huonolaatuista bensaa liikkeellä?

Moottorin vikavalo syttyi palamaan ja merkkiliike luki koodin "liian laiha seos".
Sanoivat että useampi tapaus on ollut parin päivän sisään ja epäilivät että bensassa vikaa? Näytteet ovat kuulemma lähteneet analysoitavaksi.

Eli jos teille on käynyt vastaavaa viime aikoina (kotimaassa tankattua bensaa) niin laskut saattavat mennä jonkin muun maksettavaksi. Jätän 95E10:t sseuraavaksi väliin.
22733
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Miksi sie ostat suomalaista bensaa ku rajan takaa saa alle puoleen hintaa. Eikä oo mitään vedellä laimennettuja litkujakaan.

Äänestä

Sina olla kirjoitanut hjuvin ,Igor. En sjilti osta viisumi mina enka tankata Vjiipurisa.

Äänestä

Joo, kamala nykiminen alkoi ihan puun takaa pari päivää sitten. Mitään vikaa en löytänyt ja tankkasin muutaman kymmenen litraa 98:a päälle. Nykiminen loppui muutaman kilometrin ajon jälkeen. Liekö lorahtanut jalostamolla sekaan vahingossa liikaa etanolia.

Äänestä
  • Jep, jotain laatuongelmaa on luultavasti ollut. Pitää laittaa sähköpostia ko. puljuun ja vaatia hyvitystä.
    Sen verran kuulin että ainakin saman öljyyhtiön toisellakin asemalla on ollut vastaava tapaus. Se on hienoa kun täällä Suomessa lähdetään koekaniineiksi ympäristöystävällisessä autoilussa.

    Äänestä

  • alkup.. kirjoitti:

    Jep, jotain laatuongelmaa on luultavasti ollut. Pitää laittaa sähköpostia ko. puljuun ja vaatia hyvitystä.
    Sen verran kuulin että ainakin saman öljyyhtiön toisellakin asemalla on ollut vastaava tapaus. Se on hienoa kun täällä Suomessa lähdetään koekaniineiksi ympäristöystävällisessä autoilussa.

    Mikä oli asema mistä tankkasitte?

    Äänestä

  • alkup.. kirjoitti:

    Jep, jotain laatuongelmaa on luultavasti ollut. Pitää laittaa sähköpostia ko. puljuun ja vaatia hyvitystä.
    Sen verran kuulin että ainakin saman öljyyhtiön toisellakin asemalla on ollut vastaava tapaus. Se on hienoa kun täällä Suomessa lähdetään koekaniineiksi ympäristöystävällisessä autoilussa.

    lähinnä autojen saasteenpoisto laitteet turhaa paskaa lamba tms

    Äänestä

Ostit varmaan Teboililta?

Äänestä

ite en tankkaa tota 95sta ollenkaan!

Äänestä

Pensselit pestään pensalla, ja dieselillä tehdään voimaa!

Äänestä

Huonolaatuisia naisia oli lpr, liian kuivia. ei oo ihme ku miesylivoima on, sadat miehet jyystää...

Äänestä

Meinas meikäläiselle tulla käelyreissu kun bensaa piti tankata ja Kymenlaakon puolella olikin kylmäaseman molemmat mittarit huputettu. Nyt tais syy selvitä?

Äänestä

Jos on bensa huonolaatuista niin vielä huonolaatuisempaa on tämän kulmakunnan ratinpyörittäjät. Minä ensin, et kyllä tule eteen, en anna tilaa, minä olen autoilijoiden parhaimmistoa muut vain töpeksii ja ajelee miten sattuu, tuokin tuossa yrittää kiilata, missä v...uu tuokin on korttinsa hankkinut.

Äänestä
  • Unohtuko aamulla ottaa ne pillerit?

    Äänestä

liian kireä ketju

Äänestä

tero tohtori käyttää kulunutta fraasia kommenttinsa kun ei muuta osaa ja taitaa olla yläpää kireällä liikenteessä viimeisellä kommentoijalla.

Äänestä

"Sanoivat että useampi tapaus on ollut parin päivän sisään ja epäilivät että bensassa vikaa? Näytteet ovat kuulemma lähteneet analysoitavaksi."

Omat "lentäjät" varmaan kertoivat sulle? Hauska tietää millä taholla on varaa lähettää vesibensoja analysoitavaksi jonkun dillen takia. Ei muutes ole halpaa hommaa, mutta kun merkkivalo syttyi kuningaskuljettajalle niin sitten varmaankin :D :D :D :D :D

Äänestä
  • Näytteitä on lähtenyt sekä bensanmyyjän puolelta että merkkikorjaamolta. Voit pitää minua satusetänä tai ihan minä vaan, se ei tilannetta muuta.
    Kun tilanne selviää niin mielelläni voin pistää tänne faktaa.

    Äänestä

  • 95e10kuraa kirjoitti:

    Näytteitä on lähtenyt sekä bensanmyyjän puolelta että merkkikorjaamolta. Voit pitää minua satusetänä tai ihan minä vaan, se ei tilannetta muuta.
    Kun tilanne selviää niin mielelläni voin pistää tänne faktaa.

    Jos sinulla takuu voimassa tutkitaan bensa,muuten ei varmasti tai jos haluat maksaa
    n.3000e niin totta kai,eli sinä kirjoitat täyttä paskaa

    Äänestä

tulipa tuota omaanki ajokkiin kummallista nykimistä ja sammuikun lopulta, eikä sitte lähteny enää edes käyntiiin..Kummallisesti kun lisäsi tankkiin 98 ni käy ja kukkuu niinko pitääki..
Mies ei vaan kerro mistä tätä 95 tankkasi, joten arvotukseksi mulle jää...

Äänestä
  • oliko asema shell express lauritsala? Itsellänikin oli ongelmia auton kanssa ennen vuodenvaihdetta.. Olisi ehkä järkevää kertoa mistä olettte tankannut.

    Äänestä

  • gas kirjoitti:

    oliko asema shell express lauritsala? Itsellänikin oli ongelmia auton kanssa ennen vuodenvaihdetta.. Olisi ehkä järkevää kertoa mistä olettte tankannut.

    Minä tankkasin Kourulan Nesteellä. Kauppareissun jälkeen auto rupesi "piiputtamaan" moottorin varotusvaloja. ja sammui. 3kertaa teki sen, mutta onneksi lähti viimein käyntiin ja pääsin kotiin, joskin vähän nikotellen, kun moottori ei ottanut minusta kierroksi ihan normaalisti.Ajattelin silloin, että onko vettä päässyt tankkiin.

    Äänestä

  • V70 kirjoitti:

    En tie onko lappeenrannassa kovinki monta huoltsikkaa josta ei saa 98 vaan ainoostaan 95:sta? Semmoselta tankattu, pitäs varmaan tiliotteesta tarkistaa mitä siellä velotuksessa lukee....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kotimaan tankkaaja kirjoitti:

Moottorin vikavalo syttyi palamaan ja merkkiliike luki koodin "liian laiha seos".
Sanoivat että useampi tapaus on ollut parin päivän sisään ja epäilivät että bensassa vikaa? Näytteet ovat kuulemma lähteneet analysoitavaksi.

Eli jos teille on käynyt vastaavaa viime aikoina (kotimaassa tankattua bensaa) niin laskut saattavat mennä jonkin muun maksettavaksi. Jätän 95E10:t sseuraavaksi väliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu