No niin, taas sosiaalipornoa tuutin täydeltä, olkaapa hyvät!
Alkutilanne:
Minä: ihastunut nuorempaan kaveriin (hän on 22-vuotias nainen)
Hän: tunteista ei tietoa, tulemme paremmin kuin hyvin juttuun ja pientä flirttiä on ollut ilmassa( vai onko??). Tiedän että hänellä ei ole ollut poikaystävää ainakaan vuoteen (olemme tunteneet yli vuoden). Hänellä on myös huono itsetunto, vaikka päällepäin näyttääkin muulta.
Ensimmäinen pettymys:
Minä: kerroin hänelle tunteistani
Hän: oli hieman yllättynyt ja sanoi että kiva kun kerroit, mutta johdatti keskustelun arkisiin asioihin. Ei pahastunut ollenkaan.
Toinen pettymys:
Hän: parin päivän päästä pyysi kahville että voi jutella asiasta. Hänellä oli kuulemma omat selvittämättömät ongelmansa, eikä hän ole kiinnostunut seurustelusta vähään aikaan. Hän jännitti tilannetta.
Minä: jälkeenpäin yritin saada hänestä jotain ulos, mutta hän sanoi vain ettei asia ole yksinkertainen. Juttu jäi siihen. Seuraavan kerran kun näimme hän oli suorastaan vittuuntunut minuun.
Sen verran minulla oli kuitenkin voimia että jaksoin viikon päästä pyytää anteeksi.
Mikä asiassa vit*ttaa:
-Päällimmäisenä se, että jäi epäselväksi mitä hän minua kohtaan tuntee, vai tunteeko mitään (tätä yritin kysellä, mutta hän väisteli vastausta).
-Miksei hän voinut sanoa että olen kiva kaveri, mutta en sen enempää? Nyt jäin turhaan miettimään että onko mahiksia vai ei.
Arvon ihmiset, onko minulta jäänyt jotain huomaamatta? Odottaako hän vain potkua persuksiin jotta menneet unohtuisivat? Tällä hetkellä olo on kuin orvolla 5-vuotiaalla, kun ei ymmärrä.
Vi*utus on armoton sekä häntä että koko helvetin sotkua kohtaan, mutta en aio enää häneltä kysellä mitään. Enkä usko että hänkään ottaa yhteyttä. Suoraan sanottuna jäi paskan maku suuhun, mutta minkäs teet, ei auta kuin unohtaa.
Alkutilanne:
Minä: ihastunut nuorempaan kaveriin (hän on 22-vuotias nainen)
Hän: tunteista ei tietoa, tulemme paremmin kuin hyvin juttuun ja pientä flirttiä on ollut ilmassa( vai onko??). Tiedän että hänellä ei ole ollut poikaystävää ainakaan vuoteen (olemme tunteneet yli vuoden). Hänellä on myös huono itsetunto, vaikka päällepäin näyttääkin muulta.
Ensimmäinen pettymys:
Minä: kerroin hänelle tunteistani
Hän: oli hieman yllättynyt ja sanoi että kiva kun kerroit, mutta johdatti keskustelun arkisiin asioihin. Ei pahastunut ollenkaan.
Toinen pettymys:
Hän: parin päivän päästä pyysi kahville että voi jutella asiasta. Hänellä oli kuulemma omat selvittämättömät ongelmansa, eikä hän ole kiinnostunut seurustelusta vähään aikaan. Hän jännitti tilannetta.
Minä: jälkeenpäin yritin saada hänestä jotain ulos, mutta hän sanoi vain ettei asia ole yksinkertainen. Juttu jäi siihen. Seuraavan kerran kun näimme hän oli suorastaan vittuuntunut minuun.
Sen verran minulla oli kuitenkin voimia että jaksoin viikon päästä pyytää anteeksi.
Mikä asiassa vit*ttaa:
-Päällimmäisenä se, että jäi epäselväksi mitä hän minua kohtaan tuntee, vai tunteeko mitään (tätä yritin kysellä, mutta hän väisteli vastausta).
-Miksei hän voinut sanoa että olen kiva kaveri, mutta en sen enempää? Nyt jäin turhaan miettimään että onko mahiksia vai ei.
Arvon ihmiset, onko minulta jäänyt jotain huomaamatta? Odottaako hän vain potkua persuksiin jotta menneet unohtuisivat? Tällä hetkellä olo on kuin orvolla 5-vuotiaalla, kun ei ymmärrä.
Vi*utus on armoton sekä häntä että koko helvetin sotkua kohtaan, mutta en aio enää häneltä kysellä mitään. Enkä usko että hänkään ottaa yhteyttä. Suoraan sanottuna jäi paskan maku suuhun, mutta minkäs teet, ei auta kuin unohtaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ehkä hänen ongelmansa varjostavat koko juttua. Vaikea sanoa onko hän kiinnostunut sinusta, ehkä hän on kun kerran halusi keskustella kanssasi. Pyydä häntä kertomaan ongelmistaan, se voisi valottaa tilannetta. Jollei tämäkään auta, niin kysy suoraan onko hän kiinnostunut. Jos ei, niin pysy hänen tukenaan ja ystävänään. Onnea matkaan!
