En saa komentaa mieheni lapsia.

Mieheni on viikonloppuisä. Kun esim.joulupyhinä hoitopaikat ovat kiinni, lupaa eksälleen huolehtia lapsistaan. Tosiasiassa joutuukin itse töihin ja jättää lapsensa LIIAN USEIN minun hoidettavakseni. Kysymättä mielipidettäni. Minä en halua hänen lapsiaan hoitaa ja lapsethan ovat tulleet isäänsä tapaamaan ja kyselevät isänsä perään kokoajan. Lapset eivät ole tottuneet ottamaan huomioon muita ja ovat erittäin hermostuneita ja kovaäänisiä. Olen yrittänyt komentaa heitä ja kertoa heille kotini säännööt: esim. sen että ruokapöydässä ollaan nätisti, ei huudeta eikä riehuta. Lapset uskovat minua mutta kun isä kuulee että minä olen hänen lapsiaan ojentanut suuttuu ja yrittää kääntää lapsensa minua vastaan..Mikä ihme siinä on että toinen kokee normaalin opettamisen ja riehumisen kieltämisen uhkana????
12530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

jätä tuollainen idiootti!!

Äänestä

Joo, kyllä sinun asemassasi tekisin erittäin selväksi, että minä en lapsia hoida. Voisi sen jotenkin vielä sietää siinä tilanteessa, että niitä lapsia tosiaan saisi myös kasvattaa oman kodin sääntöihin, mutta jos sekin on kiellettyä, niin sitten en edes yrittäisi. Ilmoita sille miehelle vain, että sinä et hänen lapsia hoida ja lähde vaikka kotoa pois, jos mies meinaa lapset sinulle jättää. Tai soita lasten äidille, että lapset on jätetty sinulle, mutta sinä et heitä hoida.

Eihän tuo varmaan hyväksi teidän suhteelle ole, mutta eipä teidän suhteella ole juuri edellytyksiä, jos ette pääse tuollaisista perusasioista yhteisymmärrykseen.

Äänestä

Sano ukolle suoraan, että et hoida lapsia, sillä eihän se pesti kuulu sinulle.

Ei hän sinua todella rakasta, on vain ottanut piiaksi. Tuota samaahan se on tehnyt myös aikaisemmin jättänyt lapset äidin hoitoon ja paennut itse velvollisuuksiaan.
Sinä vain autat tuota miestä jatkamaan ihan samaa. Ethän enää jää tuohon huusholliin.

Äänestä

Niin, olen ajatellut että soittaisin lasten äidille ja kertoisin kuinka asiat ovat, mutta en oikein tiedä kuinka hän suhtautuu asiaan.. Itse äitinä toivoisin että minuun otettaisiin yhteyttä jos tällaista tapahtuu..Säälin kovasti näitä hermostuneita lapsiparkoja.

Äänestä

Öö. Järjestä itsellesi menoja silloin kun mies on töissä. Kerro siitä miehelle. Käy sunnuntaisin uimassa tai joogassa tai ompeluseurassa. Tapaa lauantaisin ystäviä ja lähde lenkille. Pakkohan sen miehen on jotenkin sitten järjestää työnsä ja lastenhoitonsa. Niinhän lähihuoltajienkin on tehtävä...

Äänestä

"Itse äitinä"... eli sulla on siinä siis myös omat lapset? Mies kaiketi olettaa, että sinä hoidat siinä sivussa myös hänen lapsensa (etenkin, jos mies maksaa teidän elämistä suurelta osin). Ei toi hoitopaikkojen kiinniolo ole mikään kovin hyvä selitys myöskään. Heti kun koulut alkaa, on lapset vailla hoitopaikkaa ihan kaikki lomat eli noin 6-vuotiaasta eteenpäin. Esim. kesäloma on heti 1. luokan jälkeen 10 viikkoa - siinähän sitä sitten urakalla uusperseissä sovitellaan, kun ei kenellekään sovi näitä lapsia hoitaa :D.

Äänestä

Kannattaa tehdä selväksi, että kun lapset ovat isänsä luona, niin hän on niistä myös hoitovastuussa.

Ihmetyttää kovasti nämä naiset, jotka alkavat hoitamaan miehensä ex-liiton lapsia... mutta totuushan on se, että isä on ihan kädetön lasten kanssa, kun ei ole liitossaankaan lastensa kanssa enempänsä aikaa viettänyt. Käyttää uusikkoaan piikanaan. Erona vaimon kohtaloon on vain se, että tälle uusikolle sentään maksaa vaivanpalkka tavalla tai toisella.

Äänestä
  • Totta kai komennat ja vaadit käytöstapoja ja oman osuuden tekemään kotona/teillä !!! Sama oikeus miehellä komentaa/käskeä sinun lapsiasi !

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Totta kai komennat ja vaadit käytöstapoja ja oman osuuden tekemään kotona/teillä !!! Sama oikeus miehellä komentaa/käskeä sinun lapsiasi !

    Minä sanon, että älä puutu lasten hoitoon ja asioiden hoitoon millään tavalla, lapset tulevat sinne isänsä luokse ja laita se isä hoitamaan lapset kaikin puolin.
    Se ukko on luistanut jo lapsien hoidosta ja siksi eronnut, miksi annat sen jatkaa tuota samaa rataa.

    Lähde omien lastesi kanssa vaikka kyläilemään kun miehen lapset tulevat, joten silloin hänen on pakko hoitaa omia lapsiaan.
    Laita mies vihdoin ja viimein ottamaan vastuu lapsistaan, äläkö millään tavalla huolla lapsia, älä laita heille ruokaa, älä pese heidän pyykkiään, älä leiki heidän kanssaan. pakota mies todelle tekemään kaikki.
    Älkää antako miesten teetättää teillä hänelle kuuluvia vastuullisia tehtäviä.

    Sitä vastoin huolehdi itse omista lapsistasi, anna heille paljon aikaasi, keskustele ja huolla heitä, sitä omat lapsesi tarvitsevat, eivät he tarvitse tuota uusioukkoasia lainkaan, siitä olen ihan varma

    Äänestä

Voi olla että en tätä enää jaksa. Odotan aina kauhulla poikien tänne tuloa.. ja vaikka kuinka yritän peittää ajatukseni ja pysyä rauhallisena, nii minua hirvittää se ettei näitä lapsia käskytetä eikä anneta lupaa käskyttää. Minun lapseni, tai esim. vieraiden lasten riehuminen ja huuto kyllä ärsyttää miestäni. Miten voi olla näin sokea omien lastensa huonolle käytökselle, ja miten voi olla näin kuuro omien lastensa huutamiselle? Omia lapsiani minä komennan ja muistuttelen koko ajan. Sitähän se kasvatus kai on..?

Äänestä
  • Onhan sinun nyt kyettävä keskustelemaan miehesi kanssa asiasta niinkuin aikuiset. Tuo on sinunkin kotisi ja sinullakin on oikeus olla päättämässä kotia koskevista asioista. Voi olla, että päädytte siihen, että sinä et ojenna hänen lapsiaan, mutta silloin vastavuoroisesti suuri vastuu siirtyy miehellesi ja hänen on otettava ohjat kasvatuksesta. Miten sitten sovittekin.

    Vai onko niin, että te ette pariskuntana pysty keskustelemaan ja sopimaan asioista? Jos ette, on tuon ongelmasi pohjalla parisuhteen toimimattomuus. Se onkin isompi juttu ja pitää pistää kuntoon.

    Äänestä

Annatko sinä miehen exän komentaa sun kakrujasi? Se menee näes puolin ja toisin, ei yhtään erivapauksia kenellekkään. Muista että miehen exä oli se eka vaimo, sinä olet se joka tulee sitten paikkaamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikeatappaus kirjoitti:

Mieheni on viikonloppuisä. Kun esim.joulupyhinä hoitopaikat ovat kiinni, lupaa eksälleen huolehtia lapsistaan. Tosiasiassa joutuukin itse töihin ja jättää lapsensa LIIAN USEIN minun hoidettavakseni. Kysymättä mielipidettäni. Minä en halua hänen lapsiaan hoitaa ja lapsethan ovat tulleet isäänsä tapaamaan ja kyselevät isänsä perään kokoajan. Lapset eivät ole tottuneet ottamaan huomioon muita ja ovat erittäin hermostuneita ja kovaäänisiä. Olen yrittänyt komentaa heitä ja kertoa heille kotini säännööt: esim. sen että ruokapöydässä ollaan nätisti, ei huudeta eikä riehuta. Lapset uskovat minua mutta kun isä kuulee että minä olen hänen lapsiaan ojentanut suuttuu ja yrittää kääntää lapsensa minua vastaan..Mikä ihme siinä on että toinen kokee normaalin opettamisen ja riehumisen kieltämisen uhkana????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu