http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/65308-viinaralli-ihmetyttaa-taysin-epaloogista-suomi
Elikkäs pohdintaa siitä, että millä keinoin valtiovallan kannattaisi lähteä kehittämään alkoholikulttuuria ja panimoteollisuutta siihen suuntaan, että saataisiin hyöty irti.
Itse laitan tähän alkuun provosoivasti ihan konkreettisen esimerkin, että työllisyysongelmiin, tulliasioihin ja vahingolliseen juomatapaan voisi kaikkiin löytyä vastaus aktiivisella alkoholiarjella. Eli panimoteollisuutta pitää mielestäni kehittää Suomessa esimerkiksi lähituotannolla. Helsingillä ja Tampereella voisi olla vaikkapa omat nimikkomerkit ja miksei pienemmilläkin kunnilla. Olutta pantaisiin lähiöhengessä. Se olisi melkein kuin kotipolttoa mutta siinä olisi mukana vahva sosiaalinen ja kulttuurinen puoli. Talkoohengessä kaikki olutta panemaan. Mitä enemmän panet, sitä enemmän saat juoda. Voisi mennä hieman terveempään suuntaan läträämisen kanssa. Ja kun talkoohenki alkaa olla korkea, niin kuka siinä enää viitsii yksin Tallinnaan lähteä.
Jotain tällaista. Mitä itse olette mieltä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.