gallup

http://yle.fi/uutiset/kokoomuksen_alamaki_pysahtyi__keskusta_jatkaa_karjessa/7002780

On hyvä huomata että kohdassa "muut" on tasaista nousua,
tähän pitää saada vain vauhtia, mitä mahtaa tuo virhemarginaali
vaikuttaa 1,8%,joskin tuolla sanottiin se koskevan suuria puolueita.

Vastaajista vain 65% on kertonut puolueensa,eli monikaan ei vielä tiedä ketä äänestää,jos nyt ketään.

EU vaaleissa on paljon nukkuvia, niitä ei koeta tärkeiksi, mutta
nyt ne olisi erityisen tärkeät kosks tuonne liittovaltioon tuntuu
olevan kiire.

Mepeiksi olisi nyt saatava paljon liittovaltion vastaisia voimia,
ympäri eurooppaa,
siksi on hyvä kun Pesonen oli siellä Kreikassa luomassa suhteita,
suomen mepit ei yksinään pysty vaikuttamaan,yhdessä kyllä.
499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mikään potentiaalisten äänestäjien määrä ei auta jos puolueella ei ole sellaista profiilia kuin äänestäjät haluavat. Ja jotkut mahdolliset ehdokkaat. IPUssa on kierrelty melko kauan sitä tosiasiaa, että persuja kannatetaan monista muistakin syistä kuin kuvitellun EU-vastaisuuden takia. Jopa enemmän niistä muista syistä. Sieltä ei monta ääntä siirry IPUlle ellei puolue tee nopeasti sellaisia muutoksia, että se alkaa kiinnostaa näitä ihmisiä. Heitä löytyy monen puolueen äänestäjistä. Kyseessä on monin verroin suurempi kasvupotentiaali kuin siinä laitimmaisessa laidassa, jota nyt kosiskellaan.

Jos puolue sallii yhden äärilaidan todella vahvan edustuksen sisällään, pitäisi terveen järjen mukaan sallia toinenkin laita. Ja se saa mennä omassa sarjassaan todella reunalle, ennen kuin on tasoissa tuon toisen laidan kanssa.

IPU menettää ääniä usealle puolueelle saman ongelman takia, sekä hallitukseen että oppositioon. IPU ei tarjoa niitä maailmankuvia, joita persujen kannattajat ja muut vastaavat hakevat. Joka suunnasta IPU ei saa ääniä koskaan. On pari selvästi tunnistettavissa olevaa suuntaa, joista niitä olisi tulossa. IPUssa on taipumusta keskittyä järjestelmällisesti siihen toiseen suuntaan. Strategiasta on erilaisia mielipiteitä. Kaikki eivät ymmärrä sitä.

Äänestä

En nyt ehkä ihan ymmärtänyt mitä halusit sanoa,mutta jos tarkoituksesi
on viestiä sitä että meidänkin pitäisi hyväksyä nuo liittovaltio- ja
natosuunnitelmat, niinkuin persutkin ovat tehneet, niin silloinhan
koko puolue on turha.

Eihän voi olla niin että itsenäisyyspuolue on olemassa vain puoluetta
varten,eikö se tärkein tavoite pidä olla selkeästi tiedossa,
niinkuin nyt onkin.

Puolue, samanlainen kuin kaikki muut,niitähän on jo liikaakin,
vai pitäisikö puolue olla vain joillekin työpaikka, ilman tavoitteita,
jos itsenäisyyteen ei pyritä niin minä eroan puolueesta,
koska tuon tavoitteen vuoksi IPU;n liityin.

Lisäksi,IPU on mielestäni oikeudenmukaisuuspuolue,ilman
vasenta tai oikeaa laitaa,koska kaikkien eduista on pidettävä
huolta,
Yrittäjät,me tarvitsemme heitä,ilman yrityksiä ei ole työpaikkoja,
ja ilman duunareita puuttuu tekijät,
joten toista ei voi olla ilman toista,me tarvitsemme toisiamme.

Äänestä
  • Minä tähtään itsenäisyyteen mutta en sellaiseen valtioon jossa vasemmisto hallitsee. En myöskään oikeistolaiseen jossa nykyiseen tapaan ryöstetään kansalaisten rahat ja omaisuudet. Tämä EU on varoittava esimerkki huonosta valtiosta. Montako talonpoikaa on enää jäljellä ja missä ovat duunarit?
    IPUlla ei ole omaa linjausta koska se ei ole selittänyt kellekään mitä itsenäisyydellä tehdään. Lisäksi puhutaan hassuja asioista vasemmistoa myötäillen. Kansantaloutta tällainen puhe ei ikinä paranna. Se on nähty niin kekkosen aikaan kuin EU:n aikaan. Menkää jo vihdoin kansantalouden peruskurssille jotta ymmärtäisitte mitä pitää tehdä. Nykyinen peli on lopetettava. Varastaminen muilta pilaa kaikkien elämän.

    Äänestä

Kysymys on ihan jostain muusta kuin vasemmistosta tai oikeistosta tai mitä niitä nyt onkaan. Keskittykää olennaiseen,meillä ei ole päätösvaltaa jolla mellä olisi oikeasti
mahollista vaikuttaa meitä koskeviin asioihin.

Me ollaan entistä enemmän orjan asemassa jos kansa ei herää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yx, kax, monta, kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/kokoomuksen_alamaki_pysahtyi__keskusta_jatkaa_karjessa/7002780

On hyvä huomata että kohdassa "muut" on tasaista nousua,
tähän pitää saada vain vauhtia, mitä mahtaa tuo virhemarginaali
vaikuttaa 1,8%,joskin tuolla sanottiin se koskevan suuria puolueita.

Vastaajista vain 65% on kertonut puolueensa,eli monikaan ei vielä tiedä ketä äänestää,jos nyt ketään.

EU vaaleissa on paljon nukkuvia, niitä ei koeta tärkeiksi, mutta
nyt ne olisi erityisen tärkeät kosks tuonne liittovaltioon tuntuu
olevan kiire.

Mepeiksi olisi nyt saatava paljon liittovaltion vastaisia voimia,
ympäri eurooppaa,
siksi on hyvä kun Pesonen oli siellä Kreikassa luomassa suhteita,
suomen mepit ei yksinään pysty vaikuttamaan,yhdessä kyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu