Hei kokeneemmat kasvattajat! 17-vuotias pahimmassa murrosiässä. Ensimmäinen koettelemus murkun äitinä minulle. Peruskiltti nuori, viihtyy kotona. On kiukkuinen, omissa oloissaan. Kaveriporukka on, ei päihteitä. Riitaa tulee helposti mistä tahansa kotona, minun kanssa eniten. Sotkua on, ylimielisyyttä puhtauteen, ei anna muun perheen lähestyä (halauksia, yhteistä aikaa, juttelemista, vierailuja jne.).
Onko normaalia teiniltä? Missä iässä teidän nuoret tasoittuivat? Koitteko, että ette tunne lasta enää? Miten on paras suhtautua kun keskusteluyritykset vain ärsyttävät Miten nuorta voi auttaa? Palautuuko nuori takaisin itsekseen? Miten jaksoitte?
Onko normaalia teiniltä? Missä iässä teidän nuoret tasoittuivat? Koitteko, että ette tunne lasta enää? Miten on paras suhtautua kun keskusteluyritykset vain ärsyttävät Miten nuorta voi auttaa? Palautuuko nuori takaisin itsekseen? Miten jaksoitte?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eihän 17v. ole enään murrosiässä! Meijän tytön murrosikä oli 12-14v. Sitten alkoi nuoruus ja opiskelu, 16v. toisella paikkakunnalla omassa asunnossa. Hyvin on mennyt, autan ja maksan kyllä kaikki laskut ja elämisen, opintotukea/asumistukea saa kylläkin onneksi.
Minä olin jo aviossa 18v. ja esimmäinen lapsi syntyi kun täytin 19v.
Sinä siellä vielä paapot kuviteltua "murkkuikäistä"!
Justiinsa juu.. Jos minä ja lapseni ovat tehneet niin ja näin, niin sitten pitäisi kaikkien tehdä justiinsa noin...........huoh..... :/
Kolme lasta onnellisesti aikuisuuteen saattaneena voisin kertoa omista toimintatavoistani. Jokainen nuori on tietysti erilainen ja omalla tavallaan käsiteltävä, joten tämä ei välttämättä päde kaikkiin. Murrosikäkin tulee eri tahtiin, ikärajoja ei voi sanoa.
En pitäisi ihanteena sitä että 16-vuotias jo lähtee kotoa, tai avioituu 18-vuotiaana. Nuorella ei ole mitään kiirettä aikuiseksi, ja parasta on, jos vanhempien henkistä tukea riittää vielä aikuiselämänkin tilanteissa.
Perusajatukseni omieni kansssa on ollut, että niin metsä kasvaa kuin sinne huutaa, eli oma esimerkki siinä miten jutellaan ja kerrotaan asioita, miten ratkaistaan erimielisyydet jne. vaikuttaa vahvemmin kuin neuvot tai vaatimukset.
Liian ankarat otteet aiheuttavat uhmaa, riita riitaisuutta, ilkeys ilkeyttä. Kärsivällisyys ja huomaavaisuus nuorta kohtaan palkitaan niin että hänkin oppii huomioimaan muita.
Olen pitänyt hyvin tärkeänä keskusteluyhteyden ylläpitämistä. Se puolestaan on mahdollista vain jos on riittävästi yhteistä aikaa. Joskus sen saaminen nuoren kanssa vaatii kylläkin hiukan vaivaa. Myös nuoret tarvitsevat vanhempien aikaa, ei vain pienet lapset.
Pääasia että jutellaan muutakin kuin erimielisyyksiä, vaikka se olisi vain merkityksetöntä smalltalkia. Jos ei ole tärkeää puhumista, voi puhua turhiakin juttuja vaikka maailman menosta tai omista kommelluksista. Vastavuoroisuus on sitä että myös äiti puhuu itsestään eikä vain kysele nuorelta. Itsenäistyvä nuori menee helposti lukkoon liiasta opastamisesta, joten yritin vähentää sitä ja tarvittaessa vain ohjailla nuoren omia mielipiteitä kysymyksin tai vaihtoehtoja antamalla. Nuoren omien mielipiteitten ja (aikuisen mielestä ehkä huonojenkin) valintojen kunnioitus auttaa häntä myös ottamaan vastuuta päätöksistään.
Nuori ottaa luonnollisesti etäisyyttä itsenäistyessään, niin kuin teilläkin. Haluaa kokeilla omia siipiään ja välttää kertomasta asioitaan ettei saisi liikaa neuvoja tai moitteita. Kun hän huomaa ettei vanhemmista olekaan vaaraa, suhde muuttuu luottavammaksi ja tasa-arvoisemmaksi. Ette tunne lasta enää samana kuin ennen, mutta saatte tilalle ihanan nuoren aikuisen, ja se aikuisempi suhde voikin olla jotain uutta ja uskomattoman antoisaa.
Sen etäisemmän irtiottovaiheen jälkeen (kesti muutaman vuoden jokaisella) suhde omiin nuoriini on ollut parasta ystävyyttäkin parempi, pidetään ahkerasti yhteyttä ja saadaan ja annetaan molemminpuolin tukea toisistamme (ei taloudellista vaan henkistä). Jaksoin hyvin, koska luotin aina siihen että lopputulos tulee olemaan onnellinen. Luota sinäkin.
Tuossa tilanteessa on kauhuissaan tulevasta , koska on itsekkin ensimmäistä kertaa asian kanssa ja jos ei saa kontaktia , mikä on ihan yleistä kiusaa nuoren puolelta.
Olisin itse enemmän huolissani liika ystävällisyydestä ja mairittelevasta lähestymistavasta, jota jotkut tytöt käyttävät , silloin hälyytyskellot soimaan .
Puhu yleisistä asioista , älä mene iholle , jos sitä ei selvästi haluta . Ehdota vaikka , ett'ä lähdet maksumieheksi alennusmyyntiin ja käytte jossain syömässä , puhu vaatteista ja yleisesta asiasta , saat kuitenkin kontaktia .
Joillakin tulee murrosikä ja itsenäistymisvaihe myöhässä juuri tuossa iässä ja silloin on valitettavasti ainakin vuoden tai pidempikin jakso , jolloin etäännytte toisistanne ja sitten kun se on ohi monien mutkien kautta lähentyminen tapahtuu aikuisella tasolla , tie voi olla pitkä ja kuhmurainen , mutta se kuuluu kehitykseen halusit tai et .
Tuo aika oli kamalaa ja tein työtä hulluna , että sain ajatukset muualle , joka ilta kiitin , että kiitos tätäkin aikaa 1 päivä vähemmän .
Anna " löysää " ja luota , jos olet antanut siivet ja juuret , kaikki se kasvatus on siellä taka-alalla ja jos hölmöilee, et voi sitä estää , virheistä sitä oppii valitettavasti .
Lue kehityspsykologista kirjallisuutta aiheesta , se auttaa . Voimia ja halaus , minäkin olen selvinnyt ja kamalaa se oli .
Kiitos erittäin ystävällisistä vastauksistanne. Oli hyvä kuulla teidän ajatuksianne. On niin mukavaa, että me ihmiset saamme tukea toisiltamme ja pistämme hyvää kiertämään. Sain voimaa ja toivoa huonoihin päiviin, kun sain välillä teille purkautua. Olenkin lukenut murrosiästä paljon ja sisälläni tiedän, että ohihan se kaiketi menee, mutta tukea siihen kyllä kaipaa äiti ja lapsi. Oikein ihanaa uutta vuotta kaikille vastanneille perheineen!