Öisin pikkulapsen hahmo makuuhuoneessa

Muutimme uudehkoon omakotitaloon 4kk sitten. Talo on rakennettu erittäin vanhoille maille joissa asutusta jo 1300-luvulta alkaen. Melkein alusta asti huomasimme mieheni kanssa jotain outoa öisin meidän makuhuoneessa, koirakin huomasi saman asia ja murisi eteiseen päin. Makkarissa vaeltelee n. 5-7v lapsen hahmo. Se tulee aika ajoin mieheni ja minun sänkyyn käymään, uskomattomalta kuulostaa mutta on totta. Peittoa on paineltu jalkojen päällä, toissa yönä heräsin kun joku käveli jalkojemme yli ja tuli minun viereen vasemmalle puolelle nukkumaan! Kun nousin, hahmo katosi, mieheni nukkuu oikealla puolellani. Hahmo oli max 120cm pitkä ja hintelänoloinen. Lisäksi miehelleni on ilmestynyt nukkuessaan, pikkuruisia hampaanjälkiä muutamaan kohtaan vartaloa!! Meitä ei itse kummitus pelota koska se on selvästi pikkulapsi, myös koiramme on sen jotenkin hyväksynyt koska se hahmo ei ole pahanhaluinen mutta outoahan tää on. Meidän oma, teini-ikäinen nukkuu yläkerrassa eikä ole havainnut muuta kuin yhden kerran luuli että iskä oli katsomassa kun hän nukkui, ihmetteli sitä aamulla koska iskä oli yövuorossa juuri silloin. Itse nukuin alakerrassa samaan aikaan. En ole tämmöiseen ennen törmännyt. Lisäksi pihalle ilmestyy öisin "roskia" esim. pieniä oksia ym metsän sälää vaikka talo on erittäin suojaisalla paikalla jonne ei tuule.
19451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Joku on täällä vedonnut siihen, että kumittelu on vain psyyken harhaan kun perheessä vain yski hekilö sitä kokee. Teidän kokemuksenne ei aikakaan tätä puolla.
Pidätte lapsihenkeä vaarattomana, mutta ei tuollaiset alivuokralaiset ole tervetullutta seuraa kodissa. Kysymys on kuitenkin pimeyden hengestä, joka tekeytyy lapsen hahmoon.

Äänestä
  • Minkä takia kaikki uskovaiset hyökkää tälle palstalle pimeyksiensä ja raamattujensa kanssa? Mulla oli kanssa kotikummitus,ihan harmiton rouva joka ei koskaan mitään edes pelotellu. Suurin osa hengistä on täysin harmittomia jotka on vaan jostain syystä jääny jumiin henkimaailmaan eikä pääse eteenpäin ja jos se olis demoninen luonteeltaan niin koira ei todellakaan hyväksyis sitä,eläimet kyllä vaistoaa jos joku ei ole kunnossa mutta kuitenkin,kodin siunaus vois olla paikallaan jotta vieras pääsis jatkamaan eteenpäin ja te saisitte myös yö rauhan :D

    Äänestä

  • ei voi olla totta kirjoitti:

    Minkä takia kaikki uskovaiset hyökkää tälle palstalle pimeyksiensä ja raamattujensa kanssa? Mulla oli kanssa kotikummitus,ihan harmiton rouva joka ei koskaan mitään edes pelotellu. Suurin osa hengistä on täysin harmittomia jotka on vaan jostain syystä jääny jumiin henkimaailmaan eikä pääse eteenpäin ja jos se olis demoninen luonteeltaan niin koira ei todellakaan hyväksyis sitä,eläimet kyllä vaistoaa jos joku ei ole kunnossa mutta kuitenkin,kodin siunaus vois olla paikallaan jotta vieras pääsis jatkamaan eteenpäin ja te saisitte myös yö rauhan :D

    Haluamme vain varoittaa teitä, hyvät ihmiset, pimyden ja hekimaailman eksytyksiltä. Itse sekoilin näiden juttujen kanssa ja silmäni avautuivat, kun sain tulla usoon. Vain Raamattu antaa turvallisen ja oikean tiedon henkimaailman asioista.
    Millä sitän voit sitten todistaa nämä henkimaailman jumittumisjuttusi oikeaksi. Ei taida koiran vaistot olla siihen riittävät?

    Äänestä

  • et voi kumota Raamm kirjoitti:

    Olen asunut kahdessa asunnossa jossa kummitteli eikä kumpikaan ollu millään tavalla väkivaltanen tai uhkaava. Raamattu nyt vaan sattuu olemaan ihmisen kirjottama kirja eikä todista millään tavalla henkimaailmaa kokonaan demoniseks,puhuu kyllä demoneista mutta vääristelee paljon asioita. Uskon itse demonisten olentojen olemassaoloon mutta eivät todellakaan kaikki ole. Mun täti ilmesty mun äitille kuolemansa jälkeen sanomaan vain että kaikki on hyvin eikä ole sen jälkeen ilmestyny ja äiti lopetti suremisen heti sen jälkeen,ei todellakaa mistään pimeydestä ilmestyny. Ja koirista,koirat ja kissat on huomattavasti ihmistä herkempiä vaistoamaan energioita ja varsinki pahoja energioita. Mä en oikeesti pysty ymmärtämään miten ihminen voi luottaa noin sokeasti raamattuun?

    Ei voi olla totta, jokaisella saa olla mielipiteensä ja tuoda sen esille; niin sinä omaksi ja minä kristittynä. Vakaumukseni perustuu Jumalan elävään sanaan ja olen kokenut että Herra elää ja on voimallien: olen lukenut myös satoja kristittyjen elämäkertoja ja itsekkin kokenut, että Raamattu on Jumalan pyhä kirja ja totuus. Ei tarvitse hatustaan kehitellä uskomuksiaan.

    Äänestä

  • et voi kumota Raamat kirjoitti:

    Tuossa on hyvä esimerkki touhuilusta henkimaailman kassa, 14-vuotias tyttö pelkää: alussa kaikki ok, mutta sitten henget ottavat valtaansa,.

    Äänestä

  • et voi kumota Raamat kirjoitti:

    Ei voi olla totta, jokaisella saa olla mielipiteensä ja tuoda sen esille; niin sinä omaksi ja minä kristittynä. Vakaumukseni perustuu Jumalan elävään sanaan ja olen kokenut että Herra elää ja on voimallien: olen lukenut myös satoja kristittyjen elämäkertoja ja itsekkin kokenut, että Raamattu on Jumalan pyhä kirja ja totuus. Ei tarvitse hatustaan kehitellä uskomuksiaan.

    "olen lukenut myös satoja kristittyjen elämäkertoja"

    Olet lukenu satoja elämänkertoja mutta vain kristittyjen?

    "Ei tarvitse hatustaan kehitellä uskomuksiaan."

    Nii koska kaikki lukee valmiina kirjassa jonka alkuperää ei voida todistaa jumalan sanaks,tulkintojaki on loputtomiin.

    Millähän sinä sitten voit todistaa, että kokemasi henget ovat valkeuden puolelta: susi on lammasten vaatteissa?

    Äänestä

  • ei voi olla totta kirjoitti:

    Minkä takia kaikki uskovaiset hyökkää tälle palstalle pimeyksiensä ja raamattujensa kanssa? Mulla oli kanssa kotikummitus,ihan harmiton rouva joka ei koskaan mitään edes pelotellu. Suurin osa hengistä on täysin harmittomia jotka on vaan jostain syystä jääny jumiin henkimaailmaan eikä pääse eteenpäin ja jos se olis demoninen luonteeltaan niin koira ei todellakaan hyväksyis sitä,eläimet kyllä vaistoaa jos joku ei ole kunnossa mutta kuitenkin,kodin siunaus vois olla paikallaan jotta vieras pääsis jatkamaan eteenpäin ja te saisitte myös yö rauhan :D

    no koska pahat henget haluavat, että ihmiset uskoo henkimaailman ja vainajien vaeltelevan meidän ympärillä. sillälailla he saavat ihmiset uskomaan kummituksiin ym.mutta kun se on valhetta, kun ihminen kuolee. se ei jää maanpäälle vaan menee taivaaseen tuomiolle. riippuen kumpaan olet uskonut. Jeesukseen vaiko puu-ukkoon.demonit voivat esiintyä myös hyväntahtoisina palleroina. sehän on ihanaa vain äidistä, kun oma lapsi ottaa yhteyttä kuollessaan, mutta kun se on suuri valhe.

    Äänestä

  • et voi kumota Raamat kirjoitti:

    Ei voi olla totta, jokaisella saa olla mielipiteensä ja tuoda sen esille; niin sinä omaksi ja minä kristittynä. Vakaumukseni perustuu Jumalan elävään sanaan ja olen kokenut että Herra elää ja on voimallien: olen lukenut myös satoja kristittyjen elämäkertoja ja itsekkin kokenut, että Raamattu on Jumalan pyhä kirja ja totuus. Ei tarvitse hatustaan kehitellä uskomuksiaan.

    Tosin tuo ei silti tee todeksi sun kirjaasi eikä siinä esiintyviä henkilöitä millään lailla.

    Äänestä

  • et millään kirjoitti:

    Millähän sinä sitten voit todistaa, että kokemasi henget ovat valkeuden puolelta: susi on lammasten vaatteissa?

    No ihan harmittomia ovat olleet ja eikä ole demonit tulleet hyppimään nenille,ihminen on vaa niin tyhmä että pelkää kaikke mitä se ei tunne että onko se nyt niin vaikeaa uskoa että ihminen voi myös kummitella,pitääkö kaikkeen sekottaa pahuus ja deemonit?

    Äänestä

Hankkiutukaa eroon mokomasta loisesta. Lapsikummitus ei ole sen vaarattomampi kuin mikään muukaan hahmo, jonka demoninen henki voi ottaa. Itse asiassa kuolleksi lapsiksi ja sukulaisiksi naamioituneet hahmot ovat kaikkein vaarallisimpia, kun ihmiset usein luulevat niitä vaarattomiksi kiintyvät niihin. Ei muuta kuin tilatkaa pappi ja pyytäkää kodin siunaus. Sen saa yleensä ilmaiseksi kuuluipa kirkkoon tai ei. Monet ovat saaneet sillä tavalla välittömästi avun kummitteluun.

Äänestä
  • Ei lähde ei papilla,mistähän sais sen toisen puolen edustajan kun papilla ei tunnu lähtevän.

    Äänestä

Olen nimenomaan kuullut, että "pahat henget" ottavat usein lapsen hahmon...eikä ne puremajäljet miehesi vartalossa vaikuta kiltin pikku natiaisen touhuilta...

Äänestä

Kamerat on kohtuu halpoja nykyään. Jos niitä oksia ilmestyy tiettyyn paikkaan niin ei ole vaikea laittaa seurantaa. Sama juttu teidän makuuhuoneen kanssa, laittakaa vaikka webcamera nauhottamaan yöllä niin että nukutte himmeässä valossa.

Äänestä
  • Joo ja täytyy vielä sanoa, ettei se kovin kiltiltä vaikuta kuten -Someone- edellä sanoi, jos miehesi vartaloon on ilmestynyt pariin kohtaan puremajälkiä. Tuollaisen on ihan turha antaa riehua rauhassa, tilanne voi pysyä kohtuu rauhallisena tai sitten muuttua ajan kanssa paljon pahempaan suuntaan, ellette puutu asiaan ottamalla yhteyttä esim. kirkkoon. Sit tehdessä ei tarvitse olla uskovainen tms.

    Äänestä

  • somes kirjoitti:

    Joo ja täytyy vielä sanoa, ettei se kovin kiltiltä vaikuta kuten -Someone- edellä sanoi, jos miehesi vartaloon on ilmestynyt pariin kohtaan puremajälkiä. Tuollaisen on ihan turha antaa riehua rauhassa, tilanne voi pysyä kohtuu rauhallisena tai sitten muuttua ajan kanssa paljon pahempaan suuntaan, ellette puutu asiaan ottamalla yhteyttä esim. kirkkoon. Sit tehdessä ei tarvitse olla uskovainen tms.

    Ei lähde ei papilla,mistähän sais sen toisen puolen edustajan kun papilla ei tunnu lähtevän.

    Äänestä

  • Niinvarmaan kirjoitti:

    Ei lähde ei papilla,mistähän sais sen toisen puolen edustajan kun papilla ei tunnu lähtevän.

    Arvaapas, kuka sanoi näin:

    "Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, silloin se on noussut itseään vastaan. Kuinka sen valtakunta silloin voi pysyä koossa?"

    Äänestä

"pihalle ilmestyy öisin "roskia" esim. pieniä oksia ym metsän sälää vaikka talo on erittäin suojaisalla paikalla jonne ei tuule. "

Voihan vee...

Tuuli kantaa oksia kaukaakin, samoin linnut. Laita kamera kuvaamaan pihaasi.

"Lisäksi miehelleni on ilmestynyt nukkuessaan, pikkuruisia hampaanjälkiä muutamaan kohtaan vartaloa!! "

EI ole. Jos siltä vaikuttaa, näytä lääkärille, ovatko ne hänekin mielestään kummituksenpuremia.

"Peittoa on paineltu jalkojen päällä, toissa yönä heräsin kun joku käveli jalkojemme yli ja tuli minun viereen vasemmalle puolelle nukkumaan! Kun nousin, hahmo katosi,"

Vain materiaa oleva henkilö voi jättää painumia.

"Talo on rakennettu erittäin vanhoille maille joissa asutusta jo 1300-luvulta alkaen."

Montaa sellaista paikkaa ei Suomessa ole. Sitäpaitsi, miten se tarinaasi liittyy?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Family mom kirjoitti:

Muutimme uudehkoon omakotitaloon 4kk sitten. Talo on rakennettu erittäin vanhoille maille joissa asutusta jo 1300-luvulta alkaen. Melkein alusta asti huomasimme mieheni kanssa jotain outoa öisin meidän makuhuoneessa, koirakin huomasi saman asia ja murisi eteiseen päin. Makkarissa vaeltelee n. 5-7v lapsen hahmo. Se tulee aika ajoin mieheni ja minun sänkyyn käymään, uskomattomalta kuulostaa mutta on totta. Peittoa on paineltu jalkojen päällä, toissa yönä heräsin kun joku käveli jalkojemme yli ja tuli minun viereen vasemmalle puolelle nukkumaan! Kun nousin, hahmo katosi, mieheni nukkuu oikealla puolellani. Hahmo oli max 120cm pitkä ja hintelänoloinen. Lisäksi miehelleni on ilmestynyt nukkuessaan, pikkuruisia hampaanjälkiä muutamaan kohtaan vartaloa!! Meitä ei itse kummitus pelota koska se on selvästi pikkulapsi, myös koiramme on sen jotenkin hyväksynyt koska se hahmo ei ole pahanhaluinen mutta outoahan tää on. Meidän oma, teini-ikäinen nukkuu yläkerrassa eikä ole havainnut muuta kuin yhden kerran luuli että iskä oli katsomassa kun hän nukkui, ihmetteli sitä aamulla koska iskä oli yövuorossa juuri silloin. Itse nukuin alakerrassa samaan aikaan. En ole tämmöiseen ennen törmännyt. Lisäksi pihalle ilmestyy öisin "roskia" esim. pieniä oksia ym metsän sälää vaikka talo on erittäin suojaisalla paikalla jonne ei tuule.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu