hei,
minulla on aika paha olla.. äitini käyttäytyy minua kohtaan välillä erittäin huonosti.. olen jo aikuinen (20v) tytär ja asun yksin muualla. nyt joulun aikaan olen taas kerran käymässä äidin luona ja olen todella ahdistunut.
yleensä olen iloinen ja onnellinen, tänne tullessani ahdistus iskee aina.. en haluaisi lopettaa käymistä, sillä rakastan äitiäni yli kaiken. tuntuu aivan kamalalta myös tätä kirjoittaessani, tulee kamala olo..
miksikö olen sitten ahdistunut? no.. äitini kommentoi painoani ja ulkonäköäni jatkuvasti.. olen ollut todella ylipainoinen ja nyt olen vuodessa onnistunut laihduttamaan 15kg! mielestäni olen nyt kaunis , tai ainakin ennen ajattelin niin.. kunnes äitini tokaisi, että olen kylllä edelleen melko pyöreä.. "ei sinua ainakaan hoikaksi voi sanoa"… luulen, että suurin syy ylipainooni oli juuri äidin tällaiset kommentit, joiden vuoksi ajattelin, että niinpäs olenkin, ruma ja lihava, turha edes yrittää laihduttaa… äidin mielestä siis lihava ei voi olla kaunis..
lisäksi äiti on puhunut minulle tämän joulun välillä erittäin rumalla äänensävyllä.. on tapeltu lähes koko joulu. ymmärrän, että äidillä on stressiä jouluvalmisteluista ja kun pyydän voinko auttaa, ei apu kuitenkaan kelpaa. sitten hän huutaa, haukkuu pataluhaksi.. hän jopa uhkasi, ettei ensi joulua aio viettää kanssani tai muun perheen kanssa. tämä tuntui aivan kauhealta! joulu on perhejuhla, jossa pitäisi nauttia perheen seurasta ja yritinkin järjestää mukavaa tekemistä, esim lautapelejä mutta äidin hermot ei kestä mitään..
herään aamuisin äidin huutoon, menen nukkumaan väheksyviin katseisiin.. juuri äsken hän käyttäytyi kuin en olisi edes huoneessa.
tunnen oloni todella huonoksi ihmiseksi ja epäonnistuneeksi tyttäreksi..
miksi äitini käyttäytyy näin? rakastan häntä ja haluaisin olla läheinen hänen kanssaan! en kuitenkaan halua, että minulla on paha olla..
tuntuu, että paha olo on joka tapauksessa.. jos en näe äitiä, minulla on ikävä ja tunnen oloni pahaksi kun en käy hänen luonaan.. jos näen häntä, minuun iskee ahdistus ja tunnen itseni huonoksi..
:(( kirjoitin tämän, sillä toivon, että te kaikki äidit mietitte tarkkaan miten puhutte tyttärillenne! vaikka lapsille on helppo ärähtää yms, niin eivät hekään kaikkea siedä.. etenkin jos ei enää asu vanhempien luona, on todella ikävää jos sinne mennessään joutuu kuunnella tällaista..
minulla on aika paha olla.. äitini käyttäytyy minua kohtaan välillä erittäin huonosti.. olen jo aikuinen (20v) tytär ja asun yksin muualla. nyt joulun aikaan olen taas kerran käymässä äidin luona ja olen todella ahdistunut.
yleensä olen iloinen ja onnellinen, tänne tullessani ahdistus iskee aina.. en haluaisi lopettaa käymistä, sillä rakastan äitiäni yli kaiken. tuntuu aivan kamalalta myös tätä kirjoittaessani, tulee kamala olo..
miksikö olen sitten ahdistunut? no.. äitini kommentoi painoani ja ulkonäköäni jatkuvasti.. olen ollut todella ylipainoinen ja nyt olen vuodessa onnistunut laihduttamaan 15kg! mielestäni olen nyt kaunis , tai ainakin ennen ajattelin niin.. kunnes äitini tokaisi, että olen kylllä edelleen melko pyöreä.. "ei sinua ainakaan hoikaksi voi sanoa"… luulen, että suurin syy ylipainooni oli juuri äidin tällaiset kommentit, joiden vuoksi ajattelin, että niinpäs olenkin, ruma ja lihava, turha edes yrittää laihduttaa… äidin mielestä siis lihava ei voi olla kaunis..
