Jäikö kaatamatta hirviä?

Sudet ja karhut ovat painaneet hirvipopulaatiota siihenmalliin että voipi luvat vähetä ja rutkasti.
4182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No huolensa kullakin. Kyllä jäi hirviä kaatamatta, koska kanta on tosi heikko.
meillä ei kyllä johdu muusta, kun omasta tyhmyydestä. Nykyisen sonni voittoisen verotusmallin johdosta hirvisonnit pitäisi rauhoittaa muutamaksi vuodeksi kokonaan.
Sellaiseen ei löydy munaa, joten kurjuutta tulee jatkumaan edelleenkin.
Susia ja karhuja ei meillä ole, eikä niille hirviä riittäisikään.
Vielä 90-luvulla vasojen keskipaino oli lähellä 90 kiloa etelässä, mutta nykyisin lienee jotain 50-60 kilon välissä. Pienin oli meillä 45kg.

Äänestä

Vau, meillä ei sentään vielä noin huonosti mene, meillä sentään on ielä vähän yli 60 kiloisia lihapainot vielä.

Äänestä

50 kiloinen vassu oli pienin syksyllä. -90 luvulla ammuttiin lähes järjestään 90kg vasoja jo kauden alussa ja isoin mitä itse olen vasoista ampunut painoi silloin 105kg
Aivan onneton hirvikanta. Kuten joku edellä kertoi syy on viime vuosien säälimättömästä sonnien suoranaisesta vihasta. Isommat sonnit ovat maks neli piikkisiä nykyään. Keski ja itä suomessa susi ja karhu pienentää kantoja joten kyllä hirvillä huonot näkymät on jatkoa ajatellen. Rauhoittaa pitäis kokonaan vuodeksi tai kahdeksi. Lapissa taitaa olla ainoastaan metsästystä kestävä terve hirvikanta jossa voi jahtia jatkaa entiseen malliin.

Äänestä
  • On noita koko Pohjanmaitten alueellaki ihan tarpeeksi mutta ens syksynä taas näkee mitä löytyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hirvet loppuu kirjoitti:

Sudet ja karhut ovat painaneet hirvipopulaatiota siihenmalliin että voipi luvat vähetä ja rutkasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu