Kysymys on ollut ja on edelleen mielessäni aina kun kuulen sekavaa opetusta raamatusta.
Sain jokin aika sitten ajatuksen jota olen sovitellut vastauksena otsikon kysymykseen. Kun raamatussa sanotaan:
"1. Kor. 3:10 Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa.
1. Kor. 3:11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
1. Kor. 3:12 Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
1. Kor. 3:13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
1. Kor. 3:14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
1. Kor. 3:15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.
1. Kor. 3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?
Perustushan lestadiolaisuudessakin on Jeesus Kristus. Voiko nyt huokaista "helpotuksesta" ja jättää kaikki opilliset asiat huomiotta?
Vai mistä tuossa kirjeessä Korinttolaisille on kysymys? Olenko ihan pusikossa tämän ajatuksen kanssa?
Sain jokin aika sitten ajatuksen jota olen sovitellut vastauksena otsikon kysymykseen. Kun raamatussa sanotaan:
"1. Kor. 3:10 Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa.
1. Kor. 3:11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
1. Kor. 3:12 Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
1. Kor. 3:13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
1. Kor. 3:14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
1. Kor. 3:15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.
1. Kor. 3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?
Perustushan lestadiolaisuudessakin on Jeesus Kristus. Voiko nyt huokaista "helpotuksesta" ja jättää kaikki opilliset asiat huomiotta?
Vai mistä tuossa kirjeessä Korinttolaisille on kysymys? Olenko ihan pusikossa tämän ajatuksen kanssa?
Vastaukset 39
Vanhimmat
Ei puhdasoppisuuteen voi minustakaan perustaa. Näen asiaan suhtautumisen kahtalaisena.
Jumalan Sanan edessä voi olla nöyrä ja tunnustaa se Lutherin (ja muutamien nöyrien saarnaajien) tavoin, ettei ymmärrä kaikkea. Sellaista opetusta on ilo kuunnella, ja siihen on helppo luottaa.
Toiselle puolelle jää hengellinen pöyhkeys, joka antaa voimaa tietämään kaiken ja päättämään kaikesta. Tästä jää itselleni (on lapsuudesta asti jäänyt) paha maku suuhun, ja luottamus Pohjois-Korean luokkaa.
Voin hyvin olla myös väärässä. Korostankin, että tämä on osaksi oma tuntemus, osaksi Raamattuun perustuva väite. "Mutta kaikki he ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. (Ps 53:4)
Jäi vielä mainitsematta, että rakkaushan se ensimmäisessä tapauksessa tietenkin lämmittää. Jos on rakkautta, kelpaa sellaisena kuin on.
" kipuna "
Noista aloittajan sanmoista mainitaan , että: Matr. 16:18-19 .;Ef.2:19-21.
sekä, 2 Tim.2.19. ; 1 pIET. 2:7-8. kS.
3:12. -15 selitetään näin. Uskossa ja Kristus - perustuksella oleva työntekija saattaa olla "lihallinen " kristitty, joka huomattavassa määrin rakentaa ihmisviisauden suunni-
telman perinteiden jms. "PUUSTA HEINISTA ,OLJISTA " Eikä Jumalan sanan Ilm-'
oitustotuuksian ja -ohjeiden "KULLASTA , HOPEASTA, JA JALOKIVISTÄ ",,
"" SE PÄIVÄ , JOKA TULESSA ILMESTYY "". ON kRISTUKSEN TOISEN TULEMISEN PÄIVÄ ". ( 2 tESS. 1:7. ). silloin ihmis viisaudet aikaansaannokset palavat ja sellaisen tekijät joutuvat tässä suhteessa vahinkoon .
Mutta he itse palastuvat , "KUITENKIN IKÄÄNKUIN TULEN LÄPI ", nIMITTÄIN
jos ovat olleet uskossa , ,eivätkä ole tahallisesti syrjäyttäneet Jumalan sanaa .
Ks. Kol. 2:8,16-23..
Taidat olla kova jätkä täällä saarnaajia ja muita kristityitä neuvomaan, mutta oletko taidon jälkeen. Mieti rakas ystävä jos saat sairasvuoteen auttaako helpottaako tälläiset työt sinua uskomaan itsesi armosta autuaaksi, tästähän on kysymys. Enkä ole osoittamassa tätä kysymystä kellekään henkilökohtaisesti, vaan kaikille itse tykönään mietittäväksi.
Täältä harvoin saa oikeaa vastausta mihinkään,jos se on omaa tulkintaa tai tyhjänjauhamista.
Lue Raamattua tutkien joka luvun alla on viite mistä löytyy samaan asiaan lisää tietoa,niin alkaa avautua Raamattu,ei pelkän yksittäisen kohdan kohtalta avaudu vaan jää vajavaksi.
Rukoilkaa aina ennen Lukemista ja pyytäkää sen sanan avautumista,niin alkaa sana avautua,mutta sinun pitää olla Jeesuksen oma ja Pyhähenki avaajana sanan avautumisen suhteen,muuten se menee Harakoille koko lukeminen tai sama kun Paholainen Lukee Raamattua,se ei ymmärrä yhtään mitään ! Ari
Ari on ainakin ihan pihalla kristinuskosta, ei edes tiedä Jumalansa nimeä.
Tärkein asia?
Room. 10:6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin:
"Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
Room. 10:7 tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
Room. 10:8 Mutta mitä se sanoo?
"Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
***) Room. 10:9
- Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi
- ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt,
- niin sinä pelastut;
Room. 10:10
- sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi
- ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Apostolisessa uskontunnustuksessa me tunnustamme kaikkien kristittyjen yhteisen uskon.
Jostan syystä, ainakin eräissä herätysliikkeissä, ei tunnusteta seurojen aluksi apostolista uskoa. Apostolit kun eivät tunne mitään sisään päin lämpiävien uskonnollisten yhdistystyen "vain me" uskoa, vaan ainoastaan jeesuksen uskon.
Voisitko ystävällisesti kertoa miten ymmärrät tuon lainaamani kohdan korinttolaisille?
Ensiksi Paavali kertoo mikä on pelastuksen perustus, ja ettei muuta perustusta voida tehdä. Neitseellinen Kristuksen oppi, siis yksin uskosta yksin armosta yksin Kristuksen tähden.
Puut heinät ja oljet kuvaavat sitä vanhurskautta johon parhain ihminen maan päällä kykenee. Kulta hopea ja kalliit kivet on usko Kristukseen ja YKSIN Kristuksen varaan rakennettu toivo pelastuksesta, ja rakkaus joka syntyy heijasteena itse koetusta Kristuksen ansiotta saadusta rakkaudesta
tämmäst se olis
28.12.2013 15:53
Kiitos vastauksesta. Uskon että juuri näin on kuten kirjoitit:
"Ensiksi Paavali kertoo mikä on pelastuksen perustus, ja ettei muuta perustusta voida tehdä. Neitseellinen Kristuksen oppi, siis yksin uskosta yksin armosta yksin Kristuksen tähden.
Puut heinät ja oljet kuvaavat sitä vanhurskautta johon parhain ihminen maan päällä kykenee. Kulta hopea ja kalliit kivet on usko Kristukseen ja YKSIN Kristuksen varaan rakennettu toivo pelastuksesta, ja rakkaus joka syntyy heijasteena itse koetusta Kristuksen ansiotta saadusta rakkaudesta"
Usko, toivo ja rakkaus, joista rakkaus on suurin ja joka ei koskaan katoa.
Usko Kristukseen on ykkönen. Opilliset kysymykset tulevat jälkeen, kasvettaessa uskossa.
Opilliset kysymykset ovat tärkeitä, mutta vasta tuon ykköskohdan jälkeen.
Jos kasvu uskossa jää tapatumatta, kaikenlaiset opilliset tuulet voivat uskoa horjuttaa ja jopa johtaa uskon kadottamiseen.
Hiukan tämänkin joulun saarnoissa ihmetyttää, kun ensin sanotaan, että pelastus tulee yksin uskosta, mutta heti perään tulee määräyksiä ja ohjeita. Toisella lauseella kumotaan ensimmäinen.
Usko ja teot sekoitettu ja järki otettu ohjenuoraksi.
Ja puheista kuulostaa myös, että toinen ihminen antaa toiselle Pyhän hengen. Lienee opillinen kysymys, mutta harhaan on menty. No tuollaisella opetuksella kyllä on helppo perustella vain me oppia, joka sen tarkoitus lieneekin.
Itse mietiskelin että vaikka rakentaisikin puista, heinistä ja oljista jotka tuli polttaa niin tuossahan kuitenkin ihminen itse pelastuu kuitenkin jos perustus on Herra Jeesus Kristus. Josta ajatukseni johtaakin suoraan Gälliin; heidän opetuksessaan on paljon tuota palavaa ja tulen ruuaksi joutavaa ainesta. Siitä taas ajatus juoksee itseeni, sillä kyllä sitä tulen ruokaa varmasti löytyy minultakin.
Opettajan vastuu on äärettömän suuri. Heidän tulisi tarkasti pysyä Jumalan sanassa ja kirkastaa Jeesusta Kristusta. Eikä koskaan perustaa opetustaan mihinkään ihmisestä lähtöiseen, olkoon ollut vaikka kuinka merkittävä henkilö. Jumalan sana on ainoa mikä kestää kaikkina aikoina ja siihen tulee luottamuksensa kiinnittää.
Saatanpa hyvinnii olla väärässä tuon raamatunpaikan suhteen.
Opilliset kysymykset tulevat uskon jälkeen kuten hemmo sanoikin ja ovat tärkeitä asioita jottei oltaisi opin tuulten heiteltävinä, juuri niin.
Mutta - onko se pelastuskysymys?
Muuttis nosti esiin tärkeän kysymyksen. Tottakai usko Jeesukseen Vapahtajana on edelleen esikoisuudessa se tärkein asia. Mutta sitten seuraa iso MUTTA.
Esikoisuudessa suhtaudutaan leväperäisesti opilliseen puhtauteen ja kristinopin opiskeluun. Jättäydytään tahallaan opillisten tuulien ja hurmahenkien vietäväksi.
Esikoisuudessa luotetaan liikaa, että muutaman, tietyssä paikassa asuvien saarnaajan ryhmällä on paras näkemys opin tulkinnasta. Raamatussa selvästi sanottu takaisinkytkentä/korjausliike on kielletty. Seurakunnan ehdoton velvollisuus on ojentaa, jos saarnat alkavat maistua oljilta ja heiniltä ja astialta.
Lisäksi lestadiolaisuudessa on alunperinkin jo paha valuvika. Laestadiuksen kasteoppi ei ole luterilainen, se on lähinnä reformoitua oppia. Tästä porsaanreiästä ovat sitten monet saarnaajaporsaat ryömineet vainme-opin rapaa syömään. Väärä synti- ja sakramenttioppi on mahdollistanut vainme-opin ! Tämä valuvika nähtiin käytännössä kun VL-mies kävi kertomassa että Lassen oppi on sama kuin vanhoillisten. Huh huh.
No mitä väliä puhtaalla opilla, useimmat sanovat. Oppi kuin oppi, kunhan pääsee taivaaseen. Kristus on kuitenkin ykkönen. Ei muuta kuin mennään sakissa sakissa anteeksipyytämään ja juodaan kahvia ja käydään kylässä ja kaikilla on kivaa.
Olen eri mieltä. Puhdas oppi on tärkeää, ainakin saarnaajien tulee se sisäistää ja pysyä opin totuudessa. Jo Luther varoitti ja painotti että vanhurskauttamisoppiin ei saa tulla vikaa. Sakramenttien reaalipreesens-oppia ei saa mennä mitätöimään, kuten nyt ollaan koko ajan tekemässä. Rippiä ei saa laittaa uskon esteeksi. On muistettava, että ensin syttyy usko ja sen voimasta vasta aletaan tehdä oikeaa parannusta. Ei toisinpäin.
Kiitos tyhmelin!
Koetin muistella että Luther olisi jossain teroittanut opin puhtautta ja siinä pysymistä, mutta arvelin että parempi muistisia löytyy vastaajista. :-)
Kerran tuo raamatun paikka oli kanssapuheissa keskustelun aiheena. Siellä moni vastasi että Pyhä Henki on se tuli joka polttaa ihmisen roskarakenteet tämän elämän aikana. Ja vain puhdas kulta jää jäljelle.
Ruotsin Lapin maalla on todetttu että luteeruksen ajoista on edetty tai mijkä oli sanamuoto luteeruksen ymmärryksistökö.
Sivuhuom! Niin on lutr.kirkkokin edennyt nais-pappeus on edistys ja edistystäkö on taka.PAKKI kuten viikinki saarnasta jäi korvan taakse mainintaa Lucia kynttiät ja ristisaatto eritoten ristiin esineen suhtautunimen.
Kun elävä kristillisyys kulkee läpitse kaupukeita ja kyliä, jatkan maakuntia ja valtioita ja maanosia ristiin rastiin ja ottaa vaikuuteita niin mikä on eteneminen ja mikä taas haravointi. Vertaan Thai-poimijat haravoi mustikat rintamassa.
Leimakirves heiluu kun leimataan nimellisesti oppia, tyhmis sanoi reformoitu. Voi olla tai ei mutta jos siellä on jokin oikein ja vaikka paljon ja toivokaamme kaikki olisi tai ollut oikein niin EI nimi miestä pahenna jonsei mies nimeä!
Pietistit matkusti paljon ja sai takkiinsa mukaan ja sydämeen muilta mailta evästä ja parasta ennen päivä ei ole vielä ollut. Lestadiius ei voinut sanoa että nyt minä reformoin kun Konsistori kyttäsi vaan puki kaikki Luteerin puvun alle ja kirkkoisän.
tyhmelinille kysymys
Onko sinulla muistissa tai löytäisitkö Lutherin käsityksen seurakuntaopista.
Olen ystävien kanssa etsinyt, mutta ei vielä ainakaan ole löytynyt mitään selkeää.
Esikoisten katekismuksessa ei ole siitä mitään. Itselläni on v-62 painettu ev.lut kirkon katekismus, jossa oikea seurakunta määritellään näin:
Kristuksen seurakunta on yksi sentähden, että sillä on yksi Herra, yksi usko ja yksi kaste. Ulkonaisesti se täällä maan päällä esiintyy eri kirkkokunnissa ja paikallisseurakunnissa.
Sain kuitenkin eräältä saarnaajalta kuulla, ettei tämä olisi Lutherin, vaan Svebeliuksen katekismus ( ja siksi epäuskottava)
Muutkin asiasta tietävät voivat toki vastata.
Koetan kaivaa tietoa.
Svebiliuksessa ei ole mitään vikaa, se on luterilaisempi kuin moni tajuaakaan. Itse asiassa ihmettelen suuresti miksi esikoiset sitä käyttävät.
Svebiliuksessa sanotaan että kasteessa on uudestisyntymisen paikka ja Pyhän Hengen uudistus!
tyhmelin 29.12.2013 20:42
"Svebiliuksessa ei ole mitään vikaa, se on luterilaisempi kuin moni tajuaakaan. Itse asiassa ihmettelen suuresti miksi esikoiset sitä käyttävät"
Tuota noin, käyttävätkö?
Sain kyllä sananpalvelijan puheesta käsityksen, että Svebelius mitätöitiin. Luin tuon esikoisten hankkiman katekismuksen eikä se ymmärtääkseni ollut Svebeliuksen. Sellainen vihreä, pehmeäkantinen A5 kokoinen ja yksityisten henkilöiden toimittama. Seurakuntaopista ei ollut sanan sanaa.
Muutama vuosi sitten Svebilius oli käytössä täällä Helsingissä.
Rakas veljemme O.S. Otti aina saarnaajien kokouksissa katekismuksen taskustaan, luki siitä ja sanoi, "näin täällä katekismuksessa sanotaan."
Erään kerran OM tiuskaisi hänelle ruotsinlapissa: "Etkö sinä tiedä että Lutherilla
on kaksi tietä!" "No hyvä on jos se toinen tie on oikea, vastasi O.S. ! Onko se sitten ihme, jos saarnatkin ovat vuoroin sitä ja vuoroin tätä.
Eiväthän nämä mitään tahdo tietää Lutherin opetuksista. Heidän pakkinsa olisi nimittäin hetkessä täysin tyhjä. Sitkeätä se vaan on tuo omanvanhurskauden opin puolustelu. Se on selkärangassa kun on AI:tä kuunnellut ja uskonut lapsuudestaan asti.
Suurin kiukun aihe taitaa olla suomalaisten kuuluminen luterilaiseen kirkkoon
alkuperäisen lestadiolaisuuden esimerkin mukaisesti. Terve luterilainen opetus näet varjee yltiöpäisen hurmahenkisyyden vaaroita.
Muutama vuosi sitten Gällistä OM saarnassan vetosi johonkin Lutherin kirjoittamaan ja perään totesi, ettei Lutherilta kaikkea opetusta voi ottaa.
Siis se mikä sopii heidän mevainpelastumme-oppiin kelpaa, muu hylätään.
Viisi vuotta wanhimmat antoivat suomalaisille aikaa irrottautua kirkosta, kuulin omin korvin tämän. Kuulin myös HÄ:n kautta kun muutamilla paikkakunnilla paikalliset saarnaajat tämän mainitsivat: "Viisi vuotta on annettu aikaa taivutella sydämet eroon kirkosta" Jos tämä toteutuisi Gällistä tulisi "Vatikaani" virallisestikin.
Kuuliko kukaan nyt kun joku Gällistä saarnassaan kehoitti seurakuntalaisia pyytämään saarnaajia kastamaan ja hautaamaan ja vissiin vihkimäänkin? Ei koske tietty suomalaisia, mutta ehken norjalaisia ja ilman muuta ruotsalaisia.
On se ihme kun eriseuran henki heti ilmenee, jos kysyy saarnaajalta lisäselvitystä johonkin jota ei ole ymmärtänyt!! Kyllä on isoherra ISOKSI kasvanut kun mitään ei saisi kysyä.
Lopuksi, kyllä oppi on tärkeä että se säilyisi puhtaana. Jos oppiin tulee vika, vikaa tulee kristillisyyteenkin.
Väärällä opilla ei pääse vahingossakaan taivaaseen. Jumala on tarkka.
Mitä' tarkoitat väärällä opilla ?
Ei pääse opikeallakaan opilla ellei ole Jeesukseen Kristukseen Usko .
Ei Raamatussa sanota että pelkästään opilla p'ää'see.. ei ainakaan ..
Kaiken kaikkiaan vain USKOLLA JEESUKSEEAN ja että uskoo siihen
että Herra JUMALA on hänet herättänyt kuolleista (siis Jeesuksen ) .
Jos jollakin "oikealla opilla pelastuisi, niin Jeesus olisi turhaan kuollut ja Jumala olisi valehtelija.
Ymmärrättekö te saastaiset ollenkaan millaista sanomaa te levitätte Kristuksen verellään lunastaman lauman hajoittamiseksi ja Jumalan iankaikkisesti pysyvän sanan turhentamiseksi?
Te Jeesukseen uskovat veljet ja sisaret, olkaa nyt hyvin tarkkoina, Uskokaa yksin Kristuksen sanaan. Omavanhurskaus hyökkää esikoislestadiolaisten parissa nyt oikein väellä ja voimalla, Kristuksesta pois eksyneitten johtajien uskollisen avun turvissa. Pelosta alistuvat saarnaajamme ovat myös edesauttamassa oman vanhurskauden tuhoavaa ja hajottavaa työtä esikoilestadiolaisten parissa.
Esikoilestadiolaisuudesta on kehitetty ja lisää kehittymässä lain ja vattimusten voimalla toimiva uskonnollinen yhdistys.
Jumalan valtakunta ei kerta kaikkiaan toimi kieltojen ja käskyjen voimalla, eikä siihen kuulu mitään muiden yläpuolella heiluvia ruoskamiehiä, johtamaan Kristuksen seurakuntaa. Jumalan valtakunta on armon ja rakkauden valtakunta, joka elää ja toimii Kristuksen sanan voimalla. Ai että mikä sellaista Kristuksen sanaa oikein on? Lukekaa apostolinen uskontunnustus, jos se vastaa sydämen tilaa, niin silloin olet oikealla tiellä. Jos sinulle on syötetty muuta sotkua sen lisäksi ja olet jo osan sellaisista opeista uskonut, ja olet kietoutumassa siihen limeen, niin rukoile Jeesusta nostamaan sinut siitä suosta.
Jeesus on Herra, ja hänen eteensä on urheammankin "murusia" kauppaavan ruoskamiehen polvituttava armoa anomaan, jos mielii pelastua.
Luuk. 15:15 Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja.
Luuk. 15:16 Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut.
Luuk. 15:17 Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on ...
_______________
***) yltäkyllin leipää, ..
_______________
... mutta minä kuolen täällä nälkään!
Ne joilla Kristus on Herrana, heillä on leipää yllinkyllin.
Minä kysyn nyt, miksi rakkaat esikoilsestadiolaiset tyytyvät sellaiseen ravintoon joka ei ravitse YLLINKYLLIN. MItä lewuhkimista siinä on kun JUmalan armo ei kelpaa lahjaksi vaikka Jumala sanassaan sen on luvannut lahjaksi ilman siehottamisia.
Luther: Yhdeksästoista kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai (Evankeliumi: Matt. 9:1 - 8.)
"Opi siis päättämään asiasta seuraavaan tapaan. Tiedän kyllä ja tunnustan, että yksin Jumala antaa synnit anteeksi. Mutta minun on myös tiedettävä, mistä voin todeta, ovatko syntini annetut anteeksi eli mikä on se väline, jonka kautta synnit annetaan minulle anteeksi. Nyt Pyhä Raamattu opettaa minulle ja kaikille kristityille, että jos tahdon saada syntini anteeksi, minä en saa käydä soppeen, sanoen: Jumalani, anna syntini anteeksi, ja sitten odottaa, että enkeli taivaasta tulee sanomaan minulle: Syntisi ovat annetut anteeksi. Jumala lupaa itse tulla tyköni vakuuttamaan minua syntien anteeksiantamuksesta."
"Jos siis tahdot saada syntisi anteeksi, niin kastata heti itsesi, ellet jo ennen ole kastettu. Tai jos olet kastettu, niin muista sitä lupausta, jonka Herra silloin sinulle antoi, äläkä ole epäuskoinen. Mene myös sopimaan lähimmäisesi kanssa ja pyydä sitten synneistäpäästöä. Ja kuullessasi itsellesi julistettavan syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimeen, niin usko se, ja sinä todella sen saat. Käy sitten myös Herran pyhällä ehtoollisella nauttimassa Kristuksen ruumista ja verta, tullaksesi vakuuttuneeksi siitä, että tämä kallis aarre kuuluu sinullekin, on sinun omasi, ja että sinä saat siitä nauttia siunausta.
Emme siis saa ylenkatsoa kastetta, synneistäpäästöä, saarnaa ja Herran ehtoollista, vaan meidän tulee niistä etsiä ja ammentaa syntien anteeksiantamusta. Sitä varten Jumala on näet kutsunut ja asettanut seurakunnanpaimenesi, isän ja äidin ja kristityn lähimmäisesi ja antanut sanansa heidän suuhunsa, että etsisit heiltä lohdutusta ja syntien anteeksiantamusta. Vaikka sen lausuvat ihmiset, niin ei se ole heidän puhettaan, vaan Jumalan sanaa. Siihen on siis lujasti luotettava, halveksimatta sitä."
"Mutta oppikaa te sanomaan ja opettamaan toisia syntien anteeksisaamisesta näin: Jumala puhuu meille kasteessa, synneistäpäastössa, saarnastuolissa ja ehtoollisessa, sananpalvelijoiden ja kaikkein muiden kristittyjen kautta. Heitä meidän tulee uskoa."
=> Synneistä päästäminen ja kristittyjä kanssaihmisiä välikappaleena pitäminen on kasteen jälkeen oikein ja raamatullista, eikä sitä siis saa mitenkään halveksia.
=> Kritiikkini esikoislestadiolaisuuden opissa kohdistuukin siis ensisijaisesti sakramenttien halveksintaan eli niiden sisällön tyhjentämiseen reformoidun kirkon tapaan. Esikoislestadiolaisuudessa kaste on sisällöltään vanhan liiton ympärileikkaus, eli ikään kuin tulevan syntien anteeksiantamuksen varjo. Ja ehtoollisessa sama juttu: ei todellista anteeksiantamusta, vaan se antaa vain voimaa mennä tekemään rippiä.
Hoosean kirjassa puhutaan tulevasta uuden liiton kasteesta:
"Ja minä kihlaan sinut itselleni ikiajoiksi, kihlaan sinut itselleni vanhurskaudella ja tuomiolla, armolla ja laupeudella, kihlaan sinut itselleni uskollisuudella, ja sinä olet tunteva Herran."
Jatkan joskus myöhemmin tästä.
Juuri näin, kun viisaslin kopioi/kirjoitti.
Jaa a mutta missäs uuden liiton sanomassa annetaankaan sitä sakramenttioppia en nyt muista yhtäkkiä ?
" kun ei muista "
Kuule , Siitähän se Lutherkin piti juttua , isossa katekismuksessa ettei
missään ole siinä tai tässä pidetty , SAKRAMENTEISSA tai niistä
kerrottu juuri mitään , Paitsi Augustinus sanoo: Kun jokin aine kohtaa
veden se on Sakramentti (esimerkiksi Jumalan sana ja vesi )
Se on siinä , Ja olisi vielä ollut Koulutettavissa ..
Kai ymmärräyt mitä hän tarkoitti ..
Tarkoitatko että jos lusikka laitetaan vesilasiin siitä tulee lusikan sakramentti !
..älä kuule teu edes leikilläsi viitsi tarjota noita mielettämiä mysteeriopppeja kenellekkään elossa olevalle.. !
Kuinka lapsen tasoinen voikin ihmisnen olla, ja vielä jossain määrin Jumalalta valaistu, ettei pääs irti noista höpöjutuista kuten sakramentit jan niiden selitykset.
Kukaan Apaostoli ei viittaa puolella sanalla sellaisiin. se ei tietenkään mitään haittaa teille ole, selitykset sen kun vaan lisääntyy moisen totuuden edessä.
Miksi ette pysy Raamatussa vaan lykitte sinne lisälehtiä tarpeenn emukaan.
kamalaa !
Mitä sinä jumalanpilkkaaja täällä teet lusikkaloruinesi.
Rukoile sen sijaan, että laki saisi paljastaa kadotuksdeen johtavan syntisi ja Kristus kirkastasi sinulle tien taivaaseen.
Kuule se on kirkastunut jo iät ajat sitten kristallinkirkkaaksi, enkä enää konttaa tutin kans pitkin kirkkoisien päiväkotien lattioita !
Raamatusta ei löydy pienintäkään viitettä mihinkään sakramenttioppiin.
koittakaa jo käsittää että ne on kaikki lutterinaikaisia lastentauteja jossa kaulaa säästettiin monella mutkalla piilossa jossain linnankellareissa paavin palvelijoita.
koko systeemi onpimeästä kellarista noussutta soopaa.
Eihän sokea mitään muutakaan Raamatusta löydä. Onhan tämä nähty jo ensimmäisestä häirikköviestistäsi.
No kerro nyt yksikin kohta Raamatusta jota en mielstäsi näe ja perustele se sokeus myös !
Eihän tuo ole mitäänmuuta kuinkoirana olemista tuollainen jota harrastat kaiken aikaa !
Näytä yksi paikka jossa puhutaan sakramenteista Apostolien opettamana !
No eit mitään voi näyttää, niin asinoaksi aseekse jää haukkuminen ja päähän potiminen.
tosi kristillistä se on eikö olekkin!
Lutteriko se on teitä vastassa siellä tuulissa ja pilvissä kun ette puhu juuri muusta!
Leevi pääsee silloin tällöin pönttöön, Jeesus seisoo pihalla Oppilaineen ja odottaa sisälle pääsyä kun jumalanvaltakunta miettii miten tullaan uskoon.
Tottakai se oppi on tärkeä ja oikea nimenomaan miten sitä muuten mihinkään voi kasvaa terveesti ellei alusta ole kunnossa !
Ei heinäseipään nokkaan voi kirkkoa rakentaa.
Miksi ei kukaan sanallakaan viittaa mitä RAAMATTU asiasta sanoo, eikö teillä ole niitä ollenkaan, lainatkaa kirjastosta sellainenkäännös joka vähän suomeakin mustuttavaa ettei enää tarvi kennekään uskoa kenenkään ..päälle .. !
Autoakinajetaan liikennesääntöjenmukaan eikä kenenkään päälle ajeta sentään.
Paavali sanoo jos joku MUUTA OPPIA opettaa kuin mitä hän opettaa olkoot kirottu, vaikka olis enkeli taivaasta.
..siis missäs Paavali opettikaan vauvakasteita ja sakramentteja, antakaa näyte sellaisesta ..!
OPettele olemaan hiljaa jja kuuntelemaan viisaampiesi joukossa.
kumoa joskus jokin esille tuomani sanan totuus ja lopeta tuo räkyttäminen !
hanki joku pikku piski joka hoitausi räkytyspuolen.