lisäksi äiti on puhunut minulle tämän joulun välillä erittäin rumalla äänensävyllä.. on tapeltu lähes koko joulu. ymmärrän, että äidillä on stressiä jouluvalmisteluista ja kun pyydän voinko auttaa, ei apu kuitenkaan kelpaa. sitten hän huutaa, haukkuu pataluhaksi.. hän jopa uhkasi, ettei ensi joulua aio viettää kanssani tai muun perheen kanssa. tämä tuntui aivan kauhealta! joulu on perhejuhla, jossa pitäisi nauttia perheen seurasta ja yritinkin järjestää mukavaa tekemistä, esim lautapelejä mutta äidin hermot ei kestä mitään..
herään aamuisin äidin huutoon, menen nukkumaan väheksyviin katseisiin.. juuri äsken hän käyttäytyi kuin en olisi edes huoneessa.
tunnen oloni todella huonoksi ihmiseksi ja epäonnistuneeksi tyttäreksi..
miksi äitini käyttäytyy näin? rakastan häntä ja haluaisin olla läheinen hänen kanssaan! en kuitenkaan halua, että minulla on paha olla..
tuntuu, että paha olo on joka tapauksessa.. jos en näe äitiä, minulla on ikävä ja tunnen oloni pahaksi kun en käy hänen luonaan.. jos näen häntä, minuun iskee ahdistus ja tunnen itseni huonoksi..
:(( kirjoitin tämän, sillä toivon, että te kaikki äidit mietitte tarkkaan miten puhutte tyttärillenne! vaikka lapsille on helppo ärähtää yms, niin eivät hekään kaikkea siedä.. etenkin jos ei enää asu vanhempien luona, on todella ikävää jos sinne mennessään joutuu kuunnella tällaista..
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen pahoillani että äitisi on tuoillainen!
Itselläni on mummo joka toimi kuten äitisi. Oma äitini on niitä kiltti-tyttö tapauksia jotka ei laita vastaan ja siksipä minutkin pakotettiin joka lomalla mummolaan kun perheen kanssa matkustimme. 15vuotiaana lopetin kyläilyt, suostuin tapaamaan mummoa vain kun hän oli meilläpäin mutta silloinkin rajoitetusti alta tunnin. Olen nyt 30kymmentä ja kahden lapsen äiti, mummoni on nähnyt vain kerran vanhemman lapseni. Voin pahoin koko sen tapaaminen koska kaikki ne haukut ja mollaamiset sieltä alta kouluikäisestä pyörivät päässäni ja ajattelin kokoajan että uskallappas sanoa lapsestani jotain negatiivista niin emme tapaa ikinä. Mummoni hetken lääsyttyään alkoi mollaamaan minun imetystäni (halusin tehdä sen rauhassa) ja sen jälkeen sanoi lastani palloksi ja alkoi kyselemään että eihän me olla vastiketta annettu kun se lihottaa. Pakkasin lapseni vaunuihin ja lähdin pois. Sen päivän jälkeen en ole puhunut mummolleni enkä ole häntä tavannut. Jotku loukkaukset ovat se viimeinen tippa vesilasiin jonka jälkeen ei paluuta ole!
Toivon että äitisi osaa muun ajan vuodesta käyttäytyä, muutoin voit tulkevaisuudessa huomata ettet halua olla enää missään tekemisissä, ihan vain suojellaksesi itseäsi tai mahdollisia lapsiasi!
Tuollaisista narsistisukulaisista kannattaa hankkiutua eroon. Siis lakata soittamasta ja käymästä. Pääsee itse helpommalla. Eikä asiasta kannata ottaa itselle stressiä. Sinä et ole se ilkeä sukulainen vaan hän.
Itse vedit välit poikki isääni kun ymmärsin, että hän on yrittänyt käyttää ja käyttänyt kaikkia lapsia hyväksi jollain tavalla, minua ja miestäni yritti taloudellisesti käyttää hyväksi. Siis toisin sanoen viedä meidän rahat. No eipä onnistunut..miettiköön rauhassa tekosiaan. Mummolaan tunkee aina samaan aikaan kuin me, ihan sama. En mitään keskusteluja hänen kanssaan aloita ja vältän katsekontaktia..
Miehelläni on tuollainen narsistimummo kanssa. Latelee törkeyksiä ihmisille, joista ei pidä. No meistä pitää, mutta kun tiedän mitä paskaa latelee muille, niin ei paljoo huvita eukkoa nähdä. On polttanut välit omiin lapsiinsa ja yksinäinen hän tietenkin on. En sääli yhtään, oman soppansa keittänyt..
Voi mahotonta, en ole koskaan kuullut tuollaista isistä, äideistä tai mummoista. Toki sitten jotain ihan rikollista, jotka sitten tulevat julkisuuteenkin. Jotain on heissä pahasti vialla ja vielä ihmeempää, miten sattuu sekä sinun isäsi että anoppisi olemaan samanlainen. Oikein on vaikea uskoa. Ihan kuin joku kirous.
Jos itse yhden kerran sanon ymmärtämättömyyttäni jotain typerää lapsilleni niin pyytelen anteeksi ja tietenkin antavatkin. Yleensä kehun ja kerron kuinka iloinen olen heistä. Puhumattakaan lapsenlapsista. Ikävöin kovasti koko sakkia, voi vitsi miten onnellista oli istua hetki heidän kanssaan joulupuuropöydässä luonani. Näin sen kuuluu olla.
Pohtikaa ihmeessä sellainen ratkasu, ettei omiin lapsiinne "tartu".
Hei tyttökulta. Ensiksi onnittelut hienosta painonpudotussaavutuksesta! Upeaa että olet siihen pystynyt ja tunnet olosi kauniiksi nyt. Älä anna äidin sitä mitätöidä puheillaan, tiedäthän itse että saavutus on hieno. Tiedät itse kuinka hyvä ja hyväätahtova olet, tiedät varmasti myös että voit olla tyytyväinen ulkonäköösi jos vaan et usko äidin moitteita. Katso peiliin ja näe upea nuori nainen, kaikki mahdollisuudet edessäsi.
Sinulla on kultainen sydän, joka haluaisi olla sovussa ja läheinen äidin kanssa, mutta näyttää siltä että äiti ei siihen pysty. Uskon että hänkin rakastaa sinua, mutta pystyy osoittamaan rakkautta vain huolehtimalla (= moittimalla) . Äitiys taitaa olla hänelle sitä että tytärtä ohjataan kovalla kädellä, moititaan, vaaditaan ja syyllistetään. Hän ei osaa olla äitinä muuten, näe se hänen puutteenaan, ei sinun. Se että ei osaa ilmaista rakkauttaan paremmin, ei tarkoita ettei hän rakastaisi.
Äidin vaikutus sinuun on masentava ja rusentaa itsetuntosi. Sinun on siis päästävä siitä vaikutuksesta irti. Sinun on päätettävä olla pahastumatta ja välittämättä hänen puheistaan, älä ota niitä todesta äläkä usko hänen moitteitaan, päästä toisesta korvasta ulos ja unohda. Sellaista kielteisyyttä on kuitenkin vaikea vastustaa.
Ehkä joudut ainakin ensin ottamaan etäisyyttä, vähentämään tapaamista, ruveta elämään omaa itsenäistä elämääsi. Eri tilanteissa älä edes mieti, mitä äiti sanoisi, vaan mitä ajattelet itse. Ehkä myöhemmin kun olet itse tarpeeksi vahva, voitte taas tapailla enemmän. Huomaa, että sinä voit olla onnellinen äidistä riippumatta. Panosta omiin ystäviin, opintoihin, työhön, harrastuksiin. Kun muut asiasi ovat kunnossa, äidin merkitys vähenee ja kun hän on vähemmän tärkeä, ei hänen käytöksensä satuta niin. Äitiä et voi muuttaa, mutta itsesi voit - vahvemmaksi.
Ehkä tarvitset nyt aikuisena kapinan, jota useimmat tekevät murrosiässä astuakseen itsenäiseen elämään. Valitset itse arvosi ja ajatuksesi, pidät omat asiasi ominasi etkä kysy tai selitä enää äidille kaikkea. Jos hän moittii kaikkea mitä teet, on ainoa mahdollisuus olla kertomatta tekemisiäsi. Sen voi tehdä myös ystävällisesti, sopivasti etäisyyttä kasvattaen ja jättämällä äiti ulos henkilökohtaisista asioistasi.
Juuri näin. Raamatussa on jokin sellainen kohta kuin "se, joka tekee Jumalan mielen mukaisesti, on sinun veljesi, isäsi (ja äitisi)", en nyt muista sanatarkasti. Olet ehkä monessakin kohtaa jäänyt vaille sellaista ehdotonta, hyväksyvää lämmintä äidinrakkautta, jota jokainen ihmistaimi janoaa. Ja sitä rakkautta kohti vieläkin kurkottelet, turhaan.
Etsi itsellesi toinen äitihahmo, joku vanha viisas nainen jonka kanssa juttelet juuri niin kuin toivoisit äidin kanssa kaiken tapahtuvan. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Jos olet seurakunnan jäsen, voisit sitä kautta kysäistä keskusteluseuraa ja ehkäpä jopa "varaäitiä" jostakusta, jolta puuttuu kaivattu tytär elämästä.
Tuli kovin uskonnollissävytteinen vastauksestani. Pääasia että osaat ja uskallat pystypäin elää omaa elämääsi, ja viisastuneena valikoit vain voimauttavia ystäviä lähellesi. Varo narsisteja, saattavat saalistaa sinua perhetaustasi takia vieläkin.
Voi tyttö rukka , nyt menet peilin eteen ja sanot itsellesi , että siellä on kaunis ja fiksu nuori nainen , joka arvostaa itseään ja ymmärtää läheisiään ja antaa heille heidän virheensä anteeksi , noita asioita turhaan itse miettimättä .
Tuntuu , että äitisi on alitajuisesti nuoruudellesi kateellinen tai oman elämänsä katkeroittama . Sinusta tuo ei johdu , se pitää ymmärtää ja anna mennä korvasta toiseen ja ulos ...
Onko äidilläsi vaihdevuodet , ne voivat muuttaa ihmistä ja masentaa , tehdä marttyyriksi .
Joskus kun hän puhuu sinulle noin , kysy miksi hän sanoo niin , tarkoittaako hän kaikkea , onko hänelle puhuttu vastaavasti samallalailla . Älä ala kinaamaan , kysy vain , jos hänellä vaikka alkaisi mietittyttämään sanojensa tarkoitus .
Nauti perheestäsi ja muuta omaa asennettasi , niin että et ota näitä itseesi , ei kannata hylätä , ota ne sellaisina viallisina kuin he ovat ja toivo parasta , että tilanne korjaantuu .
Kiitos kaikille aivan ihanista ja voimaannuttavista kommenteistanne
Hei
Nimimerkkisi on väärä. Et mikään avuton ole vaan viisas ja vastuuntuntoinen nainen. Hienot päätelmät sinulla. Tuolla asenteella onnistut kasaamaan lämpimämmät tunteet.
Minullakin oli ja on tuontyyppinen äiti. Poikkeuksena tosin, että olin hoikka ja kaunis nuori nainen mutta kuvittelin olevani kaikkea sitä huonoa, mistä äitini jaksoi huomautella ja kritisoida. En rakastanut silloin enkä nyt häntä vaan vihani kasvoi vuosi vuodelta kunnes tajusin, että jos meinaan saada terveen itsetunnon ja kohtuullisen elämän, minun on katkastava väölini häneen. Ja niin tein.
Nykyään olen hyvin tasapainoinen nainen, teen keskivaativaa työtä, jossa joudun paljon esiintymään ja luennoimaan. Minulla on rakastava mies ja lapsia. Äitiini en ole ollut vuosikausiin yhteydessä enkä haluakaan olla. Hän on nainen joka minut synnytti, ei mitään muuta.
äitis purkaa omaa pahaa oloaan sinuun ja sinun kauttasi...ja se rakkaus...ei se ole rakkautta...se on vain...jotain...luulet että kuuluu rakastaa tms...ooppa käymättä/ottamatta yhteyttä vähään aikaan niin huomaat ettet edes kaipaa...niin...sä odotat että se rakastaa takaisin, ihan niinku koiranpentu...anteeksi jos vaikutan ilkeältä mutta näin se vaan on...mä LUULIN samalla lailla rakastavani mun miestä...pah, olin vaan läheisriippuvainen! Voit kuukkeloida ton sanan ja lukea siitä lissää..Voimia Sulle psinonpudotukseen siis uuteen elämäntyyliin!
Kuukeloimalla läheisriippuvuudesta löytyy varmasti jotain seuraavanlasita "läheisriippuvuudeksi kutsutaan tilaa jossa joku tai kaikki läheiset oireilevat jonkun läheisen päihteiden väärinkäytöstä..." Mikäli aloittajan äidin sairaus on jokin päihteisiin liittyvä, niin toki, miksei...
Mutta niin, aloittaja. Äidilläsi on ongelmia, älä anna sen satuttaa sinua. Äidistäsi tuntuu varmasti aivan todella pahalta ja siksi hän purkaa omaa turhautumistaan toisiin, aivan syyttä, mutta omasta mielestään oikeutetusti. Katso vain kohden, hymyile, älä anna satuttaa. Se on äitisi, sinulle rakas, rakastat häntä, etkä rakastamalla voi tehdä ainakaan vahinkoa. Muista joka kerta kun hän kohtelee sinua loukkaavasti, että nyt toimii hänen ongelmansa, asia ei missään nimessä liity sinuun tai sinun kiloihisi, johonkin hän ongelmansa purkaa jokatapauksessa, nyt kohdalla olet vain sinä. Näe se ihminen siellä ongelmien takana, se on se rakas äitisi.
Itse olen vaikean ihmissuhteen kohtaamiseen saanut joskus todella hyvät neuvot diakonissalta. Harmittaa etten muista nyt miten sen sanoman ydin meni tarkalleen, mutta sitä se oli; hymyile, keskitä ajatuksesi siihen, että rakastan tuota ihmistä, vaikken hyväksy hänen tekojaan. Jotenkin se oli niin loistavasti häneltä esitetty, vaikken itse todella mitenkään uskontosuuntautunut ole, niin sieltä sain minä, lähimmäisen rakkaudesta, parhaat ohjeet asiaan, jota puinut monien ihmisten kanssa jo vuosikausia... En vain koskaan ollut ajatellut sitä miten paha voi ihmisellä olla joka solvaa toisia, vaan olin keskittynyt aina vain kiukustumaan siitä mitä se nyt taas suustaan päästi, jotenkin se lähimmäisenrakkaus ajatus sai suuntaamaan energian noissa rankoissa hetkissä muualle, kykenin vilpittömään sääliin tilanteissa joissa aiemmin olisin kokenut vain raivoa ja sääli on kuitenkin vielä rakentava tunne... Miksi sinä voit noin pahoin? Voinko auttaa sinua... Sen sijaan, että Pe*kele ite olet vielä suurempi...
Välein poikkilaittaminen omaan äitiin? Tuskin, aika tosi kova ihminen pitää olla että se onnistuisi... Et ihan vaikuta sellaiselta...
hei.
onkohan äidilläsi oma lapsuus ollut yhtä alistava ja riittämätön?aina pitää asioista pystyä puhumaan niiden oikeilla nimillä.ei äitisi voi noin tunteeton olla ilman syytä.jos kyse olisi sinun elämän pituudesta,siinä vaiheessa normaali empatiakykyinen ihminen miettisi sanomisiaan ja tarvittaessa hankkisi apua itselleen.jottei sama kaava toistuisi oman lapsen kohdalla.
sinä et ole syypää vaan kohde,jolle on helppo selättää murheet.
kysy mitä merkitset hänelle.miettiikö hän ollenkaan sinun tunteitasi.eikö sinullakin ole oikeus itkeä kun on paha olla.äiti on tärkein ihminen maailmassa.sinun tuki ja turva.missä vaiheessa asiat ovat muuttuneet ettet tunne arvostusta kotonasi?sinulla on tunteet,olitpa iso tai pieni.kilot eivät sitä sanele!muista se.luonne ratkaisee.
kukaan ei pärjää tässä maailmassa yksin,ei edes painonpudotuksessa.henkinen tuki on se,millä ihminen saa itseään psyykattua paiskimaan töitä jonkun asian puolesta.sinun äitisi ei sitä ymmärrä.kaikki ihmiset,jotka saavat sinut negatiiviseksi,vältä niiden näkemistä ja yhteydenpitoa.sinun tehtäväsi on huolehtia itsestäsi rakastamalla itseäsi sellaisena kuin olet.vikoineen kaikkineen,kaikillahan niitä on.sinä olet vahva luonne,hyvä että kysyt apua vaikka palstalta.olet ajatteleva nuori ja jos äitilläsi ei ole paljoa elinaikaa,nyt on viimeinen tilaisuus puhua asiat selviksi.usko pois,se on molempien etu.
hyvää jatkoa ja tsemppiä kovasti.
Anna-liisa Valtavaara muistaakseni kirjoittanut nämä kirjat:
- Kiltteydestä kipeät
- Ainako anteeksi
Hyvä luettava myös Mari Huuskon:
Hallintaa vai huolenpitoa.
Olen itse ollut lähestulkoon samassa tilanteessa, joten ajoissa voisi ottaa sitä "etäisyyttä" tai ainakin kertoa oman mielipiteensä tilanteesta. Siihenhän on sinullakin oikeus,
vaan ettet vain ajattele ettei olisi?
Voimia!
Muistuta äidillesi (niin paljon kuin häntä rakastatkin) että sitä saa mitä tilaa.
Äidin tehtävä on rakastaa, tukea, kannustaa, olla läsnä, jotta sitten kun aika koittaa, sinä voit olla äidillesi rakastava, tukeva, kannustava ja ennenkaikkea huolehtiva tytär.
Joskus tuntuu, että äidit eivät vain tajua sitä, että se lapsi on se henkilö, joka hänestä pitää huolen, kun vanhuus alkaa vaivaamaan.
Että jos on 40 vuotta vähätellyt, haukkunut, ollut ilkeä jne. omalle lapselleen, niin yhtäkkiäkö se lapsi antaa kaiken anteeksi ja ryhtyy huolehtimaan äidistä, jolla alkaa olla dementiaa ym. vanhuuden vaivaa. Että lapsi yhtäkkiä järjestää oman elämänsä siten, että voi olla vanhempien tukena ja järjestää palvelukoti / hoivaosasto ynnä muita vastaavia asioita??
Ehei, turha luulo. Vaikka rakkaus on suurta ja antaa anteeksi paljon asioita, niin silti jotkut arvet kiristävät vielä niin lujaa, että lojaalius on kortilla.
Hei sinä aloittaja, olet hieno, ajatteleva nuori nainen ja on ikävää lukea että äitisi suhtautuu noin vähättelevästi sinuun. Itselläni on suhteessa omaan äitiini ollut samanlaisia tuntemuksia ja olen kuitenkin jo yli 4-kymppinen.
Jos haluat kirjoitella ajatuksistasi ja tuntemuksistasi enemmänkin niin meilaa [email protected].
Tsemppiä kuitenkin sinulle ja haleja