Moi,
N. puoli vuotta olemme asuneet kerrostalokotiamme. Olemme asuneet monen eri vuosikymmenen asunnoissa ennen mutta nyt heti muutosta alkaen minulla ja lapsilla on ollut kaikenlaista vaivaa. Ei astmaa, kroonista yskää mutta aamuisin sieraimet tukkoisena ja silmät vetistävinä herätään. Päivän kuluessa vaivat häviävät / helpottuvat.
Asunnossa on vanha vesivuoto ollut, kuulemma korjattu. Oli sitten muutakin, mihin kiinnitin huomiota ja aloin pommittamaan isännöitsijää ja asunnon myyjää kysymyksillä ( en rahastus tarkoituksessa, vaan halusin tietää mistä on kysymys ). Kerroin myös, että minua huolestuttaa meidän terveysongelmat ja niiden mahdollinen liittyminen asuntoon. Viimein taloyhtiöltä tuli vastaus, että minun pitää itse ensin osoittaa, että asunnossa on oikeasti vika ja sitten taloyhtiö vasta osallistuu revohkaan.
Nyt vika on osoitettu ja rakennusinsinööri on taloyhtiölle lähettänyt raporttinsa. Ryhdytään siis korjaustoimenpiteisiin.
Mietin tässä vaan, että entäpä jos korjaukset eivät poistakaan meidän oireilua. Entäs jos taas juoksutan täällä rakennusinsinöörejä, koiria ja muita tutkijoita, taas korjataan mutta oireet vaan jatkuvat.
Muutanko pois, jätän kämpän tyhjilleen, se on kelvoton mutta silti joudun vastikkeet makselemaan ja thats it?
Jännä, kun yhtiön pitäisi pitää rakenteet kunnossa mutta nyt minä uutena osakkaana joudunkin tekemään salapoliisityötä missä kunnossa mikäkin seinä ja katto on ja missä on mahdollisesti ollut kosteusvaurioita ja pähkäilemään miten ne on mahdollisesti korjattu. Kas kun isännöitsijät ovat vaihtuneet ja edes tuoreista vuodoista ei ollut mitään merkintää isännöitsijäntodistuksessa.
Mitä kokemuksia muilla on sisäilmaongelmien ratkomisesta taloyhtiössä? Miten ne on järjestyneet? Itse jotenkin lapsellisesti odotin, että taloyhtiö ottaisi isomman roolin tässä jutussa. Mutta aikalailla passiivista toimintaa. Outoa, koska jos alkaisin oikein veemäiseksi, palkkaisin asianajajan ja vaatisin korvauksia mm. terveyshaitasta lapsien ja miksen itsenikin osalta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostaa "normaalilta" taloyhtiön toiminnalata. Asioita salaillaan, unohdetaan, ei tiedetä, lopulta syyllistetään ongelmien esille tuoja. Jos remontti ei tuo tulosta, olet aikamoisissa ongelmissa. "Fiksut" osakkaat hoitavat sisäilmaongelmat yleensä niin, että laittavat vahingon kiertämään. Eli eivät ole mitään tietävinään ongelmasta ja myyvät asunnon parin vuoden kuluttua pienen pintaremontin jälkeen seuraavalle uhrille.
No näiden minun teettämien tutkimusten vuoksi ilmeni ihan selkä useampaa asuntoa koskeva ongelma. Ilmeisesti taloyhtiö nyt maksaakin ystävällisesti tutkimus kulut. Tätä ei voi enää salailla yksikään osakas.
En itse ikinä voisi laittaa vahinkoa kiertämään ja myydä tätä perheasuntoa uudelle lapsiperheelle! Se on minusta täysin rikollista toimintaa.
Elämässä on ollut jo ylä- ja alamäkeä. Tämä asia ei todellakaan ole saanut minua polvilleni. Ehkä siinä mielessä olen "onnekkaampi" homekämppäläinen", että velkaa tästä mörskästä minulla ei ole.