Mietteitä Kärsämäen terveysasioista

Päivitetty 28.12.2013 16:31, julkaistu 28.12.2013 16:30
Mielipide: Mietteitä Kärsämäen terveysasioista

Kirjoittaja pohtii, kuinka hyvin Kärsämäellä on tällä hetkellä järjestetty terveyden, sairaanhoidon sekä vanhustenhoidonpalvelut. Hänen kokemuksensa mukaan henkilökunta on ammattitaitoista ja ystävällistä.

Luin lehdestä jymy-uutisen. Kärsämäki eroaa Selänteestä ja myy kuntalaiset, terveyden- ja sosiaalitoimen monikansalliselle vuokrafirmalle ”halavalla”. Onko valtuutetut alkaneet soveltaa paljon puhuttua ”maakuntamallia” yksityistämällä Kärsämäen kunta.

Asiaan: Tämä monikansallinen vuokrafirma Attendo tarjoaa kokonaispalveluja edullisesti, että saisi sopimuksen aikaan, mutta sopimuksessa on monta mustaa aukkoa, jota eivät maallikot ja asiantuntijatkaan huomaa. Ne tulevat esille vasta toiminnoissa jopa isoina laskuina. Hyvänä esimerkkinä on vuokralääkärisysteemi, joka päivystää monessa kunnassa ja on poikinut isot laskut kunnille ja yhtymille. Tällainen vuokrafirma toimii voittoperiaatteella. Se ei tee mitään ilmaiseksi, saatikka lahjaksi, niin kuin kunnan lausunnoista voisi päätellä.

Yhteen kuntaan pikainen tutustuminen ei anna oikeaa kuvaa palveluiden kokonaistoiminnoista ja toimivuudesta.

Kärsämäellä on terveyden, sairaanhoidon sekä vanhustenhoidonpalvelut erinomaisessa kunnossa. Palvelut ovat hyvin saatavilla ja hoitohenkilökunta ammattitaitoista ja ystävällistä. Vakituinen, pitkään paikkakunnalla oleva lääkäri on suuri voimavara, sillä hänellä on tuntuma kunnan asukkaista. Osastoilla on paljon työtä ja työntekijät tekevät raskasta, vaativaa työtä jaksamisen äärirajoilla.

Kotipalvelussa on minuuttiaikataulut eivätkä he ehdi tehdä kuin välttämättömän. Ei ole aikaa rupatella vanhusten kanssa, vaikka haluja olisi. Siinäpä kysymys, miten vuokrafirma taikoo nämä työt kuin ”simsalabim”. Sehän on utopiaa.

Toinen kysymys, onko firmalla aina ammattitaitoinen henkilökunta? Vielä nousee esille nykyisten työntekijöiden asema. Siinä tulee heikennyksiä aivan varmasti. Heillä ei ole enää takanaan organisaatiota, sillä työpiste voisi olla missä tahansa yksikössä. Kunta on joka tapauksessa vastuullinen ja nämä asiat on huomioitava. Pahimmassa tapauksessa kunta menettää huomattavan määrän verotuloja.

Kärsämäki on sen verran pieni kunta, että tässä nykymenossa se ei voi pärjätä ja pitää nykyistä palvelutasoa jonkun vuokrafirman avulla. Kunnalle tulevat lisäkustannukset eivät ole yksistään Selänteen toiminnasta johtuvia vaan ne aiheutuvat suurimmalta osin erikoissairaanhoidon ja muidenkin palveluiden hintojen voimakkaasta noususta.

Jos kunta on budjetoinut edellisenä vuonna alle arvion, silloin lisälasku on väistämätön. Monissa kunnissa on käynyt näin.

Rahankäytöstä Kärsämäellä noita viisisatasia ja tuhansia on kyllä laitettu moneen aika turhiinkin kohteisiin, joten järjenkäyttö on sallittua laman aikana!

Hieno asia on kuitenkin teollisuushallin myynti ja toiminnan alkaminen siinä. Toivoa on.

Uuden vuoden toivomuksena on järkeviä uusia päätöksiä kuntalaisten hyväksi!

*****-***** *********
Kärsämäki
18467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Miksi tuon Attendon nyt tähän vedät? Sehän on nyt vain yksi tarjoajista. Voihan Selännekin tehdä tarjouksen ja kaikkein kätevintä olisi jos nykyinen henkilökunta perustaisi yrityksen ja antaisi tarjouksensa.

Äänestä
  • miksi attendo sitten ollut joka hel..kokouksessa ja huhuja kuulunut valtuutetuilta että tehdään sellanen sopimus että attendo sen tulee saamaan?

    Äänestä

  • kerjuulleko pitäs ruveta?ehei,kyllä töitä on lähikunnissakin,oikealla palkalla,itse asiassa nytkin on jo monessa kuntayhtymässä paremmat palkat

    Äänestä

  • pöljänäkö pidät kirjoitti:

    miksi attendo sitten ollut joka hel..kokouksessa ja huhuja kuulunut valtuutetuilta että tehdään sellanen sopimus että attendo sen tulee saamaan?

