Olen kyllästynyt siihen, että joudun koko ajan miettimään mitä sanon mistäkin ja varomaan sanojani, koska ympärilläni on niin paljon dominoivia yksilöitä.
Pitää koko ajan muistaa mitä kunkin henkilön kanssa voi sanoa ettei synny kohtausta tai toinen saa riitakohtausta aikaiseksi tai pahoita mieltään. Jonkun kanssa en voi sanoa sanaa kokoomus, homo ja tai että pääministeri on tyhmä ilman että siitä syntyy kohtausta.
Koko elämäni on yhtä luovimista ja kellekään en voi sanoa mitä oikeasti ajattelen . Lisäksi kaikki neuvoivat minua ja kertovat mitä minun tulee tehdä; asua siellä ja täällä ja tehdä sitä tai tätä.
Haluaisin tästä kierteestä eroon ja olla oma itseni ja sanoa omat mielipiteeni joutumatta järjettömän raivon kohteeksi. Miksi ihmiset ovat niin järjettömän dominoivia ja mistä löytää älykästä ja mielenkiintoista keskusteluseuraa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuule olen kanssasi samaa mieltä. Nykyään saa narsistin ja huumenarkkarin maineen, jos sattuu kassajonossa v*tuttamaan tai muuten on ollut huono päivä.
Nykyään kaikkien ihmisten kanssa pitää olla yltiödiplomaattinen ja aivan käsittämättömän hienopuheinen, että ei missään nimessä vahingossakaan päästä suustaan mitään kenties loukkaavaa. Joku saattaa syyttää ahdistelusta ja seksuaalisesta häirinnästä jos menet seuraasi tarjoamaan. Välillä tuntuu, että tämä Suomi on täynnä aivan sekopäisen tarkkaa hyshys-kulttuuria. Ei tunnu olevan keisarilla aina vaatteita tässäkään touhussa.
Itse henk.koht. ihmettelen tämän yhteiskunnan suuntaa, jossa ei saa mielipidettä ilmaista tai yksinkertaisesti sanoa, että ei pidä jostain asiasta tai ihmisestä. Se ei ole loukkaus, mutta nykyään kun ei saa kritisoida mistään.
Suomessa ollaan sairaalloisen varuillaan joka asiasta, joku on loukkaava narsisti, mielensäpahoittaja ja persoonallisushäiriöinen heti kun sinut saadaan "paljastettua huonona päivänäsi". Miten täällä kukaan uskaltaa olla vittuuntunut?