Kiitos vastauksesta. Olen mielestäni ärsyttänyt ihastustani jo aivan tarpeeksi ja uskoisin että jos kysyisin vielä lisää niin tilanne vain pahenisi. Hän ei ole tällä hetkellä tapahtuneesta moksiskaan, vaan elää elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut.
En kuitenkaan jää turhaan odottelemaan, vaan olen päässyt asiasta jo aika hyvin ylitse. Vi*uttaa vain hänen avuttomuutensa saada sanotuksi ettei ole tunteita minua kohtaan.
Tyttö ei minusta halua loukata sinua, mutta ei ole myöskään kiinnostunut. Kuulostaa perinteisiltä tekosyiltä nuo "edellisen suhteen traumat" ja todella paljon käytetyiltä. Sitä voi olla joskus vaikea sanoa suoraan, toivoo vain että ihastus ymmärtää vihjeet. Niitä ihastuneen taas on vaikea uskoa.
Sitä paitsi ihastunut tyttö ei ole vittuuntunut ja lähtee kahville vaikka nevadaan jos ihastus pyytää. Jos tyttö ei itse soittele sinulle, niin etsi toinen. Maailma on tyttöjä piukassa.
Voisitko selkeyden vuoksi käyttää jotakin muuta nimimerkkiä niin, ettei Orpolapsi luule meitä yhdeksi ja samaksi henkilöksi? Kiitos.
Samaa kyllä ajattelin itsekin. Torjunta satuttaa, mutta ei se lisää tuskaa vaikka sanoisi ettei tunne samalla tavalla, päinvastoin.
Naiset, missä on teidän tunnetaidot? Vi*uttaa toisen kyvyttömyys ilmaista minkäänlaisia tunteita, siis edes ettei niitä ole. Minä otin riskin ja kerroin tunteistani, mutta sen vertaa en saa arvostusta että hän olisi minua kohtaan rehellinen.
Kyllä sinun pitäisi jo ymmärtää, että maailmanmeno on nykyisin sellaista ettei ihmiset enää aina itsekään tiedä mitä tuntevat ja mitä eivät.
Itsellänikin oli joskus sellainen kausi, että tapailin miestä, mutten osannut sanoa tarvitsinko häntä. Minun oli paha olla ilman häntä, mutta myös paha olla hänen kanssaan.
Kolmen vuoden päiden hakkaamisen jälkeen päätimme lopettaa suhteen, minun piti saada selvittää pääni yksin.
Ja se on auttanut. Nyt, vuoden yksinolon jälkeen saatan jopa uskaltautua taas suhteeseen.
Itse olin ihan samanlaisessa tilanteessa vähän aikaa sitten. Asia on vaan niin että tytöllä ei ole kanttia sanoa että ei kiinnosta.
Olimme tunteneet reilusti yli vuoden ja siinä välissä tapailtu, yms... Mutta aina kun tuli juttua rakastamisesta ja tunteista niin niin tyttö oli kuin pakkaskaappi ei vastakaikua. Eikä hän ikinä pitänyt minuun päin yhteyttä. Vuoden päivät riuduttuani epätietoisuudessa päätin että antaa olla, vaikka olinkin häneen hyvin ihastunut ja sen myös hänelle usein kerroin. Vieläkin vähän vituttaa tuo hukkaan heitetty aika. Mutta itse olen aina kyseisestä jutusta hiljaa mielessäni todennut että parisuhde on aina kahden kauppa.
Olisin kyllä toivonut että tyttö olisi antanut vaikka heti pakit, jos ei kerran kiinnosta.
No mutta eiköhän meilekkin joku joskus löydy.
Olen vellonut liiaksi omissa tunteissani ja vasta tänään tulin ajatelleeksi asiaa ihastukseni näkökulmasta.
Ihastuneen ystävän torjuminen EI varmastikaan ole helppoa. Hän teki parhaansa ja täytyy arvostaa yritystä, vaikka lopputulos ei ollutkaan minulle mieluinen. Eihän hän mitään pahaa tarkoittanut, päinvastoin.
Harmittaa vain etten heti asiaa tajunnut, silloin ei olisi tullut mielipahaa kummallekkaan. Ehkä asiaa olisi auttanut se, että hän olisi sanonut kuinka vaikea tilanne hänelle on. Onneksi olen toilailujani jo pyytänyt anteeksi, mutta tekisi mieli pyytää lisää.
Helkkari sentään, seuraavia ihastuksia varten pitää varmaan tehdä valmiit ohjeet siitä, kuinka haluan tulla torjutuksi :D
No, tekemällä oppii. Tällä hetkellä tunnen itseni paljon viisaammaksi :D