Ufo-olentojen näkeminen meditaatiossa

Elikkä harrastelen välillä meditaatiota ja näin unenomaisessa tilassa monia eri näköisiä avaruusolentoja tms. Yksi rotu oli karvainen ja miellyttävän näköinen, ihmistä lyhempi, mutta ihmismäinen käytökseltään. Vaaleanruskea sileä turkki peitti myös kasvoja ja keskeltä kasvoja meni pari senttiä leveä valkoisen turkin raita ylhäältä alas. Sillä oli kypärä kainalossa ja avaruuspuku päällä ja takana näkyi avaruusaluksia planeetan pinnalla. Lisäksi näin kummallisen violetti-ihoisen olennon, joka lähetti mieleeni erikoisen kolmiulotteisen geometrisen kuvion. Lisäksi tuli ajatus "meitä ei kiinnosta teidän seuranne". Kolmanneksi näin mustekalamaisen olennon, jolla oli poikasia ympärillään, jonkun planeetan pinnalla, sekä pelottavan olennon, jolla oli kuusi silmää. Kolme paria päällekkäin.

Kaikkea jännää se mielikuvitus luokin puoliunitilassa! Ajatella jos se olikin aitoa telepatiaa toisille planeetoille! Kuka tietää! Moni "hihhuli" varmaan väittäisi, että ne olivat oikeita olentoja. Toinen laittaisi mielisairauden syyksi, koska ei tuollainen ole yleistä, mutta puoliunitilassa voi nähdä joskus monia kasvoja. Tällä kertaa ne eivät olleet tältä planeetalta!
5174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Asusteletko kenties suon läheisyydessä, kyse saatta olla suokaasun aiheuttamista valveunihallusinaatioista.

Äänestä
  • Ei ole kyse moisesta, vaan unen ja valveen rajamailla tietoisesti nähdyistä kuvista. Ne näkee aivan samoin kuin unet, mutta tajuissaan. Silmät on kiinni mutta ikäänkuin ikkuna aukeaa ja siitä näkee. Ns. astraalitason juttuja.

    Äänestä

  • Aloittaja555 kirjoitti:

    Ei ole kyse moisesta, vaan unen ja valveen rajamailla tietoisesti nähdyistä kuvista. Ne näkee aivan samoin kuin unet, mutta tajuissaan. Silmät on kiinni mutta ikäänkuin ikkuna aukeaa ja siitä näkee. Ns. astraalitason juttuja.

    Selväuniksi kai noita sanotaan.

    Äänestä

Kun me kerta olemme energiaa ja ajatukset ovat skeptikkojen mukaan puhtaasti fyysisiä niin siinä tapauksessa kaikki ajatukset ja unet ovat totta. Ne tapahtuvat fyysisesti aivoissas.

Mekanismi on tiedossa. Sähkövirta järjestelee hienoa "jauhoa" eri järjestykseen kuin mikroprosessorissa.

Äänestä
  • Ne olivat todellisia, mutta vain minun mielessäni.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Jännän äärellä unet kirjoitti:

Elikkä harrastelen välillä meditaatiota ja näin unenomaisessa tilassa monia eri näköisiä avaruusolentoja tms. Yksi rotu oli karvainen ja miellyttävän näköinen, ihmistä lyhempi, mutta ihmismäinen käytökseltään. Vaaleanruskea sileä turkki peitti myös kasvoja ja keskeltä kasvoja meni pari senttiä leveä valkoisen turkin raita ylhäältä alas. Sillä oli kypärä kainalossa ja avaruuspuku päällä ja takana näkyi avaruusaluksia planeetan pinnalla. Lisäksi näin kummallisen violetti-ihoisen olennon, joka lähetti mieleeni erikoisen kolmiulotteisen geometrisen kuvion. Lisäksi tuli ajatus "meitä ei kiinnosta teidän seuranne". Kolmanneksi näin mustekalamaisen olennon, jolla oli poikasia ympärillään, jonkun planeetan pinnalla, sekä pelottavan olennon, jolla oli kuusi silmää. Kolme paria päällekkäin.

Kaikkea jännää se mielikuvitus luokin puoliunitilassa! Ajatella jos se olikin aitoa telepatiaa toisille planeetoille! Kuka tietää! Moni "hihhuli" varmaan väittäisi, että ne olivat oikeita olentoja. Toinen laittaisi mielisairauden syyksi, koska ei tuollainen ole yleistä, mutta puoliunitilassa voi nähdä joskus monia kasvoja. Tällä kertaa ne eivät olleet tältä planeetalta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu