on ollut suurta hömppää. Nytkin kuulemma tuo tauti taas on tulossa eikä kukaan viitsi sille enää edes korvaansa lotkauttaa.
Koko sikainfluenssasekoilu piikkeineen
harhautuksen maku
17191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tosiaan, vielä edelleenkin joskus näkee lehdissä influenssarokotusmainoksia. Esim. IS kertoi viikko sitten, että talven kausi-influenssa olisisi muuntunut sikainfluenssaksi ja että siihen olisi piikki keksittynä. Tuollaiset lääketehtaan sponsoroimat rokotemainokset on kuitenkin helppo jo nykyään sivuuttaa ja jättää omaan arvoonsa viimeaikaisista negatiivisista kokemuksista johtuen.
Mitä muutama tuhatta kuollutta Puolassa kun ei rokotettu...
Höpön höpön. Joka vuosi kuolee influenssoihin oli rokotettu tai ei. Paljonko kuolleita Virossa? Entä Saksassa tai Ranskassa, eihän sillä rokotuksella ole merkitystä jos vain harvat ottaa rokotteen, vai?;) Asioita voidaan väännellä miten huvittaa.
Puolan väkiluku noin 38milj.
http://www.youtube.com/watch?v=W3Xzk67TVlE
Nanorokotteiden lisäksi taustalla on nano- ja gmo-elintarvikkeet. Molemmat ovat Glaxo Smith Kleinen ja Monsanton yhteistyötä. Kannattaa kuunnella video.
Tämä jätkä väittää että meidän Suomen omat pojjat suihkuttaa horneteilla taivaalle kansan tappavia kemikaaleja. Siis pojjaat tappa vanhempansa.
Siinähän uskotte. Suomen kansa ei ime höpöjuttujanne. Onneksi
Iltapäivälehdestä sai taas lukea sikapiikin tuhoisista vaikutuksista parikymppisellä nuorella miehellä. Armeijaurahaaveet saivat jäädä, kun vastoin tahtoaan rokotettu nuori mies sairastui narkolepsiaan rokotteesta. Ennen armeijaan menoa nuorukainen oli jo kertaalleen onnistunut väistämään ko rokotteen.
Nuoren miehen armeijahaaveet pysähtyivät siis rokottamiseen, josta hänen ei katsottu voineen kieltäytyä. Alokkaille annetaan sarja rokotteita ja ne vaikuttavat tahtoipa rokotettu tai ei, kaikki yhdessä. Armeijan rokottamisista meillä ei keskustella, koska aihe jo sinänsä on arkaluontoinen. Isot rahat kyseessä, jos menee puihin. Siksi puhutaankin, mitä mieleen sattuu juolahtamaan, toisinaan vapaaehtoisuudesta ja toisinaan taas pakkorokotevallasta. Isorokkorokotus aikoinaan oli pakkorokotus, josta kieltäytyjät jopa poliisivoimin haettiin kotoaan, mutta kuinka on armeijan laita. Voidaanko alokkaat pakottaa lääkeaineiden ottamiseen ja mitä tapahtuu, jos he panevat vastaan. Minkä laatuisia apujoukkoja haetaan hätiin pelastamaan THL:n tulevaisuus ja sen erikoisasiantuntijoiden ammatillinen uskottavuus.
Pakkorokotettua nuorukaista tuskin lohduttaa, jos hänen tieteellisesti kerrotaan säästyneen sikainfluenssalta, mutta yksilöllisen erikoislaatuisen reagointitapansa vuoksi sairastuneen narkolepsiaan. Tuskin lohduttaa sekään, että lauman (laumaimmuniteetti) tähden uhrautuminen on ansiokasta ja että jotkut hänenkin onnettomuudestaan kenties hyötyvät.
THL:n taholta on toistuvasti valiteltu sitä, että toisinajattelijat saavat liikaa tilaa mediassa. Kuitenkin rokotteiden vastustajien on ollut lähes mahdotonta päästä esim televisioon esittämään kantojaan, kun taas THL:n erikoisasiantuntemus on ollut siellä jatkuvasti esillä. THL:n lääkärit eivät myöskään rohkene esiintymään yhdessä toisinajattelijoiden kanssa, vaan toistuvasti kieltäytyvät tarjotusta mahdollisuudesta.
Aivan kuten rokotelääkeaineet rokotetun elimistössä muuttuvat ajan saatossa elintoimintoja muuntaen, niin muuttuvat myös kansalaisten ajatukset rokottamisista ja niiden seuraamuksista. Kun lääkärit pelkäävät sekä omiaan (nekin osaavat purra tarpeen vaatiessa) että vastustajiaan, tilanne käy ahtaaksi. Siinä puristuksessa sanoilta on löydyttävä muutakin pohjaa kuin "tieteellisesti ei ole todistettu, että". Kun todisteet kuitenkin ovat jo silmiemme edessä, miten käy tieteen, joka ei vielä todistamaan kykene.
Te ette olekaan ollut teho-osastolla, helppo teidän on puhua länkyttää.
Minut otettiin teho-osastolle kun sairastuin pahasti influenssan jälkeen.
Ei naurattanut.
Kuuluin oikeastaan riskiryhmään mutta en tiennyt että olisiko saanut rokotuksen. Minähän en kausi-rokoteista silloin tiennyt mitään joten en ollut tietenkään rokotettu.
Nyt käyn ottamassa kaikki rokotteet jotka annetaan.
Suosittelen.
Nii ja sinne joutui mun opekin sinne teholle.
Armeijassa nuoret miehet eivät aina edes tiedä, että heitä piikitetään rokotteilla. He eivät ole sen arvoisia, että heille pitäisi mistään kertoa, mitä on meneillään ja mistä tässä nyt on kysymys. Ja suomalaiset, ne on niin kilttejä, etteivät hevin usko juonitteluihin. Ihmisoikeudet eivät näes koske rokotuksia. Se, mikä ratkaisee on propaganda. Viime aikoina sitä on riittänytkin kyllästymiseen asti. Ensin oli se yksi tuhkarokkotapaus ja nyt uutisten mukaan ollaankin jo sikainfluenssan pyörteissä menehtymässä. Taisi olla kolme tapausta, jos diagnostisointi osui edes jotensakin kohdilleen.
Kun nuoret miehet kertovat vakavasta sairastumisestaan, ei ole yllättävää, että he sairastuvat joko armeijassa tai hyvin pian sen käymisen jälkeen. Virallinen propaganda ei ole tätä huomaavinaan, mutta yhä useammat kyllä huomaavat.
Entäs nämä olympialaiset. Kaikki suomalaiset varmasti hyvin rokotettuja. Tervettä kisaajaa kun on ollut vaikea löytää.
Valinnanvapaus on hieno asia, jos sitä saa käyttää vapaasti. Suomen laki kyllä lupaa vapautta, mutta käytännössä viranomaiset ovat olleet eri mieltä. Heidän mielestään tuo on aivan liiaksi luvattu. Siksi he ovat käyneet taistoon ja näin joka ikisestä päivästä on tullut uhka elämälle. Oikein syynäämällä suomalaisista sairaaloista löytyy kuin löytyykin tapauksia, jotka erinäisin kiertein ja kaartein voidaan kuin voidaankin tulkita rokottamattomuudesta johtuvaksi. Tapahtuipa rokotteiden suhteen mitä tahansa, täysturvallisuutta luvataan jatkossakin, eikä koskaan myönnetä, että olisi voitu menetellä toisin. Viimeiseen asti uskotellaan, että tehdyt ratkaisut olivat juuri ne ainoat oikeat.
Mistä tiedät, ettet sairastunut influenssaan aikaisemmin saamiesi muiden rokotteiden johdosta ja joutunut siksi teholle. Kenenkään immuunivaste ei kestä mahdottomia. Tutkaileppa vielä kaikessa rauhassa asioita ja mieti, miten on. Manipuloitiinko sinut uskomaan rokotteisiin vai ihanko vapaasta tahdosta olet nyt päättänyt lääkitä kehosi ja samalla myös mielesi (vaikutuksia psyykeen ei pidä unohtaa) kaikilla mahdollisilla rokotemausteilla, joita sinulle nyt tarjoillaan. Valitsitpa niin tai näin, lopputuloksesta vastaat aina itse ja vain sinä itse.
Minkä ihmeen muiden rokotteiden?
Oli helkutin pitkä aika aiemmista rkotteista, ehkä joskus kouluaikaan. Siinä välissä oli ollut monta talvea flunssaa ja influenssakautta. Eikä rokotuksia.
Sun toitotuksesi sairaista armeijan pojista menee ihan mönkään jo tämän päivän uutisen valossa:
http://yle.fi/uutiset/thl_rokote_suojaa_hyvin_influenssalta/7084925
' Erityistä on se, että tällä kertaa kausi-influenssa ei levinnyt varuskunnista. Syynä on puolustusvoimien käynnistämä rokoteohjelma.
- Rokotus tällä kaudella vastaa erittäin hyvin kiertäviä viruksia. Ainakin meillä todetuissa influenssatapauksissa, lähestulkoon kaikissa tapauksissa, on kyse siitä, että henkilöä ei rokotettu.
Rokottamatta olivat myös ne kolme ihmistä, joiden kuolemasta sikainfluenssan seurauksena Yle Uutiset kertoi tiistaina.'
Sitäpaitti sä itse asiassa väität että meidän isänmaalliset kenut tappaa Suomen poijjat sairauksiin.
Tästä valtakunnasta ei löydy ainuttakaan niin pätevää THL:n erikoistutkijaa, joka saattaisi kertoa, mitä saamasi rokotteet ovat todella tehneet sinussa ja kuinka tuhoisia niiden yhteisvaikutukset ovat olleet. Jo yhden rokotteen vaikutukset ulottuvat monelle eri tasolle ihmisyksilössä. Mitä THL:n erikoistutkija on kertonut esim sikainfluenssarokotteen vaikutuksista psyykeen? Millaisia muotoja tuo rokote eri yksilöissä on voinut saada aikaan, esim paniikkihäiriötä, Aspergerin oireyhtymää, ADHD-tapausten kasvua, masennusta, ahdistuneisuutta jne. Entä miten hän arvioi mainitun rokotteen yhteisvaikutukset muiden rokotteiden tai kokonaan muiden lääkeaineryhmien suhteen. Nuo eivät todellakaan mene yksi yhteen.
Viruksia vastaan on hyödytöntä lähteä sotimaan ennalta. Ennemmin tai myöhemmin siinä käy huonosti. Mikrobit eivät ole se ongelma. Ongelmat ovat syvemmällä ihmisessä itsessään ja sieltä sairaudet saavat myös alkunsa. Virusten avulla ihmistä ei saada pysymään terveenä, ei vaikka kehiteltäisiin mitä mielikuvituksellisimpia superhypernanomuotoja. Toki jokainen saa pettää itseään ja testata, miten kauan kantti kestää.
Varuskunnissa alokkaita on pakkolääkitty kauan vastoin tahtoa. Näinhän ei saisi tapahtua, mutta kun yleinen piittaamattomuus yhteiskunnassa lisääntyy, otteet höltyvät ja valta siirtyy niille, jotka sitä himoitsevat. Heidän filosofiaansa ei kuulu sellainen ajatus, että kunkin yksilöllinen vapaus olisi riippuvainen siitä, kuinka paljon hän tätä samaa vapautta voi toiselle suoda. He tahtovat kaiken vallan itselleen ja kun ajatus ei nouse materiaa korkeammalle, virusten ja bakteerien tehtäväksi jää määrätä ihmiskohtalot. Ja kun vapautta ei sallita toisinajattelijoille, tutkijat itsekin jäävät jumiin omiin ympyröihinsä.
Tämänhetkinen viranomaispropaganda lyhykäisyydessään julistaakin: joko otat rokotteen tai elät kuolemanvaarassa, etenkin jos olet jo valmiiksi sairas, riskiryhmäläinen. Miksi lukuisia rokotteita saaneesta ylipäänsä on tullut riskiryhmäläinen, siihen propaganda ei ota kantaa. Propaganda ei salli, että rokotteita yhdistetään moniin nopeasti lisääntyviin kroonisiin rappeuma- ja autoimmuunisairauksiin saatikka mielenhäiriöihin. Rokotteet tahdotaan pitää kaikesta ikävästä erillään ja niiden suojelemiseksi saa ylittää myös sallitun rajat. Nämä terveydenhoidon "jumalat" ovat nyt todella astuneet maan kamaralle ja ilmeisesti itsekin uskovat, että heille on annettu valta määrätä ihmiskohtaloista.
