NHL vs KHL

rupisama

Khl on maailman toiseksi kovin liiga, mutta taso on silti lähemänä sm-liigaa kuin NHL:ää. KHL on siis vain vähän tasokkaampi liiga kuin kotoinen liigamme. NHL on aivan eri luokkaa, joka osa-alueella. MIKSI?

SIKSI.

Siksi, että pelkällä tekstitv-scouttauksella ei voi tehdä paljoa johtopäätöksiä. Suuri osa jääkiekon seuraajista tuijottaa pelkkiä tilastoja, eli maaleja, syöttöjä, ja jotkut plusmiinuksiakin. Ne kertoo vain pienen osan kokototuudesta. Tottakai Crosby on NHL:n paras pelaaja, siitä ei ole epäselvyyttä, hän on niin, niin paljon parempi kuin kukaan, mutta sekään ei riitä, yksi mies ei voi tuoda mestaruutta.

KHL:n ykköskentän pelaajista suurin osa olisi marginaalipelaajia NHL:ssä. Miksi. No siksi, että kokonaisuus ei riitä. KHL:ään valitaan pelaajia lähinnä siltä pohjalta, että euroopan parhaat pistenikkarit yleensä suuntaa sinne, jos NHL:ään ei portit aukene. KHL:ssä pelaa siis pirun taitavia yksilöitä, joiden puolustus yms taidot ovatkin sitten heikompaa luokkaa. KHL on vain NHL:n varavaihtoehto.

Miksi KHL:ssä 1,3 piste per peli tahdilla paukuttava Mozjakin ei pääse NHL:ään, vaikka on KHL:ssä pisteiden valossa parempi kuin joku Radulov ja Kovalchuk? No siksi, että muut ominaisuudet ovat suoraan sanoen huonoja. Monet KHL:n pistelingot eivät osaa puolustaa.

Asia on oikeastaan hirveän yksinkertainen, jos et osaa puolustaa, et auta joukkuettasi, eikä sinusta ole NHL:ään, jossa menestyvän joukkueen TÄYTYY osata puolustaa. NHL:ssä osataan katsoa, minkälaiset pelaajat osaa pelata ns "peliä", eli auttaa joukkuetta, auttaa kaveria, heittäytyä, syöksyä, tehdä oikeita asioita, nopeasti, oikein, ja asenteella. NHL:ssä pitää pystyä vaikka syömään kiekko tarvittaessa, 95% asenne ei riitä.

Sanon, että vaikkakin KHL:n pistepörssiä johtaa Mozjakin, niin ehdottomasti tasokkain pelaaja on Ilya Kovalchuk. Joku voi sanoa Kovalchukkia diivaksi tms, mutta siinä on NHL-tason pelaaja, joka tekee koko ajan oikeita asioita, ja mahdollistaa oman joukkueen menestyksen, muussakin kuin omien pisteiden valossa. On toki totta, että NHL-tason Kovalchuk ei jaksa syttyä joka peliin, varsinkin kun vastassa on joku hantimansin joukkue. Mutta tosipelien tultua, Kovalchuk on se pelaaja, johon joukkue joko kaatuu tai voittaa.

Sellaisista pelaajista NHL on kiinnostunut, jotka voi auttaa joukkuetta. NHL:ssa ollaan kiinnostuneita joukkueen menestysmahdollisuudesta. Siellä ajatellaan, että joukkueeseen on valittava parhaat mahdolliset pelaajat, nimenomaan rooleihin. Voittavan joukkueen menestys perustuu pääsääntöisesti puolustusosaajiin, ja siihen, kenellä on tasokkain 2 ja 3 kenttä. Ja sitä tasokkuutta ei mitata pisteissä, eikä plusmiinustilastoissa. Vaan siinä miten osaa auttaa joukkuetta, tavalla tai toisella. Sellaisia pelaajia NHL kärkkyy.

Pääsääntö on se, että iso koko tuo turvaa, ja antaa todenäköisemmin kaksinkamppailuvoiton. Myös luistelunopeus ja peliäly on tärkeitä. Maalintekopaikkoihin pääseminen ja niiden järjestäminen on tärkeämpää, kuin pelkkä raaka maalitekotaito.

Tämän seikan takia, Thoreseneilla, Mozjakeneilla ja Sakarisalmisilla ei ole NHL:ssä tulevaisuutta, koska puutteita on oman joukkueen auttamisessa. Pisteitä tulee, mutta peliä ei osata pelata sillä tapaa, että NHL:ssä voisi olla menestystä.

Vielä lopuksi esimerkki toisinkin päin. Joku Ilya Nikulin, ei juhli KHL:ssä pisteillä, mutta olisi NHL:ssä aivan tähtitason puolustaja, mikäli haluaisi sinne. Aivan samaa tasoa kuin esim Chara ja Weber, eli kärkeä. Harvoja KHL-pelaajia, jotka pääsisi heti NHL:n kärkipakiksi, jos vain haluaisi, ja heittämällä. Vaikka tekee vähemmän pisteitä, kuin joku Juuso Hietanen. Mutta kun ne pisteet ei ole se juttu. KHL:n kuitenkin yksi tärkeimpiä, jos ei tärkein pelaaja, valmentajan näkökulmasta katsottuna.

Myös maalivahtien arvo on pirun tärkeä. Siinä kotoinen liigamme on jopa KHL:ää edellä. Senkään takia KHL ei liigana ole paljoakaan tasokkaampi kuin kotoinen liigamme. Ja lopuksi uskallan vielä väittää, että joku Kärpät tai Tappara olisi heittämällä parempaa keskitasoa KHL:ssä. Suomessa osataan pelata kuitenkin sitä NHL:n kolmoskentän peliä, eli lujaa työntekoa päästä päähän. Venäjällä on satunnaisia staroja, ja sitten paljon täysin itsekkäästi itselleen pelaavia diivoja. Niitä ei NHL-sedät valitse.

Sitten vielä heittäisin Petri Kontiolan kehiin. Siinä on myös ihan NHL-tason pelaaja, harvoja jotka pelaa KHL:ssä, vaikka mahtuisi monen joukkueen 1 tai 2 kenttiin NHL:ssä. Ei ole itsekäs, auttaa joukkuetta, tekee pyyteetöntä työtä. Väitän että parempi kuin Jussijokinen tai Valtterifilppula, myös pienessä kaukalossa. Kehittynyt parina viime vuonna aivan älyttömästi. Osaa puolustaa ja hyökätä. Ensimmäistä NHL-visiittiä turha verrata, silloin oli puutteita pelissä, eli liikaa hyökkäyksestä.

11

1429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alex_puck.

      Vastaan kysymykseesi. venäjän liigan taso ei päätä huimaa. Esimerkiksi venäjän mestaruutta tavoittelee seuroja joiden taso ei riittäisi esim. sm.liigaan. Venäjän liigan häntäpää seurat. Näiden joukkueiden hurjat mittelöt lentokenttämäisissä kaukaloissa on todella puuduttavaa katseltavaa.Sanon että esim ska pietari pystyisi haastamaan suuressa kaukalossa esim. buffalo sabresin tasoisen surkean nhl porukan mutta jo pienessä kaukalossa turpaan tulisi noin 10-0. Hyvä palkka siellä on, hyvät luontais edut eli laadukasta venäläis naista tarjotaan ja varmasti hyvät aineet käytössä. Niistä kertovat lukuist sydän kohtaukset khllässä. Tarun hohtoinen venäjän sarja jossa ensi kaudella suomalais edustusta mukana.

      • Nhl aikasa eläny

        Vitun dille ai ska pietarille turpaa sabreIilta pienes kaukalos 10-0 jos sveitsiläinen zsc lionsiki voitti chicagon 2-1 victoria cupis tosin isos kaukalos mut kummiski nla-liigalla jossa lions pelaa on jo khl verratuna jonkulaine ero ni veikkaisin kyl ska sais sabresii vastaa turpaa hyvänä päivänä max 5-0 ja ottaen huomioo et chicago oli sinä vuonna viel stanley cup mestari ku pelas lionsii vastaa ja hävis sveitsiläiselle jengille ni ottaa kyl päähä et joku kehtaa ees sanoo et sabres veis skata 10-0 edes pienes kaukalossa venäjällä ska veis ainaki 65% peleistä sabresii vastaa ja usas ehkä kyl just 10% peleist ois mahollista viiä mut ei ska kyl yhtää pelii 10-0 ottais turpaa
        KIITTI ja KUITTI oon puhunu


      • NHL!!!
        Nhl aikasa eläny kirjoitti:

        Vitun dille ai ska pietarille turpaa sabreIilta pienes kaukalos 10-0 jos sveitsiläinen zsc lionsiki voitti chicagon 2-1 victoria cupis tosin isos kaukalos mut kummiski nla-liigalla jossa lions pelaa on jo khl verratuna jonkulaine ero ni veikkaisin kyl ska sais sabresii vastaa turpaa hyvänä päivänä max 5-0 ja ottaen huomioo et chicago oli sinä vuonna viel stanley cup mestari ku pelas lionsii vastaa ja hävis sveitsiläiselle jengille ni ottaa kyl päähä et joku kehtaa ees sanoo et sabres veis skata 10-0 edes pienes kaukalossa venäjällä ska veis ainaki 65% peleistä sabresii vastaa ja usas ehkä kyl just 10% peleist ois mahollista viiä mut ei ska kyl yhtää pelii 10-0 ottais turpaa
        KIITTI ja KUITTI oon puhunu

        http://en.m.wikipedia.org/wiki/List_of_international_games_played_by_NdHL_teams
        Et voi olla nii tyhmä ja tietämätön jääkiekosta että voisit väittää yhden ottelun määrittelevän liigojen tasoja. Tuosta linkistä minkä annoin käy ilmi että 2007-2011 olleissa nhl premier turnauksissa NHL JOUKKUEET on voittanut noin 90% peleistä. Ja tiedoksi että nhl joukkueet eivät ole näissä turnauksissa aina mukana täydellä kokoonpanolla. Ja khl ja nhl välisistä peleistä on nhl voittanut 66% peleistä. Ja näistä lähes kaikki pelit on pelattu isossa kaukalossa. Ja ei kävisi järkeen että kaikki parhaat pelaajat ovat nhl:ssä mutta khl olisi silti paras liiga. Parhaiden pelaajien lisäksi nhl joukkueet pelaavat myös parempaa joukkuepeliä. Ja onhan nhl paljon viihdyttävämpää katseltavaakin. Uskon että mikään liiga ei nouse koskaan NHL ohi. OLEN PUHUNUT ;)


      • Nhl!!!!!!!
        NHL!!! kirjoitti:

        http://en.m.wikipedia.org/wiki/List_of_international_games_played_by_NdHL_teams
        Et voi olla nii tyhmä ja tietämätön jääkiekosta että voisit väittää yhden ottelun määrittelevän liigojen tasoja. Tuosta linkistä minkä annoin käy ilmi että 2007-2011 olleissa nhl premier turnauksissa NHL JOUKKUEET on voittanut noin 90% peleistä. Ja tiedoksi että nhl joukkueet eivät ole näissä turnauksissa aina mukana täydellä kokoonpanolla. Ja khl ja nhl välisistä peleistä on nhl voittanut 66% peleistä. Ja näistä lähes kaikki pelit on pelattu isossa kaukalossa. Ja ei kävisi järkeen että kaikki parhaat pelaajat ovat nhl:ssä mutta khl olisi silti paras liiga. Parhaiden pelaajien lisäksi nhl joukkueet pelaavat myös parempaa joukkuepeliä. Ja onhan nhl paljon viihdyttävämpää katseltavaakin. Uskon että mikään liiga ei nouse koskaan NHL ohi. OLEN PUHUNUT ;)

        http://en.m.wikipedia.org/wiki/List_of_international_games_played_by_NHL_teams
        Toimiva linkki jos jotaki kiinnostaa. Nimeomaa 2007-2011 nhl premiere turnaukset jotka kuvaavat parhaiten tämän hetkistä tilannetta.


    • asiantuntija989898

      Olen kanssasi täysin samaa mieltä kaikessa muussa paitsi ,että kontiola olisi filppulaa parempi , toki silti huippu pelaaja , mutta vauhtu ei mielestäni ihan nhl tasoa..no jussi jokiseen miestä ei voi verrata, sillä jussi on lähinnä maalintekijä eikä ns. Kahdensuunnan pelaaja ...hyvin analysoitu kuitenkin!

      • JOFA SETÄ MAITOJUNA

        Konnan taso on nähty. Sanon että seuraavaksi miehen matka käy ruotsiin, sieltä pian takaisin kotimaan liigaan. Ei mopolla mahdottonia.Sveitsin sarja on jo konnalle liian kova.


      • asiantuntija989898
        JOFA SETÄ MAITOJUNA kirjoitti:

        Konnan taso on nähty. Sanon että seuraavaksi miehen matka käy ruotsiin, sieltä pian takaisin kotimaan liigaan. Ei mopolla mahdottonia.Sveitsin sarja on jo konnalle liian kova.

        Eipäs nyt taas sentään liioitella :D


      • alex_puck

        olen kanssasi eri mieltä j.jokisesta

        Jussi on erittäin monipuolinen pelaaja eikä vain maalintekijä, toki on sitäkin. Hänet voi laittaa keskelle tai laitaan, karvaamaan tai tekemään maaleja, alivoimaan tai ylivoimaan. Tolppien väliin tai gm tehtäviin.

        Ihailen häntä suuresti. Yksi aliarvostetuimmista pelaajista nhlssä.


    • paskjurrikurrikuti

      NHL on jääkiekkoa, KHL ja Liiga ovat kuin oma lajinsa, nimitetäänpä vaikkasuur-jääkiekoksi...

      • 4+3

        Oikeaa jääkiekkoa pelataan isossa kaukalossa. NHL-"kiekko" on lähinnä sähläystä.


    • jssif

      Mozyakin pääsisi NHL:ään tällä hetkellä ihan koska vain. Kyllä siellä NHL:ssäkin on niitä yksipuolisia pelaajia ja on aika montakin. Mozyakin menisi heittämällä lähes minkä tahansa playoffien ulkopuolelle jääneen NHL-joukkueen ykkös -tai kakkosketjuun. Itseasiassa sanoisin Kovalchukin olevan huomattavasti yksipuolisempi ja diivamaisempi pelaaja kuin Mozyakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      347
      8709
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2561
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2338
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1945
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1532
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1381
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1337
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      179
      1307
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1300
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1217
    Aihe