Olimme 6 vuotiaan poikani kanssa matkalla Siwaan. Poikani ulkoilutti perheemme koiraa tienreunassa ja minä kävelin siinä reunalla Paavonpolulla. Moni tietää Paavonpolun päässä olevan tasa-arvoisen risteyksen jälkeen olevan mäen, jonka jälkeen tulee loiva mutka. Moni autoilija ymmärtää ajaa siinä kohtaa hiljaa, sillä näkyvyys on heikko(jalankulkija saattaa olla tien molemmin puolin ja autokin tulla vastaan). Mutta tämä mopoauto, uljas viininpunainen väriltään muuten, ajoi Siwalta päin keskellä tietä tähän mäkeen. Oli erittäin lähellä ettemme jääneet alle. Eikö vanhemmilla pitäisi olla jokin velvollisuus neuvoa omia nuoriaan kuinka siellä liikenteessä toimitaan? Eikö vanhemmat tiedä, että jokainen osaa tilata rekisterinumeron perusteella omistaja/haltija tiedot ja sitä kautta pystyy selvittämään vaikka mitä. Eikö näkyvässä ammatissa olevaa äitiä/isiä yhtään häiritse, kun lapsi harrastaa mopoautollaan ihmiskeilausta? Itseäni hävettäisi todella paljon jos oma poikani ei olisi yhteiskuntakelpoinen. Nyt saan vastauksia, että olet köyhä ja kateellinen ymsyms. Mutta ikinä en omaa lastani niin vihaisi/hylkäisi ettenkö hänelle näyttäisi omalla esimerkilläni kuinka muita ihmisiä kunnioitetaan oltiin sitten liikenteessä tai koulussa.
Mopoauto
Köyhä ja kateellinen
4218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jotkut autoilijat eivät välitä, vaikka kuinka saarnaisi. Kannattaa mennä vasta kun ketään ei näy mailla halmeilla. Nopeusrajoitus mopoautoihin, nopeuden rajoitin ja kaduille joku systeemi, ettei kaahaa. Liikennesuunnittelijaan voisit ottaa yhteyden, kunnan. Laittaa palautteita. Sekä eduskontaan liikenneministeriöön.
Eiköhän oikea totuus ole kuitenkin se, että autoihin se nopeudenrajoitin tarvittaisiin. Pihakaduilla, 30 - 40 km/h alueilla revitellään kaksinkertaisia, jopa kolminkertaisia nopeuksia. Taitaa nuo henkilöautoilijat tappaa jalankulkjoita huomattavasti enemmän kuin mopoautoilijat.
Törttöjä autoilijoita vartenhan koko tielainsäädäntö on tehty, on tehty hidasteita, pystytetty erilaisia liikennemerkkejä, tehty hidastemutkia ja -kavennuksia, sekä paljon , paaaljon muuta ja lisäksi poliisi valvomassa näitä kahjoja ....
Mitenkään mopoautoilijoita puolustelematta, sairas ilmiö koko mopoautoilu, mutta tämä jäi mietityttämään:
"keskellä tietä tähän mäkeen. Oli erittäin lähellä ettemme jääneet alle."
Mitenkä keskellä tietä ajava auto voi ajaa teidän yli, mitä hittoa te teitte siellä keskellä katua ? Oliko taas tää perinteinen, koira, lapsi , aikuinen trio jotka kaikki kävelee rinnakkain koko tien leveydeltä ?
Tuosta tilityksestä ei myöskään oikein selvinnyt että minkä virheen mopoauto teidän mielestänne teki ? Ajoiko ylinopeutta ? Yrittikö tahallaan ajaa teidän päällenne ? Jonkunnäköinen mystinen virhe tasa-arvoisessa risteyksessä, jossa autoilijan ei kyllä tule väistää jalankulkijoita muualla kuin suojatiellä.
Ja mikä hiton mäki siinä paavonpolun päässä muka on, ihan hyvä näkyvyys jokapuolelle.
Mopoautot pitäisi kieltää lailla, taajamassa ajetaan miten sattuu ja isoilla teillä ollaan tien tukkona.
Ei se varmaan mopoauton kuskistakaan mukavalta tunnu, kun letkaa kertyy perseen taakse isolla tiellä