Viljelijällä on esim. neljän päivän omavastuuosuus sijaisapumaksuissa.-Siksipä hyvin moni viljelijä on tosi sairaana työssä.EIKÄ LOMITTAJAA LÄHESKÄÄN AINA EDES SAA,JOTEN ON TEHTÄVÄ TYÖNSÄ VAIKKA NELINKONTIN.Palkkatyöläiset saavat flunssastakin sairastaa aluksi eka kolme päivää.(krapulaloma.pistetään kuulema pyykkipoika nenään kun puhutaan puhelimeen?)
Maatalouslomitusta lisättävä,
huomattavasti !
558
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Saako oikeat yrittäjät samanlaisia palveluita kuin maatalouslusmuriyrittäjät?
Minä ainakin olen saanut tukea ihan kivasti. Minulla on ollut parhaimmillaan neljä ilmaista työntekijää. Siis ilmaista, ei euroakaan liksaa tarvinnut maksaa.
Olen saanut erään tuotteen kehittämiseen ilmaista rahaa sen mitä viitsin pyytää, mitään takaisinmaksu tai jälkijuttuja ei ollut. Nyt on markkinoilla tuote ja tulot tulee vain mun firmalle.
Nyt lähden kehittämään vientiä eteenpäin tuotteelleni ja monesta paikasta on sanottu, että rahaa saa kyllä viennin aloittamiseen ja asiantuntija apua.
Aloittelemme keväällä kurssitusta, jossa yks koulutuslaitos antaa täsmäkoulutusta viidelle tyypille. Ne on puoli vuotta ilmaiseksi harjottelemassakin meillä (=töissä) sitten niistä kaikki kykenevät tulee meille töihin. Ihan ilmaiseksi saan koulutuksen noille.
Minua kyllä ainakin yhteiskynta tukee, ihan kivasti. Väitän toimintaolosuhteitteni olevan paljon paremmat kaikin puolin kuin kotitilallani veljelläni on, joka saa noita tukia.
En missään tapauksessa vaihtaisi hänen tilanteeseensa, jossa yhteiskunta määräisi tuotteideni hinnan alle tuotanto kustannusten ja sitten saisin tukea, armosta, juuri sen verran, että pysyn nippanappa hengissä.
Sinä voit vaihtaa farmariksi jos katsot siinä olevan paremmat toimintaedellytykset.
Ota kuitenkin huomioon, että maanviljelijänä et saa vähentää verotuksessa tärkeimmän ja kalleimman tuotantovälineesi hankintakulua, maan hinta pitää maksaa verotetuilla tuloilla.
Muista sekin vanha ohje, että jos haluaa kuolla katkerana, kannattaa aloittaa tyytymättömyydellä. Elämä on kaikilta osin itsestä kiinni.
että yrittäjä puolelta ei kuulu natinaa noilla eduilla..
höpö höpö
ainakaan pk-seudulla ei tuollaisia tukia saa mistään. tosin tiedetään että kepualueille tuollaisiakin tukia dumpataan, nekin pitäisi kaikki lopettaa.
ps. tietystikään ei saa poistaa maanhankitakuluja koska maan arvo ei alene, korkokulut kyllä saa vähentää verotuksessa. Ja jos maatilasta tehdään yhtiömuotoinen niin silloinhan ei tarvitse maksaa verotetulla tulolla.
itse hakea