näinhän se menee

Potilaan kannalta katsottuna
ja nimenomaan maalla asuvan potilaan, tästä "sote-sopasta"
yhdistettynä ns. kuntauudistukseen ei ole seurannut mitään
myönteistä.

Jonotusaika lääkärille on vähintään kaksinkertaistunut.
Matka lääkäriin on nelinkertaistunut.

Jonotusaika hammaslääkäriin onkahdeksankertaistunut
ja matka samoin nelinkertaistunut

Ajanvaraus laboratorioon toimii kuten ennenkin, mutta
matka sinnekin on nelinkertaistunut.

Ainut parannus on sairaanhoitajan vastaanotto.
Sinne on nyt kilometrin lyhyempi matka, mutta
palvelu on saatavilla ainoastaan kerran viikossa.

Joten ei tämä "sote-sotku" ole ainakaan näin potilaan
kannalta palveluja ainakaan parantanut.

Näin tähän mennessä, mitä sitten tulossa on,
sitä jään kauhulla odottamaan
674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuota sitä saa, kun demareita äänestää.
Demut on yhtä kaukana normaalista ihmiselämästä, kuin maa on taivaasta. Eli hyvin hyvin etäällä ja korkeella
Tämä hallitus on näköjään pannut alkuun ihmisten tappoaallon.
Demut valehtelee, salailee, ja näköjään on valmis kansanmurhaankin.

Äänestä
  • Tuossa "tappoaallossa" ei edes se lohduta, että samalla puolue tekee "itsemurhaa" ampumalla omille kintuilleen itse sitä kaiketi edes huomaamatta?

    Äänestä

Hyi! Ei saa käyttää "sote-sotku" - sanaa. Se halventaa koko asiaa ja närkästyttää samalla ministeri Huovista. Huovinen itse käyttää sanaa: monimutkainen.

Äänestä

kuolemaan! Alkoholisoitunut demaripelle ei tykkää, jos ensiavussa joutuu
jonottamaan köyhien seassa.
Kun sattui pikku tapaturma juovuspäissään nagarilla räyhätessä.
Joku ihme kepulireppana suuttui "leikistä" ja veti turpiin.

Äänestä

pjaras kjeskus. Siela ilmanen hoito meile kaikile.

Äänestä

oikeilla ihmisillä on työterveyshuolto, ja sinne ei kaikenmaailman
kepulireppanoilla ole mitään asiaa.
Ja mikä parasta, sen maksaa joku muu.

On kivaa olla saklainen demari, oikea, aito työläinen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


monisairas kirjoitti:

Potilaan kannalta katsottuna
ja nimenomaan maalla asuvan potilaan, tästä "sote-sopasta"
yhdistettynä ns. kuntauudistukseen ei ole seurannut mitään
myönteistä.

Jonotusaika lääkärille on vähintään kaksinkertaistunut.
Matka lääkäriin on nelinkertaistunut.

Jonotusaika hammaslääkäriin onkahdeksankertaistunut
ja matka samoin nelinkertaistunut

Ajanvaraus laboratorioon toimii kuten ennenkin, mutta
matka sinnekin on nelinkertaistunut.

Ainut parannus on sairaanhoitajan vastaanotto.
Sinne on nyt kilometrin lyhyempi matka, mutta
palvelu on saatavilla ainoastaan kerran viikossa.

Joten ei tämä "sote-sotku" ole ainakaan näin potilaan
kannalta palveluja ainakaan parantanut.

Näin tähän mennessä, mitä sitten tulossa on,
sitä jään kauhulla odottamaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu