http://yle.fi/uutiset/raportti_suurilla_suomalaisyrityksilla_kymmenia_tytaryhtioita_veroparatiiseissa/7015102
"maksamme tuloksesta verot suomeen" - ennen tulosta rahaa uitetaan ulkomaille mm. korkoavustuksina. Yhtiöiden yritysverot jäävät aivan minimaallisiksi verrattuna liikevaihtoon.
Kuitenkin näiden yhtiöiden suomalainen johto käyttää yhteiskunnan palveluita, mitkä ovat julkisista verovaroista maksettu.
Mm. Yksityisten K asemien tulos on jatkuvasti tappiollinen. Erillisenä osakeyhtiönä se tarkoittaisi sitä, että pönkkä olisi jo ovella. Mutta kyseinen firma pidetään tahallaan tappiolla - raha uitetaan emoyhtiöön ja sitä kautta ulos ulkomaille.
Muttta eipä ole ihme, kun kohta ollaan samalla viivalla Kreikan kanssa. Yhteiskunta korruptoitunut, ei töitä, ei tulevaisuutta nuorilla ja kaikki retuperällä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
En muuten löytänyt K1-katsastajia tuosta listasta tosin ei se myöskään kuulu maan 20 suurimpaan firmaan.
Ko. firma onkin siivu A-Katsastuksesta; Yksityiset K-asemat nimellä ja joukko
yksityisiltä ostettuja asemia joissa ei mainita A eikä K:ta silti pohjimmiltaan
A:n asemia ja paratiisiin kuuluvia toimipaikkoja. Hyvä että tää paratiisi asia taas otettiin esille, huijausta suomalaisilta mutta valitettavasti laillisesti. Mitä ne virkamiehet oikein siellä palleillaan tekevät kun tällaisia on päästetty tekemään liekkö itsekkin niissä satalasissa mukana....
Siis Yksityiset K-asemat on A-katsastuksen tytäryhtiö ja hekilökunta on pääosin samaa, ainakin tuurausten osalta.
Sitä ei tule sekoittaa K1-Katsastajiin, jonka omistaa Espanjalainen katsastuksen suurfirma APPLUS. K1 on aikanaan luotu kun varkakkaimmat ja aktiivisimmat pikkufrimojen omistajat ostivat, muut KATSASTUS prändiketjuussa olleiden yksitysten yrittäjien toiminnot ja perustivat K1- Katsastajat. (tai Katsastus ykkönen - Katsastajat)
Myöhemmin nämä perustaja jäsenet hankkivat aktiivisesti A-katsastuksen puolelta ammattitaitoista henkilökuntaa, parempien etuuksien ja palkkojen avulla ja kun firma oli kasvanut riittävästi ja homma oli saatu tehokkaasti pyörimään toiminta myytiin APPLUS firmalle hyvään hintaan.
Jonka jälkeen etuudet yms. on pikkuhiljaa heikenneet ja kokonaan poistettu, perustajien jälkeisen johtajien toimesta.
Puhutaan usein että A-katsastus on se kallis firma, ainakin 2000 luvun puolivälissä, mutta K1 ei voida sanoa olleen halvempi. Hinnat olivat yleensä sen 1-5 euron sisällä A-katsastuksen vastaavista ja hintakilpailua ei edes harkittu koska tuolla parin euron hintaerolla saatiin asiakkaita ovista ja ikkunoista sisään.
Toki A-katsastuksen puolella sanotaan olleen siihen aikaan asiakaspalvelu perus virkamiestoimintaa, jota K1-tasapainotti omalla vahvasti asiakaslähtöisellä asiakaspalvelullaan. Ehkä jopa liiankin asiakaslähtöisellä joissain tilanteissa.