Onko teillä miehillä miten usein tapana tehdä näin:
Esileikit menossa, nainen ottaa suihin sinulta loppuun asti, nieleskelee lastisi, ja odottaa että kohta saa itse kunnolla, mutta mies tahtookin nukkumaan, eli viis naisen haluista, kun omat on tyydytetty?????
Esileikit menossa, nainen ottaa suihin sinulta loppuun asti, nieleskelee lastisi, ja odottaa että kohta saa itse kunnolla, mutta mies tahtookin nukkumaan, eli viis naisen haluista, kun omat on tyydytetty?????
Vastaukset 20
Vanhimmat
En itse toimi noin, mutta toisinpäin on ehdottomasti parempi. Ainakin useimmilla.
Vastaan vain omasta puolesta. Meillä on toisinpäin. Jos menee suuseksiin niin minä saan tehdä sen vaimolleni, mutta vaimoni ei tee sitä minulle. 30 avioliittovuoden aikana en ole saanut kertaakaan kokea loppuun saakka vietyä suuseksikokemusta itselleni.
Meillä minä taas hoidan suuseksin ja usein myös loppuun asti, koska pidän siitä. Mutta mieheni ei halua tehdä sitä enää minulle, monet vuodet teki, eikä suostu sanomaan miksi ei tee, taidan tehdä suuseksilakon ja ukko saa sitä seuraavan kerran, kunhan ensin hoitelee minut JA KUNNOLLA!
Monesti ajattelen mielessä et oispa mahtavaa jos vaimo ottas ensin suihin et mälli tulee ja jaksasin sängys pidempään mut totuus on et kyl se orkku sen verran veteläks vetää et ei taitas tulla enää mitään.meilä on sillain et vaimo saattaa joskus illalla ottaa suihin jos ei olla muutamaan päivään seksiä harrastettu ja sit muutaman tunnin päästä aletaan kunnol hommiin ja sit saa vaimokin taatusti omansa! monesti on kyl sillain et vaimo ottaa vain vähän aikaa suihin ja sit mä rupeen hommiin mut joskus vaa loppuu aika lyhyeen... älä ota ukoltas loppuun asti ni joutuu tekee vähä töitä sen orkun eteen!
No meillä ei pahemmin harrsteta suuseksiä, mutta sen verran voisin ehdottaa että muuttakaa taktiikkaa.
Ei ole oikein naisen kannalta että jää ilman, mutta toisaalta on ymmärrettävää että miehen kiinnostus loppuu kun on lauennut. Tehkää nin päin että sinä saat ensin ja sitten miehesi. Silloin ainakin hänellä luulisi mielenkiinnon säilyvän.
Menkääpä pojat huoriin huora imee teitä oikein kunnolla, sanalla sanoen panee parastaan, tai sitten hei hetero kundit antakaa edes kerran homoniehen omeä teitä niin huomaatta kunpi on parempi vaimosi vain toinen mies
kyllä sen jälkeen pitää nainenkin tyydyttää ja antaa mitä se kaipaa ja haluaa miehensä tekevän
... tuntuu olevan se, että tajunnan räjäyttävän orkun (esim hyvän suihinoton) jälkeen suurin intohimo on laantunut. Tämän jälkeen toiselle nautinnon antaminen on enemänkin vastapalvelus, kuin intohimosta ja halusta tehty asia. Tämä pätee molemmin päin. Vastapalveluksssa ei sinänsä ole mitään pahaa, kun sen tekee usein rakkaudesta toiseen vaikkakin ilman suurempaa omaa seksuaalista mielihyvää.
Jos ja kun joskus seksi on ilman yhdyntää (samanaikainen nautinnon antaminen ja saaminen) on molemminpuolista suuseksin antamista, niin on paljon mukavampi ensi antaa, ja sitten saada. Tähän on hyvin yksinkertainen syy; kun nuolen naiseni orgasmiin, oma kiihkoni vain kasvaa, ja sitä seuraava suihinotto on vieläkin suloisempaa.
Minulta nainen ei ota suihin, koska sellaisen naisen lemppaisin mäkeen! Ajatuskin kuvottaa!
..sen jälkeenhän alkaa vasta ilottelut. Mies voi hoitaa naisen käsin tai suuseksillä ja siinä vaiheessa yleensä (ainakin minulla) alkaakin jo uudelleen tekemään mieli ja heppi on varmasti uudelleen tanassa. Ja jos kerran on lastin jo päästänyt niin seuraava kestää tulla kauemmin, joten nais partnerinkin pitäisi saada osansa.
Älä ota suihin loppuun asti! Kiusaa...ime kullia, nuole, puristele palleja ja sitten kun tunnet, että pillusi sykkii jo kiimasta ja kohta mieheltä ruiskahta, mene miehen päälle ratsastamaan!! Ratsasta loppuun asti nauttien miehen kiihkeästä huohotuksesta, rintojen puristelusta..kyllä siitä tulee mahtavat orkut molemmille!! ;)
taidanpa kokeilla tänään,kiusa se on pienkin, ja panettaa ihan sairaasti jo nyt.
Ei ollenkaan noin. Meillä taas on pitkät esileikit, vaimo tykkää otta kaluni suuhun ja imeskellä pitkään. Mutta ei loppuun asti, härnää noin nätisti ja lopettaa juuri ennen kun tulee. Sillä tavalla pystyn jatkamaan tosi pitkään. Samalla kun vaimoo ime kaluni niin minä leikin kielen kanssa pillussa ja hänellä tule mahtavat orkut. Yleensä olla jo siinä 69 asenossa. Eli hän on silloin minun päällä. Mahtava fillis kun häneltä tulee kunnon orkut ja pillun mehut valuu pitkin kasvojani....namia:). Sen jälkeen siiryn nussimaan hänet, yleensä hän haluaa että otan hänet takaapäin, ja ihan rajusti!
Meillä ei käy niin, koska ei ole naista. Reijon kanssa kyllä tyydytämme toisemme.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=703&posting=22000000004719505
Itse tykkään kovasti, kun nainen tekeem minulle noin. Sen jälkeen tykkään itse nuolla ja käyttää sormia. Siinä kun hänet ensimmäisen kerran tyydyttänyt niin kyllä taas varmasti itsekin on valmis toiseen kierrokseen. Ja ei todellakaan silloin tarvitse pelätä, että liian aikaisin tulisi.
Parempi on kullä tuollainsen "pitemmän kaavan" mukaan touhuta joko aamulla tai päivällä kuin juuri nukkumaan mennessä....
Törkeää käytöstä mieheltä, jos noin on! Sitten vielä ihmetellään miksi naiset ei oikein "pidä" seksistä. Itselläni on ehkäpä hieman nurinkurinen mieltymys, mutta nautin suunattomasti kun saan itse tuottaa naiselle orgasmeja, todellakin haluan, että nainen saa vähintään "yhtä hyvää" kuin minäkin...
Miehet, kaikki joukolla oppimaan naisista ja heidän seksuaalisuudesta, siten nauttii itsekkin enemmän.
kun nuolisi,nielisi!
naisin TAKUUVARMASTI!
TIETYSTI MOLEMPIEN PITÄÄ SAADA NAUTTIA:
SEURAAVALLA KERTAA SULLE ORKKU ENSIN,
SIT KAVERILLE.
mikäli ollaan yhteistuumin päätetty tyydyttää toisemme vain käsiä ja suuta käyttämällä, niin molemmat myös tekevät sen..
yleensä homma menee vieläpä näin:
ensin hyväillään intiimejä alueita käsillä ja heti kun minä tunnen sormissani, kuinka vaimoni rupeaa kostumaan käyn hyväilemään myös suullani sekä hänen rintojaan, että pillua..
ja hyvän aikaa herkuteltuani naisellani hän yleensä kääntyy kuusysin kylkiasentoon ja rupeaa ottamaan minulta suihin..
ja ainakun näin ollaan tehty, ollaan pyritty siihen, että molemmat saisivat samanaikaisen orgasmin ja maksimaalisen tyydytyksen.
vaimo ainakin nauttii kovasti saamastaan kohtelusta ja minä saamastani
AINA KÄY NÄIN!!! MIES LOPETTAA; KUN ITSE SAA!!!