mitäpä sen väliä). Viinipullo meni aika nopeasti, vietettiin iltaa ja käytiin sitten kukin tahoillemme nukkumaan. Luin kirjaa vielä yöllä huoneessani, ja havahduin sitten kamalaan rytinään ulkoa. Ovi kävi ja joku tuli sisälle, sitten sisältäkin kuului tavaroiden kaatumista ja rytinää. Menin katsomaan ja isähän se siellä heilui niin järkyttävän humalassa, etten ikinä ole sellaista kenelläkään nähnyt. Tiputteli asioita käsistään, hytkyi ja heilui, hyvä että pystyssä pysyi. Kysyin, mikä on, sanoin, että menepäs nukkumaan nyt. Ei vastausta. Kysyin, oliko koira ulkona. Meni ainakin puoli minuuttia, kun tuli puuroinen "ei". Herätin veljeni ja menimme huoneeseeni, olimme molemmat kauhuissamme. Kuuntelimme rytinää ja kun se lakkasi, yritimme miettiä, mitä tehdä. Emme päässeet nettiinkään etsimään numeroa, mihin soittaa.

Siinä lyhykäisyydessään. En käy setvimään heidän ongelmiaan tuon enempää, sekä äiti että isäkin ovat aikuisia ihmisiä vaikka isä tuntuu taantuneen lapsen tasolle nyt. Isä vinkui ja kitisi ja suuttui, ettei saanut äidiltä joululahjaa - syy oli se, että isä oli mankunut äidiltä yhtä todella kallista vehjettä isänpäivälahjaksi ja lopulta sen saanutkin. Jne, Isän lapsellisesta käytöksestä olisi niin monta esimerkkiä että kirjoittaisin tässä vielä illallakin jos niitä setvisin. Heillä on kuitenkin omat ongelmansa, jotka he saavat kahdestaan selvittää jos pystyvät, minun ongelmanani tässä on vain isän alkoholismi nyt.

Ongelmani on siis se, etten tiedä, mitä tehdä. Käyn vanhempieni luona satunnaisesti, asunhan ihan toisessa maakunnassakin oman pienen perheeni kanssa. Minulla on vain tunne, että minun olisi tehtävä jotain, koska äiti ei tee. Yrittihän hän lähteä, mutta ei siitä mitään tullut tosiaan. Mitä minä voin tehdä toiselta paikkakunnalta käsin alkoholistin tyttärenä?
7169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itselläni on myös alkoholisti isä. Hänen taipaleensa tosin on jo lähellä päätepysäkkiä.

Olen monesti muun perheeni kanssa yrittänyt isää auttaa, mutta mikään ei tunnu auttavan. Alkoholin käytöstä ja sen tuomista ongelmista on keskusteltu isän kanssa, on sanottu ettei saisi enää tippaakaan ottaa koska sekin on jo liikaa (isällä on pitkälle edennyt m-kirroosi), mutta mies kun ei ota kuuleviin korviinsa asiaa. Hänellä ei omasta mielestään ole ongelmaa ja hän on täysin terve mies. Eikä hänellä missään nimessä ole alkoholin kanssa ongelmaa.
(Isällä on siis todellisuudessa pitkälle edennyt kirroosi, askites nesteineen (itseasiassa sitä ei enää oikeastaan ole, vaan neste kertyy muualle kroppaan), jalat eivät kanna ja itse mies on pelkkää luuta ja nahkaa, munuaiset ei pelaa, ja jne jne,.)

Itse olemme yrittäneet puhua, saada hoitoon, vieneet viinat pois, jättäneet hänet oman onnensa nojaan ja kohta tultu takaisin, yritetty on kaikkea mutta mikään ei auta. Toisilla se on vaan niin syvälle juurtunut ongelma, ettei sille enää mahda mitään. On myös niitä jotka vielä voivat "pelastua", mutta se on täysin kiinni alkoholistin omasta päästä, myöntäälö olevansa alkoholisti ja tarvitsevansa apua.

En voi muuta neuvoa kun nostamaan kissan pöydälle, puhu asiasta, nosta huolesi esille. KEskustele, kerro miltä sinusta tuntuu ja miltä asiat sinun mielestäsi näyttävät. Ehkä tämä saa isäsi (ja äitisi) silmät aukeamaan ja hakemaan apua.

Äitisi muutto kotoa voi olla helpottava tekijä, tai meidän tilanteessa käänne huonompaan. Äiti kyllästyi ja muutti pois vuosia sitten, ja siitä alamäki paheni. En kuitenkaan missään nimessä syytä äitiäni isän tilanteesta, vaan isää itseä. Hän on omalla itsekkäällä käytöksellään ehtinyt tuhota jo monta elämää..

Sinulla ja perheelläsi on vielä toivoa, meidän toivomme on enää kuolema jota odotamme pelastajaksi.

Äänestä
  • tulipa mieleen tapaus jossa hlöllä oli jo ollut haimatulehdus ja juominen jatkunut sen jälkeen hyvin rajuna yli vuoden.tuli askites ja kivut joita hän hoiti vaihtamalla vahvat juomat mietoihin.myös särkylääkkeillä itseään hoiti.läheiset kokosivat voimansa ja menivät porukalla hlön kotiin joka makasi keltaisena kotona tuskaisena.soittivat ambulanssin paikalle,lähti suosiolla kyytiin koska seuraava viejä olisi ollut poliisi.jos ihminen on vaaraksi itselleen,on viranomaisen tehtävä puuttua asiaan.juodut sisuskalut ja surkastuneet pikkuaivot oli diagnoosi.ei ole juonut sen jälkeen..tämä yksi keino pysäyttää itsetuhoinen käytös edes hetkeksi.vain aika näyttää miten eteenpäin on halua mennä.voimia teille läheisille!

    Äänestä

  • Viina on ahdistuksen avain..

    Äänestä

Antakaa nyt miestenrauhassa juoda muutamat viinipullot.iha perusmeininkiä.ei teitä naisia selvin päin kestä hullukaan. Kyllä 20 annosta viikossa tosimies juo ilman että on alkoholisti tippaakaan. Ja olut on sitä paitsi terveellistä jos juo alle 24 purkkia viikossa. Juominen on avain isän onneen eikä kalja ja viini ole viinaa vaan ihan perusjuomaa viikonlopuille ja juhliin. Ne on niin mietoja ettei niillä kovaa jänniä tule kuin alaikäsillä

Äänestä
  • "nuori lääkäri"jaat taas esimerkillistä kuvaa alkoholismista kirjoituksessasi.eli ensin on ihan perusmeininkiä miesten kännäilyt ja muistetaan syyllistää naiset..eikös tilanne ratkeaisi vaihtamalla naista,sellaiseen joka halveksivan asenteesi hyväksyy?ota vaikka ryyppykaverisi repe käskynkkään.naisista tuskin jonoa on ja missä välissä ehtisit selvitä tutustumiskuntoon?juupa juu..

    Äänestä

Ei kuolleet mitään kerro kokemuksistaan, ne on kuolleita. Oletko vähän yksinkertainen ?

Äänestä

Onko läheiselläsi alkoholiongelma? - Al-Anon - Vertaistukea ...
www.al-anon.fi/‎
Alkoholistien perheille ja ystäville tarkoitettu toipumisohjelma.
Google -sivu ·

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pienitytt kirjoitti:

Olen 23-vuotias työssäkäyvä nainen, asun mieheni ja kissojen kanssa omillani ja tiedän, että isälläni on alkoholiongelma. Yritin etsiä tietoa googlella, mutta löysin lähinnä oman puolison alkoholismiin liittyviä juttuja, ja olen hämilläni.

Tarinamme:
Missään lapsuuteni vaiheessa en muista kokeneeni, että alkoholi olisi perheessämme millään tavalla ongelma. Oli viinipullo joskus hyvän ruuan kanssa, se riitti. Isä joi joskus saunaoluen ja äiti siiderin, eikä kukaan ollut aggressiivinen ikinä, en muista vanhempieni olleen "kännissä" edes juhlissa. Koin saaneeni hyvän kuvan alkoholinkäytöstä, enkä itsekään teini-ikäisenäkään harrastanut kännäilyä, koska mielestäni alkoholin tarkoitus ei ollut leikkiminen.

Kitkaa vanhempieni välillä on ollut aina. Pari vuotta sitten äiti koki saaneensa tarpeekseen ja yritti lähteä rauhassa, mutta siitäpä isä sai tuulta purjeisiin ja pisti elämänsä aivan risaiseksi (tällöin alkoholismikin tuli kuvioihin). Joi, huorasi, tuli kotiin milloin sattui, ei huolehtinut koirasta (jonka oli luvannut ottaa huolekseen) ja sai lopulta infarktinkin. Äiti koki, ettei voi lähteä, koska pelkäsi isän viimein tappavan itsensä - jota en yhtään epäile, ettei olisi tehnyt. Isää ei kiinnostanut eikä kiinnosta edelleenkään itsestään huolehtiminen.
Nyt jouluna näin kaiken omin silmin - ennen olen kuullut kaiken vain äidin kertomana, hänen kanssaan soittelemme toisinaan. Oltiin ostettu viinipullo joulupöytään, mikä oli iso virhe (en tiedä, oliko sen ostanut isä vai äiti, mutta mitäpä sen väliä). Viinipullo meni aika nopeasti, vietettiin iltaa ja käytiin sitten kukin tahoillemme nukkumaan. Luin kirjaa vielä yöllä huoneessani, ja havahduin sitten kamalaan rytinään ulkoa. Ovi kävi ja joku tuli sisälle, sitten sisältäkin kuului tavaroiden kaatumista ja rytinää. Menin katsomaan ja isähän se siellä heilui niin järkyttävän humalassa, etten ikinä ole sellaista kenelläkään nähnyt. Tiputteli asioita käsistään, hytkyi ja heilui, hyvä että pystyssä pysyi. Kysyin, mikä on, sanoin, että menepäs nukkumaan nyt. Ei vastausta. Kysyin, oliko koira ulkona. Meni ainakin puoli minuuttia, kun tuli puuroinen "ei". Herätin veljeni ja menimme huoneeseeni, olimme molemmat kauhuissamme. Kuuntelimme rytinää ja kun se lakkasi, yritimme miettiä, mitä tehdä. Emme päässeet nettiinkään etsimään numeroa, mihin soittaa.

Siinä lyhykäisyydessään. En käy setvimään heidän ongelmiaan tuon enempää, sekä äiti että isäkin ovat aikuisia ihmisiä vaikka isä tuntuu taantuneen lapsen tasolle nyt. Isä vinkui ja kitisi ja suuttui, ettei saanut äidiltä joululahjaa - syy oli se, että isä oli mankunut äidiltä yhtä todella kallista vehjettä isänpäivälahjaksi ja lopulta sen saanutkin. Jne, Isän lapsellisesta käytöksestä olisi niin monta esimerkkiä että kirjoittaisin tässä vielä illallakin jos niitä setvisin. Heillä on kuitenkin omat ongelmansa, jotka he saavat kahdestaan selvittää jos pystyvät, minun ongelmanani tässä on vain isän alkoholismi nyt.

Ongelmani on siis se, etten tiedä, mitä tehdä. Käyn vanhempieni luona satunnaisesti, asunhan ihan toisessa maakunnassakin oman pienen perheeni kanssa. Minulla on vain tunne, että minun olisi tehtävä jotain, koska äiti ei tee. Yrittihän hän lähteä, mutta ei siitä mitään tullut tosiaan. Mitä minä voin tehdä toiselta paikkakunnalta käsin alkoholistin tyttärenä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu