Olen ollut nyt syyskuun lopusta lähtien tähän päivään enemmän tai vähemmän kipeänä. Oireita:
- rytmihäiriöt
- hengenahdistus/painon tunne nielussa
- jatkuva yskä/nuha
- väsymys, uupumus
- hengästyminen
Minulla on ollut syyskuusta tähän asti 5 pahaa flunssaa, joista viimeisin äityi poskiontelotulehdukseksi jota minulla ei ole ollut koskaan (olen 36-vuotias). Sitten sain influenssan. Oireiden alkuvaiheessa minulle puhkesi karttakieli( joka on muuten harvinaisen veemäinen tauti..). Olen himoliikkuja, kuntoni on ollut erinomainen. Rytmihäiriöitä minulla on ollut jo vuoden päivät, ovat asteittain pahentuneet. Tulehdusarvot ok, keuhkokuva puhdas. Mykoplasmaa ei lääkärin mukaan, sillä vasta-aineet vain lievästi koholla. En tajunnut kaikkea mita hän selitti, mutta akuutit arvot eivät koholla, g-arvot (?) 56, kun alaraja on 45. Eli ei siis mykoplasmaa? Olin jo aivan varma että tämä on sitä, nyt en tiedä mitä ihmettä teen? Voiko mykoplasma lievänä jyllätä ja aiheuttaa näitä mystisiä oloja?
Työni kärsii, perheeni kärsii. Välillä tuntuu että vikisen turhasta, on TODELLAKIn suurempiakin ongelmia tässä maailmassa. Mutta on todella lamaannuttavaa, kun aikaisemmin hyväkuntoisena ja terveenä on joutunut 4 kk potemaan sairautta toisensa perään. Influenssa löi minut totaalisen kanveesiin, aikaisemmin olen siitäkin selvinnyt "säikähdyksellä". Tämä on varmaan hakuammuntaa, mutta olisin todella kiitollinen "vinkeistä". Ja ei, en ole nuppiosaston potilaita. Se puoli vielä pelaa, toistaiseksi.
Mikä minua vaivaa?
Lamaantunut
1
211
Vastaukset 1
- sarkkis1
Hei kohtalotoveri. Täällä lähinnä sama. Olin hyvässä kunnossa, urheilin. Flunssa iski, onka jälkeen en ole tervettä päivää nähnyt. Lääkärissä käyntejä useita. Epäilivät mykoplasmaa, mutta ei ollut. Nyt sanoivat olevan keuhko sarkoidoosi. Olo puolikuntoinen ja keuhkoihin pistää. En tiedä mitä neuvoksi. Nuha jatkuu jatkumistaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551