Olen 15v tyttö ja käyn viimesitä vuottas yläkoulussa. Minua masentaa melkeen aina koska haluaisin keskittyä itseeni mutta koulu ottaa niin paljon aikaa. Haluaisin edes vähän aikaa lomaa kuten joku kuukausi tai kaksi milloin saisin keskittyä itseeni kunnolla koska nykyään kun pääsen koulusta kotiin niin ei tee mieli tehdä mitään ja kun katson peiliin tulee miljoona asiaa mitä pitäisi tehdä esim käydä salilla, parempi iho kaikki finnit pois ja tällasia asioita olisi niin mukava saada hetken lomaa jolloin voisi käydä salilla saada hyvä kroppa keskittyä hygieniaan ja urheilla ja myös käydä kunnolla shoppailemassa koska pidän urheilusta ja salilla käymisestä ja shoppailusta mutta vaan silloin kun ei ole koulu koska kun koulua on niin ei kiinosta oikeen mikään. Ratsastan myös ja keskittyisin siihenkin paremmin jos olisi enemmän aikaa. Kesälomalla olen myös ihan eri ihminen silloin olen todella puhelias, sosiaalinen ja iloinen ihminen joka suhtautuu elämäänsä positiivisesti mutta heti taas kun koulut alkaa niin alan masentua ja tulen hieman ehkä sekaavaksi. Niin sanottu koulu vie sisäisen sielun en ole ollenkaan oma itseni koulussa vasta kun joku pidempi loma alkaa alan hiljaksia muuttua sellaseksi ihmiseksi joka haluaisin aina olla. Koulu on minusta todella tärkeää ja haluan käydä koulua mutta olisi parasta jos saisi käydä sen jotenkin toisella tavalla ettei melkeen joka päivä tartteisi mennä kouluun. Olen aatellut mennä lukioon peruskoulun jälkeen ja viellä lukion jälkeen johonkin yliopistoon tai ammattikorkeakouluun koska minulla on se perjaate ollut aina että sitä enemmän käyt koulua sen parempi vaikka ei se aina ollenkaan ole niin mutta en tiedä miten tulen jaksamaan kaiken lukemisen ja pänttäämisen jos samaa rataa jatkuu aina vaan ja manennus vaan pahenee. Myös arvosanat ovat laskeneet sen myöden kun olen alkanut masentua ja ainut syy masennukseen on koulu koksa masennusta ei ole silloin kun on joku pidempi loma. Isä ja äitikin ovat aika usein nykyään suuttusia kun koulu alkaa käydä vaan huonommin ja huonommin enkä oikeen jaksa lukea kokeisiin kunnolla enkä tehdä läksyjä ja juuri sitä lukemista ja pänttäämistä tarvisi aina vaan enemmän ja enemmän koska aina kaikki aineet tulevat vaikeemmaksi ja vaikeemmaski.kun muutenkin olen jo ysillä niin kaikki niin vaikeata. Toivoisin että saisin apua tähän ja saisin kaiken luistamaan ja kaikki palat oikeisiin paikkoihin että pystyn olla iloisempi ja positiivisempi ihminen koulu aikoinakin :)
koulu vie kaiken sisäisen sielunkin
koulu vie kaiken
6438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tiesitkö, että masentuneilla ihmisillä on yleensä taipumus ajatella itsestään negatiivisemmin tai sitten noh pakko paljastaa... keskimääräistä realistisemmin verrattuna niihin, jotka eivät ole masentuneita.
Sen sijaan ne, jotka eivät ole niitä masentuneita, ajattelevat itsestään positiivisemmin, kuin mikä on totuus. Ihmiset esimerkiksi arvioivat omaa ihmistuntemustaan tai ajotaitojaan muita ihmisiä paremmiksi. Eli lyhyesti siis pieni valehteleminen itsestään on hyväksi mielenterveydelle. Toimien se kuitenkin vain silloin, kun valehtelee itsestään positiivisesti. Jossain oli tehty sellainen tutkimus, jossa tuloksena oli että yli 90% kysytyistä piti omia ajotaitojaan muita kuljettajia selvästi parempina.
Sinuna hakisin apua esimerkiksi päivittäisestä liikunnasta. Terveellinen ruoka, riittävä lepo ja esim. meditointi ovat tärkeitä. Tai no ei meditointi, mutta siitä voi olla apua. Meditointi voi olla vain ihan sitä, että istut alas rauhassa ja alat tyhjentää mieltäsi kaikista ajatuksistasi, tai keskityt johonkin asiaan kaikella keskittymiskyvylläsi, yrittäen vaikkapa kehittää valppaamman tai levollisemman olon. En ole asiantuntija enkä tutustunut tarkemmin meditointiin, mutta kannattaa kokeilla.
Jokatapauksessa kaikkea hyvää ja voimia sinulle opiskeluun. Muista, että pystyt saavuttamaan unelmiasi, kun kuljet niitä kohti. Jos et jaksa kulkea niitä kohti, älä mene suoraan, mutta kulje kuitenkin. Luota siihen, että on paljon ihmeellisiä kysymyksiä, joita et ole vielä tiennyt, ja joihin haluat kovasti vastauksia. Sinulla on siis paljon mahdollisuuksia.
Kiitos paljon vastauksestasi ja ehkäpä meditointi olisi kiinosatvaa! siinä saisi sen ajan, että saisi istua ja miettiä kunnolla kaiken läpi. Päätimme myös parin kaverin kanssa että aletaan käydä salilla joku 3-4 kertaa viikossa koska vuosi sitten viellä kävin suunnilleen kolme kertaa viikossa salilla ja kävin aina ainakin kerran viikossa juoksemassa mutta sitten se jotenkin jäi kun kaverit eivät enään tullut salille mukaan eivätkä enään halunneet treenata mutta nyt taas ovat innostuneet niinkun minäkin ja haluan mielelläni käydä salilla ja saavuttaa unelma kropan! johon minulla oli jo alku mutta olen taas "lössähtänyt" tässä kun lopetin siellä salilla käymisen. Vaikka en ole mikään lihava ja siitä syystä haluasin salille olen mielummin vähän liian laiha ja haluan vähän kurvikkaamman kropan etten ole vaan ihan suora ja laiha. Toivon vaan ettei koulu veisi liian paljon aikaa ja kaiken voiman mutta pakko vaan yrittää skarpata vaikka tuntuisi että voimat loppuisivat mutta koulut on suoritettava kunniolla läpi! Sitten kun myös ratsastan kerran tai kaksi viikossa ja sen yhden kerran minulla on aina valmentaja mukana ja toisella kerralla saan ratsastaa ihan vapaasti yksin ja se on todella rentouttavaa ja saa arjen asiat unohtumaan ja nauttia juuri siitä hetkestä.Olen myös aina ollut kiinostunut vesihypystä mutta en ukso että siihen riittää oikeen aikaa kun muuhun menee jo niin paljon aikaa eli siihen ratsatukseen ja sitten siihen kun taas aloitan salilla käymiseen ja sitten siihen pahimpaan ajan viejään eli kouluun. Myös haluaisin alkaa syömään terveellisemmin ja olen yrittänytkin kerran mutta se on vähän ongelmallista kun viellä asuu kotona ja vanhemmat ostaa ruuan ja sattuu aika usein olemaan kaiken näköistä roskaruokaa ja onhan meillä välillä jotain terveellisempiä kotiruokia ja ei kumminkaan viiti oikeen valittaa ruuasta, mutta sitten kun muuttaa omilleen niin saa onneksi päättää mitä ruokaa ostaa. Nukkuminen sen sijaan jää aika vähäiseksi ja nyt lomalla rytmi on mennyt ihan sekaisin koska valvon suunnilleen viiteen ja sitten herään kolmen neljän aikoihin. Koulu päivinä sitten nukun vähän paremmin ja menen siinä yhden aikoihin nukkumaan ja herään jo kuudelta että kerkeän saada itseni kunnolla kuntoon kun koulu alkaa jo yhdeksältä, mutta pitäisi kyllä nukkua enemmän sillä jos nukun about viisi tuntia suunnilleen koulu aikoina niin ei se kyllä ihan riitä, mutta olen ennen yrittänyt sillälailla että menisin aina viimeistään yhdeltätoista nukkumaan mutta kello menee niin nopeasti sitten kun pääsee kotiin ja ottaa kannettavan ja alkaa datailla. Tykkään myös että olen itse siistinä eli tykkää meikata aika paljon käyttää aikaa kauneeteen ja muutenkin ylensä tykkään aina aamusin kihartaa hiukseni ja onhan se aika stressaavaa laittaa kaikki ns vimpun päälle mutta jos en laita itseäni kunnolla kuntoon aamusin niin sitten vasta tulee huono olo ja minusta se on hyvä meikata ja laittaa itseään kauniiksi jos siitä saa paremman olon ja enemmän itsevarmuutta. Ja kiitos paljon kannustuksesta sitä tarvitaan ja kyllä meinaan pitää selvää että saan tavoitteeni todeksi keinolla tai toisella ja yritän nyt joka tapauksessa piristyä ja uskon ja toivon että salilla käyminen tuo intoa elämiseen kun näkee treenin tulokset ja se sitten tuo vaan lisä intoa treenaamisen jos tulokset ovat hyvät koska miunsta minulla on aina ollut kumminkin aika hyvä asenne elämiseen! Pakko myös myöntää että taidan kyllä olla hieman itsekäs ihminen ja usein voin pitää itseäni muita parempana, mutta minusta pieni itsekkyys on hyväksi kun uskoo itseensä. Mutta kiitos viellä vastauksestasi ja kaikkea hyvää sinulle myös! :)
Mitä tarkoittaa "keskittyä itseeni"? Aikaa finnien puristeluun? Sinä käyt koulua itseäsi varten, jotta tulevaisuudessa kykenet ajattelemaan asiat niin, että osaat aikatauluttaa arikipäiväsi, viikkosi ja vuotesi niin, että ehdit mahdollisimman paljon / hyvin sitä, mitä haluat ehtiä.
Kun elämä on koulu ja sinä opettelet vasta, niin pyydä vanhemmiltasi apua ajankäytön suunnitteluun. Ja jos tuntuu siltä, että aika ei riitä kaikkeen, niin heitä turhat jutut jorpakkoon. Olet loistoesimerkki siitä, miten turhista asioista nykyihmiset masentuvat. Ole onnellinen, että saat käydä koulua ja oppia, kaikki eivät saa. Kun koulut ja opiskelut ovat ohi, ehdit vielä vaikka mitä eli kaikkea sitä, mitä nyt et. Tärkeysjärjestys on ajattelemisen arvoinen seikka.
No ylensä jos ei ole mitään isoa asiaa mistä tulisi huono olo niin sitten alkaa kaikki pienet jutu häiritä ja kun ne kaikki pienet jutut kastaaan yhteen ni tulee isompi juttu! enkä voi itselleni mitään jos tunnen näin niin tunnen. Ehkä sinä pidät tätä turhana ja että nykyihmiset masentuvat pienille asioille mutta sinun on vaan hyväksyttävä että ihmiset ovat kaikki erillaisia ja maailma muuttuu niinkun ihmisetkin ja masentuvat tällasista asioista mitkä sinun mielestäsi ovat pieniä asioista. Tämä meditointi jota viime vastauksessaaeternus_discipulus suositteli on minusta loisto idea ja sellainen asia mitä ajon kokeilla! Ja olen onnellinen että saan käydä koulua ja haluan käydä koulua kuten tuossa jo ajemmin mainitsin koska koulun käynti on tärkeää ja en kyllä ihan niin sanoisi että kun koulut on käyty on aikaa koska silloin alkaa työt ja siinä vasta onkin vähemmän aikaa tehdä kaikkea mutta ymmärrän tämä on aika älytön vaatimus koksa koulu on käytävä ja se aika mikä jää vapaaksi on pakko käytettävä mahdollisimman tarkasti itseensä ja harrastuksiin. Minun on vaan opittava ajankäyttö sillain että saan jotenkin kaikki asiat sopimaan aikatauluuni. Ja kun sanoit että turhat jutut jorpakkoon niin olisi se vaan helppo heittää ne jorpakkoon jos sellasi taurhia juttuja olisi mutta kun ei ole! kaikki asiat mitä teen ovat tärkeitä minulle ja minulla on tarve tehdä niitä ja haluan pitää ne kuten harrastukseni jos en harrastaisi niin olsiin varmaan ihan 100% masentunut koska harrastukset tekee iloa elämääni ja auttaa jaksaa eteenpäin kun saa ajatella muutakin kun koulua jatkuvasti. Uskon myös että kyllä tämä tästä kun alan käymään salilla niin saan taas paremman elämän ilon. Ps finnejä ei saa pursitella voi tulla pahaa jälkeä! :)
Yeap, harrastukset ovat hyviä, mutta tasapainoilu kaiken kanssa on tärkeää. Keskity kouluun, koska sun kannattaa opetella näitä kirjoittamisasioita, kun kappalejako näyttäisi olevan aivan tuntematon juttu.
joo hah kyllä mä sen hallitsen hyvin mutta olen liian laiska laittamaan kappalejakoon ja ois ehkä kumminkin kannattanut laittaa kaikki kappalejakoihin että kivempi lukea, Kappalejako tosissaan on melkeen tuntematon sana minulle kun käyn ruotsinkielisessä koulussa ja siellä puhutaan styckeindelningestä mutta onhan meilla suomeakin ja sillä sitten ollaan puhuttu kappalejaosta :) ja joo voi olla jotain kirjotus virheitä ja pyydän niistä anteeksi mutta kun olen ruotsinkielinen kokonaan ja minusta kumminkin osaan siihen nähden tosi hyvin suomea!