    Sopimushan tehdään sen yrityksen kanssa joka kilpailun voittaa. Kuntajohto sen kyllä tietää, mutta ei nämä Kärsämäen pöljät.

    Äänestä

  • Kierroksia. . . .... kirjoitti:

    Sopimushan tehdään sen yrityksen kanssa joka kilpailun voittaa. Kuntajohto sen kyllä tietää, mutta ei nämä Kärsämäen pöljät.

    Kyseessä on useiden miljoonien kokoinen kilpailutus joka on ihan EU-tasoinen. Kunhan saadaan tietää kaikkien kilpailuun osallistuneiden yritysten nimet ja yhteystiedot, niin laitetaan kyllä viestiä, miten Attendo on päässyt etukäteen tutustumaan ja ohjeistamaan kuntaan. Eiköhän siinä ole jo aihetta heivata Attendo tarjouskilpailusta ulos?

    Mutta ajatelkaapa, kun valtio sanoo Kärsämäen irtiotolle Selänteestä jyrkän EIn, laskeeko kukaan sen jälkeen paljonko tähän tyhmyyteen meni kaiken kaikkiaan rahaa? Ilmeisesti tarjousta otetaan tekemään ulkopuolinen konsultti johon Attendo on jo jotain yritystä ehdottanut hyvänä vaihtoehtona. Valtuutetut istuvat useampi päivä suunnittelemassa sotepalveluiden uudelleen järjestämistä. Entäs kun Selänne joutuu nyt jälleen kerran suunnittelemaan oman toiminsa kun yksi kunta on lähtemässä pois? KALLISTA, KALLISTA ja vielä kerran KALLISTA yhteiskunnan varojen haastaamista. Yhteistyöllä nämäkin asiat olisi voitu hoitaa toisin, mutta siihen ei Kärsämäellä pystytä kun muutamat ihmiset saavat päähänpinttymän Attendosta ja uskovat tällaiseen satuun, että sotepalvelut voi voittoa tavoitteleva yritys tuottaa edullisemmin.

    Äänestä

  • kallista1 kirjoitti:

    Korrrpehan se kait'3 muuta yhtymäkuntaa, K-mäen valtuusto ohjausryhmyrineen käveli em yli, ei ihme ettei yhtymäSelänne kommunikoi itsensä kanssa, eikä siten ja johtuen toimi kilpailulu -kyky tasoisesti!

    Äänestä

  • kierroksia kirjoitti:

    kerjuulleko pitäs ruveta?ehei,kyllä töitä on lähikunnissakin,oikealla palkalla,itse asiassa nytkin on jo monessa kuntayhtymässä paremmat palkat

    Joo, näin on. Ja hoitohenkilökunnasta on pula niin Helmessä kuin Kalliossakin. Ja Kärsämäeltähän tähän henkilöstöpulaan saavat apua. Aika monella taitaa olla ajokortti lompakossa ja autokin....

    Äänestä

  • Ajokortillinen kirjoitti:

    Joo, näin on. Ja hoitohenkilökunnasta on pula niin Helmessä kuin Kalliossakin. Ja Kärsämäeltähän tähän henkilöstöpulaan saavat apua. Aika monella taitaa olla ajokortti lompakossa ja autokin....

    Ja työmatkaa kun kertyy niin sen saa sitten verotuksessa huomioiduksi!
    Ei huono juttu.
    Ja toiseksi potilaat, asiakkaat ei tule vapaa-ajalla vastaan.

    Äänestä

"Uuden vuoden toivomuksena on järkeviä uusia päätöksiä kuntalaisten hyväksi!"
Mahdotonta!

Äänestä

Todellakin nyt ystävällinen henkilökunta, kun erittäin epäystävällinen porttivahti ja diagnoosien tekijä laitettiin päiväkotiin, kukaan ei ole kaivannut takaisin.

Äänestä
  • Nimet esiin jotka kaipaavat takaisin, Heimossa oli niinpaljon miestä, että ulkoisti tämän porttivahdin.

    Äänestä

  • Porttivahti pois kirjoitti:

    Nimet esiin jotka kaipaavat takaisin, Heimossa oli niinpaljon miestä, että ulkoisti tämän porttivahdin.

    Eipä ollut ainoa jonka jälkiä joutui siivoamaan. Kukaan ei tajua miten paljon Heimon harteilla oli työsarkaa ja vastuuta muidenkin puolesta. Usein pyyteli anteeksi virheitä mitä lomittajalääkärit teki kun ei itse ollut paikalla. Kaikki tietää myös sen, miten Heimo yritti pitää menot kurissa ja eikös kärsäjuntit vedonneet samaan kun kertoivat 17-4 kuinka lääkärinpestiä hoidetaan?

    Äänestä

Lukekaa Attendon toiminasta Kainuu , Puolanka 24 sivuilta alkuvuodesta lähtien. Karmivaa kerrottävaa.

Äänestä
  • Hei!
    Toiminta on ollut erittäin asiallista ja potilaat ovat saaneet hyvää hoitoa. Ei kannata uskoa täällä kirjoitettuja kommentteja.

