Minulla on loppuraskaus meneillään. Aika paljon vielä työ- ym. tehtäviä. Tunnen syyllisyyttä itse stressistä - pelkään että se "aiheuttaa" mahassa muljahtelevalle vauvalle "jotakin". Tämä kuulostaa varmaan älyttömältä tai hassulta. Mutta sellaiset joilla on kokemusta näistä tunnoista, toivon että kommentoitte!
Kysymys stressistä
9. raskauskuukausi
3493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei se sikiö "koe" sinun stressiäsi. Pahinta olisi (sekä itsesi että lapsesi kannalta), jos yrittäisit kieltää tunteesi ja tuntemuksesi. Sitä paitsi totuus on, että elämä ON myös stressaavaa. Ei sitä tarvitse kieltää eikä tukahduttaa.
Hei!
Minä nyt sanon kyllä mielipiteeni ja sen, mitä minulle on sanottu!
Kyllä se niin on, että kun äidillä on stressi niin se on vaúvallakin. Eräs asiansa tunteva kätilö sanoi myös, että vaikka kuvittelisin itse kestäväni ja kestän stressiä, vauvalla ei ole sama juttu.
Jos vaan mahdollista niin kannattaa hellittää. Sellaista työtä ei ole, etteikö siitä voisi hellittää. Minula itsellä kävi niin, että luonto hoiti minut pois stressaavista työkuvioista, jos noin sopii sanoa. Alkoi ennenaikaiset supikset joiden vuoksi pakko jäädä sairaslomalle. Alkuun oli olo, että voi, voi ja syyllinen olo oli, kun jäi "hommat kesken". Niitä hoitaa nyt toiset ihmiset, ja eipä tuolla työmaalla kukaan henkeään menetä vaikka minä en töissä olekaan, eri juttu voisi olla tämän syntymättömän lapseni kohdalla jos minua ei olisi pistetty jäähylle!
Toivottavasti pääset pian hellittämään. Voimia sinulle ja onnellista viime hetken odotusta!
Eipä tuo nyt hirveän kannustavaa ole, jos toinen ei pääse stressitilanteestaan pois, ja ottaa vielä lisäpaineita stressistään.
Kyllä mäkin olen kuullut juttuja, että töissä ei kannattaisi käydä raskausaikana, kun pitäisi vaan funtsailla henkeviä juttuja ja harrastaa taidetta, jotta lapsella olisi paras olla. Totta tai ei, mahkuja ei nyt sellaiseen ole, joten täytyy vaan "tyynesti" ottaa stressi vastaan, ja elää sen varassa, että kohtapa on ohi.