Helsingin kaupunki selvittää parhaillaan millaisia vaikutuksia aiheutuisi, jos Hämeentie muutettaisiin osittain tai kokonaan joukkoliikennekaduksi.
- Selvitämme niitä vaikutuksia, joita joukkoliikennekaduksi muuttamisella olisi ympäröivään katuverkkoon, koska liikenne siirtyisi osittain sinne. Vastaavasti selvitetään millaisia hyötyjä joukkoliikenteelle saataisiin, kertoo liikennesuunnittelupäällikkö Ville Lehmuskoski.
Selvitysten pohjalta ratkeaa tehdänkö Hämeentiestä joukkoliikennekatu ja lisätäänkö sen joukkoliikenne- ja pyöräily-yhteyksiä.
- Se muuttaisi merkittävästi itäisen kantakaupungin liikenneverkkoa ja olisi ehdottomasti poliittisen päätöksenteon asia ja vähintään kaupunkisuunnittelulautakunta olisi se paikka, jossa asiaa käsiteltäisiin, Lehmuskoski sanoo.
Muun muassa Osmo Soininvaara on ehdottanut Hämeentielle joukkoliikennekokeilua. "Hämeentien osalta asiaa olisi helppo kokeilla. Suljetaan se autoliikenteeltä viikoksi ja katsotaan mitä tapahtuu. Tuskin tapahtuu mitään, sillä autot mahtuvat kyllä Sörnäisten rantatielle", Soininvaara kirjoittaa blogissaan.
http://yle.fi/uutiset/hameentiesta_ehka_joukkoliikennekatu/7015048
Tuossa uutisen keskustelussa tulikin esille kysymys, että miksi kaikkien bussien on ajettava suoraan rautatieasemalle asti eikä käytetä raitiovaunuja, joihin vaihdettaisiin Käpylässä, Pasilassa ja Arabiassa ja niillä jatkettaisiin keskustaan ja päinvastoin.
Edellyttäisi tietenkin tiheämpää raitiovaunuliikennettä.
Nykyisellään ratikat jolkottavat rinnan bussien kanssa samaan päämäärään.
Nykyiselläänkin autoilla vain 1 1 kaista ja busseilla/ratikoilla 2 2.

Vastaukset 22
Vanhimmat
Ei taida olla mahdollista ilman keskustatunnelia. Sen kanssa voisi onnistuakin.
Mitäs sinä ladepaukku hesan liikenneongelmista tiedät, tai paremminkin ongelmattomuudesta.
Keskity sinä niihin tilusteihin.
Keskustatunneli on vissiin sitten valmis?
Eipä valitettavasti tullut.
Ensivaikutelmat ovat, että vähän on liikenne muuttunut hankalammaksi, etenkin Sturenkadulla.
Jaa.
Mutta siis Hämeentie on sulki autoilijoita?
Näin siinä taisi käydä.
Eihän sen pitänyt olla mahdollista. Oli sitten kuitenkin.
Siltä se vaikuttaa. Taisinpa olla väärässä.
"Nykyiselläänkin autoilla vain 1 1 kaista ja busseilla/ratikoilla 2 2."
Todellisena syynä lienee pyöräilijöiden halu saada yksityisautot pois ja oma kaista niiden tilalle molempiin suuntiin. Ei siis mikään joukkoliikenteen edistäminen vaan selvän vähemmistön suosiminen "joukkoliikenteen" nimissä.
Pyöräilijät ovat vähemmistö juurikin siksi ettei heille ole annettu mitään mahdollisuuksia kaupunkiliikenteessä. Nyt pyöräily ei ole liikennettä vaan autoilun este. Kun tämä saadaan muuttumaan, Helsingin tapaisessa kaupungissa autoilijat muuttuvat tosi pian vähemmistöksi.
Eihän siinä todellakaan ole mitään järkeä, että tällaiselle pikku niemelle saa ajaa vapaasti henkilöautolla. Kehittyneemmän liikennekulttuurin maissa se olisi kielletty jo kauan sitten.
Kannatan ideaa Hämeentiestä joukkoliikenne/pyöräkatuna. Kokeillaan edes ja katsotaan miten liikennemäärä kehittyy, edes viikossa kuten tuossa edellä ehdotettiin.
Ei missään nimessä pyöräilijolle mitään etuoikeuksia, yksityisautoilijoiden pussista kunnossapito ja hoitokustannukset kuitenkin menee.
Pyöräilijöillä on hyvät mahdollisuudet ajaa kaupunkiliikenteessä. Heillä on täysi oikeus ajaa reunimmaista, eli bussikaistaa pitkin. Vasemmalle kääyttäessä myös ryhmittyä vasemmalle kaistalle. Ainoastaan keskellä olevat raitiovaunukaistat ovat kiellettyjä. Miksette käytä oikeuksianne ja opettele liikennesäänöt. Merkit, ryhmittyminen ja ajojärjestys näin aluksi.
"Kokeillaan edes ja katsotaan miten liikennemäärä kehittyy"
Voin kertoa jo etukäteen. Ratikat ja busat pysyy samoina ja HePo ( Helsingin polkupyöräilijät ) järjestää "vapaita" polkijoita kadun täyteen, jotta näyttää siltä, että pyöräkaista tai pyörätie on tuiki tarpeellinen.
" "Hämeentien osalta asiaa olisi helppo kokeilla. Suljetaan se autoliikenteeltä viikoksi ja katsotaan mitä tapahtuu. Tuskin tapahtuu mitään, sillä autot mahtuvat kyllä Sörnäisten rantatielle", "
Nykyään suurin autoista kääntyy aamuisin Hämeentieltä Hermannin Rantatielle tai hetken päästä Sturenkadulle. Ne jotka jatkavat menevät Hermanniin, Vallilaan tai Kallioon. Olisi tosiaan mukava seurata, miten kaikki sivukadut täyttyisivät reittiä etsivistä autoista. Lisäksi autoja joutuu väärälle puolelle Hämeentietä, pääseekö Hämeentien ylittämään risteyksissä?
Ne on nyt jo täynnä!
Sörnäisten rantatie mielettömissä ruuhkissa,
kun Valtimo.... Hämeentie suljetaan autoilulta.
Myös Redi joutuu tähän pahaan sumppuun.
Älytön päätös, kun sateessa ja pakkasessa ei kukaan pyöräile.
Hermannin Rantatie menee tukkoo ja Redi joutuu suuriin vaikeuksiin
jos Hämeentie kielletään henkilöautoilta.
Polkupyörä ei kiinnosta ketään talvella.
Pyöräily on kivaa.
Paska kaupunki!
Molemmin puolin autoteitä on joka ikisessä paikassa jalkakäytävä't vähintään joita voi käyttää/muuttaa pyörien käyttöön myös. Voi ottaa suuresta muoilmosta mallia, kavennetaan kävelytietä ja tehdään pyörätie joka on samassa tasossa kuin autotiekin ja yksisuuntainen pyörätie, toista puolta toiseen suuntaan ja toista toiseen suuntaan. Toinen vaihtoehto on että pitää purkaa taloja sitten jos ei mahdu. Ei siihen tarvitse kuin metrin levyisen kaistan pyörälle ja se tila otetaan siitä jalkakäytävästä, kaikki voittaa ja liikenne sujuu..
Kalliiksi tulee tuokin mutta onhan meillä fyrkkaa millä mällätä menee ja niitä keitä huimaa ei päättäjäksi ole sopiva :)
Miksi liikenne Helsingissä pitää "sumputtaa"? esim. Merkittävät Helsingin ulos menokatujen liikennettä tietoisesti on estetty / hidastettu: Hämeentie suljetaan, Mannerheimintien loppupäässä on rakennettu talot lähes kadulle, sen sijaan, että olisi rakennettu lisäkaista.
Henkilöautoliikenne on sumputettu yhdelle kaistalle, jonot seisoo ja aiheuttaa merkittävästi tarpeettomia päästöjä ja ovat todellisia ihmisten aikasyöppöjä. Raitiokiskoalue on käytössä vai muutaman kerran tunnissa ja bussikaistoillakin liikenne on todella harvalukuista. Nyt vouhotetaan pyöräteistä, joita tuskin tullaan koskaan käyttämään bussikaistoja tiheämmin ja talviaikoina todennäköisesti ammottavat tyhjyyttään. Kun suunnittelijat eivät ymmärrä kokonaisuuksia, niin kannattaisiko asiaa kysyä esim. Ammattiliikenteeltä.
Turhaa autoilua kaupunkialueella rajoittaa jo merkittävästi pysäköintimahdollisuuksien vähyys. Talviaika on pitkä, joten Helsinki ei ole mikään kesä / lomakaupunki ja näin toimimalla saadaan keskusta näivettymään. Kaupat katoavat, ja ihmiset joutuvat raahaamaan tarvitsemansa tavarat koteihinsa yleisissä kulkuneuvoissa. Laajamittainen Trone palvelun hyödyntäminen ei ole vielä ajankohtainen, joten liikennekatuja / ulosmenokatuja tarvitaan, eli järki käteen. .
Ainakin tällä hetkellä usean motitetun Hämeentien varrella olevan myymälän ikkunassa lukee "Loppuunmyynti". Eilen kävelin siellä. Samoin eräs ravintola harkitsee sulkemista.