Nyt se on helposti mahdollista.
Luodaan uusi adressi, johon kerätään kaikkien asiaan kyllästyneiden nimet.
Asialle löytyy helposti hyvät perustelut, joten viedään se eduskuntaan.
Olen mukana 100 lasissa, ja kerään porukkaa asian taakse.
Ensi uusivuosi voikin olla sitten jo saasteeton, turvallinen, lemmikkiystävällinen, huomioonottava ja myös humaani lapsityövoiman osalta.
Maaliskuussa 2012 alussa tuli voimaan perustuslain muutos, joka mahdollistaa kansalaisaloitteen jättämisen eduskunnalle. Vähintään viidelläkymmenellätuhannella äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi.
Kansalaisaloite voidaan laatia lakiehdotuksen muotoon tai se voi sisältää pelkän ehdotuksen lainvalmisteluun ryhtymisestä. Aloite tulee perustella ja sillä tulee olla otsikko, minkä lisäksi se tulee päivätä.
Väestörekisterikeskus tarkastaa kannatusilmoitusten oikeellisuuden ja kelpoisuuden sekä vahvistaa, että niitä on vaadittava määrä. Päätös kannatusilmoitusten tarkastamisesta tulee liittää aloitteeseen.
Tuo me tehdään, se on uudenvuoden lupauksemme.
Jos et halua pauketta, lue tämä.
24
301
Vastaukset
- MSM83
Tee kaikille palvelus ja hyppää kerrostalonkatolta...
- Sittehä loppuu
Hyvä idea. Laitetaan aloite tulemaan.
- herätkää
Ehdottomasti.
Täytyy saada raketti terroristit kuriin.
Tälläinen mieletön toiminta pitää saada loppumaan.
Taaskin paloi ihmisten asuntoja.
Kuinka tälläistä voidaan sallia.
Herätkää Kansanedustajat ja ihmiset olemaan nyt todella aktiivisia ja tekemaa asialle kansalaisaloitteen.
Ei meidän tarvitse alistua tälläiselle terrori toiminnalle. - Herätkää
No niin. Keräys käyntiin.
Kuka laittaa keräyksen alulle ja miten?
Tämä homma pitää saada alulle. Se ei saa jäädä kuivumaan kokoon.
Lukekaa hyvät ihmiset taas lukemattomista paloista ja häiriöistä näiden raketti terrosistien tekeminä.
Aktivoitukaa hyvät ihmiset. Nyt on sen aika.
Kun saamme lakialoitteen läpi tässä asiassa, niin saamme paremmin nukkua yömme.
Muistkaa ottaa yhteyttä kansan edustajiin. Olkaa aktiivisia. Näyttäkää, että saatte jotakin hyvää aikaan.
Tämä asia pitää viedä eteenpäin.
Kansanedustajat herätkää toimintaan.
Älkää antako tälläisäsen tuho työn jatkua.- 14-3
herää sinä vaan. joku toinen haluaa ampua raketteja ja on vaan muutama pässi joka tekee niillä tuhoja.
- Loppuu se
Odottakaa muutama päivä, laitetaan asia vireille ja kerron missä adressiin voi osallistua.
Katsotaan myös tämän vuoden uutisointi, parin päivän sisällä löytynee dokkarit myös vammautumisista, sekä kaikista tulipaloista, poliisin ilotulitteiden alaikäis takavarikoista etc.
Otan yhteyttä myös eri järjestöihin asian tiimoilta.
50 000 kannattajaa= 50 henkilöä hankkii 1000 tai 500 hankkii 100 tai, tämä leviää kuin pyramidi. Hieman työtä ja älyttömyys kuriin.
Eri asia sitten päädytäänkö totaalikieltoon, vai aikarajaan esim.23:40-24:20 ja yksityisille vain luvan varaisena.
Räjähteille pitäisi olla poliisiviranomaisen myöntämä hankintalupa sekä hallussapito ja käyttölupa, lisäksi tarkka selonteko missä ja miten tuo ilotulitus aiotaan järjestää. Myös selvitys turvatoimista.
Yksityisille lupia ei tulisi järjestää.
Pelkkä isompien pommien kielto kun ei riitä, koltiaiset rakentelevat ne itse teippaillen ja purkaen kaupan tuotteita.
Itse olisin totaalikiellon kannalla. Tiedetäänhän ilotulitteiden aiheuttama saastemäärä 1700 000 kg räjäytellään yhden yön aikana, tosin määrä olisi murto-osa, jos ilotulitukset olisivat vain kaupungin/kunnan toimesta.
Mitään järkeä ei kuitenkaan ole ampua veroeuroja taivaalle, eikä tukea mahdollista lapsityövoiman käyttöä räjähdeteollisuudessa.
Poliisin ei tulisi myöntää lupia yksityishenkilöille.
Mistään mittavasta talouskysymyksestä verotulojen menetyksestä tai kotimaan työllistämisvaikutuksesta ei asiassa ole kyse, hetken sesonki joka on parin kolmen maahantuojan business.
Kauppiaat jotka älyävät käyttää tuliterauhoitusta markkinoinnissaan, saavat menetetyn ilotulitetuoton muuta kautta boikottoimattomuuden myötä takaisin
Haluamme siis vastaanottaa uuttavuotta rauhassa, ilman pauketta, häirintää ja pelkoa.
Suomme rauhan myös sairaille, vanhuksille, sekä lemmikkien omistajille, että luonnon eläimille ottaa uutta vuotta rauhassa.
Samalla vältämme turhat loukkaantumiset ja palovahingot, sekä monen monta kyyneltä ja kivistystä.
Tämän myötä parempia uudenvuoden vastaanottoja kaikille tulevaisuudessa.- nukkuisin
Kannatan raketit pois yksityishenkilöiltä ja ne mitä ammutaan pois asutuksen läheltä. Lakialoite vireille pikaisesti jotta saataisiin seuraava uusivuosi olla rauhassa.
- 19v kukkahattu
Onneksi ukilta löytyy vanhoja dynamiitteja 60-luvulta. Jos raketit kielletään (mitä ei tule tapahtumaan) niistä riittää iloa koko loppuelämäksi :D Nykyinen holhousyhteiskunta alkaa muutenkin vi...
- toinen nuori kukkaha
Hyvä asenne ;D
- onnea yritykseen
Voisit vaihtoehtoisesti kokeilla sellaista temppua ensi uutenavuotena, että sytytät thunder kingin suussasi niin, että panos lähtee kurkustasi alas. Sitten vain toivot, että se saisi suolistoosi aikaan tarpeeksi kovan paineen ja poksauttaisi kävyn pois perseestäsi.
- gaggggaaa
mainio suunnitelma. tai sitten teet niin että tunget sen thunderinh poikittain perseesees ja sitte ku perse räjähtää nii se käpyki tulee varmasti jotakin kautta ulos.
- jepsistä
Ainoa että 2017 vuonna ei enään tarvita tukesinkaan hyväksyntää tulitteille niin se tarkoittaa sitä että valikoima laajenee ja jotkut kielletyt tulitteet saattavat tulla takasin. Ei tarvita silloin enään kansallisia määräyksiäkään vaan riittää pelkkä CE merkintä.
- Jee raketit
EI jaksa odottaa siihen asti :D
- jepsistä
Tarkennan siis että sitten vastaisuudessa tulitteethyväksytään eurooppalaisissa tarkastuslaitoksissa koko EU:n markkinoille eikä ollenkaan testata enään suomessa.
- truuuuuuuuuuuu
Tulitteista saattaa tulla vammoja muutamalle kerran vuodessa niin kauhea haloo. Kun vertaa siihen paljonko on ihmisiä jotka niitä ilmoille ampuu. Ammutaanhan ilotulitteita ympärivuoden jos saa paloviranomaisilta luvan.Venetsialaisten aikana joillain paikkakunnilla saa ampua kuten uv:na enkä muista että muina aikoin kuin uv:na olisi sattunut onnettomuuksia.
kuitenkin se on murtoosa. Pitäähän meidän oppia elämään senkin kanssa että esim. alkoholia käytetään halutaan tai ei ja esim. se on paljon suurempi ongelma kuin tulitteet.
Tulitteet ovat tämän maan pienimpiä murheita mutta sitä eivät kaikki tajua.
- niinvainäinvaikuinkn
Vaikka ilotulitteet kiellettäisiin tavallisilta kuluttajilta niin sitten esim. minä uutenavuotena tilaisin ammattillaisen tulittamaan puolestani. Ei se niin menisi että silloin vain kaupungit tulittaisivat.
Voisin vaikka itse sitten kouluttautua halutessani ammatilaistulittajaksi. Ei se kuluttajakielto pauketta poista. Voi olla että vähentää mutta ei poista. Sekä niitä tuskin koskaan tullaan kieltämään.
jos täällä aletaan kieltämään asioita jotka aiheuttavat/voivat auheuttaa vaaraa niin aika moniasia olisi sillä listalla eikä tulitteet se tärkein kiellonaihe ole paitsi näillle vastustajille joita ei kukaan ymmärrä ja jotka ovat lähinnä huvittavia kommenttineen :) - minävaaaaaaaaain
Sekä sitten jos kielto tulisi niin olisi ainakin mulla hauskaa ja suorastaan nauttisin siitä kun vastustajat luulevat kiellolla aiheuttavansa mielipahaa :)
Sitten jos kielto tulisi niin jotkut nuoret etsisivät ohjeita ja tekisivät varmasti kotitekosia pommeja joita voi rakennella ihan perusjutuista mitä jokakodista löytyy.
sitten alkaa raajoja irtoilemaan ja sitten itketään että miksi ne ilotulitteet piti kieltää. - tuotti tulosta
Kiitos aktiivi-kansalaisten. Rahaa ja silmiä säästyy
Sodan kauhut kokenut
http://www.adressit.com/kielletaan_ilotulitteet
http://www.adressit.com/ilotulitteet-pois-kaupoista
http://www.adressit.com/ilotulitus
http://www.adressit.com/ilotulitteet
http://www.adressit.com/ilotulite
http://www.poliisi.fi/poliisi/sisa-suomi/home.nsf/webprint/622D3324ACDACE7EC2257DBD002E4665?OpenDocument - Ei raketteja
Jos et tykkää raketeista - LIITY Facebook -ryhmiin
https://www.facebook.com/groups/226571157654/?fref=ts
sekä
https://www.facebook.com/groups/285460474835280/?fref=ts
Jaa tietoa ja ole aktiivinen. - No Rocket
Ensi yönä menee taas silmiä ja sormia, mutta pääasia että tulityökortittomat juopuneet saa paukutella. Eihän se vuosi muuten vaihdu, VAI MITÄ
- Hyvä, kannatan!!
Hyvä idea!
Heti uudelta vuodelta kansalaisanomus liikkeelle!
Olis hyvä, jos olisi pari kolme vetomiestä/naista ainakin, että jaksaisi viedä tämän hyvän asian loppuun.
Homotkin saivat juttunsa läpi, miksi ei tää?
Kannatan, kannatan ja osallistun ehdottomasti!
Miten hyvä ajatus aloittajalta!
Nyt tarttee vaan panna töpinäksi!
Aatelkaa miten monta miljoonaa euroa laitetaan tyhjän takia ilmaan.
Laskekaa myös suht koht tarkat summat mitä meni tänä vuonna.
Olis hyvä kun saisi tämän lain läpi Euroopassakin.
Tunteeko joku jotain kansanedustajaa, joka lähtisi ajamaan asiaa? - Tietoa, kansalaiset
Aamulehti
Tiesitkö tämän? Ilotulitteiden räiskeessä taivaalle lentää tonneja metalleja
Kotimaa | 31.12.2014 | 16:37 | Päivitetty 18:170
STT, Aamulehti
Ilotulitteiden mukana taivaalle ammutaan noin kymmenen tonnia metalleja, kertoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.
Virasto arvioi, että Suomessa taivaalle ammuttavien ilotulitteiden massa on noin 300 000 kiloa. Siitä 10 000 kiloa on erilaisia metalleja.
Tukes huomauttaa, että ilotulitusten pienhiukkaspäästöt heikentävät selvästi ilmanlaatua, mutta vaikutus on lyhytaikainen, eikä merkittäviä terveyshaittoja aiheudu.
Sen sijaan ympäristövaikutukset voivat olla suurempia.
- Ilotulitteiden värikkäistä leimahduksista syntyvät reaktiotuotteet ja ilotulitteiden sisältämät metallit laskeutuvat maahan ja vesiin. Tällaisten kemikaalien levittäminen ympäristöön ei tietenkään ole suotavaa. Näiden päästöjen vaikutuksia on tutkittu aika vähän, sanoo johtaja Esa Nikunen Tukesista.
Raketteja saa ampua tänään kello 18 alkaen aina aamuyöhön kello 02:een saakka.
Ilotulitteita saa ampua uudenvuoden aattona kello 18–02 välisenä aikana. Suomalainen käyttää keskimäärin 80 euroa ilotulitehankintoihin uudessa vuodessa. - Hyvä hyvä!!
Hyvä aloite!
- kyllästynyt
Onko toi se lahtelainen idiootti joka mesoaa täällä nykyään joka palstalla?
Eikö ylläpito voisi antaa sille bannia??????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992