Aamusta asti on ollut hirveä ikävä exää. Aikoja, paikkoja, tapahtumia. Sanoja, kosketuksia, toisen hengitystä iholla ja sitä läheisyyttä, oi läheisyyttä, sitä mä kaipaan aivan hirvittävän paljon.
Itkettää. Kukaan ei edes tiedä, miten rikki olen. Kyllähän mä pärjään, vahva nainen, itsenäinen, arki kulkee sujuvasti. Kukaan ei tajua kysyä, miten menee, mitä kuuluu, miten sä oikein jaksat? Vaikka mun ja exän eron syyt on tiedossa, luulevat että olen päässyt jo asiasta yli. No en ole.
Päivät sujuvat, pärjään kyllä, lapsi pitää arjessa kiinni. Mutta kun tulee ilta, ja lapsi nukkuu, minulla on aikaa istua hetkeksi sohvalle telkkarin ääreen. Paljon antaisin, että saisin istua rakkaani vierellä siinä sohvalla ja koskettaa.
Sitä on ikävä. Sitä on niin niin ikävä.
Itkettää. Kukaan ei edes tiedä, miten rikki olen. Kyllähän mä pärjään, vahva nainen, itsenäinen, arki kulkee sujuvasti. Kukaan ei tajua kysyä, miten menee, mitä kuuluu, miten sä oikein jaksat? Vaikka mun ja exän eron syyt on tiedossa, luulevat että olen päässyt jo asiasta yli. No en ole.
Päivät sujuvat, pärjään kyllä, lapsi pitää arjessa kiinni. Mutta kun tulee ilta, ja lapsi nukkuu, minulla on aikaa istua hetkeksi sohvalle telkkarin ääreen. Paljon antaisin, että saisin istua rakkaani vierellä siinä sohvalla ja koskettaa.
Sitä on ikävä. Sitä on niin niin ikävä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aika korjaa kaiken. Läheisyyden kaipuukin vähenee siedettävälle tasolle. Silti vielä pitkänkin ajan jälkeen on hetkiä jolloin kaipaa niin pirun paljon sitä tuttua kainaloa...
mutta vaikka aihe on ikävä, niin en voinut olla naurahtamatta tuon ekan kommentoijan hauskalle kirjoitustavalle. Mukavan leppoisasti pohtii siinä.