On sitten sovittu, että Mikkelin kanssa on aloitettava liitosneuvottelut. Tämä on tiettävästi sillä listalla, josta hallituksessa on sovittu. Onko joku yllättynyt? Hirvensalmen menoa...
Vastaukset 9
- NotGonnaHappen
Kidneys me
- veikkaaja
Viimeinen vuosi, vai vielä kaksi? Sitten Mikkelin velat on meidän!
- berlusconi
Nyt kannattaisi johtavien viranhaltijoiden tehdä opintomatka Italiaan. Hirvensalmen taloudellinen tilanne on hyvä. Siten italialaismalliseen kuppaamiseen on hyvät mahdollisuudet. Virkamiesten eläkeikä on kohta käsillä. Koska alkaa todellinen kähmintä ja kahminta?
- Koillisen kotka
Kaikki kunnat käy neuvottelut. Lähtökohdat eivät neuvotteluun mennessä ole ainoastaan se, että liitytään. Hirvensalmi neuvotelee siis siltä näkemykseltä, että emme liity, mutta vahvistamme sotealueen yhteistyötä. Näin olen lehdistä lukenut.
- Läheltä seurannut
Hyvä juttu. Yhdistyminen Mikkeliin olisi pitänyt tapahtua jo yli 10 kymmenen vuotta sitten. Nyt olisi oiva tilaisuus myös panna jakoon johtavat virkamiehet Ruhanen, Viljanen ja Lahdelma. Ovat jo tarpeeksi vuosien varrella sählänneet. On hauska seurata, mistä merkantti Ruhanen tulee löytämään jatkossa töitä. Ei kelpaa Mikkeliin edes siivoojaksi.
- virkaaPiisaa
Ettekö ole kuulleet viiden vuoden suoja-ajasta, jonka virkamiehet saavat nykyisen palkkansa -oli töitä tai ei :)
Eli nämä herrat ovat viroissaan, kunnes haluavat eläkkeelle, tai heille tarjotaan jotain riittävän houkuttavaa.
- Koillisen kotka
Ei niiden tarvi virassaan olla, tehtävänimike muuttuu jos Mikkeliin joudutaan. Mikkeli on velkainen ja kateellinen kunta, hoitanu asiansa perseilleen ja koettaa nostetta kalliilla kaupungin ulkonäkö kohotuksilla, samalla kun sote maksut nousee ja vähäosaisten palvelut supistuu.
- gogoMikkeliin
>Ei niiden tarvi virassaan olla, tehtävänimike muuttuu jos Mikkeliin joudutaan.
Virkamiesten palkka tuskin muuttuu, vaikka nimike muuttuisikin.
Mikkeli taas kaipaa lisää jo otetun velan maksajia. Hirvensalmelaiset pääsee takautuvasti maksamaan siitä, mistä ei ole olleet päättämässä.- snapstaär
Liittykköö ni suahaa rahat ja palvelut pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1751952Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1571378Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2231010- 71897
- 58868
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus70800- 47793
- 93767
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200687Martinan alamäki jatkuu
Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”151646