31-vuotias ilman mitään koulutusta?

En rehellisesti sanoen tiedä, tuleeko tästä elämästäni yhtään mitään. En ole käynyt muuta kuin peruskoulun ja senkin kuutosen keskiarvolla. Sen jälkeen on jäänyt kesken yksi ammatikoululinja ja iltalukio. Muuta en ole edes lähtenyt yrittämään.

Nyt tuntuu, että suurin osa mahdollisuuksista on mennyt umpeen. Aikuisopiskeluun ei oteta, kun ei ole sitä aikaisempaa koulutusta ja minnekään ei pääse huonolla todistuksella. Masennusta on ja paniikkihäiriö on ja työkyvyttömyyseläke on. Kukaan ei osaa sanoa, että mistä koulupelkoon saisi apua. Kela ei kustanna mitään terapiaa, kysytty on. Johonkin iltalukioon ei rahkeet riitä.

En tiedä, mitä tehdä. Eikä tunnu olevan ketään samanlaista luuseria, kuin minä, tässä maassa.
4222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olet siis työkyvyttömyyseläkkeellä. Ammattiin opiskelua on niin ollen tarpeetonta ajatella. Mutta ihan omaksi iloksesi voisit opiskella vaikka työväen- tai kansalaisopistossa mitä vain haluat. Kieliä, käsitöitä, laulua, kuvataiteita... Eikä ole rankkaa. Voit aloittaa vaikka heti ensi viikolla.

Äänestä

Rehellisesti sanoen sinun kannattaa unohtaa tuo opiskelu kokonaan. Olet jo 31vuotias. Mutta ei kannata masentuu sillä suomessa on pilvinpimein samanlaisia tapauksia, kun sinä.

Äänestä

Eikös peruskoulun arvosanoja voi parantaa? Kai se aikuisillekin on mahdollista. http://www.opintoluotsi.fi/Opiskelu/Peruskoulu_aikuisena/

Sitten ehkä hiljalleen jotain muuta.

Ja tosiaan, kuten jo joku mainitsi, kansanopistossa voit opiskella rennosti ja leppoisasti vaikka mitä. Siellä ei turhaan pingoteta. Se toki maksaa, mutta ei yleensä järin suuria summia.

Tsemppiä!

Äänestä
  • Kannattanee hankkia itse tietoa siitä kuinka helpottaa/selättää paniikkihäiriötä ja masennusta. Netistä löytyy juttua ja kirjoja. Että elämä olisi vähemmän synkkää. Päättäväisyyttä se vaatii hirmuisesti.

    Kun sinulla on nuo eläkepaperitkin, niin keskittyisin ennemmin sisäisten ongelmien hoitoon, kuin koulutukseen. Voi olla koulutuskin melkoista tuskaa noiden oireiden kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sininen lilja kirjoitti:

En rehellisesti sanoen tiedä, tuleeko tästä elämästäni yhtään mitään. En ole käynyt muuta kuin peruskoulun ja senkin kuutosen keskiarvolla. Sen jälkeen on jäänyt kesken yksi ammatikoululinja ja iltalukio. Muuta en ole edes lähtenyt yrittämään.

Nyt tuntuu, että suurin osa mahdollisuuksista on mennyt umpeen. Aikuisopiskeluun ei oteta, kun ei ole sitä aikaisempaa koulutusta ja minnekään ei pääse huonolla todistuksella. Masennusta on ja paniikkihäiriö on ja työkyvyttömyyseläke on. Kukaan ei osaa sanoa, että mistä koulupelkoon saisi apua. Kela ei kustanna mitään terapiaa, kysytty on. Johonkin iltalukioon ei rahkeet riitä.

En tiedä, mitä tehdä. Eikä tunnu olevan ketään samanlaista luuseria, kuin minä, tässä maassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu