En voi mennä kouluun vaikka tahtoisin

Oletko vielä oppivelvollinen?

Suosittelen että haet vaikka heti huomenna apua. Eli varaa aika lääkärille tai käy koulun terkkarilla. Ahdistus on vaikea olotila ja tiedän miltä susta tuntuu (itse sinnittelin kaksi vuotta ammattikoulussa järettömän ahdistuksen kanssa kunnes tajusin hakea apua.. poissaolotunteja oli monta sataa ja kela rupes lähettelemään jo kirjeitä ja meinas periä opintotukia takasin..). Hanki terkan todistus poissaoloista. Saat ajan lääkärille ja luultavasti lääkityksen ahdistukseen ja masennukseen.

Mulle tuli ahistuksen myötä fyysisinä oireina mahan sekaisuus, pahoinvointi, migreeni.. Sitten alko tulemaan paniikkikohtauksia ja tilanne vaan paheni. Hae sinä apua jo tässä vaiheessa niin ei tarvitse pitempään turhaan "kärsiä".

Tsemppiä :)

"Niin, ja piti vielä kysyä, voisivatko nuo oireet (mm. kuume, päänsärky, vatsavaivat, väsymys) johtua tästä ahdistuksesta?"

Kuume ei mielestäni, mutta lämpöily kyllä. Tosin nuo kaikki voivat johtua todella monesta muustakin.

Homeelle altistuminen, Ravintoaine puutokset, unettomuus, jatkuva stressi, virukset ja muut sairaudet, tulehdukset, jatkuva altistuminen todella huonolle sisäilmalle etc.

Itse tiedät parhaiten. Jos olet koko ajan stressin ja ahdistuksen alla niin se rasittaa kroppaa aikalailla. Jossain vaiheessa kroppa sanoo itsensä irti ja kouluun meno ei ole enää vaihtoehto vaan mahdottomuus. Stressiä kyllä vähätellään, vaikka toisaalta sillä on aivan uskomattoman pahat vaikutukset pitkällä tähtäimellä. Stressaava jakso ei ole paha mutta sanotaan että olet jatkuvan paineen alla kuukausia tai vaikka puolivuotta niin se ei ole hyväksi, ei todellakaan.

Jos kyse on peruskoulusta niin heidän täytyy auttaa sinua. Jos kyse on muusta koulusta niin ehkä olisi parempi miettiä onko kyseinen koulu sinulle hyväksi ja johtuuko ongelmat myös kiinnostuksen puutteesta.

Oli miten oli, sanon kohtalotoverina että asiat järjestyy. Oikeasti. Mulla oli tota samaa mutta painoin väkisin itseni kouluun. Nyt en enää pysty käymään koulua noiden oireilujen takia. Itse asiassa en kestä stressiä juuri ollenkaan ja kroppa alkaa heti paineen alla oireilla rajusti.

Muista että jokainen hetki jonka vietät kärsien on pois sinun elämästä. Nuoruutta ei pidä viettää kituen. Jos painotat ettet voi hyvin, niin kyllä heidän täytyy kuunnella ja tehdä sun kanssa uudet suunnitelmat.

Marssi rohkeasti opon luokse tai koulu psykologin, ja kerro huolesi ja sano että et kykene tämän hetkiseen opiskelumuotoon vaan tarvitset uudet suunnitelmat.

Poissaolotunteja on tähän mennessä jo yli 200 (jos nyt oikein laskin), eli aika hurja määrä kun vasta puolet lukuvuodesta on mennyt. Yleensä olen viikon 1-4 ensimmäistä päivää koulussa ja loppuviikon kotona.

Olen siis paljon poissa koulusta koska ahdistaa, tosin aina minulla on myös jokin fyysinen vaiva, ei tekosyy vaan ihan oikea. Ahdistun poissaoloista entistä enemmän. Kouluun meno on siis vielä vaikeampaa.

Haluaisin mennä kouluun, koska poissaolot aiheuttavat entistä hirveämmän ahdistuksen kun läksyt jäävät usein tekemättä ja jään muista jälkeen.

Niin, ja piti vielä kysyä, voisivatko nuo oireet (mm. kuume, päänsärky, vatsavaivat, väsymys) johtua tästä ahdistuksesta?
Jos ne siitä johtuvat, olen siis pois koulusta koska minua ahdistavat oireet jotka johtuvat ahdistuksesta...

Anteeksi nyt sekava viesti, olen nyt hiukan sekavassa mielentilassa ahdistuskohtauksen jälkeen...

No yritä nyt ainakin olla viikosta 4 päivää koulussa niin yli puolet tulee oltua siellä elikkä vaikka jäisit jälkeen, kesäkoulussa kerkeisit suorittaa, samoin, jos sinulla on esim ahdistuneisuushäiriö, sinulle varmaan koulussasi miettiä kevennettyä koulua. Mun kokemuksen mukaan ahdistus ja paha olo voivat aiheuttaakin tuntemuksia fyysisistä vaivoista, voi aiheuttaa esim kipuja ja lihasjumeja, stressi voi nostaa kehon lämpötilaa ja jopa lukemani mukaan aiheuttaa sairastumista helpommin. Yritä olla ottamatta stressiä. Jos jäät jälkeen, se ei ole maailmanloppu. Teet sen minkä sinä hyvinvoinniltasi jaksat :) Tällä asenteella se stressikin pian lakkaa... ja pian ne "fyysiset oireetkin" :) Ja sitten ahdistus. :D
Oletko koskaan koulussa saanut jotain hyvin ahdistavaa kohtausta? Pystytkö muualla olemaan? Kaupoilla? Ettei olis paniikkihäiriö se juurisyy? Paniikkikohtauksen jälkeen voi ahdistaa pitkäänkin.. Ja jokainen fyysisistä oireistasi ovat myös tyypillisiä ahdistusoireita. Älä pelkää myöskään sitä sekavaa oloa, ahdistuneisuus voi tuoda epätodellisen olon joillekin. Siinä pitää sitten vaan rauhoitella itseä. Mutta sun pitäs miettiä mistä sun ahdistus kumpuaa? Onko sulle tapahtunut jotain susta merkittävän pahaa? Tietenkin toi koulustressi lisää ahdistusta. Mutta jostain kaikki alkoi. Koulussa ei kiusattu? (jos kiusattiin, se muuttaa paljon, silloin tilanteesi on myöskin täysin ymmärrettävä ja asialle pitää tehdä jotain välittömästi, aja omia oikeuksiasi) Vai liikaa kaikkea, kuin burn-out?

Mene juttelemaan kouluterveydenhoitajan kanssa ja kysy häneltä neuvoa! Hänet on palkattu siksi, että tukee oppilaita.

Kiitos kaikille vastauksista.

Olen vielä peruskoulussa.
Apua olen saanutkin, käyn psykologilla ja koulukuraattorilla säännöllisesti juttelemassa, lastenpsykiatrille on aika tälle keväälle. Tuntuu vaan ettei niistä ole ollut mitään hyötyä, en osaa kertoa asioistani jos ei suoraan kysytä.

Tilanne on tosin (kai?) parantunut esim. viime keväästä, löysin netistä ihmisen jolle voin kertoa kaikki huoleni, kavereita kun ei ole. Toisaalta, viime keväänä poissaoloja ei ollut kovin paljon, paitsi viimeisen kuukauden aikana kun en enää jaksanut ja pystynyt menemään kouluun. Enää en ole jatkuvasti niin masentunut ja pystyn jopa hieman suunnittelemaan tulevaisuutta (ennen ajattelin, jo muutaman vuoden ikäisestä asti, että kuolen ennen kuin kasvan aikuiseksi, jos en muuten niin tapan itseni...), tosin en mitenkään esim. peruskoulun jälkeiseen aikaan asti saatika sitten aikuisuuteen... Tähän on varmasti vaikuttanut lemmikkini jonka hankin alkusyksystä :)
Silti jotenkin tuntuu että olen pahemmassa jamassa kuin keväällä...

Silloin, kun ei niin paljon ahdista, luulen, että olen valehdellut ahdistukseni (vaikka en ole siitä kenellekään puhunut) ja häpeän. En muista sitä. Olen muutenkin huomannut, että en nykyään muista ikäviä tai ahdistavia asioita. Välillä tulee "mielen tyhjentymisiä", en millään muista, mitä olin tekemässä tai miten ylipäänsä jouduin tilanteeseen jossa olen. Pikkuhiljaa muisti sitten palaa.

Näistä ahdistuskohtauksista (vai mitä lie ovatkaan) vielä, joskus kun huomaan (en tietoisesti) sellaisen olevan tuloillaan, saatan lyödä itseäni päähän. Kovaa. Säikähdän sitä itsekin, se on automaattinen liike jota en muista tehneeni ennen tätä syksyä. Ennen olen ainakin nipistänyt itseäni ja painanut ihoani kynnellä, nyt vasta tajusin että voi kuulua samaan sarjaan tuon lyömisen kanssa...

Koulussani on tosiaan muuten ollut sisäilmaongelmia, moni on saanut siellä oireita, mutta sille ei olla tämän hetken tietojen mukaan tekemässä mitään... Ainakin osa oireistani voisi siis johtua siitä?

Ahdistus tulee yleensä kotona, koulussa on jokusen kerran tullut sellainen "pakko päästä pois" -olo ja olen mennyt vessaan rauhoittumaan. En tosin voi kovin tarkkaan sanoa koska kuten sanoin, nämä asiat tuppaavat unohtumaan... Pystyn kai olemaan muualla, tosin tulee lähdettyä kotoa (muualle kuin kouluun) vain ehkä kerran kuussa tai harvemmin joten en osaa siitäkään oikein sanoa. Alkaa kuitenkin ahdistaa jos esim. koulun käytävällä on tungosta, tämä on kai suht. yleistä kuitenkin?

Jonkinnäköistä koulukiusaamista on ollut melkein aina, ulkopuolisen silmään ne asiat voivat näyttää todella pieniltä, mutta minulle ne ovat olleet isoja juttuja, pienempänä olin ihan älyttömän herkkä tuollaisille asioille ja olen kai vieläkin.

En oikein onnistunut pukemaan sanoiksi ajatuksiani ja meni taas jonkin verran avautumiseksi... No, toivotaan että joku ymmärtää mitä yritän sanoa, vaikka viesti onkin älyttömän sekava taas :)

Hienoa, että on parantumaan päin ja hienoa että olet löytänyt netissä ihmisen joka ymmärtää. (Pieni varoituksen sana kuitenkin nettituttavuuksista on paikallaan, kai tiedät mitä tarkoita?)

Entäpä jos rupeaisit kirjoittamaan ylös aina mitä sattuu, ja sitten siihen viereen että mitä vois tehdä asialle?

Voisi olla että olet yliherkkä, en nyt muista miksi sitä kutsutaan.
Sellaiset ihmiset vaistoavat herkästi ja herkemmin tunnelman kuin muut. Tälläisiä ihmisiä on paljon ja he ovat hyvin älykkäitä yleensä.
Jos tungoksessa tulee ahdistusta, niin vois olla paniikkia?
Kirjastosta voisi löytyä kirjoja miten toimia jos sellainen yllättää.
Voisit kysyä myös kuraattorilta tai psykologilta.

Voi ihan hyvin olla myös että huono ilma koulussa vaikuttaa.

Kerrot oikein hyvin tilanteesi, sinulla on analyyttista taitoa.
Jatka vaan, sinä tulet varmasti pääsemään tämän asian ylitse. Nuoruusiässä ei oo helppoa. Ihailen tosiaan sinun yritteliäisyyttä, miten tartut ongelmaan ja etsit apua!

Kaikkea hyvää sinulle!

Tää on vähän tyhmä ajatus varmaan. koulua käydään sitä varten että opittais jotain uutta. Jos joku aineista olis kivempi kuin muut. Jos olis joku harrastus tai sellainen, jossa olis kavereita? Jos olis mahdollisuus kotieläintä hoitaa, se kasvattaa vastuuntuntoa?

Oikeesti tarkoitan, että isoksi kasvaminen on kaikille aika hankala vaihe. Eli osa on varmasti useammallekin teidän ikäiselle tuttuja tuntemiksia. Et ole yksin. Et ole ainoa. Katso ympärillesi ja voit huomata, että on ihmisiä, joilla on samoja ongelmia.

Moi oon 13v ja itsekkin kärsin ahdistuksesta ja stressistä.Itken melkeen joka yö siitä et pitää mennä kouluun ja siitä myös ettei vanhemmat ymmärrä mua.Oisko parempi vaan alottaa kotikoulu kun koulu on jo mulle vaikeeta ja ahdistavaa luokissa ja joka paikassa siellä.Olen löytänyt myös hyvän nettikoulunkin mutta kun en uskalla kertoa vanhemmille että laittaa mut kotikouluun kun siinä nettikoulussa sais opetus-suunnitelmat jo valmiina eikä vanhempien tarvis tehdä itse mitään ja niiltä saa myös tunteja ja vanhemmat myös luulee että niillä ei riittäis aika.

Jos joku vittuilee sulle, mä voin työntää sen junan alle.

Hei:) vaikka tällen lähes kymmenen vuoden päästä kirjoitan tän niin jos on koulussa kuraattori niin sille jutteleminen auttaa!