Olen nyt asunut isovanhempieni luona kohta 2-vuotta, muutin pois kotoa koska alkoi käymään ahtaaksi pienen asunnon vuoksi. Viimeiset kolme vuotta olen sinnitellyt päivittäisten itsemurha-ajatusten ja viiltelynhimon kanssa, ja n. vuosi sitten armeijassa romahdin ja siitä seurasi pitkä osastoreissu ja viikottainen psykiatrilla käynti sekä tukevat masennuslääkkeet. Tällä hetkellä olen saanut elämäni jotenkin kokoon, ja käyn jopa kouluakin.
Tapasin n. 4-5kk sitten erään henkilön internetin välityksellä joka asuu n. 180km päässä ja on kysynyt tulisinko hänelle kämppäkaveriksi kun hän aikoo muuttaa pois kotoaan. Tavatessanni hänet ensimmäisen kerran, huomasin hänen vaikuttavan minuun toisella tavalla kuin muut ihmiset, hänen kanssaan puhuessa minulle tuli jopa hyvä olo, eikä itsetuhoisista ajatuksista tai viiltelynhimosta ollut tietoakaan, näin hyvä oloni on ollut viimeksi useita vuosia sitten.
Vanhemmillani ei ole mitään muuttoa vastaan, ja isäni jopa oli sitä mieltä, että kannattaa ainakin yrittää, isovanhempani puolestaan olivat sitä mieltä, että niin kauas muuttaminen olisi suuri virhe ja onnistuivat ilmaisemaan mielipiteensä todella jyrkästi, ja tämä musersi itseluottamukseni täysin. Tiedän kyllä, etteivät isovanhempani mitään sille mahda jos haluan muuttaa pois, mutta silti minulle heräsi epäilyjä.
Periaatteessa mikään ei pidättele minua täällä, koulun vaihtaminen toiselle paikkakunnalle olisi helppoa, ja rahastakaan ei ole pulaa, mutta jotenkin asia silti ahdistaa minua.
Tapasin n. 4-5kk sitten erään henkilön internetin välityksellä joka asuu n. 180km päässä ja on kysynyt tulisinko hänelle kämppäkaveriksi kun hän aikoo muuttaa pois kotoaan. Tavatessanni hänet ensimmäisen kerran, huomasin hänen vaikuttavan minuun toisella tavalla kuin muut ihmiset, hänen kanssaan puhuessa minulle tuli jopa hyvä olo, eikä itsetuhoisista ajatuksista tai viiltelynhimosta ollut tietoakaan, näin hyvä oloni on ollut viimeksi useita vuosia sitten.
Vanhemmillani ei ole mitään muuttoa vastaan, ja isäni jopa oli sitä mieltä, että kannattaa ainakin yrittää, isovanhempani puolestaan olivat sitä mieltä, että niin kauas muuttaminen olisi suuri virhe ja onnistuivat ilmaisemaan mielipiteensä todella jyrkästi, ja tämä musersi itseluottamukseni täysin. Tiedän kyllä, etteivät isovanhempani mitään sille mahda jos haluan muuttaa pois, mutta silti minulle heräsi epäilyjä.
Periaatteessa mikään ei pidättele minua täällä, koulun vaihtaminen toiselle paikkakunnalle olisi helppoa, ja rahastakaan ei ole pulaa, mutta jotenkin asia silti ahdistaa minua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Se on varmasti PELOTTAVAA muuttaa kauas, mutta suosittelen sitä, paikan vaihdos auttaa ehottomasti. Jos vielä muutat jonkun ymmärtäväisen ja saman ikäisen luokse, kyllä se on suuri parannus nykyiseen tilanteeseen.
En sinänsä pelkää muuttamista, koska täällä minulla ei ole mitään minkä vuoksi haluaisin jäädä, mutta jos en tulekkaan toimeen kämppäkaverin kanssa, niin saan osakseni vain suuren pettymyksen.
Kyllä muutto tuntuu järkevältä. isovanhemmat ajattelvat oman ikänsä näkökulmasta ja mutta vanhempasi ymmärtävät asian eri tavalla. Kyllä elämässä pitää ottaa haasteia ja riskejä. Se on sitten sen ajan asia, jos ette tule toimeen. Oletpahan ainakin yirtänyt siipiäsi muualla.
Eläminen isovanhempien luona passiovi sinua. Älä amsennu heidän mielipiteistään
Isovanhemmat saattavat myös olla oikeassa. Ei se muuttaminen varmaa vie sitä pahaa oloo kokonaan pois, ja entä jos et tuukkaa tämän henkilön kanssa enään toimeen? Kannattaa miettiä pitkään. Voin kertoa omasta kokemuksesta että tommoset kimppa asumiset voi olla myös erittäin hermoja raastavia. Toisen jotkut tietyt tavat voi alkaa suoraan sanottuna v*tuttamaan. Itellä sit meniki hermot koko kimppakämppä hommaan ku meijän yhdessäelo ei vain onnistunu enään sen ruusuisen 3 kuukauden jälkeen ja se aika Kun etin omaa asuntoa niin oli täyttä helvettiä ja joka päivä oli sota käynnissä mistä naurettavimmista jutuista. Jälkeempäin ku ollaan nyt asuttu erikseen niin tullaan tosi hyvin toimeen ja ollaan hyviä ystäviä.