Rio Lobo

Rio Lobo jäi Howard Hawksin viimeiseksi elokuvaksi vuonna 1970. Elokuvaa tähdittää John Wayne, joka teki Hawksin kanssa 5 elokuvaa, joista Rio Bravo ja Hatari kuuluvat ehdottomiin klassikoihin. Rio Lobo onkin jonkinlainen uusi versio tai mieluummin variaatio teemoista, joita ohjaaja käsitteli jo Rio Bravossa.

Rio Lobo on hieno elokuva, loistava ja klassinen sanan parhaissa merkityksissä. Elokuva sisältää draamaa, romantiikkaa, huumoria, toimintaa ja jännitystä juuri sellaisina annoksina kuin toivoa sopii. Mukana on siis koko tunnekirjo ja elokuva jättää todella hyvän mielen. Tätä toivoisi enemmän nykyajan elokuviltakin, joiden painopiste tahtoo olla toiminnassa ja tehosteissa tarinan unohtuessa taka-alalle.

Tarinankerronta on juuri se, missä Hawks on vahvimmillaan. Hän osaa kuljettaa juonta kohtauksesta toiseen, mutta kohtaukset hän jättää näyttelijöiden varaan. Tässäkin elokuvass John Wayne näyttelee juuri samaa hahmoa kuin niin monesti ennenkin, mutta siinä juuri onkin elokuvan vahvuus. Näyttelijät istuvat rooleihinsa täydellisesti ja heidän keskinäiset kemiansa sopivat hyvin yhteen kuoden uskottavan ja hyvähenkisen vaikutelman. Turhahan vanhoille koirille olisi uusia temppuja opettaakaan. Parempi on luottaa itse kunkin ammattitaitoon ja antaa väkevien roolien sitä kautta löytyä.

Kuten tuli mainittua, niin Rio Lobo muistuttaa kovasti Rio Bravoa, jopa niin, että loppukohtaus on lähes identtinen molemmissa elokuvissa. Teemat ovat edelleen Rio Lobossa tuttuja,ystävyys, oikeudenmukaisuus ja rohkeus asettua puolustamaan oikeudenmukaisuutta. Tälläkin kertaa Waynen avuksi tulee sekalainen seurakunta, jolla lähetään taistelemaan rikkaan karjatilallisen miesporukkaa vastaan. Kuitenkin lähtökohtia on hieman muutettu Bravosta. Rio Bravossa uhka tuli ulkoa ja piiritti, nyt uhka on linnoittautunut pikkukaupunkiin ja sinne John Waynenn esittämä hahmo omituisine apulaisineen tulee vääryyksiä korjaamaan.

Klassinen lännentarina, joka on kaikin puolin ammattimaisesti toteutettu ja jonka seurasi alusta loppuun henkeä haukkoen. Rio Lobo on juuri sellainen elokuva, joka tuo mieleen vanhan käsityötaidon. Enää ei tällaisiakaan elokuvia osata tehdä, valitettavasti. Arvosana: 9
2233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rio Lobo, Rio Grande, Rio Bravo, Red River... kaikki legendaarisia lännenkuvauksia.
Yksi toivomus. Kun palstalle kirjoitellaan elokuvista niin käytettäessä lainauksia ne asetetaan heittomerkkien sisään tai sulkuihin lainauksen loppuun (eli teos, sen kirjoittaja ja miel. teoksen painovuosi). Rio lobosta ansiokkaasti muutamia omia milipiteittän sekaan heitelleen kirjoittaneen toivoisi myös kertovan, että arvostelu on lainattu Peter von Baghin "Elokuvan historia"-teoksesta. Lainaukset ovat ihan OK, mutta rehellisyyden nimissä mukaan liitettäköön myös alkuperäislähteen tiedot.
Riippuen asteikosta (4-10 kouluarvosanoin) antaisin Rio Lobolle 7 pistettä, heikompi kuin Rio Bravo, jolle piste enemmän. Red River saa 9 pistettä.

Äänestä
  • Otan toki toiveesi huomioon. Olen myös aina ilmoittanut lähteeni mikäli olen sellaisia käyttänyt.

    Kirjoitan aina mutua (MUsta TUntuu), mistä aiheutuu asiavirheitä kirjoituksiini. Näistä noloin on Barbet Schroederin väittäminen naiseksi, mikä kyllä toisten toimesta korjattiin. Silloin hävetti. Mutta virheitä sattuu ja toisinaan ovat hauskojakin. Kuitenkin keskustelu on se tärkein asia tälläkin palstalla ja siksi kirjoitan mutua, koska se mielestäni antaa parhaat pohjat keskustelulle virheineen.

    Koska mainitsit kirjan josta väitit lainani olevan, niin oletan ettet sinäkään ihan vakavissasi ollut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rosewater kirjoitti:

Rio Lobo jäi Howard Hawksin viimeiseksi elokuvaksi vuonna 1970. Elokuvaa tähdittää John Wayne, joka teki Hawksin kanssa 5 elokuvaa, joista Rio Bravo ja Hatari kuuluvat ehdottomiin klassikoihin. Rio Lobo onkin jonkinlainen uusi versio tai mieluummin variaatio teemoista, joita ohjaaja käsitteli jo Rio Bravossa.

Rio Lobo on hieno elokuva, loistava ja klassinen sanan parhaissa merkityksissä. Elokuva sisältää draamaa, romantiikkaa, huumoria, toimintaa ja jännitystä juuri sellaisina annoksina kuin toivoa sopii. Mukana on siis koko tunnekirjo ja elokuva jättää todella hyvän mielen. Tätä toivoisi enemmän nykyajan elokuviltakin, joiden painopiste tahtoo olla toiminnassa ja tehosteissa tarinan unohtuessa taka-alalle.

Tarinankerronta on juuri se, missä Hawks on vahvimmillaan. Hän osaa kuljettaa juonta kohtauksesta toiseen, mutta kohtaukset hän jättää näyttelijöiden varaan. Tässäkin elokuvass John Wayne näyttelee juuri samaa hahmoa kuin niin monesti ennenkin, mutta siinä juuri onkin elokuvan vahvuus. Näyttelijät istuvat rooleihinsa täydellisesti ja heidän keskinäiset kemiansa sopivat hyvin yhteen kuoden uskottavan ja hyvähenkisen vaikutelman. Turhahan vanhoille koirille olisi uusia temppuja opettaakaan. Parempi on luottaa itse kunkin ammattitaitoon ja antaa väkevien roolien sitä kautta löytyä.

Kuten tuli mainittua, niin Rio Lobo muistuttaa kovasti Rio Bravoa, jopa niin, että loppukohtaus on lähes identtinen molemmissa elokuvissa. Teemat ovat edelleen Rio Lobossa tuttuja,ystävyys, oikeudenmukaisuus ja rohkeus asettua puolustamaan oikeudenmukaisuutta. Tälläkin kertaa Waynen avuksi tulee sekalainen seurakunta, jolla lähetään taistelemaan rikkaan karjatilallisen miesporukkaa vastaan. Kuitenkin lähtökohtia on hieman muutettu Bravosta. Rio Bravossa uhka tuli ulkoa ja piiritti, nyt uhka on linnoittautunut pikkukaupunkiin ja sinne John Waynenn esittämä hahmo omituisine apulaisineen tulee vääryyksiä korjaamaan.

Klassinen lännentarina, joka on kaikin puolin ammattimaisesti toteutettu ja jonka seurasi alusta loppuun henkeä haukkoen. Rio Lobo on juuri sellainen elokuva, joka tuo mieleen vanhan käsityötaidon. Enää ei tällaisiakaan elokuvia osata tehdä, valitettavasti. Arvosana: 9

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu