Ihan mielenkiinnosta mietin millaista olisi olla lihava kun itse olen täysi ruikku vaikka syön kuin hevonen. Kuinka paljon ylipaino oikein rajoittaa elämistä, ja ovatko omat läskit koko ajan tiellä?
Millaista on olla lihava
Läpipaskonen
141528
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mulla on ylipainoa joku 35kg. Mun tapauksessa ylipaino rajoittaa oikeastaan vain vaatteiden ostamista. En jaksa enää miettiä mitä muut ajattelee kun menen töihin/salille/uimahalliin/baariin/elokuviin tms. Minulla on mahtava ystäväpiiri, joiden kanssa voi keskustella mistä vain avoimesti ilman pelkoa arvostelun kohteeksi jäämistä. Töissä en koe mitään syrjimistä.
Salilla treenaan kunnolla oman lihaskunnon (ja voiman) vuoksi, en niinkään kaloreiden palamisen takia. Läskit ei ainakaan liikkuessa ole mitenkään erityisesti tiellä. Ruokavaliotani tarkkailen ja läski lähtee jos lähtee. Kyllä sitä tulee lähtemään, mutta se, kuinka nopeasti ja kuinka paljon, jää nähtäväksi.
No sitten sä olet ainakin hyvä esimerkki valikoivasta ihmisestä. Kun ei kukaan ole kritisoimassa, niin voi ihan rauhassa uida siinä omassa pullarasvamössössä ja mussuttaa vatsaa kohden menemään mitä ikinä lystää.
Valikoivasta ihmisestä? Liikunnan harrastaminen on käsittääkseni terveyden kannalta erittäin suotavaa ja uiminen on laji, jossa saa tarpeeksi kovaa treeniä ilman suurta kuormitusta nivelille. Miksi minun pitäisi välittää siitä, tuomitseeko joku mun läskit?
Lisäksi kirjoitin, että tarkkailen mitä syön. En siis syö mitä tahansa, vaan terveellistä ruokaa. Mutta en aio myöskään ahdistua tai stressaantua siitä, jos kiloja lähtee hitaasti. Mulla on muutakin mietittävää elämässäni kuin läskit ja niiden lähteminen, eikä mun painonpudotus kuulu kenellekkään muulle.
Riippuu paljonko sitä läskiä on. Silloin kun olin n. 55 kiloa ylipainoinen, ei olo ollut kovin ruusuinen. Henkeä ahdisti, mahan ohi ei meinannut yltää varpaankynsiä leikkaamaan. Vaatteet kuluivat ennätysajassa nivusista ja kainaloista. Kengännauhat piti sitoa istuen, koska seisten ei läskeiltä taipunut. Uni oli katkonaista ja huonoa.
Sydän muljahteli ja hiki tuli jo suunnilleen tuolista noustessa. Siis sikäli kuin oli pakko nousta tuolista, muuten oli niin väsynyt että mieluummin jäi istumaan. Lisäksi pitää korostaa, ettei vain maha ollut tiellä, vaan joka paikka kropasta oli niin turvonnut (jopa sormet), että normaalit liikeradat eivät yksinkertaisesti onnistuneet. Paskallakin oli ikävä käydä, kun perse oli niin valtava, että pöntönrengas tuntui minikokoiselta.
Nyt, kun ylipainoa on enää 20 kiloa jäljellä, se taas ei haittaa paljoakaan. Maha on edelleen iso, mutta ei enää tiellä ellei ole pakko taivuttaa itseään johonkin aivan ihmeelliseen sykkyrään. Raajat ja muu korppa on taas lähes normaaleissa mitoissa. Liikkuminen onnistuu aivan hyvin ja olen jopa kohtuullisen hyväkuntoinen. Ainoastaan pitkät juoksulenkit lääkäri kielsi varotoimenpiteenä (polvien paukahtamisen vaara), kunnes ylipainoa on enää n. 10-15 kiloa.Pienet pyrähdykset esim. bussiin kiirehtiessä eivät tuota ongelmia.
Sinulle sanoisin ihan ystävyydellä, että varo vain. Minäkin olin n. 23-vuotiaaksi läpipasko, eli pystyin syömään kuin norsu enkä lihonut. Sitten kroppa muuttikin tyyliään, ja läskiä alkoi tulla. Kannattaa siis jo nyt vähän katsoa, mitä syö, sillä ikä voi yllättää tässä suhteessa.
Kyllä se rajoittaa: jää kelan toimistossa penkkiin kiinni ja pitää tulla henkilökunnan repimään penkkiä perseestä irti. Nauhakenkiä ei voi pitää, ku ei voi kumartua läskien takia. Kerran kaaduin vessanlattialle enkä päässy ylös ja makasin siinä viispäivää, ennenku sain apua.
Mut ei tää mun vika ole: mun kilppari varmaan vaan sekoilee ja sit on vähän stressiä.
Itseasiassa se on aika kivaa! Kaikkialla, minne minä menen, ihmiset katsoo minua, koska olen niin näyttävän näköinen; ei katoa perse pylvään taakse, kun on kunnolla laardia. Kovallakin tuulella voi kävellä aivan rauhassa; ei paljon myrskyt heittele, kun on kunnolla massaa. Mäenlaskussa saan aina kovimman vauhdin.
Eihän tämä minun vika ole: mulla on vaan isot luut ja lääkkeet lihottaa.
Itse olen oikein sopusuhtainen. Koskaan ei ole ollu ongelmaa painon kanssa. Mietin vaan, että läskinä oleminen on varmaan aika kivaa, kun syy ei ole koskaan ittessään vaan muissa: milloin lääkkeissä, milloin missäkin. Voi tehdä ihan mitä lystää ja vika on aina muissa. Sitte, ku joku kritisoi tai sanoo jotain painosta niin voi mennä sinne loukkaantumisen kuoren sisälle ja alkaa valittamaan syrjinnästä tai trollaamisesta(foorumeilla) tai muusta. Itsekuria ei tarvita, kontrolli on outo sana. Taidan itse kuitenkin pysyä mieluumin hoikkana, vaikka se vastuuta ja itsekontrollia vaatiikin: niin on paljon parempi moneltakin kannalta.
Se riippuu kans iästä. On yhtä helvettiä olla ylipainoinen peruskoulussa. Sinua tuijotetaan, kun olet mennyt ihmiset alkavat kuiskia ja tyrskähdellä, pilkkaaminen on suoraa läskittelyä, piikittelyä tai sitä ahdistavinta sarkasmia, jos kaverit ovat poissa koulusta yrität olla mahdollisimman huomaamaton ja poissa tieltä, olet epäsuosittu muiden keskuudessa, sinulle auvotaan päätä vaikka olisit vain auttanut (esim. yrittäny antaa kynää lainaan tai vastannut kysymykseen, jos tieto tulee sinulta se ei kelpaa), sinua ei kiitetä, olet yleensä viimeinen valinta liikunta joukkueeseen, sinua ei haluta ryhmään, jos tönäiset jotakuta vahingossa saat kuulla siitä 3 päivää, ruokalassa sinua paheksutaan otitpa lautaselle normaaliannoksen vai vain 1rkl verran, jos vastaat väärin tunnilla sinulle tirskutaan, jos vastaat oikein tunnilla sinuun katsotaan pahasti, jos saat hyviä numeroita kokeesta sinua syrjitään lisää, jos sanot tunnilla jonkin hauskan jutun kukaan ei naura mutta jos joku toinen sanoo seuraavalla tunnilla samoin kaikki nauravat, jos joku riehuu luokassa opettaja laittaa rangaistukseksi hänet sinun viereen ym.
Paha mieli sun puolesta. Mua ei ihan noin pahasti ole kiusattu. Toi yritys olla huomaamaton on tuttu fiilis koulu ajoilta. Muumeissa on jakso, missä yksi tyttö muuttui näkymättömäksi ikävän kohtelun myötä. Oman lapseni syömisestä olen todella tarkka. Karkkiakaan ei osaa kaupassa vaatia kun sitä ei ole ostettu.
nuo tyypit sinusta houkuttelevilta vaihtoehdoilta, jos yhtäkkiä olisitkin heidän mieleensä? Jos vastaus on kyllä (vielä aikuisenakin), niin syytä siihen voisi miettiä vähän syvällisemminkin. Se taitaa olla aika yleinen harva, että hyviä ystäviä kasvaa kuin sieniä sateella. "Paremmillakin" on vaikeuksia löytää luotettavaa seuraa. Ulkoapäin tarkastelemalla, mutta samalla omaan herkkään sisimpäänsä keskittyneenä ei ehkä näe totuutta. Katso tarkkaan ja pitkän aikaa, niin näet, miten hienoa(...) noiden tirskujien yms. keskinäinen vuorovaikutus onkaan. Kateus karisee tehokkaasti.
Kuulostaa tosi hankalalta. Kannattais varmaan laihduttaa?
Olen 165-senttinen nainen ja painan n. 80 kg. Tämä ei varsinaisesti hankaloita liikkumista, kengännauhojen solmimista ym. En hengästy sen enempää kuin hoikat ystäväni lenkillä, koska liikun tosi paljon. Ei ole nivel- tai selkävaivoja, vaikka olen jo 51-vuotias.
Se sijaan kärsin ulkonäöstäni. Se on tällä hetkellä motiivi laihduttaa. Olin nelikymppiseksi hoikka ja en joutunut koskaan miettimään, mikä vaate sopii. Nyt näytän täysin naurettavalta jossain kotelomekossa (jos nyt sopiva ylipäänsä löytyisi) ja monissa muissakin kuteissa.
Se on ongelma ja kesäksi olen vannonut itselleni pudottavani ainakin 10 kg.
Lihavilla on kuitenkin esim. crp-tulehdusarvo jatkuvasti kohonnut joka eräässä jättitutkimuksessa ennusti kolesterolia paremmin sydänsairauksia.Myös diabetes tulee yllättävän pienellä ylipainolla,itse sain sokeriarvoni laskemaan 10 kg pudotuksella.Sitä ennen en uskonut että olisi 10 kg liikaa.
Mikäs tässä on ollessa! Voi syödä mitä lystää eikä vika ole koskaan mussa! Ihan kivaa tää on!