    Äänestä

  • Hoitsu1 kirjoitti:

    Hei!

    Attenton "hoitsu" sekoilee. Kun lukee mitä homma toimii Puolangalla, niin osaa hahmottaa tosiasiat. Homma ei toimi, väki kuolee, vanhukset jää hoitamatta ja erikoissairaan hoito jää saamatta.

    Äänestä

  • Hoitsu1 kirjoitti:

    Hei!
    Toiminta on ollut erittäin asiallista ja potilaat ovat saaneet hyvää hoitoa. Ei kannata uskoa täällä kirjoitettuja kommentteja.

    taitaa olla attendon edustaja paikalla?

    Äänestä

K-mäki EI oikeasti lähtenyt tekemääm "Attentaattia!, tosin!

Äänestä
  • Flankkilata hieman ihmettelen, muy´tta ymmärrän

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mielipide: kirjoitti:

Päivitetty 28.12.2013 16:31, julkaistu 28.12.2013 16:30
Mielipide: Mietteitä Kärsämäen terveysasioista

Kirjoittaja pohtii, kuinka hyvin Kärsämäellä on tällä hetkellä järjestetty terveyden, sairaanhoidon sekä vanhustenhoidonpalvelut. Hänen kokemuksensa mukaan henkilökunta on ammattitaitoista ja ystävällistä.

Luin lehdestä jymy-uutisen. Kärsämäki eroaa Selänteestä ja myy kuntalaiset, terveyden- ja sosiaalitoimen monikansalliselle vuokrafirmalle ”halavalla”. Onko valtuutetut alkaneet soveltaa paljon puhuttua ”maakuntamallia” yksityistämällä Kärsämäen kunta.

Asiaan: Tämä monikansallinen vuokrafirma Attendo tarjoaa kokonaispalveluja edullisesti, että saisi sopimuksen aikaan, mutta sopimuksessa on monta mustaa aukkoa, jota eivät maallikot ja asiantuntijatkaan huomaa. Ne tulevat esille vasta toiminnoissa jopa isoina laskuina. Hyvänä esimerkkinä on vuokralääkärisysteemi, joka päivystää monessa kunnassa ja on poikinut isot laskut kunnille ja yhtymille. Tällainen vuokrafirma toimii voittoperiaatteella. Se ei tee mitään ilmaiseksi, saatikka lahjaksi, niin kuin kunnan lausunnoista voisi päätellä.

Yhteen kuntaan pikainen tutustuminen ei anna oikeaa kuvaa palveluiden kokonaistoiminnoista ja toimivuudesta.

Kärsämäellä on terveyden, sairaanhoidon sekä vanhustenhoidonpalvelut erinomaisessa kunnossa. Palvelut ovat hyvin saatavilla ja hoitohenkilökunta ammattitaitoista ja ystävällistä. Vakituinen, pitkään paikkakunnalla oleva lääkäri on suuri voimavara, sillä hänellä on tuntuma kunnan asukkaista. Osastoilla on paljon työtä ja työntekijät tekevät raskasta, vaativaa työtä jaksamisen äärirajoilla.

Kotipalvelussa on minuuttiaikataulut eivätkä he ehdi tehdä kuin välttämättömän. Ei ole aikaa rupatella vanhusten kanssa, vaikka haluja olisi. Siinäpä kysymys, miten vuokrafirma taikoo nämä työt kuin ”simsalabim”. Sehän on utopiaa.

Toinen kysymys, onko firmalla aina ammattitaitoinen henkilökunta? Vielä nousee esille nykyisten työntekijöiden asema. Siinä tulee heikennyksiä aivan varmasti. Heillä ei ole enää takanaan organisaatiota, sillä työpiste voisi olla missä tahansa yksikössä. Kunta on joka tapauksessa vastuullinen ja nämä asiat on huomioitava. Pahimmassa tapauksessa kunta menettää huomattavan määrän verotuloja.

Kärsämäki on sen verran pieni kunta, että tässä nykymenossa se ei voi pärjätä ja pitää nykyistä palvelutasoa jonkun vuokrafirman avulla. Kunnalle tulevat lisäkustannukset eivät ole yksistään Selänteen toiminnasta johtuvia vaan ne aiheutuvat suurimmalta osin erikoissairaanhoidon ja muidenkin palveluiden hintojen voimakkaasta noususta.

Jos kunta on budjetoinut edellisenä vuonna alle arvion, silloin lisälasku on väistämätön. Monissa kunnissa on käynyt näin.

Rahankäytöstä Kärsämäellä noita viisisatasia ja tuhansia on kyllä laitettu moneen aika turhiinkin kohteisiin, joten järjenkäyttö on sallittua laman aikana!

Hieno asia on kuitenkin teollisuushallin myynti ja toiminnan alkaminen siinä. Toivoa on.

Uuden vuoden toivomuksena on järkeviä uusia päätöksiä kuntalaisten hyväksi!

*****-***** *********
Kärsämäki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu