Mitä veisin ullakolta turvaan?

Pakkohuutokaupan all

Sukumökki neljässä sukupolvessa on menossa pakkohuutokauppaan omistajan velkojen takia. Irtaimisto kuuluu kuitenkin perikunnalle. Mietin mitä minun kannattaisi pelastaa ullakolta, jonne on kertynyt tavaraa viime vuosisadan ajalta.

Mitä arvoa on esim. vanhoilla hevosenlängillä, poljettavalla metallisella ompelukoneella tai vanhoilla astioilla n. 1900-luvun alusta? Haluaisin säilyttää tavarat, ja vaikka niillä ei nimellistä arvoa olisikaan, veisin myöhemmin kesämökille kun sellaisen saan (joskus 15-20 vuoden päästä kenties). Haluaisin sisustaa vanhaa.

Onko 50-70-luvuilta valokuvakameroilla mitään arvoa? Miten arvoa voisi säilyttää, filmiä niissä ei ole enkä tiedä onko saatavillakaan.

Jos voisitte antaa listaukset tai ehdotelman mikä olisi arvokkainta, mikä kannattaisi säilyttää mitä yleensä ullakoilta olette löytäneet? Muu perikunta on valmis viemään kaatopaikalle, eikä ole kiinnostunut "rojusta".

134

5467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • justiinsay

      haet kaiken pois. kamerat myös 10-50e .ompelukone 0-1000 e. astiasto 0-1000e aika vitun vaikeeta kertoa kun ei ole merkkejä tai kuvia. Miten sä luulet että joku noita ilman näkemättä arvioi

      • Ihan kaikki

        Samaa mieltä, kaikki talteen eli huonekalut, ryijyt, lamput, kirjat. lehdet, astiat, lastenvaunut ja kehdot, äänilevyt, nuket, koneet ja vempeleet, koriste- ja lasiesineet, taulut, työkalut, käsityöt, liinavaatteet, jne eli kaikki mikä lähtee mukaan ilman työkaluja. Teillä on loppuikä aikaa myydä niitä vaikka huutokaupassa...

        Huutokaupan jälkeen on myöhäistä


      • Hinnat hatusta

        Minkähänmoinen ompelukone pitää olla, että siitä saisi tuhannen euroa. Älä nyt liioittele.
        Toimintakuntoisia Singereitä ja Tikkakoskia saa muutamalla kympillä.


      • Keräilijä

        Ompelukoneita on myynnissä satasella, mutta jos tuo omasi on toimintakuntoinen, ota se käyttöön. Singerillä polkee hyvää saumaa. Huonekaluna se on kaunis.

        Katso, että esineet ovat ehjät ja samoin astiat. Halkinaisia pilkkumeita on turha säästellä. Rahallinen arvo on jokaisella astialla omansa. Niitä ei voi näkemättä arvioida, mutta kaikki hyvin säilynyt porsliini on arvokasta, sillä nythän ei enää saa kuin kivitavaraa. Kauniit kahvikupit ovat arvossaan.

        Mutta kirjoista ei enää saa penninpyörää, koska ihmisillä on niitä liikaa.
        Kamerathan ovat aina mukavia ja vievät pienen tilan.

        Sinuna säästäisin niin paljon kuin tilaa on.


      • Surrutihurruti
        Hinnat hatusta kirjoitti:

        Minkähänmoinen ompelukone pitää olla, että siitä saisi tuhannen euroa. Älä nyt liioittele.
        Toimintakuntoisia Singereitä ja Tikkakoskia saa muutamalla kympillä.

        Tonnin ompelukoneelle nauroin minäkin.


      • Sorrettu
        Keräilijä kirjoitti:

        Ompelukoneita on myynnissä satasella, mutta jos tuo omasi on toimintakuntoinen, ota se käyttöön. Singerillä polkee hyvää saumaa. Huonekaluna se on kaunis.

        Katso, että esineet ovat ehjät ja samoin astiat. Halkinaisia pilkkumeita on turha säästellä. Rahallinen arvo on jokaisella astialla omansa. Niitä ei voi näkemättä arvioida, mutta kaikki hyvin säilynyt porsliini on arvokasta, sillä nythän ei enää saa kuin kivitavaraa. Kauniit kahvikupit ovat arvossaan.

        Mutta kirjoista ei enää saa penninpyörää, koska ihmisillä on niitä liikaa.
        Kamerathan ovat aina mukavia ja vievät pienen tilan.

        Sinuna säästäisin niin paljon kuin tilaa on.

        Vastaus: Kaikki mahdollinen


      • hulluna vanhaan

        Ompelukoneessa ainakin virhe, niitä myydään 30-100 euron hintaa, toki joskus näkee pyydettävän 200-300 euroakin, kauppoja noilla hinnoilla ei vain taida tulla.
        Olet oikeassa sen suhteen, että leimoja kaivataan astioissa, samoin kuvia, rikkinäiset kun ovat arvottomia.


      • Ilosta voi nauraa
        Surrutihurruti kirjoitti:

        Tonnin ompelukoneelle nauroin minäkin.

        En naura minä. Jos ompelukoneita todella on hyvässä kunnossa säilyneitä ja 1900 luvun alusta, ovat ne ihanan näköisiä mustine kullattuine metalliosineen. Jos on vähän käytetty tai silloin aikoinaan uusittu lakattu tumma puupöytälevy, niin väitän hinnan olevan melkoinen. Pieni lienee 1000 e. Myös entisöijä voi palauttaa koneen muotiinsa, mutta hänen taiteilijapalkkansakin lienee melkoinen. Ottakaa selvää nauramatta.


      • 1+1

        Kusetuslinkki. Älä klikkaa.


      • arvoa
        Ilosta voi nauraa kirjoitti:

        En naura minä. Jos ompelukoneita todella on hyvässä kunnossa säilyneitä ja 1900 luvun alusta, ovat ne ihanan näköisiä mustine kullattuine metalliosineen. Jos on vähän käytetty tai silloin aikoinaan uusittu lakattu tumma puupöytälevy, niin väitän hinnan olevan melkoinen. Pieni lienee 1000 e. Myös entisöijä voi palauttaa koneen muotiinsa, mutta hänen taiteilijapalkkansakin lienee melkoinen. Ottakaa selvää nauramatta.

        Halvalla menee jos tollasen koneen myy tonnilla. Kerro summa ainakin 20-30:llä niin aletaan olemaan oikeassa hintaluokassa. Satakin tonnia voit saada, jos kyseessä huippukuntoinen kone.


    • Pakkohuutokaupan all

      Ymmärrän että on vaikea arvioida kun en muista merkkiä tai tavaran ikää. Valikointia joutuu tekemään koska aviomies on niin nihkeää sorttia, kävin sieltä hakemassa arabian astioita 60-70 luvuilta ja siitä jo rupesi valittamaan, kun kaapit täyttyy "roskasta".

      Joillakin ihmisillä ei vaan ole näkemystä siitä mikä tavaran arvo voi olla. Jos ei olisi miestä niin hakisin vaikka heti kaikki, mutta jos ompelukonetta tuon niin johan alkaa huuto ja valitus, ja kitinä siitä kun muutossa niitä kanniskellaan... Äänilevyt, asiat, pienen tavarat kaiketi sellaisia sitten.

      • Hamsteri Hamstraa

        Olisiko sinulla mahdollisuutta vuokrata pieni varastotila niille tavaroille?
        Tai olisiko jollain ystävällä tai tuttavallasi joku vinttikomero tyhjillään, voisit maksaa hänelle siitä pientä kk-maksua?


      • nillittäj

        Mä kyllä sanoisin sellaselle miehelle suorat sanat :D Eikait toista tolleen saa rajoittaa, kyllähän se on puoliksi sinunkin kotisi? Minä veisin kotiin tavaraa sen verran mitä haluaisin vastaavassa tilanteessa.


      • kitiseväukkoulos

      • No Arabiathan kannattaa ehdottomasti ottaakin säilöön!! Ja etsipä vaikka netistä hintatietoja kyseisenlaisista vanhoista tavaroista ja näytä sille miehelles! Eiköhän kitinät lopu siihen. :D
        Siis Arabian astiat ovat arvokkaita kuin myös kaikenlaiset valaisimet! Myös lasitavaroissa voi olla löytöjä. Esim. jos löytyy vaikka ns. Aurinkopullo, eli lasinen maljakko, niin niidenkin arvo on todella korkea. Väristä riippuen satasen yli ja ali. Ja kaikenlaiset öljyvärimaalaukset sekä kupariesineet.
        Itseäni harmittaa kun aikoinaan oma kotitila jouduttiin vanhempieni kuoltua myymään ja minulla ja veljelläni ei ollut mitään mahdollisuutta tilanpuutteen vuoksi pelastaa sieltä kuin murto-osa vanhoista tavaroista. :(
        Mutta anna sen miehesi räpättää ja pelasta sinä, mitä pelastaa voit! :)


      • realismia
        nillittäj kirjoitti:

        Mä kyllä sanoisin sellaselle miehelle suorat sanat :D Eikait toista tolleen saa rajoittaa, kyllähän se on puoliksi sinunkin kotisi? Minä veisin kotiin tavaraa sen verran mitä haluaisin vastaavassa tilanteessa.

        Tuollaista pikkuroinanpaskaa ei kannata kaappeihin, eikä hyllyille keräillä, se on sairautta. Jos on ylimääräistä ullakkotilaa omakotitalossa, sinne voi niintä kantaa, myös vanhoja kirjoja ja lehtiä, ne on vuosikymmenten ja satojen jälkeen mielenkiintoista luettavaa.

        Jos ei ole omaa säilytystilaa, myy, anna pois, tai heitä kaatopaikalle.


      • Sinun sijassasi

        tekisin vaihtokaupan. Laittaisin rutisevan miehen ulos ja toisin tavarat kotiin. Ukkoja saa aina uusia, mutta vanhaa tavaraa ei saa.


      • vapaaminä

        Jätä se ukkos ja ota minut tilalle =) Rakastan vanhoja tavaroita ja säilytystilaa järjestyy aivan varmasti. Sitten perustetaan osto-myynti liike, se se on mielenkiintoista hommaa...


      • jo riittää pöly
        vapaaminä kirjoitti:

        Jätä se ukkos ja ota minut tilalle =) Rakastan vanhoja tavaroita ja säilytystilaa järjestyy aivan varmasti. Sitten perustetaan osto-myynti liike, se se on mielenkiintoista hommaa...

        Anna ukko mulle, minä arvostan enempi ihmisiä kuin materiaa. Saat vaihdossa lisää hevosenlänkiä, lehmänkelloja, kirnuja, ompelukoneita, maanviljelysvälineistöä 1900-luvun alusta lähtien ym.

        Terv, nimimerkillä yksinäinen perijätär-sinkku


      • asdfraf3
        realismia kirjoitti:

        Tuollaista pikkuroinanpaskaa ei kannata kaappeihin, eikä hyllyille keräillä, se on sairautta. Jos on ylimääräistä ullakkotilaa omakotitalossa, sinne voi niintä kantaa, myös vanhoja kirjoja ja lehtiä, ne on vuosikymmenten ja satojen jälkeen mielenkiintoista luettavaa.

        Jos ei ole omaa säilytystilaa, myy, anna pois, tai heitä kaatopaikalle.

        Eipä ne akat tätä älyä. Kaikki paikat pitää saaha täyteen ilimanaikusta roinaa.


      • Vanhat lyijypommit
        abcdefghijklmnopq kirjoitti:

        No Arabiathan kannattaa ehdottomasti ottaakin säilöön!! Ja etsipä vaikka netistä hintatietoja kyseisenlaisista vanhoista tavaroista ja näytä sille miehelles! Eiköhän kitinät lopu siihen. :D
        Siis Arabian astiat ovat arvokkaita kuin myös kaikenlaiset valaisimet! Myös lasitavaroissa voi olla löytöjä. Esim. jos löytyy vaikka ns. Aurinkopullo, eli lasinen maljakko, niin niidenkin arvo on todella korkea. Väristä riippuen satasen yli ja ali. Ja kaikenlaiset öljyvärimaalaukset sekä kupariesineet.
        Itseäni harmittaa kun aikoinaan oma kotitila jouduttiin vanhempieni kuoltua myymään ja minulla ja veljelläni ei ollut mitään mahdollisuutta tilanpuutteen vuoksi pelastaa sieltä kuin murto-osa vanhoista tavaroista. :(
        Mutta anna sen miehesi räpättää ja pelasta sinä, mitä pelastaa voit! :)

        Mitähän niillä Arabian astioilla kukaan tekee? Ei niitä ainakaan koskaan käyttää voi. En maksaisi lanttiakaan moisista lyijypommeista!! Jotkut maksavat kovia summia niistä.

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/06/04/vanhoissa-astioissa-huikeita-lyijypitoisuuksia


      • Vanhat lyijypommit kirjoitti:

        Mitähän niillä Arabian astioilla kukaan tekee? Ei niitä ainakaan koskaan käyttää voi. En maksaisi lanttiakaan moisista lyijypommeista!! Jotkut maksavat kovia summia niistä.

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/06/04/vanhoissa-astioissa-huikeita-lyijypitoisuuksia

        No hei "lyijypommi"
        Ei kai niitä kukaan ruoka-astioina käytäkään. :) Nehän ovat tarkoitettu koristeeksi. Kuka keräilee pikkuautoja, postikortteja, ompelukoneita tai kuka mitä vaan, niin jotkut keräilevät esimerkiksi juuri Arabian astioita. Niistä jotkut maksavat huikeita summia ja tietenkin, mitä harvinaisempia ovat nin sitä kalliimpia. Sehän pätee joka asiaan ja tavaraan. Eikö?


      • ihana wanha

        Muutkin posliinint kuin Arabian, ovat arvokkaita. Saksalainen Meissen, venäläinen posliini, englantilainen ym. Äänilevyillä on kerääjänsä ja jos sulla on levysoitin, niin pidä itse. Kysele luotettavilta ihmisiltä esineistä ja VARO HUIJAREITA! Jos astiassa on pieni vika vaikka jossain pilkkumissa niin siitähän saa ihanan kukkapurkin tai koiralle/kissalle ruoka-astian. Vanhat maitopänikät ja isot lasipurkit myös suosiossa. Jos (raskit) myydä tavaroita, näytä ukollesi setelinippu ja sano että lähdet ulkomaille niitä tuhlaamaan, ukko maksakoon oman matkansa jos on rahhaa :) Älä kuskaa kaatopaikalle mitään mistä et ole ottanut selvää ensin.
        Ja vaikka tavara ei olisikaan arvokas mutta miellyttää sun silmää, niin PIDÄ SE.


      • tirsk4
        Sinun sijassasi kirjoitti:

        tekisin vaihtokaupan. Laittaisin rutisevan miehen ulos ja toisin tavarat kotiin. Ukkoja saa aina uusia, mutta vanhaa tavaraa ei saa.

        Kun olet heittänyt ensin sen ukkos pihalle niin huomaat vuosien kuluttua, että sullahan on sitä vanhaa tavaraa ihan omasta takaa. Isovarpaitten välissä.


    • ffdghfdh

      Kiinnostava vanha kama vintillä saattaa parantaa myyntihintaa, joten siinä voitte samalla myydä tavaran, tavallaan. Me ostimme vanhan talon hiljattain. Minunkin mieheni on kamaa karsastava, mutta minä rakastin tätä paikkaa osittain juuri siksi, että täällä oli vielä jonkin verran vanhaa kamaa. Se ei ollut mennyt huutokaupassa, mutta minä pidin siitä noin yleensä, aarreaittana, josta lajitella säilytettäviä ja kaatopaikalle meneviä ja poltettavia.

      Miksette järjestä irtaimiston huutokauppaa paikan päällä? Sillähän kunkin tavaran arvo löytyy. Älä unohda kertoa minulle aikaa ja paikkaa!

    • vanhojen ystävä

      Kyllä ei narinoita kannate kuunnella tai sano, että se on rahaa, älä narise. Kaikella vanhalla on ottajansa ja joistakin jopa kilpaillaan ja hinta nousee huippuunsa. Vanhat pitsilliset lakanat ovat hyvässä hinnassa, tietenkin kunto sanelee hintaa. Polkukoneista saa hyvän hinnan. Nykyaikana jopa ruosteisesta työkalusta saa monta kymppiä. En heittäisi pois mitään. Eikö ole mahdollista pitää kotikirppistä ennen huutokauppaa ja ottaa joku joka tietää hinnoista sinne hinnoittelemaan tai myydä koko pompsi jollekin kirppikselle/osto- ja myyntiliikkeelle, joka on erikoistunut vanhoihin tavaroihin. Missään nimessä ei roskikseen saa viedä :(

    • Katuhavaintoja

      Aika monella on Arabia/Iittala/Riihimäki -fetissi, joten myyntihinnat ovat sen vuoksi pilvissä. Esim. ehjä Arabian Papukaija- maitokannu tais olla arvoltaan vähintään 700 e. Ja kaksinokkainen kannu vähintään 1000e. Kannattaa katsoa Huutokauppakeisaria.

      • jollekin höhlälle

        Älä puhu paskaa! Katsopa itse Huutokauppakeisaria. Eipä tainnut kaksinokkaisesta tuhatta euroa tippua. Höpöhöpö!
        Itselläni on Arabian ehjiä maitokannuja. Ne olivat kirpparillakin tyrkyllä. Panin isompien hinnaksi 40 e/kpl. Kukaan ei ostanut. Se siitä! Kirppari oli kuitenkin suht vilkkaalla paikalla oleva, jossa käy runsaasti asiakkaita.


    • määmy

      Keltases pörssis seuraava
      "200 EUR

      Myyn KAYSER POLJETTAVA OMPELUKONE 1920-1930-LUVULTA,

      Kuvien mukainen Kayser poljettava ompelukone 1920-1930-luvulta. Pöytä kuuluu kauppaan sekä suojakotelo. Lisätietoja numerosta 0400 321 812. Tuotteen kunto: Hyvä."

      Kandee googlettaa, moni asia selvii.

      Tuolt taas löytyy astiastojuttuja
      http://www.astiataivas.fi/arabian-leimat

      • Hinnat hatusta

        Saahan sitä pyytää, eri asia on, kuka maksaa.


      • Ollut vuoden
        Hinnat hatusta kirjoitti:

        Saahan sitä pyytää, eri asia on, kuka maksaa.

        Siksi se on siellä myynnissä. Ei löydy niin tyhmää ihmistä kuka ostaisi tuollaista jätettä.


    • A 30

      Älä vie mitään kaatopaikalle, kaikella vanhalla tavaralla on jokin arvo tänä päivänä,
      varo erilaisia ostajia ne vievät tavarat ilmaiseksi ,sanovat että ei näillä ole mitään arvoa. Kaikki vanha talteen ,mitättömän tuntuisetkin tavarat

      • no ei noinkaan

        No totuus on kuitenkin se, että vaikka on vanha tavara ei se heti ole arvokas. Osa vanhastakin tavarasta joutaa suoraan kaatopaikalle. Ja sitten taas astioidenkin, oli arabiaa tai mitä muuta tahansa, pitää olla ehjiä, ei rikkinäisillä ole mitään arvoa.


    • myyntipuuhissa myös

      Itse olen ollut samoissa puuhissa ja yllättynyt, mikä menekki on esimerkiksi vanhoilla (-50-60-luku) emalisilla mukeilla ja kipoilla. Retrotekstiilit ovat nyt muotia, ikkunaverhot, vaatteet ym. Selaile vaikka huutonetin ja torin keräily-osastoja, näet millä on kysyntää ja millä liikatarjontaa.

      Könttäkauppaa jonkun yrittäjän kanssa ei kannata tehdä ennekuin olet noukkinut arvotavaran eroon.

    • Vaihtoehtoja on.

      Ensimmäiseksi tee inventaario.
      Listaa tavarat, nimet ja merkit vaikka ruutupaperille ja oma arvio mitä mikin on.

      Sitten googlettamaan tai katsomaan esimerkiksi huutonetistä onko kaupan samaa tavaraa ja mihin hintaan.

      Kaikkein paras olisi löytää vanhojen tavaroiden arvioija ja viedä se paikan päälle. Vaikka se maksaisi hieman voi olla hintansa väärti.

      Mite enemmän tavaroille tulee ikää, sen enemmän niiden arvo nousee.

      No tässä tapauksessa on hyvä puoli että et ole rahastamassa, rahan kiilto silmissä, vaan säilyttämässä ja taltioimassa niiden arvoa ja tunnearvoa ja vanhoillisuutta ja historiaa..

      Toisekseen kun saat arvion, rojauta kaikki myyntiin yhdellä kertaa ja osta kesämökki niillä rahoilla :D

      Säilytä kaikki paitsi Koin syömät tekstiilit ja vaatteet. Längetkin nousee arvoon arvaamattomaan. Ne ovat jo mökki koristeena paikallaan vaikka uksen (oven) päällä

      • Vaihtoehtoja on.

        Yritä löytää jostain ilmainen tai kohtuu hintainen kuiva paikka ja varastoi kaikki tavarat sinne.

        Inventaarion voi tehdä myöhemminkin ja miettiä mitä säilyttää mitä pois.


    • älä usko huijaria

      Roskaa kaikki. Minä voin tulla hakemaan ja kuskaamaan kaatikselle ilmaiseksi.

    • Militantti antti

      Aika paljon voi päätellä tavaroiden arvoa jo siitä, jos tuntee niiden alkupoeräisen hankkijan. Esimerkiksi vaariltani jäi aikoinaan tuhottomasti tavaraa muttei juurikaan mitään arvokasta, kun hän oli eläessään niin nuuka ettei raaskinut ostaa mitään kallista. Eli, jos asukas on arvostanut aina ja kaikessa laatua, niin silloin voi tehdä löytöjä, muuten tavaralla on vain lähinnä tunnearvoa, tai sitten jonkinlaista kirpputoriarvoa. Poikkeuksia tietty on, kun joidenkin tavaroiden arvo saattaa nousta pilviin sen takia, että niitä on tehty niin vähän. Yksi esimerkki vaikka Muumi-muki Millenium tai vastaavat. Kesämökeille toisaalta ei kannata kovin arvokasta tavaraa viedä, koska se houkuttelee varkaita. Mutta kauniit esineet ovat mukavia katsella, vaikka eivät olisi niin arvokkaitakaan!

      • Että näinkin.

        Juuri näin.
        Jostakin 50 - 70 luvun kamerasta joka on ollut sen ajan laatu merkki, kenties erikoinen yksilö, voi saada lontoolaisessa tai vastaavassa huutokaupassa kymmeniä tuhansia euroja.

        Puhumattakaan kullatuista hevosen längistä (tämä oli vitsi) :)


    • Perikunnan osakas

      Kotikirppis on todella hyvä vaihtoehto. Me teimme kotitalon tavaroiden kanssa huutokaupan, itse emme olisi osanneet ajatella mikä tavara on arvokas ja menee hyvin kaupaksi. Ensin me " lapset" otimme jotain, joka on itselle arvokas. Tavarat järjesteltiin ja lajiteltiin, paljon meni kaupaksi, melkein kaikki ja ihan hyvään hintaan. Rahaakin tuli mukavasti. Itse on vaikea miettiä tavaroille hintaa, mutta hyvä huutokaupan meklari tiesi mitä teki. Jäljelle jäi tyytyväinen perikunta ja isä kun on vanhainkodissa nykyään, niin kaikki rahat laitettiin isän hyvinvoinnin parantamiseen. Kannattaa olla tarkkana, eikä kuunnella ns niitä, jotka tietävät kaiken. Asiantuntija on se jolta kannattaa kysyä neuvoa. .

      • tollotoope

        Tää oli tosi hauska viesti!!! Enpä ole ennen kuullut perikunnasta, jonka testaattori makaa vanhainkodissa! Yleensä perikunta muodostuu vasta kun joku kuolee...


      • fdrgfhfsgh
        tollotoope kirjoitti:

        Tää oli tosi hauska viesti!!! Enpä ole ennen kuullut perikunnasta, jonka testaattori makaa vanhainkodissa! Yleensä perikunta muodostuu vasta kun joku kuolee...

        Äidin perikunta omistaa puolet jäämistöstä. Jos isä asuisi vielä kotona, hän saisi hallita irtaimistoa, mutta vanhainkodissa asuvana hän ei sitä tarvinne.


    • tehkää oikein

      Pyydä huutokauppakeisari (Hirvaskankaalta) arvioimaan ja hakemaan ne huutokauppaan. hänellä on pieni (22%) provisio. Siellä huutokaupassa jokainen perillinen voi sitten huutaa haluamansa tavaran. Rahat jotka saatte voitte sitten jakaa keskenänne. Näin toimien kenelläkään perillisistä ei pitäisi olla valittamista. Todennäköisesti tavarat ovat suhteellisen vähäarvoisia rahallisesti. Onhan sekin mahdollista, että pidätte perillisten kanssa keskenänne huutokaupan, näinkin kukin voi huutaa haluamansa tavaran, eikä kenenkään tarvitse valittaa, että toinen sai kalliimman tavaran kuin toinen. Vaikka puhutaankin "tunnearvoista" on se rahallinen arvo ratkaiseva.

    • antiikki koti

      hevosen länget 100e- ompelukone saattaa olla 100-800e.kamerat 100-4000e.vilmejä saa värikuva.mustavalkea niinkuin oli alkuperäinenkin.astiastot kannut 100-800e.matkalaukut 100-4000e.vanhat kirstut 1000e-6000e.vanhat sängyt 100-3500e.eli kaikki vanha on kallista ja kestävää.lastulevykaapit ongelmajäte ja kaatopaikka maksu autokuorma 800euroa.ja ongelmajäte jopa 2500-5000 euroa kuorma kaatopaikalle toimitettuna.

      • Potaskaa suoltaa

        Älä puhu paskaa!!


      • köntsä on housuss
        Potaskaa suoltaa kirjoitti:

        Älä puhu paskaa!!

        nokuule, laskeppa ihan itte, sortti-autoon otetaan näi ja täll' hinnalla:

        "Noudon perusmaksuun (60 €) sisältyy korkeintaan kolmen esineen tai yhden sohva- tai ruokailuryhmän kuljetus"
        kirjahyllyn joka osa erikseen, revi siitä


      • 5+3
        köntsä on housuss kirjoitti:

        nokuule, laskeppa ihan itte, sortti-autoon otetaan näi ja täll' hinnalla:

        "Noudon perusmaksuun (60 €) sisältyy korkeintaan kolmen esineen tai yhden sohva- tai ruokailuryhmän kuljetus"
        kirjahyllyn joka osa erikseen, revi siitä

        Skeidaa olivat nuo kirstujen ja länkien ja muiden esineiden mukamas-hinnat. 1700-luvun kapiokirstusta maksetaan noin 250 euroa, länkiä myydään parilla kympillä. Tervetuloa katsomaan kirppiksille ja antiikkiliikkeisiin hintoja.
        Joten kenenköhän housuissa se köntsä on..?

        Kaatopaikalle voi tavarat viedä ihan omalla autolla. Tai vaikka vuokratulla pakulla. Ei siihen Sortti-autoa tarveta.


    • mooses2

      Pelasta se vanha olkihattu. Yleensä ullakkkokama siirtyy eiesaksi omaan autotalliin tai vintille.
      Jätä uuden omistajan riesaksi.

    • Mummeli -48

      Muutama vuosi sitten meidän rivitalon varasto paloi. Minulla oli siellä lapsuudenkodista tuontyylistä tavaraa. Vakuutus ei korvannut, koska niillä on kuulemma vain tunnearvoa!

      • Vakuutusyhtiö

        tekee AINA tilinsä asiakkailla, kuten teidänkin tapauksesanne. Teidän tapauksessanne nuo kupparit "ottivat" rahan sillä, ettei teillä ollut vakuutusta tavaroillenne. Toinen tapa olisi tietty ollut se, että olisitte maksaneet vousien varrella varsin tuntuvaa vakuutusmaksua tavaroistanne. Palo tai ei,,,vakuutusyhtiö voittaa aina:)).


    • Kjkhjghfgfgf

      Vuokraa varasto ja sinne säilöt kaiken laatikoihin.

    • hiphaphuu oikeasti !

      Oletko saanut tavarat talteen ?
      Toisen roska on toisen aarre, muista se !

      Siis minä olisin onnesta sekaisin tuollaisesta tavarasta !

    • Pienellä vaivalla

      listaat ne tavarat ja laitat huutoon. Markkinatalous hoitaa kyllä loput. Vanhoja tavaroita ei kannata nakata suin päin pois vaikka itsellä ei käyttöä eikä tunnearvoa moisille olisikaan.Aina on joku jobbari, joka ostaa kun on mitä myydä.

    • antiikki kauppias

      kuvan perusteella on tavaraa kymppitonnin arvosta.

      • hohoi!

        No eihän tuo kuva liity tähän kysymykseen mitenkään. Sehän on ylläpidon laittama.


      • Olet pölö

        Tyypillinen antiikkikauppias, jonka aivot on pilaantuneet. Kuva on yleiskuva Suoli24 laittamana.


    • valitettava totuus

      Valitettavasti niillä tavaroilla ei ole mitään arvoa. Ellet anna niitä ilmatteeksi jollekkin julkku mulkulle joka hehkuttaa niitä seiskassa ja saa ne siten sitten myytyä 10 kertaisella voitolla idiooteille jotka näitä julkku mulkkuja myötäilee.

      • valitettava totuus

        Huutokauppakeisari ohjelma on tästä hyvä esimerkki. Ihmiset ostavat kalliisti rojua ihan vain jotta pääsisivät näkymään telkkarissa.
        Ja ihmiset ovat luopuneet välillä hyvistäkin tavaroista esim Arabian posliini esineistä ihan pilkka hinnalla.


    • antiikista tietävä

      Katselin kuvaa paljon on kaikenlaista tavaraa monen laisia hinta arvioita näkyy olevan vanhasta ompelukoneesta saa korkeintaan 50 euroa hevosen länget 5 ja vanhat astiat kunnosta riippuen1-5 euroa kpl

      • Moro pelle

        Olet todellinen pölö. Et ymmärrä edes sitä että kuva on toimituksen laittama.


      • Ei saateri ????

        Jaa, vai oikein katselit sitä kuvaa ja aloit laskukoneella laskea saldoa???Sullehan voisin myydä vaikkka valoa säkissä kun vaikutat niin terävältä tulkitsijalta :)))))) vai kuvasta niin päättelit.....


    • memee

      KAIKKI talteen mitä vaan saat! Niitä ei enää valmisteta, EI SAA ENÄÄ MISTÄÄN, se jo on arvo!
      Sitten, kun ne on sinun varastoissa, voit yksityiskohtaisesti ilman kiirettä tsekkailla ja arvioittaa niitä. Vähäpätöisilläkin jutuilla on arvoa (vanhan pullot, kenkälestit, sakset/keritsimet, keräilykuvat, jopa karkkipaperit/askit, lääkepullot/rasiat), monet keräilee vanhoja tulitukkuaskeja, suomessahan ei enää valmisteta tikkuja . Vanhat hyväkuntoiset vaatteet kannattaa myös säilyttää, sillä esim kengät, iltapuvut hatut laukut ym. voi hyvinkin olla teattereille kelpaavaa!
      Kannattaa kysyä varastotilaa tuttavilta/sukulaisilta tai sitten vuokrata.

      • sORRETTU

        VASTAUS: RAHALLISESTA arvosta kanttaa viis veisata. SÄILYTÄ KAIKKI MAHDILLINEN


    • Välistävetoantiikkia

      Vanhakunnon on usein parempaa ja etenkin kun uusi ja kallis?
      Mietippäs tota kun sijotat rahojasi johonkin ennen nii arvostetetun valmistajan nykyaikaseen merkkirihkamaan tai asunto velkaraha laina tuotantoon maksukykyisenä velallisena hyvänpalkan saajana? Vailla kokonaissummaa taikka käsityskykyä siitä mikä siinä oikein oikeesti maksaa?
      Kysy vaikka antiikkia uniikkia ohjelmasta telkkarissa mitä esineesi maksavat?
      Jos ei huutokamarikeisari vaivaudu ees tulla kattelemaan tavaroitasi?
      Totuus on se ettei tavikset ees tajua vanhojen juttujen arvoja koska heille ei oo
      keritty opettaa niitä missään oppilaitoksessa ja kokemusta puuttuu.
      Sen sijaan puuseppä ottaa aika paljon kun alkaa valmistaa esineitä tahikka väliovia mittatilaus käsi työnä umpilaudasta alkaen..mutta voi hän hakee ne ovet kans starkilta ja jälleenmyyvä ne halvemmalla kun omia tekemiään?
      Sensijaan keräilijöille ja asijantunteville vanhempikin kama kelpaa ja menee usein
      sisäpiirinjuttuna ohi muitten kassanalta.
      Eli ykisnkertasesti et tiiä ja jos kysyt "asijantuntijakonsultilta" hän huijaa sinua.
      Nimenomaan kuolinpesien tyhjentäjät ovat ammattilaisia hautakaupassa.
      Itte ei kukaan tajua näkemättä minkään arvoa.
      Se vois olla semmonen juttu jotta maallinen tavara kannattas arvijoida siten
      ettei sen oikeaa arvoa tiedä tällähetkellä ja arvokasta ei kannata huutokaupata
      tässä ja heti nyt pikaisessa voitossa.

    • aunepennonen

      Puhdista ja kuvaa tavarat. Tori.fi myyniin hyvillä kuvilla. Googlettamalla saat niille hinnat ja avot - tavarasi ovat myydyt. Vaatii energistä ihmistä ja hieman varastotilaa.

    • jooo ja ne

      vanhat käytetyt hevosenkengät ja naulat vasta arvokkaita ovat.

    • Vuosi on 2014

      Niiden arvo on nolla. Vain vanhat pummit luulevat kaatopaikkatavaralla olevan arvoa. 50-luku meni jo.

    • ville 234

      ota kaikki mitä on irtainta ne on varmasti rahanarvoista tavaraa

    • nollatietämyksellä

      länget lienevät turhat. Ompelukone ja astiat kannattaa säästää. Kamerat tuskin on minkään arvoisia.

    • crminal

      Ethän sinä sieltä mitään voi hakea jos on menossa pakkohuutokaupaksi. Ne tavarathan ovat tavallaan velkojien omaisuutta ja mikäli alat niitä sieltä roudaamaan niin todennäköisesti joudut syytteeseen. Järki käteen nyt.

      • aapismestari

        säsilkuu tiato knuniaan.


    • mek

      jos ei hirveesti velkaa ja ne eivät ole kiinnitetty valkoihin niin ostakaa perikuntana mökki pois ennen pakkohuutokauppaa niin säilytätte mökin suvussa. Jos mökki on vakuutena niin silloin sen saa sillä hinnalla huutokaupassa minkö velkoja hyväsyy ja se siitä.

    • Lain oppinut

      Sukumökki menee omistajan velkojen takia pakkohuutokauppaan, niin irtaimisto kuuluu kyllä samaan konkurssipesään, joten älä vie sieltä yhtään mitään.

      • Kenttauriina 116

        Ehei, ehei! Aloittajahan nimenomaan sanoi, että mökillä oleva irtaimisto ei ole mökin omistajan omaisuutta. Ei se ulosottomieskään voi toisten omaisuutta toisten veloista ulosmitata.


    • Elämän opettama

      JOS mies suhtautuu nihkeästi "roskaan", niin heittele sille pikkusen esimerkkejä sen roskan "myyntiarvosta", saattaa äijän mielipide muuttua ja seuraavaksi onki rahanhimo silmissään kiikuttamassa kaiken sieltä jemmaan. Sinuna miettisin muuten miehen suhtautumista ylipäätään kaikkeen, löytyykö enemmänkin kaikkea sinuun liittyvän vähättelyä, lyttyyn lyömistä jne, olisko samalla kertaa aika laittaa myös elämää rajoittava äijänretale kiertoon..?

    • hessu

      Ota huomioon lain kohta (pesään ryhtyminen , voi tulla kaikki velat maksettavaksi).
      Elikkä jos suku vie varallisuutta konkurssi tai muuten ulosmitattavaa tavaraa pesästä voi ja pahimmassa tapauksessa velat tulee kaikki hänell/heille maksuun .

      Kannatta tarkistaa ensin .. ettei tarvii katua...

    • numismaatikko84

      hevose länkiä ny ainai oon usen nähny myitävän ja edullisesti 10-max 50€ eli ei niillä ihmeitä arvoa oo mutta neki on kuluva luonnon vara ja sitä arvoa niille kertyy koko aika.
      oman kokomuksen mukaan voisin sanoa et ota niin paljon ku saat mahtumaan.
      tavaran myynnillinen arvo riippuu niin paljon kunnosta, iästä, harvinaisuudesta ym. ym. YM. eli maharotonha se ny mun on täältä asti sulle sanua! =)

      ite oon joskus ku meni huonommin kiertäny metallin kierrätys pisteitä vanhan 60-luvulta pankin kellon hinta 30, vanhojen lelujen pari autoa ja joku vieteri lelu 60€.
      kameroista voin sanoa et kyllä niistä aina muutaman kympin saapi, astiat jos ne on arabiaa yks maitokannu ehjänä hyväkuntoosena likemmäs 100€
      netissä on hyvä seurata myynti sivuja sieltä saa suht helposti selville hintaa ku muitte ilmotuksia lukeepi kärsivällisyyttähän siinä vaatitaan ku ei noita iha joka päivä tuu välttämättä myyntiin. www.tori.fi ja www.huuto.net

      hevosen längistä ovat jotku tehnee mm. peilejä ja savusaunan kuistillaha net vasta komeet onki!

      • poppi887

        Vanhan tavaran arvo riippuu pitkälti tarjonnasta, sellainen joka on täytynyt olla 50 -luvulla joka ainoassa talossa ei ole kovinkaan arvokas koska niitä on paljon tarjolla.

        Tässä esimerkkejä noista aikoinaan joka talosta löytyneistä, nykyään 20euron tavaroista, joille monet kuvittelevat paljon korkeamman arvon:

        -Hyväkuntoinen poljettava Singer ompelukone
        -Toimimaton ASA tai Salora putkiradio.
        -Toimiva kotimainen seinäkello, Valmet tms. merkki.
        -Laatikkokamera.
        -16 kaliiberin vanha haulikko.
        -Ruutisarvi.
        -Iso kuparipannu.
        -Virttynyt gobeliini.
        -Kirnu.
        -Länget.
        -Rukki.
        -Separaattori.
        -Garbiidi-lamppu.
        -Kahvimylly

        Varmaan listalle löytyy lisääkin..

        Ne esineet, joita oli vaan harvoissa kodeissa, ovat arvokkaita tänään.


    • näin on

      Hae kaikki pois ja äkkiä ne arvokkaita.

    • Ei muuta kuin bensaa reilusti tavaroiden ja mökin päälle ja tulta perään.

      • romusta kärsivä

        JUUU, täyttä paskaaaa....?


    • rojutonjarahaton

      roskiin vaan, ei kannata vanhoja romuja säilyttää!

      • sisustaja

        Jos länget ja ompelukoneet siisti kuntoisia, ihmiset haluaa niitä sisustuksiinsa.


      • toisen roska, toisen

        Kaikki tietää Arabian vanhojen astioiden arvon, mutta moni yllättyy, kun kuulee, mitä esimerkiksi vanhoista värikkäistä emalikattiloista, -mukeista, leipälaatikoista ( elämän jäljetkään ei haittaa) muovikupeista, lampuista, huopatossuista, lapikkaista, verhoista, pöytäliinoista, kretonkitäkeistä ja leluista maksetaan. Jos tavara on suht. ehyttä ja puhdasta, ei muuta kuin nettiin myyntiin!


      • kaikkien roskaakin
        toisen roska, toisen kirjoitti:

        Kaikki tietää Arabian vanhojen astioiden arvon, mutta moni yllättyy, kun kuulee, mitä esimerkiksi vanhoista värikkäistä emalikattiloista, -mukeista, leipälaatikoista ( elämän jäljetkään ei haittaa) muovikupeista, lampuista, huopatossuista, lapikkaista, verhoista, pöytäliinoista, kretonkitäkeistä ja leluista maksetaan. Jos tavara on suht. ehyttä ja puhdasta, ei muuta kuin nettiin myyntiin!

        Niin ja moni yllättyy arabian astioidensa kanssa ettei ne mene kaupaksi edes ilmaiseksi, kas kun on halkeimia, on säröjä, reunoista puuttuu palasia, emali irtoilee, muovi on tummunut ja naarmuinen...ei niitä kukaan ota edes ilmaiseksi. Ja kyllä kaikki vaatteet, verhot jne. pitää todellakin olla muuta kuin lumppua, eivätkä saa haista tunkkaiselle, niistä ei välttämättä tule edes matonkuteita, vaan suoraan kaatikselle. Lelujenkin pitää olla ehjiä.


      • eklekke
        kaikkien roskaakin kirjoitti:

        Niin ja moni yllättyy arabian astioidensa kanssa ettei ne mene kaupaksi edes ilmaiseksi, kas kun on halkeimia, on säröjä, reunoista puuttuu palasia, emali irtoilee, muovi on tummunut ja naarmuinen...ei niitä kukaan ota edes ilmaiseksi. Ja kyllä kaikki vaatteet, verhot jne. pitää todellakin olla muuta kuin lumppua, eivätkä saa haista tunkkaiselle, niistä ei välttämättä tule edes matonkuteita, vaan suoraan kaatikselle. Lelujenkin pitää olla ehjiä.

        "eivätkä saa haista tunkkaiselle"
        Voihan ne pestä, ja jos ne senkin jälkeen haisevat niin se haju kyllä haihtuu ajan myötä pois.


    • Maksu Suoritettu-

      Kysy (Voudilta/Velkojilta) jotka sen röttelön on asettanut pakkohuutokauppaan, mitä sen lunastusarvo/velkojen summa on.

      Sen voit lunastaa ennen pakkohuutokauppaa isellesi. Joten osta koko "kalleus" itsellesi, niin vältyt turhalta roudaamiselta. Silloin voit kaikessa rauhassa tutkia niitä tavaroita ja voit myöhemmin pitää ns. pihakirppistä ja myydä pois niitä tavaroita mitä et halua säilyttää.

      Pakkohuutokaupan kuulutuksessa on yleensa klausuuli, " Pakkohuutokauppa pidetään,jne..ellei laillista estettä ilmaannu,(maksu suoritettu), tiettyyn päivämäärään".

    • prööööööööt

      Millä oikeudella sinä ne hakisit?

    • *helpoite-erroo*

      Jos siin torpas on ns. rossipohja, nii hae huoltikselt 20kybä bänikkä bensaa ja valele sitä rakennuksen alustaa, ja myös sisätiloihi, sit riko muutama ikkuna et tuli saa riittävästi happee. Lopuks tuikkaa tuleen nii pääset siint roinast kaikkee helpoite erroon.

    • Eleni

      Sain käsityksen, että mökin omistaja on elossa. Silloin myös irtaimisto kuuluu hänelle, ellei asiasta ole muita sopimuksia olemassa, Perikunta muodostuu vasta kuoleman jälkeen. Ole tarkkana, ettet joudu myöhemmin hankaluuksiin.

      • miettikää nyt

        Niin juuri. Sitten olet jälkeenpäin kaikkien vihaama, kun tuollaisen ryöstön teit.
        Parasta laittaa paperille ennen kuin vie mitään, vaikka nyt ei muka muita kiinnosta.


    • Ompelukoneen ystävä

      Tarkista ensin että tosiaan voit ottaa irtaimistoa mökistä ettei tule hankaluuksia jälkeenpäin.

      En puutu muuhun mutta ajattelepa hieman sitä ompelukonetta. Jos mökki on neljän sukupolven ajalta niin konekin on todennäköisesti ollut kauan sukusi omistuksessa.

      Se ei ole mikään "sisustuselementti" vaan hienoa mekaniikkaa, ilman sähköä toimiva kone jolla voi ommella aivan hyvin vielä nykyäänkin. Osia ja lisälaitteita saa vieläkin helposti. Polkuompelukoneella ompeleminen on kuin meditaatiota, hyvin nautinnollista ja rauhoittavaa.
      Kone voi olla hieman jumissa käytön puutteessa mutta sen saa mitä todennäköisimmin käyttökuntoon hyvin helposti.

      Ajattele mitä sillä on ommeltu vuosikymmenien kuluessa; kastemekkoja, hääpukuja, työvaatteita, uuden kodin verhoja...

      Kun ompelet koneella olet osa sitä samaa ketjua, ja huomaat miten polkukoneella ommellessa ajatukset rauhoittuvat ja kulkevat omia teitään, samalla kun työ edistyy.

      Suosittelen että otat koneen kotiisi, ei tilaa vieväksi sisustuselementiksi vaan kauniiksi ja hyvin toimivaksi käyttöesineeksi. Nykyään tehtävät ompelukoneet eivät toimi enää sadan vuoden kuluttua, sinun koneesi toimii.

    • kaarlo69v

      Vanhalla tavaralal ei suurta arvoa jos kyse naisesta.

      • kaarlo69v

        kaarko korjaa,tavaralla.


    • koti museo

      hevosen kengät 2-15 euroa kappale,puhdistettuna sitruunahapolla enemmän.poljettava ompelukone 200-300 euroa.kahvirännäli 50-150 euroa keittiön seinälle sisustukseen.emalipotti 50e.mielummin tee vaikka isokokoinen leikkimökki 3x3 ja kaksimetriä korkea ja tallennat niistä kotitalous museon.museon pääsymaksu 5 euroa kerta ja nettiin museo auki ilmoitus.ja rahaa tulee

    • Asiantuntia.

      Noilla kertomilla tavaroilla ei juurikaan rahallista arvoa ole esim Hevosenlängeistä saan 30-40e, Vanhasta n 100 vuotiaasta poljettavasta onpelukoneesta hyväkuntoisesta ei saa kuin n 50-150e, astioista on tietysti hyvin vaikea mennä sanomaan mitää kun ei tiedä kunto, valmistajaa ja mallia? Mutta esim vanhasta Arabian papukaijakannusta ehjästä voi hyvinkin saada jopa 700e, mutta kannussa tai ylipäätään astioissa ei saa sitten olla pienintäkään säröä yms muuten sen hinta on pyöreä 0e tai muutama kymppi korkeintaan.

      • myyntipuuhissa myös

        Rahaa ne on kympitkin. Kun tavaraa on paljon, niistä voi kertyä yhteensä tuhansia euroja. Sinä ehkä olet liian varakas arvostaaksesi näin pieniä rahasummia, mutta vähävaraiselle jokainen euro on tarpeen.


      • säästäkää
        myyntipuuhissa myös kirjoitti:

        Rahaa ne on kympitkin. Kun tavaraa on paljon, niistä voi kertyä yhteensä tuhansia euroja. Sinä ehkä olet liian varakas arvostaaksesi näin pieniä rahasummia, mutta vähävaraiselle jokainen euro on tarpeen.

        Vähävarainen siksi, että ei ymmärrä noidenkin rojujen kuskaamisen maksavan enemmän mitä niistä saa.


    • Vanhaa tavaraa

      Hei ainakin astiat vanhat ovat arvokkaita ja on myös nuo hevosen länget arvossa,sekä valokuvakamerat niistä jotkut keräilijät maksaa todella hyvin

      • Kulkukauppias

        Ei ne tavarat ole juurikaan mitään arvokkaita, ihan tavallista ns roskaa. Missä tavarat olisi nähtävillä? voisin ohimennen ajella katsomaan?


    • Theo2013

      Ota kaikki postikortteja myöten ,vanhat postimerkit kirjeineen.Kaikki vanhat tavarat kiinnostaa ihmisiä vaikka vanha villapaita ym,mikä tuntuu hullulta säilyttää.Ota myös kaikki takavetoiset autot,niistä on kysyntää jo nyt.

      • vintin takaveto

        Montakohan takavetoista autoa mahtaa sieltä vintiltä löytyäkään!


    • Isofaija I

      Muista, että arvokkaat asiat ovat ostajan mielessä, eikä useinkaan valitettavasti myyjän tiedossa! Varsinkin nuori "Hesburger-sukupolvi" on pudonnut kokonaan vanhan ymmärtäjien gastista kuin eno venheestä. He eivät ymmärrä muun kuin näppäimistöjen ja hipaisun päälle. Siksi kannattaa kysyä reilusti yli keski-iän ylittäneiltä arvoista, ei kavereilta eikä ainakaan huutokauppameklareilta ja vinttien tyhjennysfirmoilta. He tietävät, mutta tekevät sinun titetämättömyydellä bisnestä kuten Hesburger roskaruuaalla lasten ja nuorten kustannuksella!

      • terveisiä vanhuksill

        valitettavaa mutta totta, 2kk.ikäinen "tuote"jo vanha..kerennyt edes "takuu"ehtoja lukea saatikka ymmärtää! vanhassa vara parempi=pesukone 25.v ja pelittää saksalaista laatutuotetta..ei mitään muovipeetä! hetimulkaikny..hesmäkkäristä!!!


    • Niru naru kengät

      Oletko kuullut koskaan, että Suomessa on köyhiä? Lahjoita heille.

      • säästäkää

        Menkööt töihin ei se raha itsellekään taivaasta tipu.


    • isohmyyjä

      Jokaisella tavaralla on jokin arvo myös rikkonaisella, pitää vain löytää kiinnostunut ostaja ja siihen voi mennä aikaa ja kun hinta on riittävän alhainen niin kauppa käy varmasti. Kannattaa ensiksi testata löytyykö tavarasta kilpailevia ostajia ja sillä konstilla saa hinnan nousemaan aika mukavasti.

    • antiikkikauppias 9

      Astioissa saattaa olla aarteita, mm. vanhaa arabiaa ja maitokannuja kalustoja..Uskomattoman arvokkaita.

    • rami.ra

      Anna olla siella,kylla seuraava omistaja pitaa huolen niista

    • ei ilmaiseksikaan

      Joopa joo, ihmiset sanovat niiden olevan arvokkaita, mutta jos kysyt, että paljonko maksat, vastaus on, en tarvitse niitä, mutta ovat ne arvokkaita.
      Jos on kysymys kultaesineistä, niin jokainen on valmis maksamaan jotakin.
      Vanha roska ei yleensä maksa juuri mitään, kuten ompelukone tai hevosen länget.

    • kettumainen..00

      vaihda purut!

    • Antiikkia, antiikkia

      Hei, säästä kaikki vanhat astiat, joissa lukeen pohjassa Arabia sekä vanhat maljakot ja kristalli. Paikalliset osto- ja myyntiliikkeiden ihmiset ja keräilijät osaavat arvioida niitä ja ostavatkin, jos jotakin harvinaista löytyy. Punainen lasitavara on aina arvokkaampaa kuin muut värit, koska lasimassan valmistuksessa käytetään mm. kultaa. Kaikki lasitavara, jonka pohjassa on signeeraus ja / tai sarjanumero, ovat arvokkaampia kuin merkitsemättömät. Myös jotkut saviesineet ja vanhat taulut, seinävaatteet, yms. vastaavat kannattaa säästää.

      • Antiikkia, antiikkia

        Hei,
        mietin tuossa vielä, että saakohan sitä irtaimistoa ottaakaan, kun se kuuluu pakkohuutokaupan pesään? Joku asiantuntija tietää vastata paremmin. Voihan niitä huutaa itselleen, jos ne eivät kelpaa muille.


      • Lakimies.
        Antiikkia, antiikkia kirjoitti:

        Hei,
        mietin tuossa vielä, että saakohan sitä irtaimistoa ottaakaan, kun se kuuluu pakkohuutokaupan pesään? Joku asiantuntija tietää vastata paremmin. Voihan niitä huutaa itselleen, jos ne eivät kelpaa muille.

        Kyllä irtaimiston saa talosta ottaa, vain talo yleensä pakkohuutokaupataan pelkästään.


      • lukekaas lakia
        Lakimies. kirjoitti:

        Kyllä irtaimiston saa talosta ottaa, vain talo yleensä pakkohuutokaupataan pelkästään.

        Entä jos se myydään irtaimistoineen?


      • Lukemisentaito
        Antiikkia, antiikkia kirjoitti:

        Hei,
        mietin tuossa vielä, että saakohan sitä irtaimistoa ottaakaan, kun se kuuluu pakkohuutokaupan pesään? Joku asiantuntija tietää vastata paremmin. Voihan niitä huutaa itselleen, jos ne eivät kelpaa muille.

        Lue aloitus?


    • ......

      Minulla on ehdotus. Tuo meidän autotalliin kaikki mahdollinen. Minä myyn sen sieltä ja jaetaan summa puoliksi aina sitä mukaa kun tavaraa menee kaupaksi.

    • Heksa7

      Nyrkkisääntö on, että kannattaa säilyttää mieluummin liikaa kuin liian vähän. Koskaan ei tiedä mitä joku voi tarvita. Olin ajatellut heittää edesmenneen isoisäni tavarat pois, mutta sitten tapasin upean naisen, joka keräili juuri sen tyyppistä tavaraa. Lahjoitin ne hänelle ja hän kai kiitollisuudesta suostui lähtemään treffeille kanssani. Nykyään olemme naimisissa ja meillä on lapsi eikä minua yhtään haittaa, vaikka samat tavarat pyörivät edelleen kodissamme.

    • kiäpiö

      Saanko kysyä missä päin tämä paikka mahtaa olla?

      Jos nyt uskallat laittaa suurinpiirtein sen alueen edes ni jos on lähellä niin voisin pistää sitten vaikka sähköpostiosoitteen jossa jutella enemmän?

      Olen kiinnostunut kaikenlaisesta vanhasta kamitsusta ja autiotilojen valokuvaamisesta. Maksan suoraan käteen jos mielenkiintoista löytyy.

    • Kato tarkkaan

      Suurin ongelmahan tossa nyt kummiskin on se jotta tollasia tavaroita ei enää ehkä valmisteta missään eikä niitä siten muka saa takuulla enää mistään vaikka ne ois muka menneet rikki käytössä? Eikä kierrätettävissä mikä on yks maapallon suurimpia puijauksia koska ei kaikkee paskaa ehitä kierrättään nii nopeesti
      kun sitä myyvään kun ei ehitä ees valmistamaan niin ripeesti kertakäyttömerkkirihkamaa mikä edustaa kestämätöntä tavaraa.

    • Keräilijä .

      Noista luettelemistasi tavaroista voisi sanoa,että astiat voivat olla arvokkaita,mutta silloin niiden pitää olla ehjiä.Pienikin pore pudottaa niiden arvon keräilijöiden piirissä nollaan.Nuo muut luettelemasi tavarat eivät ole oikeastaan minkään arvoisia keräilijöiden piirissä.Lähinnä Sinun on itse arvioitava millainen tunnearvo niillä esineillä Sinulle on .Ja kysymyksestäsi ei käy ilmi millaiset säilytystilat Sinulla on käytettävissä.

      • nho

        Kuolinpesän tavarat eivät ole sinun vaan kuolinpesän. Juttele muidenkin osakkaiden kanssa.


      • lukemisentaito
        nho kirjoitti:

        Kuolinpesän tavarat eivät ole sinun vaan kuolinpesän. Juttele muidenkin osakkaiden kanssa.

        Lue aloitus ennenkuin vastaat.


    • kaverixxxx

      Itse olen vanhojentavaroiden kerääjä jos, olisin tuossa tilaanteessa niin ottaisin kaiken talteen jotka ovat rahallisesti arvokkaita. Nykyisin kaikki menee kaupaksi. Kokemuksesta voin sanoa, että se kannattaa. Sinun tulee kuitenkin sopia perikunnan kanssa miten toimitaan. Juuri ullakot ovat aarreaittoja itsekkin koluan niitä ja vanhat talot varsinkin. Joten siitä vaan.

    • Oyutta

      Työlästä tuollainen lajittelu. Varastoinkin maksaa, ei se ilmaista ole, vaikka moni niin luulee. Tässä ehdotukseni!

      Kaikki palava poltetaan pihassa roviolla. Hevoisen längetkin, vaikka ne vähän palaessaan haisiskin...!!!

      Astiat yms. palamaton lyödään toisiaan vasten, siis SIRPALOIDAAN ja sitten sirpaleet kannetaan mökkitielle sen savisimpaan kohtaan. Näin niistä saadaan edes joku hyöty. Siinä ne kantavoittavat tietä, jos joku ei hoksaa.

      Mitäs vielä. Metalliromu (siis ne ompelukoneet) kuskataan suolle. Sinne ne ajan kanssa uppoaa.

      Jäikö vielä jotain, hetkinen... ne kamerat! Niistä kannattaa ottaa ensin ruuvit talteen. Pikku, siis tositosi pikkuruuveille on aina käyttöä! Sitten vaan kamerat sekajätteeseen.

      Etköhän näillä ohjeilla pärjää. Kysy lisää, jos vielä on jotain jota en tässä listassa ohjeistanut. =)

    • Tuli mieleeni

      Keräilijät saattavat maksaa vaikka mitä. Huuto.nettiin kannattaa laittaa ilmoitusta tai muuallekin :)

    • perikato

      mitenkä on mahdollista Sinun voivan ottaa vintti-irtain jos se on perikunnan

      • tyhmeliini

        perikunta on nyt päättämässä kuolinpesän tältä osin, muut osakkaat ovat sanoneet omasta puolestaan, että ei kiinnosta, kaatopaikalle nämä romut, ota sieltä mitä haluat ja loput sitte kaatopaikalle.


    • Ei voi tietää

      Haluat säilyttää tavarat suvun muistojen vuoksi. Koska et välitä nimellisarvosta.
      Suvun jälkipolvi luultavasti on taas toista mieltä säilytyksestä kuin nykyinen päättävä perikunta, joka antaa vain rojun arvon.

      Olen kokenut, että nyt reippaasti yli sata vuotta sitten syntyneneiden vanhempieni jättämät tavarat ovat kiinnostuksen kohteena keski-ikää lähestyvällä suurella lastenlasten joukolla. Itseasiassa kaipaisivat paljon enemmän poisheitettyä. Mm. 50- ja 60-luvun roskiin heitettyjä koulukirja- ja piirustuspinoja. Jos heissä on historiaa opiskelleita on kaipaus vanhaan sitä suurempi. Nimenomaan oman suvun.

    • Mökille.com

      Missä se mökki on? Kiinnostaa mökki, rojut saat pitää. Myyt niitä rojuja sitten seuraavat 10 vuotta eri kirppiksillä ja huutonetissä.

      Jos on myynti ilmoitus jossain, niin laita linkki tänne. Myös ulosottoviraston linkitys onnistuu.

    • carrett ace

      Jos ei rojun seasta niitä aarteita ole vielä löytynyt niin kannattaa katsella sieltä paperipuolelta eli mahdollisia postimerkkejä ja kolikoita, ehkäpä joitain aikausilehtiäkin. Aku Ankan ensimumero suomeksi voi olla usean satasen arvossa!

      Markan setelit tosi paljon vieläkin olemassa ja arvo ehkä pari euroa vain kpl joten ei arvokamaa!

      Käy piha-alue laadukkaalla metallinetsimellä läpi ja saatat löytään oikean aarteen!!!

    • Huutokamakeisari

      Kaikille keräilijöille keräsi he mitä vaan vaikka roskia ensisijainen arvon määre
      on tavaran hyvä eli priima kunto josta voidaan maksaa joskus lähes mitä hyvänsä,
      Huonon naarmuuntuneen kolhitun ja rypistyneen arvo on yleensä tasan nolla jos
      ei miinusmerkkinen vaikka huippukunnossa se maksaisi kuinka paljon.

    • Pepi

      Ei kannata unohtaa vanhaa paperitavaraa, jos löytyy kiiltokuvia, niin ota ehdottomasti talteen.

    • nikkinikki

      testiviesti

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      56
      1968
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1678
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1357
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      228
      1295
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1169
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      316
      1080
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      336
      1070
    Aihe