Joskus tuntuu siltä, että typeryys sijoittuu vain tiettyihin valtakuntamme osiin. Näkemys tosin vaihdellee sen mukaa missä päin valtakuntaa kysymyksessä olevan mielipiteen esittäjä pääsääntöisesti asustaa, mutta kumminkin. Typeryys joka tapauksessa on ilmiö, jota ei voi sivuuttaa edes poliittisessa päätöksenteossa. Ei etenkään.
Viime aikoina typeryys on puhjennut suoranaiseen kukkaan, kun on heitelty ilmaan ajatuksia sosiaalisten tulonsiirtojen tekemisestä vastikkeelliseksi. Yksiä esityksen isistä lienee ollut ministeri, porvari Risikko, raumalaisine ystävineen tai selvitysmiehineen. Ainakin media on antanut vaikutelman, että Risikko olisi suorastaan keksinyt tämän uuden viisastenkiveltä vaikuttavan asian. Tästä tämä vastikkeellisuuden "tauti" on lähtenyt leviämään. Jopa Kelaan. Pää tutisten on esitetty, että joutilaat pitäisi saada hyötykäyttöön ikään kuin nämä "joutilaat" olisivat jokin epäkuntoon mennyt pölynimuri eikä viisas ihminen, joita toki tulonsiirtojen varassa elävät ovatkin. Pahinta on kuitenkin, että tartuntoja näyttää olevan jopa Keskustassa.
Alun perinhän tämä sosiaalisten tulonsiirtojen vastikkeelliseksi tekemisen "ajatus" esitettiin sangen karkeasti. Siis siten, ettei apua pidä antaa ellei siitä saa korvausta, vastiketta. Eli siis ihmisen hädänalaista tilaa pitäisi käyttää suorastaan hyödyksi. Ilmeisesti "ajatuksen" muotoilu jäi karkeaksi siitä syystä, että todellisen minän esiin tulemisen paine ylitti itsehillinnän. Sittemmin tätä lipsautusta on yritetty peitellä mitä kummallisimmin sanankääntein. Yksi käytetty eufemismi on osallistaminen. Ikään kuin ilmaus siitä jotenkin muuksi muuttuisi. Monelle porvarille ei ole näköjään valjennut se, että synonyymi tarkoittaa saman asian toista, erilaista nimitystä.
Kun tähän osallistamiseen liitetään sitten kestävyysvajeeksi kutsuttu, omatekoinen ilmiö, niin siinäpä ne typeryyden ainekset koossa ovatkin. Ainakin päällimmäiset. Kun yritykset eivät osaa, viitsi tai kykene juuri muuhun kuin kassan puhdistamiseen rahasta, niin eipä ole ihme, että vajeita syntyy ja kaikenlaiset kestävyydet joutuvat koetukselle.
Nyt siten normipoliitikot, tai sitä tumpelommat, ovat olleet keksivinään varsinaisen matolääkkeen talouden kuntoon saattamiseksi: pannaan kaikki tekemään työtä keskusjohtoisesti samaan tapaan kuin menneinä hyvinä, sosialismin vuosina. Menköön yrityksillä miten menee, yhteiskunta pysyy pystyssä, kun pannaan ihmiset pakkotyöhön. Ja ikään kuin pisteenä öön päällä, ajatuksia pakkotyöstä linkoavat porvarit, ministeri etunenässä.
Oma lukunsa ovat sitten kammioissaan puuhastelevat kvasitiedemiehet, jotka apurahan tai muun almun toivossa kehittelevät mitä oudoimpia nyrhintämenetelmiä vastikkeellisuuden käytännön toteutukseksi. Yhdenkin päännouseman mukaan kieltäytyminen pakkotyöstä johtaisi 33,33 %:n tulonsiirron menetykseen. Ilmeisesti mainittu "tiedemies" on laskenut, että juuri tuolla määrällä vähennystä pelastumme kestävyysvajeelta ja valtakunta pelastuu. Huhujen mukaan tieteen erottaa muusta huuhaasta se, että tiede on muuta huuhaata eksaktimpaa.
Tuosta voisikin päätellä, ettei esimerkiksi telakka Raumalta lähtenyt aivan sattumalta, sillä jos Raumalla on harrastettu noin tarkkaa tieteen harjoitusta, niin on kyllä enemmän kuin todennäköistä, että jossakin on saattanut tapahtua kohtalokas virhe, josta sitten kärsii paitsi Rauma, niin myös koko valtakunta.

Vastaukset 10
Vanhimmat
niin kuin Risikko olisi raumlaissii. Kyllä hän on etelä-pohojalainen, niiltä kepun ydinalueilta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paula_Risikko
Lue nyt kumminkin ensin mitä olen sanonut.
..on esimerkki tässä, "kepu on aina oikeassa".. :)))
4.1.2003 HS: "Kansanedustajien viestit äänestäjilleen
Helsingin Sanomien Kuukausiliite teki kaikille kansanedustajille kaksi kysymystä: Mikä on paras saavutuksenne tällä kaudella? Mikä on viestinne äänestäjillenne?
- - -
Mari Kiviniemi, kesk, Vaasa
? "
Niin, Keskusta on yleensä oikeassa. Valitettavasti vain myös Keskusta on altis kaikenlaisille "kulkutaudeille". Erityisesti porvarillinen "hapatus" on ollut viime aikoina äärimmäisen voimakasta.
Viisaus tosiaan jakautuu maantieteellisesti täällä Suomessakin. On aivan ehdottoman varmaa, että eniten sitä täytyy olla Helsingissä, jossa on suurin yliopisto, eniten eri alojen kouluja, suurimmat tutkimuslaitokset, suurten firmojen johtokonttorit ja eniten muitakin viisauskeskittymiä. Paljon viisautta on myös Tampereella, Turussa ja eräissä muissakin koulukaupungeissa. Tietysti myös Espoossa ja Vantaalla, joissa asuu paljon kaikkien noiden viisauden ahjojen kasvattamia.
Kovin vähän viisautta on varsinaisessa kepulandiassa. jossa viisautta tuottavia ahjoja ei ole. Vähiten viisautta on kepulandian väestöpakoisissa kitukunnissa. Varmin todiste siitä on, että vaikka kepu on ollut suurin syypää niiden kuntien huonoon menestykseen, silti niissä vielä kannatetaan kepua.
Sinulla taitaa olla käsitteet sekaisin. Älykäs ei ole viisas. Älykäs etsii ongelmanratkaisun netistä tai kirjallisuudesta, mutta viisas soveltaa sitä käytännössä.
Kyllä työn tekemiseen pitää keksiä todellakin uusia lääkkeitä.
Oppisopimus on nuorille oivallinen vaihtoehto. Tietääkseni vastaava järjestelmä on käytössä Saksassa hyvällä menestyksellä.
Tarvitaan myös vanhan työttömyystyön kaltaisia tukitoimenpiteitä. Ennen saattoi joutua vaikka porarin apulaiseksi kalliota lakaisemaan.
Epäilen järjestettyjen työttömyystöiden merkitystä. Sosiaaliset tulonsiirrot voi aivan hyvin nähdä kunkin henkilökohtaisina korvauksina työttömyystöistä, joita jokainen kapitalististen markkinoiden ulkopuolinen henkilö aina joka tapauksessa tekee aivan omien ja läheistensä tarpeiden mukaisesti. Ei siihen mitään herra ja rouva porvariedustajien suurta viisautta ja kotkotuksia väliin tarvita.
VOI KUN OISI SARVET MULLA——
Voi kun oisi sarvet mulla
pienet käyräpäiset,
tukan alta piilostansa
tuskin näkyväiset.
Sarvet niinkuin Saatanalla
oli olemassa
kun ma kuvaraamattua
tutkiskelin lassa.
Hattu nykyään on päässä
joka kulkijalla.
Kenpä tietää mit' on minkin
silkkihatun alla.
Pökkääjäksi oisi mulla
lahjat synnynnäiset.
Voi kun saisin sarvet pienet,
pienet käppyräiset.
Kaikenlaisten palkitsemisten joukossa voisi tietysti olla vuoden sarvipään valintakin. Se voitaisiin antaa vaikka kaikkein haitallisimman päätöksen keksineelle poliitikolle, kapitalistiselle yritysjohtajalle tai muulle tunnustusta erityisesti tarvitsevalle.