Kunnallinen terveydenhuolto Heinolassa

Minusta kunnallinen terveydenhuolto Heinolassa on varsin hyvää. Lääkärin vastaanotolle pääsee nopeasti ja joustavasti. Terveyskeskuksessa on monipuoliset ja hyvät palvelut.

Nyt jäin vähän ihmettelemään, kun loppiaispäivän paikallisessa lehdessä kerrottiin, että ihmiset käyvät turhan pienistä vaivoista lääkärin vastaanotolla. Suomalaisille on opetettu, että vaivat pitää hoitaa mahdollisimman nopeasti eikä niitä saa päästää pahaksi. Nyt meitä vähän syyllistetäänkin liian nopeasta hoitoon hakeutumisesta. Osaa tässä sitten oikein toimia. Lääkärin puheillehan yleensä päästään sairaanhoitajan kanssa keskusteltua. Hoitajalle ilmeisesti on annettu valta päättää lääkärin tapaamisen tarpeesta. Aikamoinen vastuu ja hyvä siis, jos hoitaja ottaa varman päälle.

Kuka nyt meitä terveyskeskuksen turhakäyttäjiä neuvoisi siitä, että milloin kannattaa mennä lääkärin puheille ja milloin ei. Yleinen sääntöhän lähes kaikissa ihmistä koskevissa asioissa on se, että itse tietää parhaiten mikä itselle on parasta. Saammekohan me edelleen tulla terveyskeskukseen lääkärin puheille silloin, kun me itse tunnemme siihen tarvetta? Vai alammeko viivytellä sinne tulossa, joka tulo sitten tapahtuukin liian myöhään?
579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

aika moni nuori käy heti lääkärissä, että jos saisi vaikka saikkua ettei tarvi tehdä töitä tai mennä kouluun. kumminkin sitten koetaan ihmeparannus ja ollaan illalla viihteellä. koskee aika monia nuoria sekä vanhempiakin laiskureita. ei tietty kaikkia.

Äänestä

Hoitotyöntekijöillä on runsaasti sairaslomia ennen varsinaisia vuosilomia ja heti loman jälkeen.

Äänestä

Heinolan virkamiehethän pitävät oikeutenaan olla sairaslomalla kolme viikkoa vuodessa, keskimäärin. Siellähän he terveyskeskuksessa ravaavat saikkulappujensa perässä, vieden turhaan lääkäripalveluja ja tuhlaten meidän heihin palkkoihinsa laittamiamme rahoja lomailemalla. Pitkän vuosiloman luulisi riittävän noille suojatyöpaikkaisillekin.

Äänestä

Turha on huolta kantaa Heinolan terveyskeskuksesta. Asiakasmäärä vähenee ja erikoissairaanhoitoa ja tarvittavia tutkimuksia ei sieltä saa, kun se maksaa ja Heinolan sote-budjetti ylittyy vuosi toisensa jälkeen. Niinpä hoitona on yleensä antibioottiresepti tai ei sitäkään. Kehotuksena on usein ollut, että hakeudu yksityiselle. Olenkin hakeutunut suoraan yksityislääkäreille Lahteen, koska tiedän että Heinolan terveyskeskuksesta ei lähetettä saa ja sairaus olisi voinut muuttua krooniseksi tai vaikeutua ja kestää pitkään ilman asianmukaisia tutkimuksia ja hoitoa. Näin olen myös säästynyt turhilta terveyskeskuskäynneiltä.

Kaupungin virkamiehet käyttävät työterveys Wellamoa, josta tuli raportti kaupunginjohtaja Rinnevaaran erottamisen yhteydessä virkamiehesten "oireilusta". Neuvottiinko Wellamosta pitämään virkamiesten oireilun vuoksi pitämään päiväkirjaa? Kuka muistaa, jotta "oireilu" helpottuisi?

Eikö Heinolan koulussa ole kouluterveydenhoitajaa, jonka puoleen koululaiset voivat kääntyä. Tuskinpa koululaiset hakeutuvat terveyskeskukseen sairauslomaa saadakseen.

Kun uudet sote-piirit vahvistetaan, niin toivottavasti Heinola liitetään Lahden sote-piiriin. Vuoden alusta myös heinolalaiset voivat valita oman terveyskeskuksen jotta saisivat tarpeelliset tutkimukset ja täsmähoitoa eikä siitä tarvitse maksaa yksityislääkärien erittäin kalliita hintoja.

Äänestä

Tarkastuslautakunnan arviossa vuodelta 2012 todetaan, että henkilöstön hyvinvointiin on syytä edelleen kiinnittää jatkuvasti huomiota. Sairauspoissaolot ovat merkittäviä, keskimäärin 16 - 17 vuorokautta henkilöä kohden. Tarkastuslautakunta suosittaa käytettäväksi aina kun on mahdollistaomaa työterveyhuoltoa Wellamoa, koska silloin sairauslomat ja niiden pituus on paremmin mitattavissa.

Ennenkuin työterveyshuolloksi kaupungin henkilöstölle valittiin Wellamo, niin olivatko sairauspoissaolot samaa luokkaa, eli 16 - 17 vuorokautta henkilöä kohden vuosittain?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuka osaa neuvoa? kirjoitti:

Minusta kunnallinen terveydenhuolto Heinolassa on varsin hyvää. Lääkärin vastaanotolle pääsee nopeasti ja joustavasti. Terveyskeskuksessa on monipuoliset ja hyvät palvelut.

Nyt jäin vähän ihmettelemään, kun loppiaispäivän paikallisessa lehdessä kerrottiin, että ihmiset käyvät turhan pienistä vaivoista lääkärin vastaanotolla. Suomalaisille on opetettu, että vaivat pitää hoitaa mahdollisimman nopeasti eikä niitä saa päästää pahaksi. Nyt meitä vähän syyllistetäänkin liian nopeasta hoitoon hakeutumisesta. Osaa tässä sitten oikein toimia. Lääkärin puheillehan yleensä päästään sairaanhoitajan kanssa keskusteltua. Hoitajalle ilmeisesti on annettu valta päättää lääkärin tapaamisen tarpeesta. Aikamoinen vastuu ja hyvä siis, jos hoitaja ottaa varman päälle.

Kuka nyt meitä terveyskeskuksen turhakäyttäjiä neuvoisi siitä, että milloin kannattaa mennä lääkärin puheille ja milloin ei. Yleinen sääntöhän lähes kaikissa ihmistä koskevissa asioissa on se, että itse tietää parhaiten mikä itselle on parasta. Saammekohan me edelleen tulla terveyskeskukseen lääkärin puheille silloin, kun me itse tunnemme siihen tarvetta? Vai alammeko viivytellä sinne tulossa, joka tulo sitten tapahtuukin liian myöhään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu