Missä on kansallistuntomme

Missä on se Suomalainen kansallistuntomme jolla tämä maa pysyi itsenäisenä?

Suomen media manipuloi kansalaisia aliarvostamaan suomalaisuuttamme ja
korostaa kaikkea vierasmaalaisuutta kuin se olisi meille tärkeintä.
Muualla ja esimerkiksi muissa Pohjoismaissa korostetaan omaa kansallisuutta
ja heillä media pitää omaa kansallisuutta tärkeimpänä ja muut ovat vasta sitten.
Meillä on alettu sontimaan omaan pesään eli on noussut joku kumma aate liata
kansallista identtiteettiämme jollain vieraalla töryllä mikä loukkaa ainakin minua
suomalaisena.
6163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kansallistunne on alkeellinen identiteetti. Jos suomaalainen kokee huonoa itsetuntoa, hän pyrkii kompensoimaan sen me-identiteetillä. Valitettavasti tyhmyys ja kateus joukossa tiivistyy. Vahva yhteisö koostuu erilaisista ja eri taidot omaavista YKSILÖISTÄ, sitä Suomessa voi vaivoin havaita. Pidä mölyt mahassa, älä rupea sooloilemaan, koitatko olla vähän erilainen, siinä ilmapiirin tyranniaa suomalaisittain.

Äänestä
  • Suomenruotsalaisuus on niin röyhkeää, että se yököttää.

    Äänestä

RKP:n politrukit pois hallituksesta.

Äänestä
  • Puolustakaamme kaikin tavoin suomalaisen yhteiskunnan tärkeintä arvoa, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta.

    Itsenäistä maata ei ole ilman omaa rahaa. Esim. Jos Sinulla ei ole omaa rahaa ja saat joltain rahaa niin et ole itsenäinen vaan tämän toisen armeliaisuuden varassa.
    Kansakunta voi palautta taloudellisen turvallisuutensa vain palauttamalla valtakunnan rahan omaan käskyvaltaansa.

    Euro ja EMU ovat ehtineet osoittaa kykynsä eli olevansa Suomelle sopimattomia. Suomen on palattava Snellmanin linjalle. Oma riippumaton valutta on saatava takaisin.

    Oikeudenmukaisuuden kaksoissisar on tasa-arvo. Se on suomalaisen kansankodin perustuskivi. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden takia on eliitin ahdeudesta ja korruptoituneisuudesta tehtävä loppu.
    Häpeämätön julkisten varojen rohmuaminen, monopolien hyväksikäyttö, poliittiset edust ja etuoikeudet, suuryritysten johtoportaiden kohtuuttomat palkka-, palkkio-, bonus-,ja optioedut on saatava kuriin.

    Meidän, Suomen kansalaisten on noustava vastustamaan tätä menoa. Löytyykö meistä yhteishenkeä vai sorrummeko lillukanvarsiin haukkuen toinen toisiamme.

    Äänestä

Suomenruotsalaiset RKP:n-veronkiertosäätiöiden rahoitusvoima = eliitin ylläpito"

RKP:lle on tärkeää että sen säätiöt pysyvät verovapaina.

Pakkoruotsitus on tärkein rahoituskohde mitä nuo RKP:n veronkiertosäätiöt
pitävät yllä ja jotain hämäystäkin he yrittävät esittää varjellaakseen tuon säilymisen.
Kun tiedämme miten kieroja nämä kielipuolueen limaskot ovat niin on selvää
mitä siellä salaa juonitaan meidän päänmenoksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Onko tunne hävinnyt kirjoitti:

Missä on se Suomalainen kansallistuntomme jolla tämä maa pysyi itsenäisenä?

Suomen media manipuloi kansalaisia aliarvostamaan suomalaisuuttamme ja
korostaa kaikkea vierasmaalaisuutta kuin se olisi meille tärkeintä.
Muualla ja esimerkiksi muissa Pohjoismaissa korostetaan omaa kansallisuutta
ja heillä media pitää omaa kansallisuutta tärkeimpänä ja muut ovat vasta sitten.
Meillä on alettu sontimaan omaan pesään eli on noussut joku kumma aate liata
kansallista identtiteettiämme jollain vieraalla töryllä mikä loukkaa ainakin minua
suomalaisena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu