Poliisi pohtii, voiko useissa kaupungeissa toimineen paritusrenkaan asiakkaista aloittaa esitutkinnan.
Keskusrikospoliisi harkitsee parhaillaan, ryhtyykö se esitutkintaan tapauksissa, joissa mahdollisesti jopa tuhannet suomalaismiehet ovat ostaneet seksiä
Poliisin tiedossa on useiden ostajien henkilötiedot.
Asia liittyy poliisin torstaina kertomaan suurehkon paritusrenkaan toimintaan.
Kahden suomalaismiehen ja kolmen organisaattoreina toimineen vironvenäläisen naisen pyörittämässä parituskuviossa liikkuivat isot rahat, ja asiakaskäyntejä oli tuhansia.
Toimintaa oli muun muassa Tampereella, Seinäjoella, Turussa, Mikkelissä, Jyväskylässä, Kuopiossa ja monissa Etelä-Suomen kaupungeissa, mutta ei pääkaupunkiseudulla.
Kaksi suomalaismiestä hankki kaupungeista 33 kerrostaloasuntoa, joissa organisaattoritason naiset sitten kierrättivät työntekijätason naisia työvuorolistojensa mukaisesti.
Naiset maksoivat "vuokraa" miehille noin sata euroa päivässä ja veloittivat asiakkailtaan sata euroa puolesta tunnista.
Asiakkaita kullakin oli muutamasta kymmeneen päivässä, joten työntekijät ansaitsivat kuukaudessa useita tuhansia. Osa naisista oli perheellisiä.
Kokonaisuudessaan rikoshyöty on poliisin mukaan noin 300 000 euroa.
Asiakkaat löytyivät erityisesti Sihteeriopisto-palvelun kautta, joka poliisin mukaan toimii nykyisin Espanjasta käsin.
"Organisaattori asetti naiset asuntoihin noin viikoksi kerrallaan, koska asiakkaat vaativat vaihtuvuutta", sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Paavo Tuominen.
Jutun käsittely alkaa käräjillä Tampereella. Näyttönä ovat muun muassa puhelinkuuntelun anti sekä tietokoneilta löydetyt yhteydet ja viestit.
Kokonaan toinen asia on asiakkaiden osuus. Poliisin tiedossa on lukuisia ostajia, ja seksipalvelujen ostaminen parituksen kohteena olevalta on rikos. Siten poliisi saattaisi koettaa saada ostajatkin käräjille.
HS

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.