Tämä bisnes ei säästä ketään. Ei erikoistutkijaakaan, ellei hän herää unestaan ajoissa. Kysymys on tahdosta, halutaanko sairauksien syitä ymmärtää todella vai riittääkö se, että joka vuosi pelaillaan ja pelotellaan viruksilla. Maalaillaan kauhukuvia television uutislähetyksissä ja uskotellaan, että rokotteen ansiosta seuraava vuosi on taas pulkassa, jos tehdään siten kuin erikoistuntemus määrää. Muutoinhan meidät hukka perii tavalla tai toisella.
Se että ihminen tekee virheitä, ei johdu mikrobeista, vaan hänestä itsestään. Virheellisen toiminnan seurauksena elintoiminnot muuttuvat ja tekevät tilaa myös bakteereille ja viruksille. Laumaimmuniteettiin vedoten pelokkaat ihmiset jopa vaativat muita rokotettavaksi, jotta itse voisivat tuntea turvaa ja suojaa. Pelkoa ei tällä tavoin saada koskaan hallintaan, vaan pelokkuuden lisäksi nämä ihmiset sairastuvat lisää alistaessaan muita pakkomielteilleen.
Pelon lisäksi ahneus on aikamme suurimpia sairastuttajia. Varmasti THL:ssa on ollut ankeaa hyväksyä sitä tosiasiaa, että influenssarokotteiden menekki on kärsinyt kolauksen. Todelliset kolaukset ovat kuitenkin vielä edessäpäin ja silloin vastauksia on etsittävä muualta kuin markkinoinnista. Jos ne kerran eivät ole viruksia, mikä meissä ihmisissä mättää, tutkimuksen on aika suuntautua todellisiin syihin.
Sinä et selväästikään ymmärrä edes immunologian ja epidemiologian perusteita.
sinäkö väität, ettei immunologia ole yhteydessä ihmisen mielentilaan. Etteikö ihminen olisi omista puuhasteluistaan vastuussa. Kyllä hän on ja tästä THL:ssa olisi hyvä ottaa selkoa.
Narkolepsia oli varoitus tutkijoille. THL:ssa varoituksille on ollut tapana viitata kintaalla. Kuinka kauan kansaa saa yllyttää ja kiihottaa bisnesmielessä on mielenkiintoinen ilmiö. Toki meillä on arvoisemme johtajat, juuri sellaiset kuin olemme ansainneet. Tapellaan siis jälleen kerran rokotejonoissa ja ollaan päättäjille mieliksi. Hehän tästä hyötyvätkin.
Ei mitään uutta auringon alla. Sama peli toistuu uudestaan ja uudestaan. Kuinka moni olisi uskonut, että jo näin pian narkolepsiakatastrofin jälkeen ihmisten päät on taas mahdollista saada sekaisin ja heidät kisaamaan keskenään eloonjäämisestä. Tämän ei tarvitsisi olla totta, eihän?
Tehottoman "lääkkeen" D-hormonipillereiden bisnes on moninkertaiseti suurempaa kuin rokotteiden. Eikä se edes tehoa.
Rokote tehoaa
Narkolepsia ei liity tähän nykyiseen rokotteesee millään tavalla.
Sä olet antanut vajota ittes dementiaan - nyt ei eletä vuotta 2009.
Nimimerkki "harhautuksen maku" sekä "omavastuu100%" vastustaa rokotuksia ja kirjoittaa pitkiä, harhaisia tekstejä. Kumpaan luotat, nimimerkkiin "harhautuksen maku" vai THL:n parhaisiin asiantuntijoihin? HEH HEH... Sikainfluenssa tappaa tänäkin talvena ihan täällä kotimaassa monia terveitä, työssäkäyviä ihmisiä, jotka olisivat jääneet henkiin, jos olisivat ottaneet rokotuksen. Valitettavasti.
> Kumpaan luotat, nimimerkkiin "harhautuksen maku" vai THL:n parhaisiin asiantuntijoihin? HEH HEH...
Kumman edut ovat siellä THL:ssä etusijalla, lääketeollisuuden vai potilaiden?
Mitkä ovat sidonnaisuudet lääketeollisuuteen ja potilaisiin?
Sidonnaisuudet lääketeollisuuteen olisi erittäin tarpeellista julkistaa myös tavallisille piikitettäville ja pillerien syöjille!