Ensimmäinen vuosipäivä

Mites olisi puhuminen mykkyyden sijasta? Puhumalla asiat selviää paremmin, mykkyydellä ei ollenkaan. Tietääkö mies tulevasta lapsesta?

Ehtisitkö vielä tehdä abortin? Ei tuollaseen parisuhteeseen kannata lapsia tehdä.

Mun mielestä tuollaiset vuosipäivien viettämiset on ihan teinien hommaa. Ei aikuiset ihmiset sellaisia vietä. Hääpäivien viettämisen jotenkin ymmärrän.
Kun jo aikuinen nainen olet, niin keskity nyt siihen lapsen odotukseen. Hän tarvitsee itselleen tasapainoisen äidin. Ja opetelkaa puhumaan.
Jos mies pakenee paikalta aina kun teille tulee riita, niin sinuna en jatkaisi suhdetta.

Mennyttä mikä mennyttä. Jos vuosipäivä on sulle tärkeä, pidä huoli tulevista vuosipäivistä, äläkä jää piehtaroimaan harmitukseen.

"Yhteinen elämä tuntuu kuitenkin mahdottomalta."
Millä tavalla? Onko kyse erimielisyyksistä vai erilaisista tavoista ratkoa (= olla ratkomatta) niitä?

Voisiko olla, että raskaus saa sinu käymään ylikierroksilla ja ajattelemaan asioita yli-tunteellisesti? kannattaisiko eroa miettiä vasta lapsen synnyttyä ja yrittää pelastaa se suhde jos suinkin mahdollisuuksia... Ei ainakaan kovin helposti kannata antaa periksi, sen olette syntyvälle lapselle velkaa että edes yritätte parhaanne korjata tuon suhteen...

Löytyihän tämä aloittamani ketju täältä vielä. Tuon vuosipäivän murehtiminen on jo ollutta ja mennyttä, mutta parisuhteen tila ja tämä elämäntilanne painaa mieltä edelleen. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Nyt enemmän.

Olen kadottanut parisuhdetunteeni tulevan lapseni isää kohtaan. En halua hänen kanssaan läheisyyttä enää. Se johtuu osaksi siitä, että hän haisee mielestäni epämiellyttävälle, mikä on raskauteni aikana alkanut häiritä. Häiritsee edelleen, vaikka alkuraskauteen liittynyt pahoinvointi ja hajuherkkyys ovatkin pääasiassa helpottaneet. Muutoinkin koen hänet enimmäkseen ärsyttävänä nykyään.

Hän on monella tavalla hyvä mies, kiltti, fiksu ja kunnollinen, mutta jotenkin olen vain kadottanut tunteeni häntä kohtaan, ja lähinnä vain ärsyynnyn hänestä. Emme kuitenkaan juuri riitele, kun olen vain lakannut välittämästä, ja pitänyt etäisyyttä mahdollisimman paljon. Näennäisesti olemme kuitenkin suhteessa edelleen.

Tämä tilanne kuitenkin häiritsee. Olen todella onnellinen tulevasta vauvasta, mutta tämä ristiriitainen parisuhdetilanne häiritsee sitä onnea. En ole onnellinen siitä, että juuri hän on lapsen isä. En tiedä, haluanko häntä synnytykseen mukaan. Hän kuitenkin tulee väistämättä kuulumaan elämääni lapsen kautta, mikä sekin tällä hetkellä lähinnä ärsyttää. Välillä mietin, että olisi pitänyt pystyä tekemään se abortti, mutta en pystynyt. Ja olen onnellinen, etten pystynyt, koska rakkauden tunne tätä vatsassani potkivaa vauvaa kohtaan on valtava.

Mutta kaikista näistä tunteista koen valtavaa ristiriitaa ja syyllisyyttä. Mies on omien sanojensa mukaan edelleen hyvin rakastunut minuun, mikä saa minut tuntemaan surua, kun en pysty vastaamaan hänen tunteisiinsa, enkä antamaan itsestäni mitään hyvää hänelle. Enkä pysty tarjoamaan tälle tulevalle lapselle ehjää perhettä hänen syntymästään alkaen. Toisaalta lapsi varmasti sopeutuu tilanteeseen, mihin syntyy, eikä hänen ainakaan tarvitse kokea perheen hajoamista sitten myöhemmässä vaiheessa.

En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Olen elänyt päivä kerrallaan omaa elämääni. Yhteyttä pidämme miehen kanssa päivittäin, mutta tapaamme harvoin. Suhteemme tilasta emme juuri keskustele.

Nyt on taas sellainen hetki, että tämä tilanne painaa mieltä, vaikka enimmäkseen olen ajattelematta koko asiaa.

Keskustelua kyllä jossain vaiheessa yritettiin, mutta ei se johtanut mihinkään. On kuin emme puhuisi samaa kieltä ollenkaan. Itse en ainakaan koe tulevani ymmärretyksi ja kuulluksi. Se johti vetäytymiseen ja keskusteluyhteyden katkeamiseen. Tai keskustelemme kyllä, mutta arkipäiväisistä asioista. Emme suhteestamme ja sen kannalta tärkeistä asioista.

Miesystäväni ei siis käytä saippuaa lainkaan peseytymiseen, eikä myöskään deodoranttia sen jälkeen. Hiuksensa hän pesee tervashampoolla. Olimme kerran kaupassa yhdessä, ja menin hakemaan itselleni suihkusaippuaa. Kyseisessä tuotemerkissä oli joku tarjous (tyyliin 3 hintaan se ja se), jolloin kysyin mieheltä, että ottaisiko hän yhden tuotteen. No ei halunnut ottaa, kun hänen ihonsa on kuulemma herkkä, eikä kestä pesuaineita ja haluaa olla luonnonmukainen. Tuossa yhteydessä mainitsin melko suoraan, että toivoisin hänen pitävän parempaa huolta hygieniastaan. Hän ei reagoinut siihen mitenkään, eikä ole tehnyt asialle mitään. Olen myös noista hygienia-asioista puhunut omasta näkökulmastani, kun itselläni on hikoiluongelma, ja saan todella tehdä työtä, ettei se haise. Olen toivonut asiasta keskustelemalla hänen alkavan miettiä omaa hygieniaansa, mutta eipä ole alkanut. Hän käy kyllä joka päivä suihkussa, mutta kun ei pese saippualla, ei käytä deodoranttia, eikä vaihda paitaa kovin usein (kalsarit ja sukat sentään vaihtaa), niin hänessä on se pinttyneen hien haju jatkuvasti. Ja muutenkin sellainen likainen haju. Suhteemme alkuaikoina se ei minua ilmeisesti rakkauden alkuhuumasta johtuen häirinnyt, vaikka asian silloinkin tiedostin, mutta nykyään häiritsee, enkä yksinkertaisesti sen hajun takia halua enkä pysty enää olla hänen lähellään.

Lähinnä ottaa päähän, että tuon miehen kanssa olen saamassa lapsen. Mutta sitä ei voi perua enää, ja sen asian kanssa on elettävä. Enkä kuitenkaan halua riistää lapseltani oikeutta isäänsä, enkä mieheltä oikeutta lapseensa. Samassa osoitteessa emme kuitenkaan tule asumaan. Eiköhän asiat kuitenkin lapsen näkökulmasta tule sujumaan, kun muutoin tulemme ihan hyvin toimeen.

Hassua kun toi epähygieenisyys ei haitannut aiemmin. Itse en pystyisi edes samaan huoneeseen ihmisen kanssa joka haisee hiellä, likaiselle.

Joillakin ihmisille toisen tuoku on tärkeä. Kävin joskus treffeillä miehen kanssa jonka ominaistuoku oli ihan kamala. Haisi mun mielestä happamalle maidolle yök.

Mutta hän on kuitenkin lapsen isä, voitte asua erillään ja alkuun mies käy luonasi hoitamassa vauvaa sitten myöhemmin ottaa myös luoksensa.