teu lle kysymys lakihenkisyydestä

"On meilläkin vaara esikoisilla naisilla , olen nähnyt jo kauppaseissulla kun saarnaajan vaimo on käynyt pitkät housut jalassa ostoksilla , en pidä ...
siitä on sitten pikku matka , että joku tulee seuroihin ,se on kriteeriä vailla"

Miten tämä sinun tekstisi eroaa lappalaisten lakihenkisestä puheesta? Tuosta voi tehdä suoran päätelmän, että mielestäsi nainen ei housut jalassa seuroissa käyden pääse taivaaseen.

Yritin jo aiemmin kysellä, mutta et ole vielä ehtinyt tai halunnut vastata.
13156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ihanko totta? Onko teu tosiaan kirjoittanut tuollaista tekstiä? Pilkkujen paikat kyllä vahvistaa, että on original- teu'n tekstiä.

Olen havainnut että hän joskus alitajuisesti regressoituu, eli taantuu johonkin menneeseen aikaan kirjoituksissaan, huomaamatta sitä itse ollenkaan.

Huippuna muistuu mieleen tapaus jossa hän kertoi papin jalkojen rauhattomasta liikkeestä, jonkun es.lest. saarnaajan saarnan aikana. Oli aika onnellinen jolloin papit olivat tevetullaita ja tulivat es.lest. seuroihin. Lapista lietsottu pappisviha on tehnyt ikävän tehtävänsä Suomessa. Ei ihme, että pappien jalat liikkuvat rauhattomasti, ja lestat kauhulla yrittävät rynnätä kirkosta pihalle.

ON ihan eri asia jos Kristuksia olisi useita ja niistä voisi jokainen valita mieleisensä omaan korvasyyhyynsä ja viedä hänet lukkojen taakse piiloon muilta..

Näin ei ole, on vain yksi Jeesus ja hän antoi omilleen tehtävän evankelioida koko maailma, eikä suinkaan juosta housut kintuissa pakoon syntisiä johonkin karsinaan, jossa Jeesus on kettingillä kiinni korkeassa aidassa muilta piiloon vietynä.

Äänestä
  • ei taida teu vastata meille.

    Äänestä

Teu: olen ja vastaan kirjoitukseen ; Oledn omasta mielestä ei laki
henkine , joi silläkin vedolla,että totesin asian olevan kriteriä vajaa
eli toin julki sen että saatte kitisoida ,,minä en kirjioita lakia , enkä

Enkä johdattanut asiaa minnekkään lappalaisuuteen enkä sitäkään
että nainen ei housut jalassa pääsisi taivaaseen , vaan kerta kaik-
kiaan te haluatte heittaa hetulaa ennen kuin kritsoitte mitä pitää
tehdä niin kuin tuo ylimmäinenkin joka puhuu papista siinä on myös
sellainen asia jota ei pitäisi julkaista ennen kun asia on kritisoitu..

Äänestä
  • Olet mielestäsi ei-lakihenkinen, mutta mikä ero on lapinmiesten saarnoilla ja sinun paheksunnallasi naisten pitkien housujen suhteen? En saanut vastauksestasi selvää.

    Äänestä

  • Kyllä minäkin niin ymmärrän ja uskon tuntevani miestä ettei teu ole lakihenkinen.

    Mutta regressoituminen menneeseen tapahtuu hänellä niin tiedostamattomasti ettei hän huomaa kun ryhryy sopivan tilaisuuden tullen puhumaan vuolaasti 50-60 luvulla vallinneita esikoislestadiolaisia opinkäsityksiä.

    Tänä päivänä housuasu on yhtä luonteva asu esikoislestadiolaisilla kun hamekin. Poikkeuksena seuratilaisuudet ja muut juhlatilöaisuudet jossa seurakunta on läsnä. Seuratilaisuuksiin ei juurikaan mennä housuasussa. Ainoastaan ihan nuoremmat naiset joskus.

    Äänestä

  • kyl tämä tästä kirjoitti:

    Kyllä minäkin niin ymmärrän ja uskon tuntevani miestä ettei teu ole lakihenkinen.

    Mutta regressoituminen menneeseen tapahtuu hänellä niin tiedostamattomasti ettei hän huomaa kun ryhryy sopivan tilaisuuden tullen puhumaan vuolaasti 50-60 luvulla vallinneita esikoislestadiolaisia opinkäsityksiä.

    Tänä päivänä housuasu on yhtä luonteva asu esikoislestadiolaisilla kun hamekin. Poikkeuksena seuratilaisuudet ja muut juhlatilöaisuudet jossa seurakunta on läsnä. Seuratilaisuuksiin ei juurikaan mennä housuasussa. Ainoastaan ihan nuoremmat naiset joskus.

    Ei ole teu lakihenkinen, mutta ei myöskään halua ottaa vastuuta puheistaan. En minä ainakaan näe mitään eroa tuossa teun rättipuheessa lapin rättipuheisiin.

    Kummankaan puheeseen en näe Raamatullisia perusteita. Siksi kysyn. Teu vastatkoon.

    Äänestä

  • vähennyslasku kirjoitti:

    Ei ole teu lakihenkinen, mutta ei myöskään halua ottaa vastuuta puheistaan. En minä ainakaan näe mitään eroa tuossa teun rättipuheessa lapin rättipuheisiin.

    Kummankaan puheeseen en näe Raamatullisia perusteita. Siksi kysyn. Teu vastatkoon.

    Antakaa olla, olette kuin hait saaliin kimpussa. Heti kun joku näkyy heikompana, hyökätään. Pitäisi ymmärtää vähemilläkin vinkeillä.

    Äänestä

  • silmä käteen kirjoitti:

    Antakaa olla, olette kuin hait saaliin kimpussa. Heti kun joku näkyy heikompana, hyökätään. Pitäisi ymmärtää vähemilläkin vinkeillä.

    ei ollu sulle, kiitos hei.

    Äänestä

Tänään , kuulin 2014 kesän lv ohjelmista pikkusen , Siinä minusta olisi puimista
On kuulemma niin paljon ,ja vakavia asioita , että tekevät vain mieluusti VKO_
loput seuroja ja ei viikolla , silloin keskustellaan , mitähän nut on tapetilla kun
ei viikolla seurojakaan pidetä , haistelin vähän että kirkosta eroaminen onkin
sellainen ja vie paljon aikaa , ja kyllä muitakin asioita LV.t voivat ottaa tapetrille

Silloin kyllä jää teillekin aikaa keskusteluun ,,Eipä silti , nythän ei aikaa ole ollutkaan
vaan on tuntunut että pakoillaan, heti kun kokopatani on näkynyt , no eipä silti
ei minulla ole heille mitään asiaakaan ,,tulen toimeen Suomren saanaajien kanssa .Ehkäpä paremminkin. en osaa kieliä Ruotsia en opettele ikinä , on se sellainen , taantumus kieli .. Mikä se on ? Se on saksan savoo..
:Ja savon ukon tekstit aina välillä savon murretta , siinä tulee tarepeeksi .

OLi siellä muutakin , kunhan vähän vedän henkee ..

Äänestä
  • Älä hetkeäkään luule että alkavat seurakuntalaisia vastaanottamaan!!
    Saarnaajia taivutellaan yhteisen (lapin) ymmärryksen alle ja sitten tiedotetaan saarnoissa mitä on päätetty.

    Äänestä

Totta< mooses , minä luulen että ne kolutilojen saaminenliittyy tähän .

Että he saattavat koulut -tiloihin papin kirjoja , koska Suomen EVL -Kirkosta
ei voi erota suurin summin , vaan jokainen on se tehtävä henkilö kohtaisesti
minä en eroa , pit
äkää sitten minua vaikka kerettiläisenä. (paitsi jos kirkko alkaa siunaamaan
kaheleita ym. Joita jo Aben aikana Herra tuhosi n.70'000. asukkia siellä
kedolla , Somoran ,ja Komoran , Adman ,Seboimin, kaupunkit ,,
n.2068eKr, Siitä on joku vuosi kulunut ..Homot ,,

Tosin niitä nimitettiin , miehimöäiksi silloin .mutta asia sama..

Äänestä
  • Teu:Että he saattavat koulut -tiloihin papin kirjoja

    siis mitä?

    Äänestä

  • papin kirjoja? kirjoitti:

    Teu:Että he saattavat koulut -tiloihin papin kirjoja

    siis mitä?

    Sanoin etten tiedä , mutta arvelen vain niisatä puheista joita eilen kuulin .,
    Kun sano taan että on sangen tärkeitä asioita , mitäpä muuta , koska suomen
    Laki ei salli edes kahta kirkoskosta eroa yhdessä , vaan se on tehtävä yksittäin
    siis henkilökohtaisesti ..

    Tälläista näitä ei nyt sanottu , vaan olen saanut osan kuulla ennen , ja nyt kuul-
    tu yhdistettynä siihen taitaa lapin veikot tehdä pesä eron .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vähennyslasku kirjoitti:

"On meilläkin vaara esikoisilla naisilla , olen nähnyt jo kauppaseissulla kun saarnaajan vaimo on käynyt pitkät housut jalassa ostoksilla , en pidä ...
siitä on sitten pikku matka , että joku tulee seuroihin ,se on kriteeriä vailla"

Miten tämä sinun tekstisi eroaa lappalaisten lakihenkisestä puheesta? Tuosta voi tehdä suoran päätelmän, että mielestäsi nainen ei housut jalassa seuroissa käyden pääse taivaaseen.

Yritin jo aiemmin kysellä, mutta et ole vielä ehtinyt tai halunnut vastata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu