On yksityis yrittäjyys ja syöpä on Ay-liike. Nyt tulevana vuonna 2014 pitäisi ajaa myös kuljetus alalle palkkaleikkaus -15% pois tuntipalkasta siinä olisi hyvä alku neuvotteluille. Lisäksi tulisi tämä kommunistinen hallitus hajottaa ja pää sosialistit Katainen ja Urpilainen lähettää Siperiaan.
Suomen selkäranka
Yrittäjä
95419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 95
Vanhimmat
Taidat olla niitä jotka yrittää loputtomasti koskaan onnistumatta. Jostain syystä jotkut jopa onnistuu eivätkä valita ja syytä niitä jotka sen tuoton tekee.
Heti alkuun pitäisi johdolta jne ottaa vähintään 15% pois kaikista eduista ja sen jälkeenkin jatkaa samaa linjaa niin kauan kunnes olisi enintään 10 krt kokonaisedut verrattuna duunariin. Ja sekin siis kaikkein korkeimmalla johdolla max, muut pikkupomot/virkamiehet sitten samaa rataa perässä kunnes edut olisi yhteensä enintään 2 krt tulontekijään verrattuna. Tottakai olisi huomattava että yrityksen perustaja/omistaja ja riskin ottaja(omilla rahoillaan) saa sitten tienata minkä kehtaa, sillä yritystoiminnan ja kannattavan sellaisen tekijällä täytyy olla oikeus maksaa itselleen sen jälkeen kun normaalit kulut/työntekijöiden korvaukset on hoidettu.
Muistaako kommarit paperiliiton lakko kesän? Silloin liputettiin paperiteollisuus ulos Suomesta, voi kuinka sitä paperia ajettiin Ruotsista ja Norjasta silloin. Kiekot heiteltiin ikkunasta 3 reissua Trondheimiin viikossa. Niillä rahoilla osteltiin pari autoa. Te paskanjauhaja Ay -runkkarit ette ole ikinä mitään muuta tehneet kuin loisineet niitä jotka tämänkin maan pitää pystyssä.
älähä provoile pelle.
on asiaakin, niin silti lienee vuoden 2014 ensimmäinen trolli. Tuo -15% palkanalennus pilasi koko aloituksen. Olisi edes ollut 0% linja seuraavat 2 vuotta, niin olisi ollut uskottavampaa ja todellisempaa. Erikoista yrittäjältä verrata mm. Kataista kommunisteihin.
Katainenhan juuri on täysi kommari ja hänen työrukkas puolueensa. Kokoomus on ollut eturivissä kilpailuttamassa liikennettä ja Vihreät lisäämässä liikenteen verotusta.
Kokoomus on vastuussa ambulanssi liikenteen ja joukkoliikenteen sosialisoimisesta Suomessa ja nyt käydään jätekuljetusten kimppuun.
Suomen ongelmana on julkisen sektorin kova palkkataso ja työntekijöiden määrä suhteessa tuottavaan yksityiseen sektoriin. Julkisen sektorin palkoista ja huippueduista muodostuu sitten järjetön verotuksemme, joka tappaa viennin ja yrittämisen.
Palkan alennus pitäisi toteuttaa julkisella sektorilla miljoonalla työntekijälle, ehkä 10 prosenttia. Silloin pienentyy: Lomakorvaukset, eläkemaksut jne... Tulee iso säästö ja kaikki saavat pitää työpaikkansa.
Opettajien 20 tunnin viikot myös lähemmäksi 37,5 tuntia kuten muillakin ja ylipitkinä loma-aikoina myös työtä tekemään kalliin koulutuksen vastineeksi.
Opettajan koulutuksella pystyy kyllä tekemään vähän sitä sun tätä.
On surullista että tämä kommari Kokoomus käy ainoastaan yli 60 vuotiaitten usein yli 40 vuotta työelämässä olleiden kimppuun, jotka ansaitusti saisivat vapaaehtoisesti jäädä jo lepoon.
Toinen päähänpinttymä on ollut kuntien pakkoliitokset oikein Pohjois-korean pakko malliin, kansaa nöyryytetty oikein kunnolla. Ei lupaa seuraavat vaalit nyky hallitukselle hyvää.
Viimeinen niitti autoilijalle on Ollilan rikastumismalli, jota kommari Kyllönen Kokoomuksen tuella ajaa. Jos Katainen haluaisi korottaa pisteitään kansan silmissä, niin ainakin tämä kallis sateliittivalvonta tulisi heti laittaa jäihin ja pysyä nykyisessä toimivassa systeemissä.
Jotainhan tälle Suomen yhtälölle on tehtävä ja nuo yläpään oikein suuret Berlusconi rosvot tulisi ensimmäiseksi saada vastuuseen ja kohtuullisuuteen.
Selvästi huomaa ettet tiedä mitä kommunismi tarkoittaa ja mieti samalla kapitalismin merkitystä, jolloin varmaan huomaat noissa asioissa on toteutettu tuota jälkimmäistä järjestelmää.
Aja kaikki ajosi itse, niin et tarvitse kuljettajia, säästyy 100% palkkakustannuksista!
Jotenkin minulla sellainen käsitys, että olet jonkin sortin pienkuljetus yrittäjä 3-4- mb sprinter kalustolla, ajat halvalla jakeluajoa, otat kuljettajia ( 18-20v), tekevät tyänsä puoli-ilmaiseksi, pitäis vielä saada kustannuksia leikattua.
Suomi on kallis maa 8e/H ei vain toimi! Virossa 3e/h , siirrä yritys sinne.
Meille kuljettajille neuvotteltiin 12% korotus vuonna jolloin Kataisesta tuli pääministeri.Hänen hallitus korotti sähkö.bensa. Ja arvonlisäveroja yht.12% eli korotus oli nolla ;)
Kerrotko vielä millaisia muita tavotteita sinulla olisi noihin palkka neuvotteluihin?
Tuo siis aloittajalle.
Siis -15% palkka-ale, sairaslomiin työntekijöille 10 päivän omavastuu. 80 tunnin takuupalkka pois. Ilta ja yölisät -5% . Sunnuntailisä -50% samoin ylityökorvaus -50% pekkaset pois, jospa siinä olisi alkua. Oppisitte tekin Ay-loiset mitä on kova työnteko pienellä palkalla.
Vaikka nuo toteusivatkin niin luulen ettei sinun firmasi silti kannattaisi ja taas olisit huutelemassa palkkojen pienennyksiä.
Hmmmm. Et oo kyllä täys järkinen oikeastaan kusipää... ...suomalainen työntekijä on 5pros.halvempi kuin saksalainen. Eikä 1500:ta ole enää nykyisellä hintatasolla leikkaamista.
Ja senttikin pois niin jään kotiin enkä lähe töihin.
Aloitajan kansa samaa mieltä olen kylä. Kaiki kuskit vuorota töihi ei mitää korvauksia läpituntipalakka vaan. Lopputili heti jos ei työ maita eikä liitoon kuluvia etes palakata töihin nautikon korvauksista ja ku ne o syäty niin site nöyränä kysyyn töitä.
Site kun otat säälistä tämmösen liiton loisen niin heti alaka vaati kaiki korotukset pekaset ym ei hyvä! Mielumin ulukomaalaiskuskit net ei valita ja tekeevät työn hyvin
Jos olet nuin masentunut kuljettajien etuihin, miksi palkkaat heitä? Jos yleensä olet mikään yrittäjä? Ota töitä niin paljon kuin itse jaksat ajaa, ei tarvita kuljettajia.
Jos näännyt työtaakkasi alle ja kuolet, niin lupaan ja vannon tulla haudallesi joka joulu.... paskalle!
Juuri tälläinen yrittäjä on Jyväskylässä. Onni Bussin aliurakoitsija.Eli kuljettaja palkataan töihin ja luvataan maksaa palkka 1000 e kuun puolivälissä ja kuun lupussa tasaustili ei siinä mitään mutta kun tasaustili pitää karhuta AKT.n kautta kun yrittäjä ei maksa vapaaehtoisesti.SITTEN SYYTETÄÄN AMMATTILIITTOA . HAH HAH HAA.....KYLLÄ YRITTÄJÄN PITÄÄ TIETÄÄ PALJONKO ANNETTU TYÖMÄÄRÄYS MAKSAA.....paljonko ajosta tulee bruttona ja paljonko nettona.kaluston kulut.polttoaineet.verot.palkat ( suomessa tällä hetkellä n.30e tunti josta aletaan laskemaan palkaa kuljettajalle ei tästä jää kuin n.1/3 et siinä vähän karkeaa kaavaa ILPOILLE !!!!!!
Siis jo pelkkä kuljettajan kustannus yrittäjälle on >20€/h riippuen palkkaluokasta ja paljonko sairaslomia, pekkasia, vuosilomia yms. Työn tuottavuus ei enää ole tuolla tasolla mitä kustannukset ovat, jostain täytyy leikata Se on väistämättä edessä halusitte tai ette. Nyt kilpaillaan ja ostellaan uudet autot rahoitus ja pääomakuluja ei voi leikata. Polttoaine kulut vain nousee niitäkään ei voi leikata liikevoittoakin täytyisi olla siitä yrittäjä joutuu yleensä ensimmäisenä tinkimään. Joten palkka kustannukset ovat ainoat mistä pystyy leikkaamaan, jos tuntipalkka on pienempi niin ehkä Se motivoisi tekemään enemmän töitä?
Kuuluuko katelaskenta mitenkään liikennöitsijän toimenkuvaan?
Tarjottu palvelu tulee hinnoitella siten, että kaluston lyhennysten, henkilökunnan ja yrittäjän oman palkan, verojen ja muiden valitettavasti pakollisten kulujen jälkeen jää viivan alle myös tulosta. Mikäli tämä yhtälö ei toteudu, jossain on vikaa.
Joo kun koitetaan tulla palkalla toimeen niin 20 on aika lailla minimi . Alipalkattuja ollaan laitoshuoltajia pyörillä
Kokoomushan on kommareiden puolue! kannatajat ovat pääosin duunareita anteeksi toimihenkilöitä..siis ihan sama asia aina kun saat palkkaa työsuhteessa olet duunari !!! palkkarenki toiselle , akava on ay-liike jos sitä ei kukaan vielä tiedä, sillä ollaan takajaloilla aina kun valtion veroista maksettavien loiseläjien palkkoja ollaan ronkkimassa ja puheenjohtajalla kokoomuksen jäsenkirja!!!. Itse olen myös yrittäjä ja olen samaa mieltä, kommareista on päästävä eroon, meillä on ongelmana liian suuret työn sivukulut , jokainen voi maksaa nämä paskamaksunsa itse ja kuka on halukas lihoittamaan työeläkeyhtiöden dirikoiden liksoja?? sivukulut saadaan oikealle tasolle kun nämä mafiatyyliin toimivat eläkeyhtiöt pois ja pellolle ne Ailuksen kaverit , jokainen maksaa itse säästötilille sen eläkerahan mitä haluaa saada , kun eläkkeelle lähdetään avataan se tili ja otetaan sieltä eläkerahaa, vastuuta kansalaiselle itselle!!
Lisäksi tämä kommarien verohelvetti , meillä suomessa on kansa kyllä sosialistista porukkaa kun tykkäävät maksella veroja ja sitten käsi taskussa jupistaan "mää prkl viel näytän" maksakaa vaan , itse siirrän työt ja firman viroon ja nautin halvan työvoiman , ei änkyröiden ay-liikettä , sekä matalan veron politiikasta, onneksi on oikeaa kapitalismia tarjolla missä työnteolla ja yrittämisellä jää rahaa ahkeralle ilman verohelvettiä joka ahnehtii kaiken!!!
No nostaisitk palkkaa sen verran että saisin saman palkan käteen pakollisten maksujen jälkeen????
On olemassa mahdollisuus "freelanser" verokorttiin ja voin laskuttaa sinua asiakkaana 60€/tunti ( mikä on aika kohtuullista korjaamotkin ottaa 100€/tunti) ja maksaa kaikki työnantaja maksut ... ....käykö ??? ( on olemassa toiminimi) sinä hoidat välineet millä teen hommia
Yks juttu mihin yrittäjät on syyllistyneet linja-auto alalla jo ennen kilpailutuksia on hintojen polkeminen niin alas jotta sais haalittua toisen liikennöitsijän asiakkaat itselle vaikka tappiolla.Tästä seuraa kustannuksien leikkaaminen ja mistä sitä leikkaat kun pimeellä palkalla tai jättämällä maksamatta osa palkkaa kokonaan .Mitä tää ketään hyödyttää kate olematon .kuljettajat lähtee toiseen taloon ajamaan .liikennöitsijältä jää yhteiskunnan vastuut hoitamatta . Palkkaturva hoitaa käräjien kautta palkat????
Yrittäjä on selkärangaton ja häpeämätön eläin, joka käyttää ihmisiä hyväkseen omaisuuden tavoittelussa.
Ja sinulta jäi sanomatta, että lisäksi valjastettu Suomessa ilmaiseksi veronkerääjäksi, joka laittaa vaikka asuntonsa pantiksi sen eteen, että kansa saa palvelunsa ja toimeentulonsa.
Yrittäjä myös työllistää Suomessakin yli miljoona ihmistä ja suo heille pitkät lomat, arkipyhineen.
Miksi yrittäjä sutten marmattaa ? Kuka pakotti yrittäjäksi ja laittamaan pantiksi asuntonsa ym vain siksi että saa ja joutuu raatamaan ja valittamaan ? Eikö yrittäjäkin voisi ryhtyä työläiseksi ,niin loppuisi nillitys.
Nii-in mihinkäs sitä ydinvoimaakaan tarvitaan kun sähkö tulee pistorasiasta. En tiedä oletko tyhmä vai vain yksinkertainen ilman yrittäjiä ei ole työläisiä, mutta ilman työläisiä voi olla yrittäjiä. Mietippä sitä kommari.
Toiveesi toteutuu varsin nopeasti, pientä viivettä on siinä että yrittäjä itse yksinään kyllä pärjää, mutta lopun roskajoukon vetäminen perässä loppuu.
Tosiaankin maailmassa on ollut työntekijöidenkin valtioita, eikä yrittäjiä tarvita. Pohjois Korea ja Kuuba ovat vielä jäljellä.
Yrittäjä ei muuten välttämättä tarvitse työntekijää, työntekijä kyllä. Suomessa yksin yrittäjyys lisääntyy vauhdilla. Valtio kuitenkin tarvitsee molempia, muuten verotulot eivät riitä.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan....
Eli jos pidät työvoimaasi roskajooukkona niin miksi ihmeessä he tekisivät mitään puolestasi?
Niin miksiköhän ajattelen näin, ettei vain syytä olisi vähän teissä kommareissakin.
Kyllä tässä on yritetty, liikaakin. N.1900h bussilla ajoa n.1100h taksilla ajoa/v, jostain syystä raha ei tee pesää, vuosiansiot n.60t e, keskisuuren yrityksen toimistusjohtaja kuittaa helposti 500.000 e eli lähes kymmenkertaisen tulon. En kadehdi pienyrittäjää kuljetusalalla, varsinkin taksi ala hiljentynyt oleelisesti, aika menee tolpilla päivystäessä, kiinteet kulut kuitenkin eivät pidä vapaa päiviä eikä vuosilomia, vakuutusmaksut juoksee ja auton arvo laskee joka hetki, "rahtarit" ajaa halvinmillaan 1e/km, hyvä kun saa polttoaineet kustannettua.
Jossain muussa on mätää kuin duunareitten palkoissa, kuljetusala suurissa vaikeuksissa.
En aja bussia ilmatteeksi enkä suostu palkka aleen !!! Ei pitäisi ryhtyä yrittäjäksi jos palkan maksukyky ei riitä ja tekee huonoja sopimuksia jolla ei pysty kattamaan menoja!
Mikäli palkka leikataan tai pidetää 0%:ssa palkka kehitys jään työttömäksi!!! Valtio saa veronsa joka tapauksessa... ...nostavat työnantaja maksuja ja veroja kautta linjan ja se laskutaidoto nyhverö yrittäjkin joutuu kuitenkin maksamaan valtiolle tekemistään.
Voi raukkaa, kyllä palkkaale on edessä suostuit tai et. Työttömyys turva heikentyy myös. Ei ole kohta enään työnantajia kupattavaksi valtion tai liiton taholta. Kyllönen, Katainen ja Urpilainen pitää siitä huolen. Pienet perhe yritykset työnantajina loppuvat, viimeistään nykyisen polven eläköityessä.
yrittäjä,ei palkka ale paha asia ole mutta ensin on saatava verotusta alas.nyt kun verotus kiristyy joka vuosi ja EK ei halua tupoa jossa sovittiin ennen vanhaan valtio,työnantajat,työntekijät missä mennään . palkka on korkealla jotta riittää raha ruokaan,asuntoon,energiaan,veroihin muuhun ei kuljettajan palkka riitä edes niin että työn antaja maksaa tessin mukaan
palka-alea ei voi tulla,koitas nyt yrittäjä tajuta se.ota sitte ryssiä tms kuskeja romujas ajamaan,suomalaisia et saa näillä hinnoilla duuniin.meinaatko että verot ym..safkan hinta pysyis ennallaan??jos niin meinaat,toivon vilpittömästi että yrityksesi menee konkkaan ja talosi vasaran alle.ei muuta ku provoilemisiin :)
Duunari kuvitteletko voivasi asialle jotain, palkkaale tulee olemaan ainoa vaihtoehto jotta tämän yhteiskunnan toiminnot ja työpaikat voidaan säilyttää. Jos sinusta safka tai verot tuntuvat kalliilta pitäisikö tehdä enemmän töitä? Pitäisikö duunaripuolen ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä ihan tosissaan töihin, yrittäjät ovat ihan tarpeeksi hinanneet teitä perässään ja kustantaneet teidänkin hyvinvoinnin. Oma firma on myyty ja velat kuitattu ja vielä jäi vähän vanhuuden turvaksikin säästöjä, nyt nostan työttömyys päivärahaa ja on teidän vuoronne elättää minut.
On ihan sama onko palkka euro tai kymmenen kun sillä tulee toimeen !! Suomen hinta tasolla palkkaa pitää saada lähemmäs 2000 käteen jotta pystyy asunon(omistus tai vuokra ) auton sähkön vakuutukset ruuan ja lasten vaatteet yms. maksamaan. Ajan itse bussia ja läteen tuleva euromäärä on olluy nyt parivuotta jo ainoastaan 1400-1700 euroa on as.lainat vakuutukset sähklaskut ja 150km työmatkaa päivässä. Niin kertokaa miten palkalla tulee toimeen jos siitä otetaan 15% pois ( nyt jo pitää lainata vanhemilta 200 eutoa/kk). Tietysti voin ajaa yrittäjänä bussia jollekin linja auto isännälle mutta taksa on sit kanssa yritys taksa 60-70 euroa tunti ja maksan pakolliset maksut itse ja oma yritys maksaa mulle sit palkan
Mitä on niin vaikea ymmärtää? Kun on pieni palkka pitää tehdä enemmän töitä, ei pitäisi olla vaikea ymmärtää. Ryhdy ihmeessä yrittäjäksi niin ei jää tuotakaan määrää käteen. Niinhän nämä onnibus yrittäjätkin teki ensimmäisen vuoden töitä ilman palkkaa. On ihan turha kitistä että eläminen on kallista, menot pitää suhteuttaa tuloihin jos ei työintoa ole niin silloin pitää menoja leikata. Onko sitä lainaa pakko ottaa, tai asua noin kaukana työpaikasta?
Kuules apina menot on karsittu minimiin asunnosta menee se mikä menee ja ruoka on jo pitkään ostettu suoraan tilalta ainoat lehdet mitkä tulee on ilmais jakeluja autoa käytetään ainoastaan jollei julkista ole !!! Taitaa sua sapettaa ettet oo vielä saanut sit s mersua tai a8 audia Ja katoppa peiliin niin huomaat että ideasi on ollut surkea ei paskalla linnaa rakenneta. Ja yrittäjän hankinkin lisätuloja koska nihilisti isännältä ei saa kuin 1500 euroa käteen ... ...olen kyllä ehdottanut että ajan hänen bussi itsenäisenä ammatin harjottajana 60euro tunti läpi ja maksan itse kaikki maksut ja laskulla vielä... ...ei kelpaa koska on saita paska nihilisti
Kuules itse, Mersu on ei ässä muttta E pari vuotta vanha velaton audia en edes huolisi kyllähän Se on työväki joka volkkareilla ajelee. Asuntokin on velaton 250 neliötä, akallakin Mersu C kolmisen vuotta vanha velaton sekin. Yrittäjänä olen toiminut 16 vuotiaasta saakka ja tehnyt töitä ja maksanut veroja enemmän kuin sinä tulet ikinä maksamaan. Työllistänyt 5-20 työntekijää koko ajan. Osaava ja ahkera työntekijä pääsee kyllä parempaan liksaan kuin 1500/kk käteen, oleellista siinäkin on ettei aina itketä milloin mistäkin asiasta ja työehtosopimuksesta tai ajoaika laista. Tuulevaisuuttasi ajatellen 30-40€/h sis alv 24% on tällä hetkellä käypä hinta vuokramiehestä, hieman riippuen työkokemuksesta. Enempää ei kannata maksaa.
Yrittäjä ......taidat olla Jyväskylän Onni bussi ali urakoitsija jolla palkka riita jokaisen kuljettajan kanssa aina tulee uusi kuljettaja joka huomaa et palkka jäi saamatta ja ottaa hatkat
siis suomessa safka on ihan sikahintasta.tsekkaas nyt noita tutkimuksia,suomi kärkipäässä kalleudessa.ei näitten liksojen pienentämisellä mitään saavuteta,ostovoima pienenee,YRITTÄJIEN tulot vähenee,kaikkia vituttaa...mitäs sitte,pääasia kun saadaan liksoja leikattua eiks je?täytyy sitten mennä litliin ostaa halvinta ulkomailla kasvatetua/tuotettua safkaa,eipä saa suomiyrittäjä paljoa siitä ittelleen,ajetaan yrittäjien kannattavuus sillä keinoin alas.
joo liksoille varmaan pääsee sun leivissäs,mutta ei taida olla muuta elämää sitten lain?miksi ne työaikalait on?ja ajoaika lait?toivottavasti sun firmas kärähtää niistä,menee sultakin se mersun ropponen alta että helähtää.toivottavasti vaan kukaan sivullinen ei delaa sen takia että ajatat ylipitkiä vetoja kuskeillas.ei nekään koneita oo vitun ääliö!!
Yrittäjille vai yksi varteenotettava neuvo. Yrittäkää yksin ilman palkattua työvoimaa. Saa tehdä niin pitkää päivää kuin haluaa eikä tartte valittaa kalliista palkoista joita joutuisi maksamaan. Duunari saa töitä muiltakin kuin yrittäjiltä. Jotenkin nurinkurista lisäksi se että yrittäjä valittaa köyhyyttään ja kannattaa kokoomusta. Vauraan duunarin ymmärtää jos on säästänyt liksastaan eikä tehnyt virheinvestointeja muutenkaan ,mutta köyhää yrittäjäporvaria on vaikea käsittää jolla mahdollisuus pistää kulujansa firman piikkiinkin.
No niin siis kok,sdp,vas ja vihr = työväen puoluetta kd muuten vaan pihalla, kepu pettää aina ja persu ei tiedä onko lintu vai kala. Rkp ei ymmärrä. Siis Suomessa ei ole YRITTÄJÄLLE puoluetta kepu ja Sipilä ehkä lähinnä mutta silläkin uskonto haittaa arvostelukykyä. Kom-mari kuka sinutkin työllistää jos ei yrittäjä/yritys? Yksityisenä yrittäjänä yhdellä autolla pääsee parhaimpaan lopputulokseen se on totta. Katsoin joskus dokumentin Afrikasta sielläkin haluttiin että tulee "tehdas" joka työllistää kukaan ei vain osannut kertoa että mikä tehdas sinne aavikolle olisi pitänyt rakentaa pääasia oli että saadaan tehdas. Samat meininki on teillä kommareilla = kok,sdp,vihr,vas Suomessa tänä päivänä.
Tämä työttömyys ei ainakaan duunarin vika eikä valtion rahattomuus ole duunarin vika syy on jossain päättäjä tasolla ! Eikä suomalaisella duunarilla ostovoimaa palkassa niin paljon ole että hurskastelemaan pääsisi.
Kunta tai Valtio työllistää. Yksityiset yrittäjät yrittäkööt yksin.
Hallelujaa ikiliikkuja on keksitty, kaikki vain kunnille ja valtiolle töihin. Omista veroista maksetaan oma palkka. Hullu saa olla muttei tyhmä, ei se ole ihme että yrittäjät joutuvat näitä idiootteja vetämään perässään ja elättämään. Yrittäjänä tässä maassa pitää olla hullu, mutta onneksi ei tarvitse olla yhtä tyhmä kuin kommari. Yksityis yrittäjä pärjää aina kun ei palkkaa näitä luusereita , joilla ei ole mitään käsitystä mistään.
kun olet hölmö kom-mari
on toi 30 egeä jo yli tuplasti paremmin mitä saan hikisen bussin ajamisesta ja 40 egeä on yli tuplasti sen mitä joudut työn tekijästä maksamaa (13.73€:n palkasta maksat 19 euroa kaikkineen menojen mukaan).
Voi pyhä yksinkertaisuus, tiedätkö mitä on sis alv? Alvin maksat tuosta suoraan valtiolle. Joten 30 - alv= ~ 24€ siitä hoidat sitten omat työssäkäyntikulut eläkemaksut vakuutusmaksut ja verot. 13,73 x 1,6 = ~ 22€ tuon verran kustannukset ovat työnantajalle tuolla tuntipalkalla. Joten kyllä tuo 2€ ylimääräistä kannattaa maksaa ettei tarvitse ottaa riesaksi mitään liiton paskakasaa. Vuokramiehestä pääsee heti eroon , mutta liiton paskakasasta ei pahimmassa tapauksessa millään.
Tämä "yrittäjä" on näköjään sitä mieltä että kaikki sopimuksia saa rikkoa, samoin kuin Suomen LAKIA!!
Mitähän mieltä tämän "yrittäjän" asiakkaat ovat kun sopimuksia rikotaan??
Kyllähän se juuri duunarin palkasta on kiinni, mikä on hintataso maassa. Kambotsassa juuri lakkoilevat, että 60 € kuukausipalkka tulisi saada nostettua tuplaan 120 €/kk.
Duunarin palkasta myös kertyvät maksettavat verot meille kaikille.
Herralla on jo niin paljon rahaa ja omaisuutta, että se voi palvelunsa tarvittaessa rahoittaa itse.
Älä viitsisi kirjoitella paskaa, duunarin maksamat verot on hyttysen kusi valtameressä. Kyllähän se on yritys joka siitä duunarin palkasta maksaa valtiolle ja eläkeyhtiöille palkan sivukuluina niin paljon että duunari on vain hieman hengessä mukana. Puhumattakaan kaikki muut verot ja maksut mitä yrityksiltä kupataan. Kyykytetään vain lisää yrityksiä ja lyödään lisää maksuja ja velvotteita niin saadaan sitten tämäkin maa selvitystilaan.
Ei kukaan pakoitanut sinua yrittäjäksi, joten älä iso mies täällä itke! Kai nyt tiesit etukäteen että on kaiken näköisiä maksuja?? Jos et tiennyt/tajunnut niin aikas typerä mies olet.
Joo ja aina pienempi on duunarin maksama veroeuro määrä kun palkalla leikitään ( 25%:a 5eurosta on paljon vähemmän kuin 15 eurosta). Ja kumma ettei johtajan palkka ole iso jos saa 5000-30000 euroa/kk ja 200000 egeä normaali bonusten päälle ei olla köyhiä eikä kipeitä mutta heti kun 1500 palkaa koitetaan korottaa niin iske kihti ja tubi.
Osa syy tälläiseen pelleilyyn on yhteistyö kyvytön ammatti yhdistys. Paperia leikataan niin metalli ja kuljetus lyö päätä pensaseen ja toisinaan toistepäin ja EK:n juustohöylä jyrää mennen tullen.
Erittäin tyytyväisiä on asiakkaat, hommat toimii ei ole lakko uhkaa tavarat on siellä missä pitää silloin kun pitää. Autot on uusia ja kuskit ripeitä ja asiakaspalveluhenkisiä viron poikia. Tärkein sopimus on kuljetus sopimus asiakkaan kanssa ja muista sopimuksista voidaan luistella kun en ole muita sopimuksia alle kirjoitellut.
Kusettappas kerran, yhden ainoan kerran niitä viron poikia , niin jos et siihen mennessä ole lirissä ollut ,niin senjälkeen tiedät todella olevasi.
Ikävä kyllä Suomen kansasta liian suuri osa on juuri näitä duunareita ja Suomen verotulot ovat alveineen sun muineen lähtöisin duunareilta pääsääntöisesti.
Se on tietysti totuus , että yrittäjä nämä rahat kerää niin duunarille, kuin valtiollekin . Jos hänen maksukykynsä heikkenee ollaan lirissä.
Joku edellä kysyi, eikö nämä maksut olleet aloittaessa tiedossa, niin siihen on helppo vastata ei. Vuosien varrella on uusia maksuja työnantajille kertynyt kymmeniä ja veroja korotettu, sekä keksitty lisää.
Lisäksi on tullut tämä kilpailuttaminen julkisissa hankinnoissa, mikä on pienentänyt katteet olemattomiin. Nyt alkaa lypsävä lehmä olla kaadettu ja seuraava kaadettava on duunari itse, vai mitä sanoo Urpilainen ?
Halvempaa ja nöyrempää työvoimaa rynnii markkinoille ja kilpailua saa maistaa myös duunari, onko kivaa ? Vielä kun tuo kilpailu saataisiin avettua kuntien johtavien virkamiesten palkkaukseen, niin 5000 € palkka tippuisi nopeasti kolmeen tonniin. Vähenisi verotuksen tarve merkittävästi kerta heitolla. Todellisuudessahan pääongelmamme yhteiskunnassamme onkin järkyttävän suuri verotuksen tarve, johon pitäisi pystyä vaikuttamaan.
Yrittäjä tai kuljettaja linja-autoliikenteessä, niin molemmat saavat merkittävästi yhteiskunnan tukea työlleen, jopa enemmän kuin parjattu maanviljelijä.
Joukkoliikenteen tuki veronmaksajilta paikallisliikenteessä on n. Puolet budjetista. Onko tässä mitään järkeä ?
Väärin kuljettaja ei saa yhteiskunta tukea ainoastaan surkeaa palkkaa 1500euroa käteen kuukaudessa ja sidoksissa työhönsä niin kuin karjatilallinen(paitsi että meidän karja osaa valittaa ja käyttää nettiä/puhelinta)
Ei se ole mitään tukea, vaan ostettua liikennettä.
Sellaista liikennettä mitä yhteiskunta haluaa olevan tarjolla kansalaisille.
Ja 1.7. alkaen tätä liikennettä halutaan ostaa vielä enemmän, koska kommunistihallitus haluaa hoitaa joukkoliikenteen omilla, vähäisillä, kyvyillään.
Vähän samanlaista toimintaahan se on kun yhteiskunta ennen osti voi- ja viljavuoria, nyt joukkoliikennettä. Aivan samat periaatteet saada ruoka tai joukkoliikenne kansalle halvemmalla, kannattavuuden arvioimisen yhteiskunnalle jätän muiden arvioitavaksi.
Linja-auton kuljettajakin saa palkastaan n. Puolet yhteiskunnan tukiaisina, muuten lippu kustantaisi puolet enemmän.
Suomeen valittiin sosialisoitu liikennemalli kalliilla rahalla kiitos Vihervasurien. Joukkoliikennettä kustannetaan velalla tästä eteenpäin, kuten maatalouden tukeakin. Molempiin sopisi markkinaehtoinen malli paremmin.
Nyt on koko homma pankkien käsissä, kuinka kauan luotottavat tätä köyhtyvää maata.
Yhä ja edelleenkin !!! Kuka pakottanut on ketään yrittäjäksi ???
Siinähän se ongelma onkin, kukaan ei halua yrittäjäksi, niin ei ole työpaikkojakaan. Vanhat yrittäjät heivaavat ja valtio on rahapulassa.
Ei yrittäjä mitään työpaikkoja luo. Se hävittää niitä. Yrittäköön ykikseen kun monasti mainostaakin että yksityisyrittäjä. Onhan se hyvä että saa maistaa lääkettän siinäkin ,että saa lopulta usein olla yksin muutenkin paitsi yrityksessään. Muija lähtee , niin omin käsin onneen...
Ajatuksissasi ei sinänsä ole järjen hiventäkään, kuin suoraan pohjois-Koreasta.
Yrittäjäksi ryhdytään ja työpaikkojakin luodaan, mikäli se on kannattavaa ja riskit ovat järjen puitteissa. Ilman työpaikkoja ja myös ilman yrittäjää menee myös kommarilla huonosti.
Yrittäminen voi olla myös mielenkiintoista ja mukavaa kun se onnistuu. Suomalainen kateus vaan on katalaa, kun täällä kukaan ei saisi onnistua. Lainsäädäntökin lähtee paljon kateudesta ja se jos joku sitten syö Suomen tulevaisuutta, sekä hyvinvointia.
Suomessa kuka tahansa saa sentään ryhtyä yrittäjäksi tai työntekijäksi oman halunsa mukaan. Töitäkään ei ole pakko tehdä, jollei taho, rahaa lähetetään tilille toimeentuloa varten.
Suomessa oli ennenvanhaan autotallit täynnä yritystoimintaa ja sieltä lähti suuriakin yrityksiä liikkeelle, nyt se on estetty kaavamääräyksillä. Hevostakin sai pitää omalla pihallaan, nykyisin ei. Sille on rakennettava direktiivien mukainen suoja. Jos naapuri tarvitsi apua, niin sitä annettiin, nyt se pitää ilmoittaa veroilmoituksessa. Ravintolan narikkaankin pitää hankkia kassakone, linja-autojen rahastusjärjestelmätkin maksavat jo miljoonia. Autoliikennettä aloitetaan kyttäämään sateliitilla ja lasku kotiin. Kateutta riittää ja usein takana Vihervasurit !
Silti Suomi ei nouse kuin yrittämällä ja yrittämisen ehdot, sekä koulutus tulee olla sellaisia että pärjää. Yrittäjällä kun menee hyvin, niin menee työntekijälläkin ja palkka juoksee tilille. Kateus yrittäjää kohtaan ja ehkä puolin sun toisin on kannattamatonta.
Julkinen sektori on hyvine palkkoineen ja etuineen nykyisien ongelmien aiheuttaja lähes koko Euroopassa, niin myös Suomessa. Yhdessä sovittu palkanalennus tälle sektorille olisi helpoin ratkaisu verotuksen tarpeen vähentämiseen. Opettajat ovat näistä pahimmasta päästä, lyhyine työaikoineen ja hyvine etuineen. Sitten kun nämä sankarit voisivat edes hieman auttaa yhteiskuntaa, niin vedotaan lapsien oppimiseen.
Pieni taantuma on vain eduksi tällaiselle ahneuden yhteiskunnalle, saadaan kuluihin edes jotain järjestystä. Kommari yhteiskuntaa meistä tuskin kuitenkaan monikaan kaipaa kyttäyssysteemeineen ja raportointeineen, vaikka huolestuttavasti paljolti siihen suuntaan tässä maassa mennään.
ahneus,ja halu olla porvari.
Tuossa "ajattelemisen aihetta" kirjoitus täynnä katkeruutta ja KATEUTTA!!
Joo on oikeassa mutta nyt kun lukee asian niin eiköhän yrittäjän ja duunarin ongelmat ole polittisten päätäjien suunnassa ja kaiken maailman dirktiiveissä,setifigateissa yms. Jarruissa.
2000 euroa/kk on pakko saada käteen työstä jotta voisi elää ja säästää muutaman euron.
Kyllä sitä katkeruutta ja kateutta sinullekin vielä riittää, kun saadaan tämän maan asiat ryssittyä Kreikan tasolle. Julkisen sektorin palkanalennus 40 prosenttia ja porukka töihin kuinka sitten suu pannaan ?
Mikäli Suomen verotuksen tarve ei olisi näin järkyttävä, voitaisiin kuljettajalekin maksaa parempaa palkkaa. Kulupuolen kustannuksista puolet on veroja, joista jaetaan palkkaa ja erillaisia korvauksia julkisen sektorin iilimadoille.
Tämän maan verotuksen tarve ei tule porvarilta, vaan julkisen sektorin hyväosaisilta. Turha uskoa Demarien propagandaan.
Suorittavalle portaalle julkisella puolella ei ole varaa 40%:n palkan alennuksille(1500 €/kk) !!!
Kun ne porvarit maksais kans veronsa ja Suomeen!!
Tämä kaveri se heittelee lukuja ihan hihasta 1500-2000€ / kk. Ei ole tiedossani ketään bussikuskia joka tienais alle 3000 €/kk. Jos tulot ovat alle sen on joko laiska tai tyhmä tai ehkä molempia. Omasta työkyvyttömyydestä johtuu jos ei pääse bussikuskina 35-40000€ vuosi ansioon. Turha on kitistä nihilisti isännistä itsestä johtuu jos ei tuohon pysty. " yksi mätä omena pilaa koko omena korin" näin se on aina ollut ja näin se tulee aina olemaan.
Kyllähän se porvari maksaa ne työntekijänkin verot ja alvikin tulee aina Suomeen.
Veronmaksua kahteen kertaan yrityksestä ei voi kukaan pitää kohtuullisena, ensin voitosta ja sitten vielä jos rahaa otetaan ulos yrityksestä. Ulkomaille rekisteröityminen sen kun lisääntyy tuollaisilla lainpykälillä, Viro on kuitenkin hyvin lähellä.
Porvari on juuri se veronmaksuun selkäranka ja sen murtuminen näkyy meillä parhaillaan työvoimatoimistojen jonoina.
kirjoitti asian niin kuin se normaalilla maalaisjärjellä ajatellen on. Näinhän tuo asia menee.
Kyllä täytyy suuresti ihmetellä näiden kom-marien ja muiden hengenheimolaisten ajatuksen kulkua. Hieman on vieraannuttu todellisuudesta.
jerseynsaari, voi p e r k e l e ihmisen tyhmyyttä ja kateutta.
etpä sit tunnekkaan yhtään kuljettajaa ja luvut on käteen kuukaudessa euroja ei vuosiansioita. Ja auto puolella on isännät nihilisteja ei sovi heiltä saamat eurot pajatsoon koska ovat laihian lantteja. ja se ettei saa vuosia ansioita enempää niin viikko tunnit tulee täyteen ja työajat sen verran rikkonaiset ettei voi lisätöitä ottaa juurikaan... ...no hiukan olen pysäköinnin valvonnassa ollut tuurarina (lasten joululahja rahat hankkinut)
niin kirjoitin joo kun tilikuitissa lukee kuukaudesta toiseen maksetaan 1400-1600 euroa (kaupungin palkka) ... ...vuonna2003 yksityisellä puolella 2viikon tilinauhassa luki maksetaan1100-1250€... ...ongelma on päättäjä päässä ei osata muulla tavalla säästää kuin veroja veron päälle
Kai tiedät ettei linja-auton kuljettaja saa vuorokausi ja viikkolevon aikana tehdä töitä ja työssäkäynti matkaan käytetty aika täytyy vähentää lepoajasta. Mikäli teet sivutöitä ilman työnantajasi hyväksyntää ja rikot lepoaika säädöksiä niin se se on peruste irtisanomiselle.
Pakko tehdä jos vakkarityö aikataulu antaa myöden ! ! !Ei 1500 eurolla juhlita vuokran ja laskujen jälkeen pakko åyrliä telemääm tupla vuoroja
Kannattaa myös ymmärtää, että työnantajasi maksaa verosi, eläkkeesi, terveydenhuoltosi ym. Lukemattoman määrän kuluja. Samalla häntä kilpailutetaan toisia yrityksiä, myös usein epäterveitä valtion ja kuntien yrityksiä vastaan.
Autojen hajoamisen riski ja kuljettajienkin hajoamisen riski on työnantajasi vastuulla, painetta kyllä riittää. Autoilijatkin voi nykyisin ryhtyä pätevyyden omaamalla, ei kun duuniin vaan ja rahat veroparatiiseihin.
Ensimmäiseksi tietysti itselle Mersu alle, siitä tuntee kunnon porvarin.
Vain 1500€/kk käteen???? Missä linja-autoyrityksessä noin vähän maksetaan?
Mulla n 2200 - 2400€ / kk käteen pääkaupunkiseudulla, eihän 1500 voi elää
Kyllä tuosta voi 500€ ottaa pois. Tehkää pidempää päivää niin tulee takaisin ja kun on pidempään töissä ei ehdi tuhlaamaan.
Viimevuonna (2013) verotettava ansiotulo bussikuskin työstä 49000€ repikää köyhät siitä. Sanovat et on paskaduunia mut vitun väliä kun maksetaan.
Taitaa aloittajaa ottaa päähän kun taidot ei riitä pyörittämään omaa yritystä :D
Vielä kun osaisin kirjoittaa oikein :D
Niin ja aloitukseen sopisi Suomen selkärangan sijasta paremminkin Suomen selkärangattomat. Yrittäjäthän kautta maan voisivat perustaa heille ominaista olevan Suomen Selkärangattoma- ja Nilviäiset - yhdistyksen.
Suosittelen KOM-ARILLE pohjois-Koreaan muuttoa, siellä ei ole näitä yrittäjä nilviäisiä vaivoinasi ja siellä on kaikki hyvin.
Helsingin kaupunki maksaa 40.000 ihmisen työeläkkeet, Kone 30.000 ihmisen työ eläkkeet, Stora Enso 20.000 ihmisen eläkkeet, VR Group 15.000 ihmisen työeläkkeet, sinä ehkä.... painolla yhden työmiehen työeläke tilityksen. Miksi tulet tänne valittamaan ja vinkumaan, mene töihisi ja "yrittämään"?
Ammattiyhdistys liitoilla työttömyyskassat ja lakimiehet, jotta duunari ei kuole nälkään, jos ja kun työt loppuvat. 100v vanhoja tosiasioita, joita ei yksi persàukinen pienyrittäjä kannata arvostella. Suomessa ei enään palata "torppari" kauteen, jolloin mäkitupalainen teki pv taksvärkkiä ison talon herralle ja rouvalle.
Sinne on vaikea päästä
Kyllä rupeaa työt maittamaan kun aktiivimalli alkaa puremaan.
Tietäiskö kukaan pomon / päällikönpaikkoja kuljetusalalta muitakin kuin Transdevilla ?