Mannerheim-elokuvahankkeen konkurssi. Me marginaalipuolueen jurvalaiset edustajat koemme syvää myötähäpeää Suomen poliittisen ja ideologisen oikeiston epäyhtenäisestä joukosta, joka ei kykene kokoamaan oman idolinsa hyväksi edes pientä rahatukkoa ja toteuttaa jo pitkään suunniteltua elokuvahanketta. Niin itsekkäitä he ovat.
Myötähäpeä
B-mies
1068
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kommunistien on ojennettava auttava käsi oikeistolle. Persaukisia ei voi jättää heitteille.
Sinä maatalostukia keräilevä pummi ovat pitää sen hampaattoman turpasi kiinni muiden rahatilanteesta.
Ei voi olla mahtollista. Porvarit on tyystin hylänneet idolinsa.
Elokuvan tekijöiden kannattaisi hakea rahoitusta Venäjältä, josta löytyy energiarahaa ja jossa Mannergeimia suuresti fanitetaan.
Mannerheimia yksinkertaisesti YMMÄRRETÄÄN Venäjällä paremmin kuin Suomessa, jossa hänet nähdään ummehtuneesta kansalliskeskeisestä sammakkoperspektiivistä. Suurin suomalainen oli myös suuri venäläinen - liian suuri Suomelle. Enimmän osan urastaan Mannerheim oli Venäjän keisarikunnan eikä Suomen tasavallan palveluksessa, ja Mannerheimin toiminnassa Suomen sisällissodassakin oli pohjimmiltaan kysymys siitä, että Mannerheim tahtoi luoda - vanhan kotikaupunkinsa Pietarin lähistölle - tukialueen koko Venäjänmaan vapauttamiseksi bolševikkivallasta. Vuonna 1919 tuo tavoite oli lähempänä kuin koskaan. Mannerheim oli maailmanhistoriallisen ratkaisun kynnyksellä. Vain suomalaisten lyhytnäköisyys ja pelkurimaisuus esti Mannerheimia suorittamasta tehtävää, joka olisi ollut hänen elämänsä merkittävin - Pietarin vapauttamista.
Mannerheimin vaiheissa Venäjällä on yksistään kylliksi ainesta useaankin elokuvaan: nuoren kaartinupseerin urakehitys ja nousu Pietarin kultivoituneisiin, kosmopoliittisiin seurapiireihin; Japanin-vastaisen sodan kovat kokemukset; tutkimusretkeilijän rohkea ratsastus halki Aasian; menestykselliset komentotehtävät ensimmäisessä maailmansodassa; selvityminen vallankumouksen kurimuksen lävitse takaisin Suomeen... Sanoin, että suurin suomalainen oli suuri venäläinen. Mutta nyt käsitän, että hänhän oli myös kenties suurin suomalainen EURASIANISTI. Sekin tekee Mannerheimista ajankohtaisen hahmon nyt 21. vuosisadalla - hahmon, jota suomalaisten on nykyisellä henkisellä tasollaan kenties mahdoton kuvata draaman ja fiktion keinoin tekemättä väkivaltaa historialliselle totuudelle ja Mannerheimin henkilölle.
Olen siis venäläisen tuotannon kannalla. Venäjällä tehdään nykyisin varsinkin korkeatasoisia historiallisia ja klassikoihin perustuvia tv-sarjoja (elokuvissa tuntuu liikaa mauttoman Hollywood-estetiikan vaikutus) ja Venäjä on kuuluisa luonnenäyttelijöistään. Mannerheimia voisi aivan hyvin esittää venäläinen, eihän valkoinen kenraali juurikaan osannut suomea joutuessaan pakenemaan Venäjältä Suomeen v. 1917.
Olis kiva tietää miksi sinä palstamme pelle palstan "nauraja" olet seonnut nupistasi. Kotona sulla on varmaan pitänyt kovaa komentoa mielisairas "isä" ja huorahtava äiti. Ja lopulta sitten vain sinä hullu naurajamme kadotit myös järkesi. Ja nyt sitten siitä kärsii kaikki palstan lukijatkin.
Mannerheim ja Hitler heräsivät aamulla samasta sängystä ja Mannerheim sanoi mietteissään: "Mine näki sitten kymma uni viime öinä: oli huutokaupa, josa myytin miesten kyrpie. Pienet kyrvet maksoi kympin ja isot kyrvet kaksi kympi." "Donnerwetter! Mitä maksoi sellaiset kyrvät kuin minulla?", huusi Hitler. "Voi kyyle! Ei selleisistä tarvinut mitän maksa. Niitä jaettin siellä ilmaiseksi.", Marski naurahti.
Tuollaisia unia sinä siellä Jurvan rutsalassa siskoa naidessasi siis näet.
Olis kiva tietää miksi palstan "nauraja" on seonnut. Kotona on varmaan pitänyt kovaa komentoa mielisairas "isä" ja huorahtava äiti. Ja lopulta on naurajakin kadottanut järkensä. Ja nyt sitten siitä kärsii kaikki palstan lukijatkin.
Jurvan tuppukylästähän tuollainen kaltaisesi tollo voi ollakaan.