Kävinpä tuttavaperheen luona kylässä. Perheen 7v tyttären käytös ihmetyttämään.. juttelin lapsen kanssa ja tyttö sanoi olevansa ruma, "paha" ja "hirviö". Olin ihan äimistynyt. Sen verran tiedän että perheen sisällä on ollut kaikenlaista ongelmaa vaikka ulospäin "kulissi" onkin kunnossa. Mielestäni epänormaalia puhetta lapselta.
psyyke horjuu?
huoli lapsesta
3189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei noin nuoren lapsen kuuluisi ajatella itsestään noin! Tiedätko onko mahdollista, että vanhemmat, sisarukset tai muut läheiset olisivat saaneet lapsen uskomaan olevansa ruma, paha ja hirviö? Sillä lapsi ei itse noin nuorena keksi itsestään tuollaista ihan ilman syytä. Jos olet hyvissä väleissä vanhemman kanssa, voisit jutella hänelle asiasta. Tärkeää on, että lapsi tuntee olevansa tarpeeksi hyvä, eikä pidä itseään huonona. Perheessä pitäisi saada ongelmat selvitettyä, olisi ehkä hyvä ehdottaa heille perheneuvolaa jos asiat eivät järjesty. En tosin tiedä millaisista ongelmista on kyse, mutta perheneuvolasta saattaisi olla apua.
Voit myös itse yrittää saada mahdollisimman hyvät välit lapseen ja yrittää saada hänet ymmärtämään, että hän on hyvä omana itsenään, eikä hän ole missään nimessä ruma, paha tai hirviö.
Toivottavasti perhe saa asiat kuntoon :)
Voi olla että tyttö hakee huomiota nimittelemällä itseään ja toivoo toisten alkavan kumota väitteitä. Jostakinhan tietysti sellainen huomiontarvekin kertoo. Olisi parempi antaa huomiota muuten kuin tuollaisen vetoomuksen seurauksena, esim jutella tytön kanssa ihan muista asioista, ja antaa hänellekin aikaa aikuisten seurustelun lisäksi. Voisit tietysti jutella äidin kanssa erikseen, onko perheessä tytölle tarpeeksi aikaa ja myönteistä huomiota annettavana.
En tiedä, onko asiasta tieteellistä näyttöä, mutta ainakin meidän sukulais- ja tuttavapiirissä monilla 6-7-vuotiailla on ollut jonkinlainen kriisi itsetuntonsa kanssa. Usein lapset ovat käyttäneet itsestään melko rajuja ilmauksia, kuten sinäkin kerroit.
Onneksi tuo vaihe menee yleensä melko nopeasti ohi, vanhemmat reagoivat siihen kukin omalla tavallaan. Kun meidän pojalla oli vaikeuksia itsensä kanssa ja epäilyksiä siitä, onko hän hyvä, rupesin noudattamaan sellaista käytäntöä, että epäilyjen tullessa otin hänet välittömästi syliin, riippumatta siitä, olinko harjaamassa hampaitani, vaihtamassa pikkusiskon vaippaa vai alustamassa sämpylätaikinaa. Muutamassa viikossa vähän hukassa ollut itsetunto löytyi taas ja hänestä tuli oma iloinen itsensä.