olen 16 vuotias tyttö ja häpeän syömistä. en kehtaa syödä ollenkaan, ainoastaan jos minulle laitetaan ruoka valmiiksi, että syö tästä. Mulla on kauhee nälkä nytkin mutta en uskalla kuin juoda vaan vettä. ajattelen nimittäin, että muut paheksuvat että syön. ONGELMA EI OLE SE, ETTÄ PELKÄISIN LIHOA, vaan se, että ajattelen mitä muut ajattelevat siitä että syön. tätä on ollut jo pitkään tätä syömisen häpeyttä, mutta nyt viikon aikana tämä on selvästi pahentunut, en ole uskaltanut syödä kuin 1 aterian viikon aikana, sen aterian, joka minulle laitettiin valmiiksi vettä.
Jos uskaltaisin syödä, söisin ihan normaali annoksia, ja olen myös normaalipainoinen.
Jos uskaltaisin syödä, söisin ihan normaali annoksia, ja olen myös normaalipainoinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos perheessä ei voi keskustella ja ruotia asioita, voiko jokin peikko nousta suureksi ongelmaksi
ootko miettinyt miksi sua hävettää? onko joku sanonut asiasta jotain, onko tunnelma ruokapöydässä ahdistava? mullekin syöminen yksin tai ilman, että ruokaa olisi väkisin tyrkytetty, oli yhdessä vaiheessa aika mahdotonta, eikä siitä hyvä seurannut:/ nälkä kasvaa ajallaan liian kovaksi vastustaa, sille ei häpeä pärjää, ja luultavasti tuut ahmimaan. häpeä iskee sitten jälkikäteen, oot taas syömättä kunnes on pakko. eikä siinä ole enää kyse häpeästä, vaan mielen tempuista.
sun ajatuksesi siitä, mitä muut ajattelee ja että ne paheksuu, on aika varmasti harhaa. jokainen tuijottaa enemmän omaa kuin toisen lautasta ja niin kuuluukin olla, ja jos joku oikeasti kyttää ja paheksuu sun syömisiäsi, sen korvien välissä on ongelma, josta sun ei pidä kärsiä. sinä ansaitset ruokaa siinä missä muutkin. muita ihmisiä ja niiden mielipiteitä huomioimatta. aika paha pitää ihmisen olla, että vielä kehittyvää lasta/nuorta pitäisi nälässä tässä maassa. oisko sun mahdollista vaikka pyytää, että auttaisit kokkaamisessa ja tulisit mukaan ruokakauppaan?
ei kai kukaan itselleen merkittäväksi ihmiseksi valitsisi sellaista, joka ajattelisi niin kieroutuneesti? Vaikka valitseehan ne toiset... mutta älä sinä. Olet vielä niin nuori, teininä tuollaista voi pyöriä monellakin päässä, kun se on sellaista korostuneen itsetarkkailun aikaa muutenkin. Syö sinä uhallakin, katso vaikka terveydenhoitajan suositukset, että mitä pitää päivässä sinun ikäisenäsi syödä. Jos joku niitä vastaan väittää, sopii mennä terkkarin puheille. Näihin syömisasioihin ei keneltäkään muulta ihmiseltä kysellä lupia, ne kuuluvat itsemääräämisoikeuden puolelle. Jos tuntuu, että näkee epämääräisiä mulkkauksia, niin ne on tarkoitus jättää omaan arvoonsa. Kummallisuutta ja ilkeyttä ihmisissä riittää, mutta yleensä käsittelevät enimmät omassa päässään ja ne unohtuvat itseltäkin. Sitä paitsi ne kohdistuvat myös itseen, koska lähtevät omista ajatuskiemuroista; tällainen ihminen takuulla haukkuu itseään mielessään usein, että "tyhmä, mitä menit taas tommostakin tekemään, kyllä ihmiset katto kummissaan". Tulee mieleen sellainen vanhan ajan tuppukirkonkylämenttaliteetti, jossa nämä tyypit eivät tiedä, pitäisikö astua oikealle vai vasemmalle, että joku ei katsoisi kummissaan. Vahvista ja tarkenna rajojasi; jokaisella toisellakin on omansa, joiden sisällä hänen on pysyttävä.
Tuo asia, muuten, kannattaa käsitellä ennen seurusteluikään pääsemistä, ettei valkkaa ns. m-ulkkua mieheksi. Niitä on paljon, jotka koettavat mielellään kepillä jäätä, että voisiko tuota arkaa tyttöstä hallita vaikkapa ihan helposti osoittamalla sanatonta paheksumista, ja usein myös sanallista. Se menee ihan älyttömyyksiin, kun älytön, ongelmainen tyyppi on pohjimmiltaan kyseessä. He eivät osaa arvostaa naista, muuta kuin sellaista Justiinaa, joka panee kovan kovaa vastaan. Vaikka kumppani olisi nälkiinnyttänyt itsensä kuinka hentoiseksi tahansa, niin arkaa eivät arvosta, koska kärsivät itse salaisesta arkuudesta ja se hävettää. Alemmuudentunnetta puretaan moittimalla milloin siitä, milloin tästä. Jos laihdutat, sinulla on liika pienet tissit, ja sitä rataa. Usein näillä on taipumusta alkoholismiin, mikä maksimoi hölmöilyn. Ihmeen pitkään näitä jaksetaan silti myötäillä ja olla epävarmoja omasta arvosta, vaikka ulkopuoliselle kaikki on selvää kuin pläkki.