Joo o sain tarpeeks tästä ***** paskasta elämästäni joten ajattelin hypätä nyt kerrostalon katolta alas ja en halua halvaantua vaan selkeästi "kuolla". Haluan rehellisiä ja todellisia vastauksia joten jätä ***** mehujonne kommenttisi kertomatta. Mua on turha koittaa käännyttää oon päätökseni tehny.
Tahdon tuonpuoleiseen.
Hirtson
31369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Sallisitko kenen tahansa tuttusi hyppävän kuolemaan... Eikö tuntuisi eikö olisi voinut välittää sen verran että olisi puhunut ja jättänyt tuttuja yms. ITKEMÄÄN :'(
Et ole kuule ainoa joka miettii että mitäpä täällä enää tekemään, turhaa kaikki vaan. Mutta vanha kunnon hyvä neuvo jota hyvin iso osa ihmisistä käyttää on, että jospa miettisit vielä kerran ja lykkäisit ihan pikkuisen tätä päättämääsi tekoa, koska:
1) Onhan täällä kuitenkin kaikkea kivaa ja mukavaa olemassa.
2) Koko elämä on kiinni meidän omasta asenteesta, sinä itse valitset, onko sun elämäsi shamppanjalasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä, ja nyt se on sulla sillä pimeän puolella, puoliksi tyhjä. Sun ei tartte paljon tehdä mitään kun se muuttuu puoliksi täydeksi, iloiseksi, ihanaksi, hauskaksi, sinusta välittäväksi ilosta kuplivaksi shamppanjalasiksesi.
3) Sinulle annettu elämä on lahja. Kuitenkin.
4) Auschwitz- vertaus, muista aina! Ajattele jos olisit syntynyt juutalaisena 30-luvun Saksaan ja sinut olisi siirretty kärsimään sieltä keskitysleiriin niitä kaikkia kauhuja! Ajattelepa tosissaan, miten hyvin sinulla nyt asiat on: sinulla(ilmeisesti) on lämmin asunto, ruokaa, vaatteet, juotavaa. Sinulla on(kuitenkin siis)tulevaisuuden toivo. Älä ole siis(kuitenkaan)kiittämätön enää!
Elämä on lahja. Älä enää missaa sitä!
5) Opettele nauttimaan elämän pienistä asioista, äläkä enää vaadi koko ajan sitä "naapurin parempaa" juttua itsellesi kaikissa asioissa. Katso sitä "naapurin huonompaa" =)) , näitä riittää kyllä kun vaan päästät irti siitä julmasta ja itseäsi kiusaavasta yliminästäsi ja rentoudut nauttimaan elämäsi ympärillä olevista pienistä ja mielenkiintoisista ja ihanista yksityiskohdista. Näitä löytyy ihan varmasti. Elämässä on niin paljon mielenkiintoisia asioita joka puolella ympärilläsi, että älä enää missaa niitä.
6) Muista Nelson Mandela. Hän kärsi syyttömänä vankilassa 27 vuotta. Pienessä kopissa. Kopissa jossa ei ollut muuta kuin pieni pöytä ja ämpäri johon tehdä tarpeet. Itkin, kun näin tämän karun pienen huoneen, ja ajattelin, että kyllä mä oon typerä tyyppi kun valitan ihan tyhjästä koko ajan vaan, että kuinka hyvin minulla asiat onkaan verrattuna häneen.
Kaksikymmentäseitsemän vuotta Nelson vietti tässä kopissa eikä silti katkeroitunut koskaan elämässään, ja vankilasta päästyään nousi, syystäkin, Etelä-Afrikan presidentiksi.
Näin kävi Joosefillekin, joka kärsi syyttömänä vankilassa 24 vuotta hänen kateellisten veljien myydessä hänet orjaksi, mutta Jumala nosti hänetkin ajallaan ylös sieltä koko Egyptin käskynhallitsijaksi ja talouden hoitajaksi!
Joten odota sinäkin vain. Kyllä Jumala ajallaan sinullekin sinun oman paikkasi täällä näyttää.
Nelson Mandela 18.7.1918 - 5.12.2013
https://www.google.fi/webhp?ei=9qrHUrrCIu72yAPUzoGQBw&ved=0CAYQqS4oBA#q=nelson mandela
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nelson_Mandela
7) Ota Nelson Mandelan kaltaiset syyttä kärsineet ihmiset esikuvaksesi ja lopeta itkeminen ja ala toimimaan ja tekemään elämässäsi jotain! Alla lisää mahtavia esikuvia sulle, jotta saat jotain muuta ajateltavaa kuin oman napasi ympärillä pyöriminen johon olet nyt ilmeisesti sortunut ja juuttunut!
Martin Luther King 15.9.1929 - 4.4.1968
https://www.google.fi/webhp?ei=9qrHUrrCIu72yAPUzoGQBw&ved=0CAYQqS4oBA#q=martin luther king
http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Luther_King,_Jr.
Mahatma Gandhi 2.10. 1869 - 30.1.1948
https://www.google.fi/webhp?ei=9qrHUrrCIu72yAPUzoGQBw&ved=0CAYQqS4oBA#q=mahatma gandhi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mahatma_Gandhi
8) Ota esikuvaksesi tällaiset ihmiset, jotka kärsivät syyttä, toisin kuin sinä ja minä jotka saamme nauttia nyky-Suomen rauhanomaisista ilmaisista avuista, tämä on käsky, ei neuvo!
Vartavasten linkitin sulle nuo ylläolevat, että nyt luet ja opiskelet niitä, etkä enää pyöri oman navan ympärillä enää hetkeäkään vaan alat ajattelemaan jotain muuta kuin itseäsi!
En kirjoita tätä pelkästään sinulle vaan itselleni myös. Olen samassa tilanteessa, ajatukseni pyörivät vain itsessäni ja oman napani ympärillä, enkä olepäässyt pitkään aikaan mihinkään liikkeelle. Mutta nyt sen pitää olla loppu. Nyt pitää tulla muutos. Meidänlaisten sohvaperunamärehtijöiden jonninjoutavalle kitisemiselle on pantava piste. Kun saan sinulta vastauksen, että teet mitä käsken, lähden itsekin sitten liikkeelle, hilaan laiskan ahterini ylös ja ulos ja liikkeelle, ja teen sen asian mitä elämässäni osaan, jossain muualla kuin omalla mukavuusalueellani. Sen osaan ja voin. Ja niin osaat sinäkin.
9) Keksi nyt sinä siellä myös oman näyttöpäätteesi edessä jokin asia, ihan pieni sellainen, josta sä tykkäät, asia joka tuottaa sulle mielihyvää ja sä tiedät sen olevan ihan hyvä juttu sun tulevaisuuttasi silmälläpitäen ja ajatellen. Ja teet sen. Hilaat ahterisi irti sohvastasi, ja lähdet liikkeelle. Tämä on käsky.
10) Usko minua. Muuta mahdollisuutta MEILLÄ ei ole.
Luen ylläolevan kirjoittamani uudelleen, ja opiskelen kaiken tuon yllä kirjoitetun niinkuin en olisi sitä itse kirjoittanut, vaan niinkuin SINÄ käskisit minua!
Se on opiksi meille molemmille, ja kaikille meidän kaltaisille valittajille, koko tuo ylläoleva teksti.
No niin, ei muuta kuin töitä.
Älä ainakaan talon katolta hyppää. Joku lapsi voi nähdä ja saada traumoja, sitäkö haluat? Äläkä myöskään hyppää junan alle tai auton alle, samasta syystä. Jos pois tosiaan aiot lähteä niin lähde niin ettei muut siitä kärsi, koska se olisi todella itsekästä. Parempi vain kun et lähde ollenkaan.
En halua kuulostaa tylyltä, mutta mitäköhän vastauksia oikein tahdot? Kun toteat jo tehneesi päätöksen.
Pitäisikö meidän nyt vaan hurrata rohkealle päätökselle, vai kaipaatko sittenkin niitä käännytysyrityksiä?
Mitä tällaiseen voi ylipäätään sanoa? Suoraan sanottuna, on itse tullut joskus mietittyä asiaa. En sano että mitenkään vakavissani tai tarkoituksella, mutta aika kipeä olin. Sen verran sattui etten tiennyt mitä muutakaan olisin voinut enää tehdä.
Olisi tosi hieno sanoa, "mutta selvisin ja blaa blaa".. Ei mun ongelmat ole mihinkään hävinny, vielä ainakaan. Toki tilanteeni on huomattavasti valoisampi kuin aiemmin, eikä juuri nyt satu ollenkaan niin paljon kuin silloin. Mutta mahdollisuuksia on. Ihan varmasti sinullakin on mahdollisuuksia, vaikkei ehkä siltä tunnukaan.
Joskus vaan voi olla niin, että on kokenut niin kammottavia asioita vuosikymmeniä, että ei vain yksinkertaisesti enää jaksa kidutusta.
On hölmöä tehdä itsemuha katolta hyppäämällä, koska siinä saattaa jäädä henkiin. Samoin autolla rekkaa päin meneminen voi tappaa myös sen rekkakuskin. Junan alle jättäytyminen myös traumatisoi junan henkilökuntaa ja matkustajia.
Helpoin tapa itsemurhaan, on ampua itsensä. Jos ei luvallista asetta omista, niin laittoman aseen saa helposti nykyisin pimeiltä markkinoilta. Eräs tuttu hommasi laittoman aseen ja päätti tappaa sillä itsensä, vain sen takia, kun naisystävä oli jättänyt, niin kuinkas sattuikaan, jätkä ampui laukauksen vituralleen ja istuu tänäkin päivänä neliraajahalvaantuneena, pää säpäleinä suulla ohjattavalla erikoispyörä tuolissaan. Kysyin häneltä, että kadutko tekoasi ja hän sanoi todella katuvansa.
Tietysti voi yrittää itsaria myös lääkkeillä, mutta silloin pitää tietää oikeat määrät, koska eräs lääkeitsaritapaus, menetti maksansa, vaikka eli yrityksen jälkeen vielä 2-vuotta, mutta sitten kuoli kivuliaan kuoleman.
Jos todella haluaa kuolla hyppäämällä, niin kannattaa hakeutua laskuvarjohyppy kursseille, niin sitten voi oikein harjoitella ennen viimeistä vapaapudotusta sitä itsemurhaa ja on komia lähtö ja varma.
"Joskus vaan voi olla niin, että on kokenut niin kammottavia asioita vuosikymmeniä, että ei vain yksinkertaisesti enää jaksa kidutusta."
Tai sitten vaan tuntuu siltä.
Joskus ne asiat saattavat lähteä avautumaan mitä ihmeellisimpiä reittejä, vaikka olisi miten kuvitellut ettei mikään enää auta.
Siinä tilanteessa on varmaan yhdellä jos toisellakin käynyt niin että mielen valtaa tietty "äärimmäisyysajattelu". Sitä saattaa huomata jo sanavalinnoistakin miten ajattelee. Kun sattuu jotain negatiivista, valitsee usein sellaisia sanoja kuten "aina".. Positiiviset on sitten helpompi ohittaa poikkeuksina, kun "aina" sattuu kuitenkin jotain pahaa. Oikeastaan jossain määrin sen suuntainen ajatus on varmaan ihan normaaliakin ihmiselle, jotenkin tuntuu että pessimismi on vaan luonnollisempi perusoletus kuin optimismi. Silti, joillakin se pessimistinen oletus menee överiksi.
Sitä on olemassa moniakin tapoja joilla voi opettaa itseään ajattelemaan vähän eri kantilta.. Helppoa se ei ole, sitä en väitä.
Ja helppoudesta tuleekin mieleen semmoinen juttu, että japanilaisten rituaalinen itsemurha "seppuku" on tarkoituksella äärimmäisen tuskallinen tapa tappaa itsensä. Sillä tavalla itsemurhan tekijä viestittää muille, ettei tapa itseään päästäkseen helpolla.
Outsiderina täällä kaupungissa voi elää vaikka koko elämänsä.
Ei ap tuonpuoleiseen halua, todellisuudessa hän haluaa nykyiseen tuskaiseen tilanteeseen poispääsyä.. eikö vain?
Mikä ihme meidät saa uskomaan/ajattelemaan, että kuolema poistaisi tai muuttaisi tilannetta?
Ok, kuoleman jälkeen kaikki tämä loppuu ts kuoleman jälkeistä elämää ei ole; mutta entäs jos kuitenkin on? Joku ikuisuus tai jotain? Ja siellä ei sitten tuska helpotakaan koskaan?
Tiedän, ettei ap:tä kosketa minun keissini, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Itse kamppailin vuosia vaikean ja lähes psykoottisen masennuksen kanssa.. rukoilin lääkäreiltä eutanasiaa, olin 100 varma että haluan kuolla. Sovittaisin kaiken kuolemalla ja maailma olisi parempi paikka elää, jos kuolisin jne
Oletin, että minulla ei ole lupa elää näin huonona. Päivät täyttyivät kuolemankaipuulla, loputtomalla tuskalla. Elämä oli elämisen irvikuvaa, painajaista.
Diagnooseja sateli, lääkkeitä syötettiin, pitkät sairauslomat sain, keskustelin kaikenlaisten ammattiauttajien kanssa, mutta vointi vain laski. Elämänhalu oli sammunut eikä sitä tuntunut enää löytyvän mistään.
Rukoilin Jeesusta, paastosin, liikuin, nukuin, itkin, voivottelin, kirjoittelin, sulkeuduin, avauduin, mietin, ihmettelin, kuuntelin, katselin, suunnittelin, luovutin, valvoin, söin, oksensin, tuijottelin ja lopulta vain olin. Olin vain, ilman ajatuksia ja suunnitelemia.
Ilmeisemmin masennukseni oli siis jo psykoottista joka ilmeisemmin nollasi pääni ja lähdin pohjalta kasaamaan itseäni. Pienin askelin, vaikka elämisen tuska oli valtava. Tahdoin vain kuolla, tahdoin pois tästä olosta.
En tiedä mitä loppujen lopuksi tapahtui, mutta nousin tuosta suosta ylös. Ilman lääkkeitä ja virallista terapiaa. Lupasin läheisilleni etten tapa itseäni ja tuosta alkoikin eräänlainen kamppailu itseni kanssa.
Kunnes eräänä päivänä totesin, etten ollutkaan ajatellut kuolemaa koko päivänä. Viikkojen ja kuukausien aikana ajatus kuolemasta menetti kiinnostuksen ja tämä ei tuntunutkaan enää ratkaisulta.
Ei elämäni koskaan taida palata aikoihin jolloin uusi päivä tuntui ihalle ja elämä oli kivaa. Elän koska minulla ei ole muutakaan mahdollisuutta.
En tunne olevani masentunut, olen vain mielestäni oppinut elämästä hyvin paljon ja minusta on vain tullut tosikko.
älä tee itsemurhaa. hae apua. rukoile.
Pyydän, älä tee itsemurhaa.
Mun veljeni teki itsemurhan kun olin lapsi ja syytän siitä vieläkin itseäni.
Elämä on joskus vaikeaa mutta se kääntyy lopulta aina paremmaksi.
Rukoilen puolestasi.
jamppa kirjoitti:
"Rukoilin Jeesusta, paastosin, liikuin, nukuin, itkin, voivottelin, kirjoittelin, sulkeuduin, avauduin, mietin, ihmettelin, kuuntelin, katselin, suunnittelin, luovutin, valvoin, söin, oksensin, tuijottelin JA LOPULTA VAIN OLIN. OLIN VAIN, ILMAN AJATUKSIA JA SUUNNITELMIA."
Tuossa on se avain! Jamppa hyväksyi elämän sellaisena kuin se on, eikä odottanut tai vaatinut siltä mitään. Liika miettiminen saa kenet vain ahdistumaan ja masentumaan. Varsinkin jos yrität miettiä tulevaisuutta, ja sitä mitä sinulla pitäisi olla, että olisi onnellinen. Jos mietit ulkoisia asioita!
Se että syyllistetään, sanomalla "mieti kuinka hyvin asiat ovat" tai "kuinka huonosti muilla on asiat" ei auta pätkääkään! Sinun pitää itse löytää ITSESTÄSI se onni! Onni löytyy vain sisältä. Ei ulkopuolelta.
Jos materialistinen elämä ei kiinnosta, ei mikään ulkopuolinen asia voi tuoda tyydytystä. Vain henkinen kasvu voi auttaa. Meditaatio on tähän paras keino. Omasta kokemuksesta voin näin sanoa. Kun opit tukahduttamaan sen HALUN saada jotain, tai päästä johonkin, tai saavuttaa jokin - opit että et oikeasti TARVITSE mitään!
Voi kuulostaa hölynpölyltä, varsinkin jos olet joskus hetken meditoinut ja huomannut että mitään ei tapahtunut. Mutta meditaatio ei ole mikään taika keino. Se vaatii harjoittelua ja tahtoa.
Suosittelen että annat henkiselle kasvulle mahdollisuuden, ennenkuin luovutat. Koska jos riistät itseltäsi hengen, olet haaskannut tämän inkarnaation, ja sielusi ei kasva pätkääkään! Sielusi ei ole oppinut mitään ja joudut käymään samat haasteet ja koettelemukset seuraavissa elämissä. Mutta jos taistelet ja opit näistä koettelemuksista, sielusi kasvaa ja oppii. Ja se on elämän tarkoitus. Kasvaa henkisesti.
Jospa tämä Hirtson on jo hypännyt,turhaan kirjoittelette.Päiväys 4.1.Ei ole antanut itsestään mitään elonmerkkiä.
Ei ole delannut. On olemassa ihmisiä jotka vain puhuvat itsemurhasta, mutta eivät sitä kuitenkaan toteuta.
Vahingossa voi itsensä tappaa humalassa, mutta sekin on monesti vain epätoivoinen hätähuuto ja herääkin sairaalasta vatsahuuhtelusta.
Todelliseen itsemurhaan vaaditaan ennenkaikkea rohkeutta, suunnitelmallisuutta ja vakaata harkintaa.
Tekotapoihin on myöskin tutustuttava huolellisesti epäonnistumista välttääkseen.
On myös syytä punnita tarkoin koko eletty elämä plussineen ja miinuksineen, ennen kuin päätyy lopulliseen ratkaisuun.
Kuolema on lopullinen ratkaisu. Sen jälkeen ei ole mitään. Kaikki on ohi.
Itsemurha on ennenkaikkea henkilökohtainen valinta.
Tiede on miljoonaan kertaan todistanut että henkinen kasvu, sielu, rukoilu, jumala yms. ovat huuhaata.
Atomeista koostuvat aivot tekevät päätöksiä ja ihmismieli on pelkkä passiivinen katsoja, joka katoaa olemattomiin ikiajoiksi kun aivotoiminta loppuu.
Tätä mieltä ovat kaikki maailman tiedemiehet.
Haha
Saat ajatella mitä haluat. En pakota ketään uskomaan.
Tiedehän on aina ollut vain oikeassa, eikö niin? Ja maailma on edelleen litteä?
“All matter originates and exists only by virtue of a force which brings the particle of an atom to vibration and holds this most minute solar system of the atom together. We must assume behind this force the existence of a conscious and intelligent mind. This mind is the matrix of all matter.”
-Max Planck, kvanttifysiikan isä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Max_Planck
Nii mikähän tuo voima on joka pitää ne atomit kasassa? Voima jonka takana on "äly"
Kaikki?
Itseasiassa huomattava osuus ihan länsimaalaisistakin tutkijoista on ihan kristittyjä.. No, tässä on sitten usein hieman kulttuurihistoriaakin mukana, eli ehkä jos asiaa tutkisi syvällisemmin voisi olla korrektimpaa luokitella nämä ihmiset yleisesti "jossain määrin uskonnollisiksi" tarkkaa uskontoa määrittelemättä, sillä useampikin aihetta pohtinut on tullut siihen tulokseen että "Yhden Oikean Uskonnon" käsite on todella epätodennäköinen. Eritasoisia agnostikkoja ynnä muita löytyy paljon myös.
Yksi todennäköisesti viisaimmista suomalaista, Esko Valtaoja, ei osaa antaa pitävää todistusta sen enempää puolesta kuin vastaankaan, vaan esimerkiksi kirjassaan "Kaiken käsikirja" hän argumentoi itseasiassa kummankin kannan puolesta pitkään ja perusteellisesti.
Sitäpaitsi, vaikkei uskoisi mihinkään henkisyyteen, jumaliin ja uskontoihin muuten, niin ihmisenä voi silti kasvaa ja kehittyä. Sitä ei tiede ole ainakaan mitenkään poissulkenut.
"The notion that science and spirituality are somehow mutually exclusive does a disservice to both."
-Carl Sagan
Kamalaa huuhaata. Tiede on sata vuotta sitten havainnut ettei ole Max Planckin esittämää jumalaa, joka pitää atomit kasassa.
Kristityt "tiedemiehet" uskovat kuitenkin neitsyeestä syntyneeseen jumalan poikaan, joka taikoi viiniä ja herätti ihmisiä kuolleista (pirullinen temppu muuten palauttaa joku kärsimään vielä lisää tähän roskamaailmaan.) Ihan samaa kuin aikuinen uskoisi joulupukkiin.
Sinä saat uskoa mitä haluat. Ja sinun tiedemiehet kans. Mutta että tulet kertomaan muille miten heidän pitää ajatella, ja kertomaan omat uskomuksesi "totuuksina", ja mollaamaan muiden uskomuksia, kertoo että olet hyvin ahdasmielinen. Ja tieteen pitäisi pohtia asioita avoimin mielin.
So lets agree to disagree, and leave it at that
Viisas mies tietää, ettei tiedä mitään.
Nöyryys on hyve ja
Ylimielisyys, mitä hyvin selvästi osoitat, ei
Ilman tiedettä eläisimme keskiaikaa, polttaisimme noitia roviolla ja uskoisimme jonkun pedopaavin horinoihin.
Tiede on saanut ehdottomalla varmuudella selville, että olemme vailla vapaata tahtoa olevia biologisia robotteja, jotka elävät mitättömällä planeetalla tarkoituksettomassa maailmassa, joka on luonut itsensä omista laeistaan.
Kun me robotit menemme epäkuntoon, me lakkaamme olemasta, sillä tuonpuoleista ei ole olemassakaan. Tämän tiede tietää 100 % varmuudella.
Itsemurha on valinta muiden valintojen joukossa.
Elämä on oikeus, mutta ei velvollisuus.
Kun on joutunut kärsimään riittävän kauan muiden ihmisten pahuudesta kaikin tavoin, on aivan oikeutettua ja oikeinkin, että haluaa riistää oman henkensä.
Ei elämän tarkoituksena kuulu olla kärsiminen.
Miksi itsemurha ei saisi olla samanlainen valinta, kuin se, ostatko kaupasta maitopurkin vai kaljakeissin?
Mitä pahaa on itsemurhassa?
Esimerkkinä voin kertoa, että minulla on niin raskas elämä takana kaikella mahdollisella ja mahdottomallakin tavalla, että en tunne ainuttakaan ihmistä, joka olisi selviytynyt tähän asti kaikesta kokemastani.
Tilanne on nyt sellainen, että kun katson taaksepäin, koska on ollut tavallaan pakkokin katsoa, en näe siellä mitään muuta, kuin pelkkää pahuutta, tuskaa ja itkua ja vaikerrusta, mistä kuitenkin selviydyin.
Nykyhetki on se, että en näe tulevaisuudessani mitään hyvää.
Olen kokenut niin paljon tätä elämää, että en näe minkäänlaista syytä kokea sitä vielä lisää.
Siksi kuolema on järkevin ja paras vaihtoehto.
Olen siitä onnekas, että minulla ei ole läheisiä, ei lapsia. eikä ketään muitakaan ihmisiä, joita kuolemani koskettaisi negatiivisesti. Sentähden olen oikeutettu tekemään itsemurhan.
Maailma on paha paikka ja täällä elävät itsekkäät ja kunnioittamattomat ihmiset ovat oikeita paholaisia.
Tavallaan suojelen muita ihmisiä sillä, että päätän itse päiväni.
Mulla on vähän sama ongelma. Mutta eikö sinua kiinnosta taide, kulttuuri, luovuus? Voisit alkaa keksimään jotain, ja entäs huumori? Jos haluat, voin linkittää sinulle sellaisen huumoripläjäyksen että kuolet nauruun, eikö se olisi paras tapa lähteä täältä? Sanoin tyttöystävälleni kerran että itsari kolme kertaa päivässä kannattaa, ja tuo vertaus toimii kyllä edelleen. Ihmisen pitäisi kuolla joka hetki edelliselle elämälleen ja syntyä uudelleen, eikä jäädä märehtimään kiinni vanhaa historiaansa. Helppoa se ei yksinäiselle ole, mutta enpä osaa muutakaan nyt sanoa.
Ehkä kuitenkin kannattaa jäädä odottamaan syöpää, sydänkohtausta tms. luonnollista kuolemaa.
Tuli mielikuva noutajaa odottamaan jääneestä tädistä jolle kasvaa viikset takapuoleenkin ; D
Final Exit kirjoitti:
"Ei elämän tarkoituksena kuulu olla kärsiminen."
Ei, mutta entä kärsimyksestä oppiminen?
Final Exit kirjoitti:
"Elämä on oikeus, mutta ei velvollisuus."
Tähän kyllä uskon itsekin. Jos oikeasti olet päätöksesi tehnyt, varmista että muut eivät siitä joudu kärsimään. Yksityiskohtainen viesti päätöksesi syistä ja se ettei kukaan ulkopuolinen joudu näkemään lähtöäsi.
Maailma on kyllä niin täynnä pahaa ja itsekkyyttä, että en voi sanoa etten ymmärtäisi päätöstäsi. Ei ole enää oikein mitään yhteen kuuluvuuden henkeä. Yhteen puhaltamista. Yhteisen hyvän tähden. Vaan sensijaan kaikki tavoittelee itsekkäästi omia etuja. Ja heikot poljetaan jalkoihin siinä sivussa. Tästä maailmasta on inhimillisyys kaukana.
Mutta
Olet varmaan kuulut sanottavan On aina pimeintä ennen aamunkoittoa
Tähän uskon hyvin vahvasti. Senkin tähden että emme yksinkertaisesti voi jatkaa enää kauaa tätä rataa. Maailma on kohta niin saastunut, luonnonvarat kulutettu ja eläimiä kuollut niin paljon sukupuuttoon, että jotain radikaalia on PAKKO tapahtua.
Jos emme rupea oikeasti yhdessä tekemään jotain luonnon säästämiseksi, suurin osa ihmisistä kuolee ihan varmasti. Mutta kaiken sen kaaoksen keskellä uskon että osa ihmisistä löytää taas syyn puhaltaa yhteen hiileen. Ja sen näkeminen on sen arvoista että pysyy maisemissa.
Muutos ei VOI olla enää kaukana.
Totuus on sellainen, että jokainen ihminen kuolee ennemmin tai myöhemmin.
Nyt keskustellaan kuitenkin itsemurhasta ja sillä asialla ei ole minkäänlaista tekemistä puhaltamisilla yhteisiin hiiliin.
Miä tulee kärsimyksiin ja kun on enimmän osan elämästään kärsinyt niin mitä sellaista kärsimyksestä pitäisi oppia ja mihin sitä oppia sitten tulisi käyttää?
Pitäisikö perustaa vaikkapa yritys: Kärsimys Oy, mikä tarjoisi kärsimyspalveluita kaikille sellaisille asakkaille rahaa vastaan, jotka eivät syystä tai toisesta esimerkiksi kokemattomuuden vuoksi ymmärrä tai tiedä, mitä eriasteiset kärsimykset tarkoittaa ja miltä ne tuntuvat.
Kuten sanoin: elämä on oikeus ei velvollisuus, enkä näe itsemurhassa ainuttakaan sellaista syytä, että miksi pitäisi selitellä kenellekään tekoaan.
Itsemurha on valinta.
On todella itsekästä vaatia itsemurhaajalta selityksiä teolleen.
Pitänee lisätä:
They say a flower can`t
grow without a little rain.
But isn`t it also true
that too much rain...
kills the flower?
Tuo Kärsimys Oy on kyllä ihan kannatettava jo liikeideanakin, sen ylläpitäjät voisivat työstää kärsimyksen problematiikkaa toimien ammatinharjoittajina kuin hautaustoimistot konsanaan.
Kannatan!
Yhdysvalloissa on eräs erittäin korkea rakennus, josta hyppäämällä tehdään eniten itsemurhia USA:ssa (koko maailmassa?) Hypystä on selvinnyt vain yksi. Sairaalassa, herättyään, hän kertoi, että sillä hetkellä kun hän päästi irti kaiteesta, hän ymmärsi, että kaikki hänen ongelmansa ovat ratkaistavissa.
Melko pysäyttävää. Ja totta, kaikelta osin.
Final Exit kirjoitti:
"elämä on oikeus ei velvollisuus, enkä näe itsemurhassa ainuttakaan sellaista syytä, että miksi pitäisi selitellä kenellekään tekoaan."
Selityksen tarkoitus on, että kenellekään ei jää epäselväksi kenen "syy" sinun itsemurha on. Ihmiset haluavat aina etsiä syyllisen. Ja ihmiset tuntevat syyllisyyttä hyvin helposti. Kun ihmiset jotka tuntevat sinut, kuulevat lähdöstäsi, alkavat he heti miettimään: "olikohan se minun syytä?" "mitähän olisi pitänyt tehdä toisin?" "jos olisin sanonut sillain, olisiko hän nyt hengissä?"
Eli aiheutat paljon syyllisyyden tunteita muissa, jos et anna selvää syytä lähdöllesi. En sano että se olisi "oikein", tuntea syyllisyyttä. Ja on se jopa hieman ahdistavaakin, kun pitää niin ajatella muita. Mutta jos välität lähimmäisistäsi, varmistat ettei kellään jää epäselväksi, että se on sinun päätös, eikä kenenkään toisen käytös olisi voinut sinun päätökseesi vaikuttaa.
Final Exit kirjoitti:
"Nyt keskustellaan kuitenkin itsemurhasta ja sillä asialla ei ole minkäänlaista tekemistä puhaltamisilla yhteisiin hiiliin."
Tottakai on! Itsemurha on seuraus jostakin. Seuraus ehkä siitä, että näet maailman vain täynnä kärsimystä. Etkä pysty näkemään kuinka kaunis se voisi olla. Kukaan ei halua lähteä maailmasta, jos näkee sen vain hyvin kauniina ja ihanana paikkana elää. Ja toivo on asia minkä varmaan kaikki itsemurhan tekijät ovat kadottaneet.