Kokoomus ei ole huolestunut irtisanomisista

Kokoomus nyt räksyttää kun rakkikoira, mutta eipä ole ollut lainkaan huolestunut kymmenien tuhansien irtisanomisista. Hävetkää ! Olitte itse hallituksessa, mutta ette silloinkaan saaneet mitään muuta aikaan kuin vain nostitte herroille palkkoja ja palkkioita Karjalan ämmän sanaa lainatakseni. Ja se eduskunnan lisärakennuskin oli aivan tura ja turha.
5134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vanhasen hallitus otti ohjelmaansa kokoomuksen esittämät veronkevennykset ja toteuttaa niitä. Nyt on sen politiikan seurauksena jo menetetty 17000 työpaikkaa ja lisää saattaa vielä mennä. Nyt valtio menettää verotuloja sekä työpaikkojen vähenemisen, että veronalennuksen kautta.
Kassakriisi ja kasvava työttömien armeija tuolla menolla odottaa. Ja sitten taas juustohöylä iskee.

Äänestä

Vaikka eduskunnan väliinhuutajat ry:n puheenjohtaja päästi Kataiselle ärräpään, ei sinun Kokoomuksen toimista kannata huolestua. Huolehtisit enemmän siitä, että ei Gustafson, ei Heinäluoma, kuin muukaan Suomen Sosialidemokraattisessa sosialistipuolueessa ole tikkua työttömien puolesta ristiin pistänyt - ellei nyt työttömien sosiaalisesta tarpeesta huolehtimista työttömän kavereita lisäämällä tällaiseksi lasketa.

Esimerkiksi viimeisen vuoden aikana työllisten määrä on vähentynyt 7000:lla, työttömien lisääntynyt 9000:lla, yrittäjien määrä kasvanut 2000:lla ja osa- ja määräaikaista työtä tekevien lisääntynyt 23 000:lla. Siis tässä tulos (demarivetoisen) Vanhasen hallituksen taistelusta epätyypillisten työsuhteiden vähentämiseksi. Tavoite, joka on eteenkin demarien vaatimuksesta sinne kirjattu. Niin kepu- kuin demariministerit ovat jo julkisesti heittäneet keyet punamullat koko työllisyysohjelman päälle, mutta hallitus pitää itsepintaisesti Vanhasen johdolla, samalla itseään pettäen, asetetusta työllisyystavoitteesta kiinni. Kansahan ei voi niin tyhmä olla, että noihin tavoitteisiin uskoisi, eihän.

Sama ministeritason kepeä ranneliike taitaa olla koko hallitusohjelman kohtalona. Miksi kansan siis pitäisi enää uskoa yhtään mitään, mitä demarien tai keskustalaisten suusta sattuu milläkin kertaa tulevan? Ei miksikään. Parasta ennen -päiväys niillä puheilla on ollut jo eduskuntavaalien jälkeisenä päivänä.

Äänestä
  • Kokoomus on vienyt ja vie köyhät kyykkyyn.

    Äänestä

Eduskunnassahan käydään keskustelua Kokoomuksen välikysymyksen johdosta työttömyydestä.Nyt on vain valta Punamullalla,se huolehtii nyt maan asioista.Ei Kokoomus voi vastata yritysten irtisanomisista.Hallituksen on luotava edellytyksiä sille että talouden pyörät pyörivät,julistukset ja kehoitukset ei mitään auta.Punamullan pitää nyt hävetä mennyttä puoltatoista vuotta,ja tehdä muutakin kun vain vedota.Ainoat tekemiset ovat olleet Kokoomuksen vaaliohjelmasta,niillä on edes jotenkin pystytty tähän asti pitämään työttömyys aisoissa.Hallitus ajelehtii kohti kaaosta,veropohja on kavennut,työttömyys lisääntyy,valtion menot lisääntyy,SDP:llä ei ole toimivaa johtoa,Keskustalla on sattuma johtaja,RKP:llä ei ole juurikaan kuuntelijoita,Presidentti parantaa maailmaa.

Äänestä

No ei kokoomuksella ole muuta näin ennen vaaleja kuin räksyttää muita puolueita. Sehän on opposition tehtävä.
Olisitte hoitaneet työttömyyden kuntoon. Olittehan ainakin 12 vuotta valtion peräsimessä. Holkeri-Viinasen hallituksesta alkoi Suomen alamäki EU:n sopeuttamisella. Valovoimaisia yrityksiä fuusioidutettiin isompiin ja vielä isompiin ja nyt on tulos nähtävissä. Ne isot nyt investoivat ulkomaille, jotta saadaan tuotteita vielä enemmän ja halvemmalla. Näin pörssi nousee kohisten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työttömäksi jäänyt kirjoitti:

Kokoomus nyt räksyttää kun rakkikoira, mutta eipä ole ollut lainkaan huolestunut kymmenien tuhansien irtisanomisista. Hävetkää ! Olitte itse hallituksessa, mutta ette silloinkaan saaneet mitään muuta aikaan kuin vain nostitte herroille palkkoja ja palkkioita Karjalan ämmän sanaa lainatakseni. Ja se eduskunnan lisärakennuskin oli aivan tura ja turha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu