..aikakaudelle, jolloin SADATTUHANNET suomalaiset muuttivat Suomesta ulkomaille.
Syyn saa päätellä itsekukin tykönänsä.
Onneksi Suomi kuitenkin oli sillä lailla vapaa maa, vaikka Neuvostoliitto Kekkosta rahoitti ja ohjailikin, että täältä saattoi muuttaa. Kekkosen rahoittajamaastahan ei voinut muuttaa mihinkään.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kekkosesta sen verran, että hieman huvittaakin, kun Kekkosen takinkäännön jälkeen muunmuassa Pekka Peitsen kirjoitukset joutuivat sensuurin alle.
Kaikenlaista hauskaa siis löytyy, mutta enimmäkseen nuokin asiat surullisia on. Sekin on surullista, että Kekkonen vielä tolkuttomassa kunnossa toimi Suomen tasavallan presidenttinä. Ei siinä muuten mitään surullista olisi, mutta rasittihan sellainen jo vanhaa miestä itseäänkin ja eritoten Suomen kansaa se rasitti, että siinä tilassa hoipperehtiva miehenkuvatus piti käsissään niin suurta valtaa kuin hänelle ulkovalta antoi. Marionetti siis ja valheellisin mielikuvin ylläpidetty NL:n vasalli.