Mitä masennus on ja mitä se ei ole

P.S. Kuvailemani vakava masennus voi pahimmillaan edetä siihen pisteeseen, että se koettelee jo ihmisen sietokyvyn äärirajoja ihan samalla tavalla kuin jos olisit keskiaikaisessa kidutuskammiossa kidutettavana. Ja jos tässä tilassa olevalla ihmisellä on ase niin vaatii aikamoista sietokykyä olla ampumatta itseään.

Muilla, enemmän järjestelyjä vaativilla itsemurhatavoilla, itsensä tappaminen ei em. tilassa olisi edes mahdollista koska tuska on niin kova ettet pysty tekemään muuta kuin vetämään liipasimesta.

Omasta potilashistoriastani sen verran, että olen kärsinyt muutaman lievän, itsestään ohi menneen lyhyen kevätmasennusjakson ja yhden useamman kuukauden kestäneen lievän masiksen, joka sitten paheni vakavaksi kun en tyhmyyksissäni ja ylpeyttäni hakenut siihen apua(asia mitä kadun loppuelämäni jokainen päivä) ja tätä seurasi toinen vakava masennusjakso, joskin ei ihan niin tuskallinen kuin ensimmäinen.

Olen syönyt useita masennuslääkkeitä nyt 1,5 vuoden ajan, ollut kolme kertaa psykiatrisella osastolla hoidossa, saanut sähköhoitoa useita eri sarjoja, yhteensä 19 kertaa. Masennuksen lisäksi minulla on myös persoonallisuushäiriö.

Ajattelin hommata järeän käsiaseen, jolla voin helposti lopettaa tuskani jos vakava masennus vielä iskee, toista kertaa en sitä helvettiä halua kokea. Mistä tulikin mieleeni, että oikeasti masentunut ei tapa itseään sen takia, että tulevaisuus tuntuisi toivottomalta, vaan sen takia että tuska on niin kova.

Ekalla kerralla psykiatrisella oli myös eräs toinen potilas, joka oli ollut useita kertoja oikeasti masentunut ja hänkin sanoi, että masennus on niin paha että hän on monta kertaa ajatellut luovuttavansa ja tappavansa itsensä.

Toivottavasti tästä nyt oli apua terveille ja"masentuneille", jotta saisitte jonkinlaisen käsityksen siitä mitä oikea vakava masennus on.

oikeasti masentuneen ei todellakaan tarvitse tehdä mitään masennustestejä.

Itselläni tuollaisen olon saavutin masennuksen suhteen, kun aloin syömään masennuslääkkeitä. Kun oloni siis kuukausien aikana vain paheni, oletti psykiatrit masennukseni vain syventyneen..

Tuossa vaiheessa minä vielä luotin/uskoin psykiatriaan ja otin siis täytenä totena kaikki heiden sanansa siitä miten päässäni vallitsee epätasapaino välittäjäaineiden suhteen.

Pian huomasin syöväni useampaa masennuslääkettä samaan aikaan ja samassa suhteessa tunnuin painuvani syvemmälle jonnekin missä en koskaan aikaisemmin ole ollut.

Vuoden kuluttua, olikin diagnoosi vaihtunut vaikeasta/psykoottisesta masennuksesta bipo II ja siihen taas omat lääkkeet.

Niinpä bipo II vain sen vuoksi, kun arsenaali masennuslääkkeitä ei ollut purrut masennukseeni.

Neuroleptit ja mielentasaajat olivatkin lopullinen niitti ololleni. Elin kuukausia henkisen kivun/tuskan/ahdistuksen kanssa, kukaan ei sanonut miksi tunsin niin kuin tunsin. Kukaan ei ehdotellut lääkkeiden vähentämistä tai lopettamista vaan päinvastoin, koska minut oli dg bipoksi minun oloni kummallisuus johtui mielisairauden pahentumisesta. Minulla ei ollut koskaan vauhtijaksoja, ei ajatustenrientoa jne

Kun päätäni oli aikansa sotkettu vahvoin lääkkein ja lääkitty lisää ja lisää, minut nakattiin aika kylmästi ulos psykanpolilta. Käskettiin vain syömään lääkkeet säännöllisesti. Lisäksi minulle painotettiin, sitä että olen ns toivoton tapaus ja kuulun eläkkeelle.

ELämäni oli siis parin vuoden ajan vain lääkkeitä ja nukkumista. Ymmärsin jopa vahvan lääkityksen alla, ettei mikään masennus tai mielensairaus voi saada aikaan niin jäätävää oloa.
Masennuksenihan sai alkunsa ihan selvästä syystä, johon olisi ollut epänormaalimpaa reagoimatta.

Lääkkeet lopetin läheisteni pyynnöstä. Meni reilu vuosi ennenkuin pääni ja ajatusmaailmani palasi ennalleen.

Nyt ymmärrän tulleeni huijatuksi ja menettäneeni elämästä vuosia. Ikuiset merkinnät potilastiedoissani.

Lääkkeettömänä en ole kokenut sellaista tuskaa ja näköalattomuutta kuin mitä koin lääkkeitä syödessäni.

Lääkkeistä en apua saanut, jotain meni pieleen, mutta mitä?

Minullakin alkoi keskivaikealla, ja varmaan koko elämäni ollut lievää.

Nyt on pahentunut, luulen että on vakavaa. Viimeksi oli niin hirveä olo että ajattelin että jos nyt olisi joku keino millään tappaa itsensä varmasti ja nopeasti niin se olisi keino päästä siitä pahasta olosta pois.

Minulla on myös ahdistus, enkä osaa erotella näitä toisistaan. Olo vaan on hirveä, ei sitä tosiaan pysty kuvailemaan.

Tämä sairastumisen myötä olen alkanut ymmärtämään miten kauheita mielensairaudet ovat, ennen tätä ne olivat vain jotain mistä saattoi lukea jostain.

Minulla tämä on kohtauksittaista, joskus on kestämätön olo, joskus jokseenkin siedettävä, sellainen että just ja just pystyy olemaan.

On muuten melko totta.

Olen jonkin aikaa miettinyt mitä masennus on.

Kävin verikokeissa ja kaikki mun arvot on esimerkilliset. Olen täysin terve nuori ihminen. Päänsisällä vaan sekoan, olen ihan sairaan alakuloinen ja tietä ylittäessä pistän silmät kii ja toivon että auto osuu ja tappaa. Mistä se oikein johtuu?

Söin lääkkeitä vuoden ja ne vei hetkeksi minut maailmaan jossa kuvittelin olevani normaali. Oli päiviä jolloin jaksoin siivota - pesin jopa pyykkiä ja tiskasin samana päivänä! Tunsin oloni niin ihanan normaaliksi, en jännittänyt, pystyin jopa istumaan bussissa ja olemaan kaupungilla. Sitten lopetin itse lääkkeet kesällä kun tuntui etten tarvitse niitä - ja nyt olen samassa pimeässä kuilussa kuin ennen lääkkeiden aloittamista.

Vakava masennus juurikin on noita luettelemisia oirekuvia, jotka kestävät päivästä toiseen edikä loppua näy.

Minulla unirytmi ihan sekaisin,niinkuin aina tähän aikaan vuodesta.Nyt tulee 27 tuntia putkeen valvomista,uni ei tule millään muulla kuin viinalla.Pää ihan pumpulia.Tälläinen mm. kuuluu masennukseen.Siispä alan juomaan.