Heippa palstalaiset. Onko teille koskaan käynyt niin, että olette syystä tai toisesta antaneet pakit teihin ihastuneelle henkilölle ja ajan saatossa huomaattekin tehneenne suuren virheen? Huomaatte, että se henkilö olikin oikeasti aivan mahtava tyyppi ja ikävä on sitten aivan valtava. Tilaisuus on kuitenkin menetetty, koska toinen on jo löytänyt uuden onnen tai kadonnut maailmalle.
Vastaavasta tapauksesta on kohdallani jo toistakymmentä vuotta, mutta yhä tätä naista lämmöllä ajattelen. En silloin edes ollut tietoinen hänen ihastumisestaan, vaikka tekemisissä usein olimme ja hän oli mukavaa seuraa. Me miehet olemme aitoja putkiaivoja. Emme huomaa pikkuvinkkejä, vaan meille pitää kertoa suoraan, jos on tunteita meitä kohtaan.
Sain tietää hänen syvistä tunteistaan kiertotietä. En kuitenkaan tehnyt asialle mitään, koska nainen oli muuttanut jo muualle ja itseäni odotti vuoden työkomennus ulkomailla. Reissu itsessään tarjosi toki hienoja kokemuksia. Kotiin palatessa en ole kuitenkaan onnistunut löytämään onnea ja sitä pysyvää ihmissuhdetta. Tässä viimeiset pari vuotta ovat taas kuluneet sinkkuna sitä elämän naista etsiessä.
Usein tulee mietittyä, kuinka elämä voisi olla toisenlaista, jos olisin tämän naisen silloin käsiini etsinyt ja valinnut hänet sen työn sijaan. Myöhemmin kuulin hänen löytäneen toisen ja lapsiakin saaneen. Toivon, että hän on onnellinen.
Valokuva hänestä vielä on tallella. Siinä kuvassa minua katsoo kaunis vaalea nainen, jolla oli maailman herttaisin hymy ja lämpimin luonne, jonka olen tähän mennessä tavannut. Kuvaa katsoessa usein ajatelen, että taisin silloin menettää sen sielunpuolikkaani.
Pitäkää kiinni, jos löydätte mukavan ihmisen ja antakaa hänelle mahdollisuus. Pintakiiltoa maailmassa riittää, muta harva saa kokea todellisen onnen ja rakkauden.
Vastaavasta tapauksesta on kohdallani jo toistakymmentä vuotta, mutta yhä tätä naista lämmöllä ajattelen. En silloin edes ollut tietoinen hänen ihastumisestaan, vaikka tekemisissä usein olimme ja hän oli mukavaa seuraa. Me miehet olemme aitoja putkiaivoja. Emme huomaa pikkuvinkkejä, vaan meille pitää kertoa suoraan, jos on tunteita meitä kohtaan.
Sain tietää hänen syvistä tunteistaan kiertotietä. En kuitenkaan tehnyt asialle mitään, koska nainen oli muuttanut jo muualle ja itseäni odotti vuoden työkomennus ulkomailla. Reissu itsessään tarjosi toki hienoja kokemuksia. Kotiin palatessa en ole kuitenkaan onnistunut löytämään onnea ja sitä pysyvää ihmissuhdetta. Tässä viimeiset pari vuotta ovat taas kuluneet sinkkuna sitä elämän naista etsiessä.
Usein tulee mietittyä, kuinka elämä voisi olla toisenlaista, jos olisin tämän naisen silloin käsiini etsinyt ja valinnut hänet sen työn sijaan. Myöhemmin kuulin hänen löytäneen toisen ja lapsiakin saaneen. Toivon, että hän on onnellinen.
Valokuva hänestä vielä on tallella. Siinä kuvassa minua katsoo kaunis vaalea nainen, jolla oli maailman herttaisin hymy ja lämpimin luonne, jonka olen tähän mennessä tavannut. Kuvaa katsoessa usein ajatelen, että taisin silloin menettää sen sielunpuolikkaani.
Pitäkää kiinni, jos löydätte mukavan ihmisen ja antakaa hänelle mahdollisuus. Pintakiiltoa maailmassa riittää, muta harva saa kokea todellisen onnen ja rakkauden.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Minä tunsin samoin naista kohtaan tein asialle jopa jotain mut turhaa se oli nainen ei kiinnostunut. Tänään havaitsin samoja piirteitä omaavan naisen yhdessä paikassa. Ja hän teki aloitteen. Olisiko siinä krnties tulevaisuuteni? Hmm vakaasti pohtii asiaa. Tosi rakkaus ei lämmennyt joten ehkä se rakkaus roihuaisi tämänkin kanssa ajallaan kun etenisi.
Aisat menee loppupeleissä kuitenkin niin, kuin on tarkoitettu. Joku tarkoitus silläkin oli, että elämäsi (ja hänen elämänsä) on tähän saakka mennyt näin. Ei voi tietää, miten olisi mennyt, jos olisit huomannut pikkuvinkit.
Itselleni kävi toisinpäin: "menetetty mahdollisuus" tuli "liian myöhään", eli oli jo alun alkaenkin menetetty. Olimme jo tahoillamme varattuja, kun tapasimme toisemme. Miksi näin, kaipa sekin joskus selviää.
Sulle on varattu jokin toinen mahdollisuus :)
Jep. Mulle on käynyt niin. Harmittaa tosi kovasti. Nyt niin haluttais hänen sylinsä lämpöön, mutta ei se taida enää onnistua. Ei se syli taida lämmetä mulle enää. Hän olisi juuri se oikea ja sopiva mulle. Tyhmyydestä tässä joutuu kärsimään ilmeisesti koko loppuelämän. Se on mulle ihan oikein.
Sen tietää kun kysyy siltä itseltään. Oletuksilla ei koskaan kannata mennä .
Niin muttakun mistä tiedän onko hän se oikea? En halua enää joutua pettymään ihmisiin. En jaksa enää.
Elämä ei anna armoa..
Minulle kävi just näin. 9-luokan keväällä tyttö josta olin aina tykännyt ekaluokasta alkaen olisi halunnut mut. Olin juuri kerennyt alkaa seurustelee toisen kanssa ja näin torjuin toisen.
Tein vikatikin kun en ottanut enirakkauttani omakseni. nyt oon viiskymppinen ja kaipaan edelleenkin Häntä siis Kirsiä.
Eikö sulla sitten sen jälkeen oo ollut yhtä suurta huumaa elämässä..?Aika onneton ajatus..
Minullakin oli joskus samanlainen tilanne 6 vuotta sitten taitaa olla. Tulimme hyvin juttuun, seksiäkin oli, yhteinen lapsikin tulossa Jne. Mutta minä olin hyvin nuori silloin liian ajattelematon häntä kohtaan. Mutta tänä päivänä ollaan hyviä ystäviä keskenään ja koitetaan tavata kerran vuodessa. Mutta silloin kun tavataan niin lhdön hetkellä ikävä jää :)
Rakkaus rikkoo ihmisen täydellisesti. Mut se että uskaltaa löhteä rakkauteen ei siinä mitään menetä. Uskaliaat elää!
Kyllä siinä saattaa niin käydä.
Nimenomaan uskaliaat elää ja kerää elämän reppuunsa hyvät muistot. Joita voi käyttää sitten vastaavanlaisissa tilanteissa sanotaanko hyödyksi ;)
Repussani on sinun elämällesi hyvät eväät. Tahdotko kurkistaa sinne? Vai jättäydytkö kurkistamatta sinne lainkaan? Kummatkin sattuu mut se että et uskalla rakastaa se sattuu enemmän.
Kiitoksia kokemusten jakamisesta. Kuten huomaamme, me ihmiset olemme erehtyväisiä ja lopultakin melko sokeita monille lähellä oleville ihmisille. Eihän se tietenkään mitään auta jälkikäteen harmitella, mutta järki ja tunteet kulkee monesti erillään. Ei vaan voi mitään, että ikävöi sitä, joka jättää sinuun pysyvän jäljen täällä elämänmittaisella matkalla.
Ei auta enää harmitella.Se meni niin,ku meni.Nyt on kaikki hyvin.Meillä on mahdollisuus..
Itselleni kävi juuri näin. Sitten kun Hän oli lähtenyt, tajusinkin hänen olleen minulle Se Oikea. Tajusin tunteeni liian myöhään. Silloin kun hän oli lähellä, kaikki muuttui positiivisemmaksi. Hän oli sielunkumppanini.
Lievästi sanottuna vituttti. Ja vituttaa vieläkin.
Ehkä se nainen vielä joskus tajuaa saman kuin sinä.
Ajatelkaa nyt kuitenkin, että kuinka paljon tuosta "miten hyvin kaikki nyt olisikaan, jos..." on vain pelkkää kauniin haaveen/kuvitelman luomaa harhaa. Sekin on tosi surullista jos/kun tämä todellisuus tässä ja nyt menee hukkaan sitä "menetettyä mahdollisuutta" haikaillessa.
minullekin ollessani 16-vuotias. Poika, jonka kanssa olimme lähes lapsista saakka "seurustelleet" sai jäädä tavatessani uudenlaisia, jännittävämpiä poitsuja. Jälkeenpäin olen katunut, kun jätin tuon tutun ja turvallisen urheilijapojan. Jos en olisi toiminut niin typerästi, niin olisimme varmaan vieläkin onnellisesti yhdessä suurperheen vanhempina.
Mutta eihän sitä voi tietää, miten kaikki olisi mennyt. Olisi voinut mennä hyvin, tai sitten huonommin.
Kuten ei voi ennustaa tulevaisuuttakaan, ei voi ennustaa "menetettyä" tulevaisuutta.
No joo, harmittaa että en näyttänyt tunteitani ja sitä, että olisin halunnut suhteen hänen kanssaan ja hän tuntui juuri sopivalta..Äkkiä kaikki sitten muuttuikin ja tilaisuus meni. Muutenkin tuli pilattua koko homma. Nyt pelkään, löydänkö samanlaista ihmistä ja tunnetta ikinä. ;(
Jospa olisikin aikakone - ei sellainen, jolla voi matkustaa ajassa taaksepäin ja tehdä sitten eri valintoja, vaan sellainen, jolla voisi matkustaa katsomaan sitä nykyhetkeä, mikä olisi seurannut sillä toisenlaisella valinnalla.
Sitten se aikakone olisi ohjelmoitu sillä tavalla, että se näyttäisi sen vaihtoehtoisen nykyhetken aina kurjempana kuin mitä todellinen nykyhetki on. Niin me kaikki tulisimme onnellisesti takaisin järkiimme ja lopettaisimma tyhjänpäiväiset haaveilut ;).
Ei ihmiset täällä halua päästä eteenpäin. Ne haluaa velloa niissä tunteissaan.
Palstan sisällön kuvauksenkin voisi muuttaa, kun kukaan ei täällä oikeasti pohdi, miten sen ikävän tunteen voisi voittaa.